Mikä olisi järkevin tapa suhtautua tuttavaan joka kehuu vain itseään ja perhettään?

Niin kuin muutkin näyttävät suhtautuvan, kontaktit minimiin.

Tämä on vaikea. Minulla on täti joka puhuu taukoamatta kehuskellen lapsillaan ja lapsenlapsillaan. Ei tosiaan tee mieli matkata häntä tapaamaan. Yritän vaihtaa neutraaliin puheenaiheeseen,mutta häntä kiinnostaa vain jälkikasvunsa ylivertaisuus. Muut ovat ihailevaa yleisöä. En vanhalle ihmiselle kehtaa suoraan sanoa että shut up.

Sinulla kyseessä on vain tuttava- älä tapaa häntä jos et viihdy hänen kanssaan.

Kuinka vaikeaa teillä joillakin on yksinkertaisesti olla olematta tuonkaltaisten ihmisten seurassa? Miksi hänen kanssaan pitäisi olla, jos ei ole perheenjäsen tai työkaveri, jota on pakko tavata työasioissa? En minä ainakaan ole hankkinut ystäväpiiriini tuollaisia itsensä ylentäjiä. Jos joskus sellaisen kohtaan, en taatusti ala kaveeraamaan hänen kanssaan.

Mielestäni jos tuollainen ihminen ihmettelee, kun ei ole kavereita, hänelle voi sanoa suoraan ja ystävällisesti, että "oletkos koskaan miettinyt, että puhut aika paljon itsestäsi? Ehkä toisetkin haluaisivat tulla kuulluiksi." tai  "Jaksaisitko sinä itse kuunnella toisen henkilön jatkuvaa itsekehua?"

Itsensä ja perheensä kehuminen kertoo heikoista itsetunnosta, jota paikataan omakehulla. Se näissä tuntemissani tapauksissa on ollut erikoista, etteivät itse ymmärrä olevansa noloja ja raskaita, vaikka ovat älykkäitä ihmisiä. Olen koettanut kuunnella vain, tosin emme nykyisin ole juuri koskaan tekemisissä. Niin siinä käy, ettei vain jaksa enää kuunnella monologia enää vanhemmiten. Joskus taisin sanoakin, että eikö työpaikallasi todellakaan ole yhtään fiksua työntekijää sinua lukuunottamatta mikä hiljensi hetkeksi.

Psykiatriina kirjoitti:

Kuinka vaikeaa teillä joillakin on yksinkertaisesti olla olematta tuonkaltaisten ihmisten seurassa? Miksi hänen kanssaan pitäisi olla, jos ei ole perheenjäsen tai työkaveri, jota on pakko tavata työasioissa? En minä ainakaan ole hankkinut ystäväpiiriini tuollaisia itsensä ylentäjiä. Jos joskus sellaisen kohtaan, en taatusti ala kaveeraamaan hänen kanssaan.

Mielestäni jos tuollainen ihminen ihmettelee, kun ei ole kavereita, hänelle voi sanoa suoraan ja ystävällisesti, että "oletkos koskaan miettinyt, että puhut aika paljon itsestäsi? Ehkä toisetkin haluaisivat tulla kuulluiksi." tai  "Jaksaisitko sinä itse kuunnella toisen henkilön jatkuvaa itsekehua?"

Kyllä minä periaatteessa arvostan näitä molempia ihmisiä, jotka ovat kuvatun kaltaisia. Heillä on myös hyviä puolia paljonkin, mutta kieltämättä tuo omakehu on todella raskasta kuunneltavaa ja suhde on siksi jäänyt.