Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

" Syyskuun" mammat - tehdäänkö synnyttäneiden pino?

20.08.2006 |

Heippa!



Kun nyt aika monella on vauvat jo maailmassa, niin ajattelin, että voitaisko tehdä uusi pino/viestiketju, pysytään paremmin kärryillä. kun ei olla enää siellä odotuskuulumisten seassa. :) Mä voin aloittaa, kun taisin olla ensimmäinen, joka meistä synnyttämään joutui...



Eli meille syntyi 11.6. kaksi pikkuruista epäidenttistä poikaa, 790 g ja 810 g, rv tuolloin 24+1. Rv 23+5 oli vielä rutiinipolikäynnillä ollut kaikki hyvin (kuten siihen asti muutenkin, vauvoilla oli " kaikki omaa" eikä muitakaan riskitekijöitä ollut), seuraavana päivänä kuitenkin alkoi supistella ja jouduin ampparilla KYS:iin, jossa synnytystä saatiin viivytettyä 2 vrk, joten kortisonit ehtivät juuri ja juuri vaikuttaa. Pojat syntyivät alakautta kalvopusseissaan, a rt:stä ja b pt:stä, ikäeroa 31 min. Kovasti rankkoja on nämä 10 vkoa olleet ennen kaikkea B-pojalle, mutta urheasti ovat pojat taistelleet tilastoja uhmaten itsensä ihan hyvään kuntoon lukemattomista vaikeuksista ja hengenvaarallisista tilanteista huolimatta. Nyt painoa A:lla 1730 g ja B:llä 1600 g, rv olisi nyt 34+0. Lähitulevaisuudessa häämöttää siirto keskussairaalaan lähemmäs kotia. Kotiutumisesta ei vielä uskalleta haaveilla... Niin juu ja yhtäkkistä ennenaikaista syntymää selittää osaltaan lievä infektio, joka löytyi molempien istukoiden pinnalta (mutta ei vielä polinäytteistä tehdyissä viljelyissä edes näkynyt, ne tosin valmistuivat vasta synnytyksen jälkeen), mutta noin lievän infektion ei missään nimessä pitäisi aiheuttaa noin rajuja muutoksia tilanteessa. Kuitenkin kuulemma parempi, että pojat syntyivät, sillä mahan ulkopuolella heitä voitiin kuitenkin hoitaa... Ja hyvä hoito on täällä KYS:ssä ollutkin, tosin täälläkin on juuri tällä hetkellä todella täyttä vs-tehon puolella, kuten kuuluu olevan Taysissakin.



Pistäkäähän muutkin syyskuunmammoihin lukeutuneet tähän lyhyt kertomus oman makunne mukaisesti, niin saadaan sopiva kooste meistä kaikista!



Niin juu, ja jos joku (esim. Tipi, kolmosten äiti) tunnistaa minut tämän jutun perusteella samalla osastolla olleeksi, niin olisi kiva olla yhteyksissä! Kaikki muut kesä-heinäkuussa syntyneet kun ovat jo ehtineet kotiutua sinä aikana, kun me olemme sitkeästi tuolla pysytelleet...



terkuin Tiikeriankka79 ja pikkuruiset poikaset

Kommentit (71)

Vierailija
41/71 |
31.10.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli meillä identtiset kaksostytöt,syntyivät käynnistyksellä 26.09. Käynnistettiin rv 38+3 koska kohtu jo niin iso.(LA: 7.10) Tytöt olivat syntyessään molemmat 51cm pitkiä ja A-neiti 3130g ja B-neiti 3105g. Olivat heti vierihoidossa ja sairaalassa viivyttiin kuusi päivää.



Sairaalassa ollessa tuntui imetys todella vaikealta,(osin johtui ilkeästä henkilökunnasta)mutta kotona alkoi jo sujua yhteisimetys,(kiitos kuuluu lasten kärsivälliselle isälle:) ). Maito ei tosin vieläkään riitä eli saavat korviketta lisäksi. Yöllä nousee maito paremmin joten silloin voidaan parjätä yksi syöttö ilman pulloa. Syövät aina 3-4 tunnin välein ja samassa rytmissä yritän pitää. Haluaisin jo lopettaa korvikkeen annon ja täysimettää mutta tuntuu että syövät ihan tavan vuoksi sen vielä päälle kun helpommin tulee pullosta. Rinnalla ovat noin puoli tuntia ja melkein aina siihen nukahtavat. Tissirumba alkaa taas,kuuluu jo ähinää sängystä.. :)

Vierailija
42/71 |
31.10.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olivatpa hyvänkokoisia tyttöjä syntyessään. Onnea Onnea!



T: Santsuma & Kaksospojat synt.10.7.06

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/71 |
31.10.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja heippa vain muillekin! Olen täällä aina silloin tällöin käynyt lukemassa juttuja, mutta jotenkin se kirjoittaminen on jäänyt melko vähälle.



Meillä arki sujuu jo mallikkaasti, vaikkakin huuto on tullut takaisin. Nyt poitsu huutaa, kun ei kakka tule. On niin iloista ja nauravaista poikaa heti, kun on suoli tyhjänä, mutta annas olla muuten! Hirveää ähellystä ja selvästi näkee, että tekee oikein kipeää. Toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa, ollaan nyt yritetty jumpata ja hieroa ja vaikka mitä, jos vaikka vatsavaivat vähän helpottaisi.



Elisel: Meilläkin keinuttaminen auttaa kummasti! Tosin meillä ei ole mitään keinua, vaan ihan autokaukalossa keinutellaan. Mulla on varmaan kohta nilkassa jännetupin tulehdus ja kramppi ja vaikka mitä :D Tänään tosin tilasin meille sellaisen keinu/tärinäsitterisysteemin ja sitä nyt innolla odotellaan saapuvaksi!



Painot ja pituudet ovat jotain, tarkkaan en tiedä, kun edellisestä neuvolasta on niin pitkä aika. Silloin jokunen viikko sitten neuvolassa Enni oli 51 cm ja 4200 g ja Aaro 54 cm ja 4900 g. Nyt kävin viikonloppuna huvikseni Aaron kanssa meidän omassa vaa' assa ja se näytti pojalle painoa suunnilleen 5500 g. Seuraavan kerran mennäänkin neuvolaan vasta isänpäivän jälkeen.



Elaine: Hieno kuva teidän pikkuisista lehdessä! Me yritetään saada oma sinne ens viikonlopuksi... jos nyt vain muistetaan ilmoitus tänä iltana väsätä ;)



Tiikeriankalle superonnittelut poikien saamisesta kotiin! Mahtaa tuntua tosi upealta, kun vihdoinkin sairaala on taakse jäänyttä elämää!



Mites elaine ja elisel, ootteko sunnuntaina tulossa monikkotapaamiseen? Me vähän kaavailtiin, että lähdettäisiin taas " ihmisten ilmoille" .

Vierailija
44/71 |
31.10.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

myös meiltä, taisinkin nähdä syntyneet palstalla tyttöjenne ilmotuksen jos oot sama n. 24km vaasasta? Muistaakseni kyselit joskus sisätutkimuksista jotain johon vastailin. Meille ei sairaalassa annettu minkäänlaista informaatioo kaksosten imetyksestä ja syystä jos toisesta en sitten pystynytkään imettämään, mutta mainiosti on korvikkeellakin kasvanut, nyt marraskuussa tulee 1v 10kk täyteen meirän identtisillä tytsyillä!

-kaksoset annetaan vain niille, jotka todella pärjäävät niiden kanssa-

Vierailija
45/71 |
31.10.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo sama olen,eipä täälläpäin niin kauhean usein kaksosia synny. :)Sairaalassa kyllä opetettiin yhteisimetystä mutta kaikki hoitajat eritavalla ja itse oli vaikea saada molemmat yhtäaikaa tyynylle kun toinen pääsi irti juuri kun toisen sai kiinni..Onneksi kotona onnistui paremmin.

Vierailija
46/71 |
01.11.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän Juuso on ollut tosi kipeä sunnuntaista lähtien, kurkku niin kipeä ettei ääntä tuu ollenkaan. Ennen luulin että vauvan itku on kaikkein stressaavin ääni mutta oon huomannu että se onkin vauvan pihinä kun raukka parka yrittää itkeä ja näkee kuinka toista sattuu... ja silmät rähmii niin että ne muurautuu umpeen monta kertaa päivässä. On rankkaa, vielä kun tuo esikoinen on huomion kipee kun mun kaikki aika menee Juuson kanssa.



Että kovasti ollaan tulossa sunnuntaina monikkotapaamiseen mutta katotaan miten käy Juuson kanssa, paraneeko pieni poika ekasta lunssastaan siihen mennessä. Ja Elli se on sitkeesti välttänyt taudin, ainakin tähän asti mutta saas nähdä kuinka kauan...



Koittakaapa muut pysyä terveenä!



Elise

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/71 |
02.11.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä kävi eilen neuvolatäti punnitsemassa tytöt,hyvin olivat kasvaneet,A-neiti 4860g ja B-neiti 4800g. Sanoi että vaikuttavat vanhemmilta kuin ovat kun niin virkeitä ja kovia seuraamaan. Tuntuu että pituuttakin on tullut hurjasti lisää,saa valkata pienimmät vaatteet jo isosiskolle kun parin viikon päästä tulee heille taas perheenlisäystä.



Tytöillä on tosi vaikeeta kakkaaminen,pari päivää ovat tosi itkusia kun yrittävät punnata,sitten kun vihdoin kakka tullut niin hetken tyytyväisiä ja alkavat jo punnata uutta. Öljypohjaisia d-tippoja en ole antanut ollenkaan,hain heti vesipohjaiset Jekovit tipat välttäkseni mahavaivoja,mutta nähtävästi niitä tulee jos on tullakseen. Aloin tänään antamaan mallasuutetta (tamro) maidon seassa 1 tl päivässä jos pehmittäisi vatsaa. Monilla kuulemma auttanut,toivottavasti meilläkin.



Memmi82



Vierailija
48/71 |
03.11.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Memmi, hienosti tasatahtia kasvaa teidän tytöt! Vielä Jekovitiakin vatsaystävällisempi vaihtoehto on Deetipat, allergialääkärin suosittelema herkkävatsaisille. Sitä otetaan 20 tippaa/päivä.



Meidän vauvien mitat tänään neuvolassa (2kk 12pv) Juusolla ja Ellillä oli 6850g ja 4850g ja pituudet 60cm ja 56cm. Eli Juuso olis nyt tasan 2kg ja 4cm isompi vaikka antoi tasoitustakin kun on ollut tämän viikon flunssassa (nyt lähes parantunut :) eikä ole oikein syönyt kunnolla. Se hyvä puoli tässä on että käyttävät ihan eri kokoisia vaatteita, eli unisex-vaatteet tulee tuplakäyttöön!



Elise

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/71 |
06.11.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

[b]H@zel[/b]:[color=8B0A50] Ajan kuluksi lueskelin tätä palstaa ja osui sitten tutut nimet vastaan , eli taidetaan olla tuttuja vuosien takaa lapsuudesta?!?? :)

Piipiltä sain teidän tyttöjen kuvan ,olivat lutuisia ja niin pikkuisia että !

[/color]



Maria (ja himpula 30+1) Lapualta..





Vierailija
50/71 |
06.11.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, juu, minähän se olen!!! Ja olen kuullut myös, että sullekin tulee vauva...ja olikohan se neljäs? Neljä on hyvä luku ;)

Kastetut.fi-sivuilla on myöskin kuva neideistä, joten sielläkin voi käydä kurkkimassa...=)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/71 |
06.11.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

neljä on ihan ok luku :D

Jos oikeen tekemisen puute(????!!!) vaivaa, laitas meiliä tuohon anonyymiin osoitteeseen,annan sit sen kautta " paremman" osoitteen :)

Olis kiva vaihtaa kuulumisia..



Voidaan sit vaik virtuaalisti pelata Turunlinna-pelikorteilla ;D Tulee väkisin mieleen, heh !



MariaElina-79@luukku.com

Vierailija
52/71 |
20.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän pikkuiset pojat tekivät tänään elämänsä ekan automatkan, ambulanssikyydillä KYS:stä Mikkelin keskussairaalaan! Viimein saatiin lupa siirtyä sinne jatkamaan kasvamista (pojilla painoa nyt noin 2,2 kg, laskettuun aikaan vielä 10 päivää). Tarkat silmäkontrollit jatkuvat edelleen täälläkin ja pari reissua takaisin KYS:iin on kyllä ohjelmassa, mutta toivottavasti ei tulisi äkkilähtöjä niiden lisäksi. Haikeaa oli lähteä hyvästä hoidosta ja ihanien tuttujen hoitajien luota, mutta varmasti on pojilla hyvät oltavat myös täällä pienellä vauvateho-osastolla. Ja äiti saa taas asua KOTONA, yli 3 kk evakon jälkeen!!! Ihanan helppoa käydä poikien luona parin kilometrin päässä!



terkuin Tiikeriankka ja pikkuisen isommat pojat :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/71 |
20.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulin nyt minäkin ilmoittelemaan itsestäni, hengissä siis ollaan!! ;)



TiikeriAnkalle kovasti onnea vauvojen saamisesta lähemmäs kotia!!! Tuntuu varmasti mahtavalle! :) Onnea myös syntyneistä vauvoista niille ketä en ole muistanut käydä onnittelemassa!!



" Aadan ja Bertan" kanssa arki on lähtenyt käyntiin oikein mukavasti, maanantaista asti ollaan opeteltu " naisten arkea" kun mies palas töihin isyyslomalta. Vähän kyllä mietitytti miten pärjään kahden kanssa yksistäni, mutta tosi hienosti on kyllä sujunut. Meillä nautiskellaan ruoka sekä tissistä että pullosta vuoronperään. Pääsääntöisesti syövät äidinmaitoa, mutta olemme alkaneet antamaan joukossa myös korviketta koska pumppaamalla maitoa tulee aika tarkasti ja koko ajan saa olla laskemassa moneenko annokseen siitä riittää. Imettämällä maitoa kyllä tulee ihan riittävästi. Tod.näk. alamme antamaan kohta pulloruuan kokonaan korviketta niin ei tarvitse rasittaa itseään pumppaus-rumballa. Tytöt syövät n. 3-4h välein, kun toinen alkaa vaatia ruokaa niin toinen herätellään myös syömään jotta söisivät suurinpiirtein yhtäaikaa. Yhtäaikaa imettämistä en ole vielä kokeillut, kun imetän rintakumin avulla niin tuntuu aikamoiselta säätämiseltä alkaa asettelemaan molempia rinnalle niin että kumitkin vielä pysyisivät kyydissä ;) Pari kertaa ovat vaatineet ruokaa täsmälleen samaan aikaan nyt kun olen heidän kanssaan yksin päivällä, silloin otan toisen tissille ja toisen laitan sitteriin sängylle jonne syötän pullosta =) Hyvin on onnistunut ja kumpikin on saanut masun täyteen. Päivät menee kyllä tosi nopsaan, miehellä on aika ihanteellinen työaika; menee klo 7 ja pääsee klo 15 eli on kotona jo puoli neljän pintaan.



Neidit ovat kasvaneet hienosti, perjantaina käytiin toisen kerran neuvolassa ja painoa oli tullut mukavasti, Aada painoi 3150g ja Bertta 3020g, molemmat olivat 48,5cm pitkiä! Syövät edelleen rautalääkettä ja tietysti myös D-vitamiinia, aloitin antamaan heille myös Rela-maitohappobakteeritippoja, jos vaikka ehkäisisi mahavaivoja.



Taysissa käytiin viime vkolla, Bertalla oli pään ultraääni LO5:lla. Vahvakaikuisuus oli tasaantunut eli enää ei ultraan tarvitse mennä. Oli ihan hauska käydä moikkaamassa tuttuja hoitajia, kovasti ihastelivat kuinka neidit ovat kasvaneet :) Kotisairaalahan meiltä loppui jo 5.9., kävivät vain kome kertaa. Mitenkäs muilla, onko tulossa käyntejä sairaalaan tms?



Milloinkas teillä on ristiäiset suunnitteilla?



Meillä ristiäiset olisi tarkoitus pitää 8.10 tässä lähellä olevassa seurakuntakodissa, kun meille kotiin ei millään mahdu ja molemmat mummulat on pienen matkan päässä niin ajateltiin että käy helpommin näin. Molemmilla olisi tarkoitus olla 3kummia, yksi kummi puuttuu vielä kun siskoni ei " voinut" ottaa kummin tehtävää vastaan koska hänen avomiehensä oli ollut " järkyttynyt" kun pyysimme vain siskoa. Syy tähän pyyntöön oli se, että muut kummit löytyivät " automaattisesti" ja meillä jäi yksi kummin paikka vapaaksi. Pitkään pohdimme voimmeko pyytää vain siskoa, mutta ajateltiin tarjota paikkaa ja sanoa ettei tietenkään ole pakko sitä ottaa vastaan jos tuntuu tylsältä että eivät olisi pariskuntana. No, sisko olisi paikan ottanut mutta avokki oli ollut sitä mieltä ettei pariskunnasta voi vain toista pyytää... Vaikka meillä olisi ollut kaksi paikkaa vapaana niin en olisi ko.avokkia halunnut lapseni kummiksi, on nimittäin aivan idiootti mies eikä edusta millään lailla sellaisia elämänarvoja jota minä arvostaisin...Toisaalta arvasin, että näin voi käydä mutta toisaalta olen kyllä yllättynyt siskoni päätöksestä ja tuntuu hiukan kurjalta. Varsinkin kun tiedän ettei kummiudella ole oikeasti yhtään mitään merkitystä siskon avomiehelle! Huh, tulipa vuodatus! Eli yksi kummi pitäisi vielä keksiä.



Eiköhän tässä tullut tärkeimmät, tulen taas kirjoittelemaan kun neideiltä kerkiän ;)



Mukavaa vauva-arkea kaikille!!



:) elaine + Aada ja Bertta 5vkoa (ensi viikolla olis laskettuaika :)

Vierailija
54/71 |
21.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensinnäkin onnea kaikille vauvojen saaneille ja Tiikeriankalle, kun olet saanut pikkuiset kodin lähelle!



Vauva-arki pyörii täälläkin ihan täysillä, eipä juuri ole ollut aikaa netissä istua ;) Meillä mies on vielä koko syyskuun lomalla, kun pitää kesäloman tähän isyysloman jatkoksi. Onneksi ei ole vielä tarvinnut olla yksinään koko päivää vauvojen kanssa. Meillä neuvolasta terveydenhoitaja lupasi soittaa kotipalveluun, että saisin esim. kerran viikossa siivous-/pyykkäys-/tms. apua.



Neuvolassa käytiin maanantaina. Tytteli 2805 g ja 46,5 cm, poika 3365 g ja 49,5 cm. Hienosti siis kasvavat! Hiukan reilussa viikossa molemmille tullut puoli kiloa lisää eli syövät meidät kohta konkurssiin :D Meillä ruoka on pääasiassa Nan-korviketta, kun mulla ei maitoa riitä kuin osa-aterioiksi aina jommallekummalle. Viimeksikin kauppareissulta kannoin kotiin korviketta yli 10 litraa!!



Ruokaa mussut haluavat 2-4 tunnin välein eikä tarvitse käydä herättelemässä, kun joka tapauksessa heräävät itse TÄYSIN samoihin aikoihin syömään. Mä en kyllä ymmärrä, miten se on mahdollista..... Vaikka nukkuisivat eri huoneissa, niin silti alkaa vinkunaa kuulua samaan aikaan. Yleensä mies syöttää toista ja mä toista, mutta jos syötän molempia yksinäni, istutan mussut autokaukaloihin (toimivat meillä myös sittereinä) ja sitten pullot suuhun. Toinen röyhtäilee sitten olkapäällä, toinen polvella.

Meillä rautalääke on hiukan kovettanut mahaa. Annankin molemmille mallasuutetta kerran-pari päivässä maidon joukossa, ettei aivan kauheasti tulisi kipuja kovasta vatsasta.



Meille ei laitettu mitään kontrolleja Taysiin, joten siinä suunnassa ei ole tullut käytyä sen jälkeen, kun sieltä kotisairaalaan lähdettiin. Meilläkin kotisairaalajakso oli lyhyt (4 päivää).



Niin, ristiäisistähän oli puhetta. Meilläkin piti olla 8.10. mut kun Ylöjärvellä on just sinä viikonloppuna piispantarkastus, jouduttiin ristiäiset siirtämään seuraavalle viikonlopulle eli 15.10. (eivät " suostu" 8.10. kastamaan/vihkimään/hautaamaan ketään.....) Ristiäispäivänä meillä juhlitaan sitten tuplajuhlia, koska silloin on myös meidän 1-vuotishääpäivä! Me pidetään ristiäiset ihan kotona. Jonkin verran vain vaatii järjestelyjä saada 20 ihmistä mahtumaan meidän kolmioon. Mun vanhemmat ainakin tuovat mukanaan tuoleja ja astioita yms.



Meillä kummit järjestyivät loppujen lopuksi melko helposti. 3 kummia molemmille tulee - yksi pariskunta ja yksi " yksinäinen" . Me kanssa mietittiin, suuttuuko mun sisko ja sen avomies, kun pyydetään vain siskoa kummiksi. Onneksi eivät pitäneet pahana laisinkaan. Me kun ei tunneta siskon avomiestä kovin hyvin, kun ovat olleet melko lyhyen aikaa vasta yhdessä. Joten elaine, ymmärrän teidän tilanteen varsin hyvin. Aika outoa käytöstä siskosi avomieheltä, varsinkin jos kummius ei ole hänelle " kunnia-asia" . Toivottavasti löydätte kolmannenkin kummin toiselle murulle, onhan tässä onneksi vielä muutama viikko aikaa.



Olipa kiva kuulla taas uusia syyskuun mammojen kuulumisia. Yritetään käydä tänne kirjoittelemassa aina silloin tällöin, mun mielestä on ainakin kiva kuulla, miten muilla " tutuilla" tuplamammoilla sujuu. Nyt mä lähden syömään vielä kun ehdin. Mussut nukkuvat ulkona vielä jonkin aikaa.



EmpOmppu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/71 |
21.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä olis laskettu aika HUOMENNA :D Aika hurjaa, jos vielä pitäisi olla ison masun kanssa kasassa....... Vauvatkin on jo kohta 6 viikkoa vanhoja!

Vierailija
56/71 |
21.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tänään käytiin neuvolassa ja painoa on tullut tosi hyvin. A-poika: 3770g (1600g) ja B-poika: 3720g (1370g). Molempien pituus 49cm. Että tasoissa pojat kovasti kasvavat. Toinen on ottanut hyvin kiinni. LA mulla oli jo 7.9.



Meillä kans menee aika paljon Tuttelia, kun oma maito ei riitä molemmille ja vuorottelen myös syöttöjen kanssa, et molemmat sais kuitenkin vähän rintamaitoa. Mut Tuttelia kuitenkin kuluu kans viikossa n.10l, et rahaakin menee niihin ihan kivasti kuukauden aikana.



Meillä ristiäiset on tulevana viikonloppuna sunnuntaina 24.9. Sama pappi tulee kuin esikoisenkin on kastanut. Ja kotona kans pidetään ristiäiset. Viertaita n.20h ja kolmio kämppä meilläkin kuten " EmpOmpulla" . Mut kaippa tänne mahtuu. :)

Paljastaisinko mein poikien nimet tänne teille. Pojat saavat nimekseen Jami Kristian ja Topi Mikael.



T: Santsuma & pojat 10.7.06 eli 2½kk

Vierailija
57/71 |
23.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siltä tämä kaksosarki tuntuu, sillä aika vipinää on ollut varsinkin iltaisin, kun vilkas 2,5v. isoveli häärää vielä menossa mukana. Jo nyt huomaa, että vauvoilla on aivan erilaiset luonteet ja poika muistuttaa isoveljeään. Ainakin äänen käyttö on samanlaista, kova huuto käy asiasta kuin asiasta! Tyttö jaksaa odotella eikä turhia metelöi, kunhan palvelu pelaa. Ihania ovat kyllä molemmat!



Vauvat ovat myös kovia syömään, ja painot ovat nousseet hyvin. Viime ma olivat jo kolmessa kilossa: tyttö 2970g ja poika 3020g. Maanantaina on uusi punnitus ja katsotaan painot, terkka tulee taas kotiin käymään.



Olemme antaneet rintamaidon lisäksi myös Preimilon-korviketta 1-2 annosta päivässä ja välillä syöttöjenkin päälle tilkan. Varsinkin iltaisin tuntuu että saisi olla koko ajan imettämässä jompaa kumpaa, mikä väsyttää ja kypsyttää itseäni aika lailla. Mies on silloin tällöin yöllä antanut yhden syötön pullosta, niin saan itse nukuttua pidemmän pätkän. Öisin olen nostanut molemmat vierelleni sänkyyn ja kääntänyt vain kylkeä kovemmin metelöivän suuntaan ja yrittänyt osua tissillä suuhun. Mutta jäähän siinä oma uni aika vähiin kuitenkin ja pakko on nukkua välillä rästejä pois. Vauvat syövät 2 kertaa yössä molemmat. Olemme iltaisin yrittäneet saada heitä samaan rytmiin yhtä aikaa nukkumaan, päivisin he ovatkin aika mukavasti n. 3h rytmissä. Iltapäivisin on yksi n. 4h väli, kun laitamme heidät ulos vaunuihin nukkumaan. Noiden unien jälkeen loppuilta onkin sitten enemmän ja vähemmän syömistä ja kähinää. Poika on iltatankkaaja ja tissin lupsuttelija, kun taas tytöllä on vielä säännöllisempi rytmi ja hän haluaisi " valvoa" siinä puolen yön tietämillä kun sitä itsekin jo haluaisi nukkumaan. Poika on myös tosi hidas syömään sekä pullosta että rinnasta kun taas siskonsa osaa molemmat hommat. (Niin ne naiset ovat etevämpiä..)



Aloitimme myös Rela-tipat, vaikka onneksi pahoja mahavaivoja ei ole kummallakaan ollut. Ristiäiset ovat meillä vasta marraskuussa, isänpäivän viikonloppuna.



Näin siis meillä, pikkuhiljaa edetään ja kasvetaan :-) Laskettuun aikaan on nyt vielä viikko ja vauvoilla ikää tänään tasan 2kk.

Vierailija
58/71 |
24.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

No niin, eli tyttöjä kaksi kappaletta meillekin syntyi!

11.09. käynnistettiin synnytys rv 38+0, ja sitten kun käyntiin lähti, niin nopeesti edettiin, ja synnytys kesti siis vain vajaan tunnin! Nopeesti tuli kyllä edellinenkin jo, joten tällaseen tiedettiin varautuakin!



Niin, eli mitat olivat: A-tyttö 2640g ja 48cm, B-tyttö 2090g ja 46cm



B-tyttö käväisi vrk:n verran teholla sokeritipassa, mutta sen jälkeen saikin vierellä olla, joten oikein hienosti on alkanut!

Kotiin päästiin viime lauantaina, ja täällä tota menoa ja meininkiä onkin riittänyt, kun on nuo kaksi isompaakin lasta pitämässä huolen, ettei ole tekemisen puutetta missään vaiheessa!



Vähän on vatsavaivoja ollut vauvoilla, ja välillä on huudettu rankastikin!

Rautalisää ja keskostippoja saa meilläkin pienempi neiti, ja hänellä myös on tuo rauta aiheuttanut sen, että kakka on kovalla ja tosi piukassa välillä!



Meillä syödään kolmen-neljän tunnin välein, ja vuorotellen ovat rinnalla ja toinen pullolla. Illalla tankkaavat sitten useammin, eli kahden tunnin väleinkin!



Nyt tarttis lähteä vielä iltakävelylle, niin kauan kun kerkee, ennen iltasyöttöjä!



Ristiäiset meillä on 22.10. ja tossa lähellä srk-kodissa, koska meille tulee n. 40 vierasta, kun tää lähisukukin on molemmilla sen verran iso!



Terkkuja!

Vierailija
59/71 |
28.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensinnäkin, sunnuntaina on Pirkanmaan monikkoperheet ry:n tapaaminen Pirkkalassa, onko kukaan tulossa? Me ollaan, ja tulkaapa muutkin treen seudulla asuvat mukaan, olisi kiva tavata.



Kuulumisia, meillä menee ihan kivasti, täysimetyksellä mennään ja mitään erityistä rytmiä ei vielä ole niin että imettämiseen menee suurin osa aikaa päivästä :) ilmavaivojen kanssa mekin vähän kamppaillaan, mutta ei mitään isompaa, maitohappobakteerit ja disflatyylit on kuitenkin käytössä. Vauvat on hyvin kasvanu, poika on nyt n 4800g (3160g) ja tyttö 3500g (2630g).



Ristiäiset meillä on tulossa 14.10, pidetään seurakuntatalolla kun on niin tukalia muistoja esikoisen ristiäisistä jotka oli kotona. Mun mielestä jo reilu 20 henkeä on niin iso porukka että alkaa ahdistaan jos ne kaikki tunkee meidän olohuoneeseen. Tänä viikonloppuna on esikoisen 3v synttärit niin että leipomista ja juhlajärjestelyä on riittämiin lähiaikoina. Oliko muilla vaikeuksia päättää kummeista? Me päädyttiin kaverikummeihin mutta olipa vaikea päättää että kumpi lapsi tarjotaan kummalle pariskunnalle! Teki mieli pyytää vain yhteiskummit niin ei olis tarttenu valita ;) Pyydettiin kyllä sitten vielä yksi sinkkukaveri yhteiskummiksi.



No, nyt pitää alkaa leipomaan kun kummatkin vauvat nukkuu, aamuyö menikin valvoessa ;) Voimia kaikille!



-Elise

Vierailija
60/71 |
28.09.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä myös on kavereita enimmäkseen. Kahdet pariskunnat kummallakin pojalla. Toisella pojalla on kylläkin mun pikkuveli ja sen tyttöystävä, mut muut on sit kavereita.



Meillä täällä arki pyörii hyvin. Tänään tyttö kohta 2v (8.10) on kotona. Koitan välillä miten pärjään kolmen kanssa. Muuten tyttö on perhepäivähoidossa. Ulos en ole vielä kaikkien kolmen kanssa lähtenyt, kun se tuntuu vähän hankalalta. Tyttö kun ei vielä jaksa kävellä " pidempiä" matkoja ja seisomatelinettä meillä ei ole poikien vaunuihin eikä sisaristuintakaan. Enkä tiedä saako noihin mein vaunuihin edes niitä kiinni. Seisomatelineen ehkä saa. Tällasta meille.



Ja Onnea H@zel tytöistä!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan kuusi