Olen ihan järkyttävässä umpikujassa ollut jo vuosia :,( olen aivan loppu.
Olen aina ollut töissä nyt jo toinen vuosi työttömänä. Olen aina asunut Helsingissä.
Oen pommittanut työkkäriä, niitä ei kiinnosta nuoren aikuisen halu työllistyä, en ole koskaan onnistunut vielä pääsee mihinkään kouluun. En myöskään ole onnistunut löytää uutta asuntoa.
Helsingissä kaikki on vaikeeta, ruuhkauntunutta, kallista. En myöskään pärjää aikuislukiossa, en tiennyt että se on niin vaikee. Ammattikoulu on kuin lastenleikki verrattuna lukioon.
En ymmärrä minulla meni niin hyvin, töitä on riittänyt, sillä olisin voinut edes muuttaa uuteen ihanaan asuntoon. Nykyisessä asunnossa eläkeläiset juopottelevat ja tömistelevät. Ahdistaa kun ei ole koskaan rauhaa.
Enkä muuta Helsingin ulkopuolelle koska siellä tulee entistä kallimmaksi asua. Tarvitsee auton, asumistuki on paljon pienempi.
Kommentit (23)
Oletko masentunut? Mene lääkäriin.
Vierailija kirjoitti:
jaksako joku keskustella? Täytyy edes jotain saada eteenpäin.
Et sitten kuitenkaan keskustele, ei ihme että on vaikeaa.
Olen asunut Oulussa 30 vuotta enkä ole koskaan omistanut autoa.
Kerro vähän kontekstia niin osataan auttaa. Millasta työtä olet tehnyt? Koulutus ilmeisesti on sieltä ammattikoulusta? Miksi lukiossa, jos se ei tunnu omalta jutulta?
Turussa yksiöt jo 700 euroa. Asumistuki on siellä melkein 200e pienempi. Enkä mee mihinkään huonolle alueelle asumaan! Tykkään siisteydestä ja rauhasta.
Ei työkkäri sulle koulupaikkaa hommaa. Otat yhteyttä Stadin ammattiopistoon jatkuvaan hakuun. On Helsingissä muitakin amiksia, kaikkiin vaan yhteyttä.
Rahapuoli on tietty ongelmallisempi.
Relaa vähän. Olet aivopesty luulemaan, että sinulla menee huonosti. Vertaa itseäsi kehityismaissa eläviin ja Suomessa 150 vuotta sitten eläviin. Opettele nauttimaan siitä mitä sinulla on.
Vierailija kirjoitti:
Kerro vähän kontekstia niin osataan auttaa. Millasta työtä olet tehnyt? Koulutus ilmeisesti on sieltä ammattikoulusta? Miksi lukiossa, jos se ei tunnu omalta jutulta?
Olen aina ollut kaupassa töissä ja toimistossa aulahenkilönä.
"Enkä muuta Helsingin ulkopuolelle koska siellä tulee entistä kallimmaksi asua. Tarvitsee auton, asumistuki on paljon pienempi."
Taas näitä jotka kuvittelee kehä3 ulkopuolen olevan jotain metsää/erämaata. On paljon keskikokoisia kaupunkeja missä liikkuu helposti pyörällä/paikallisbusseilla keskustan alueella, ja löytyy mys paljon työpaikkoja mihin ei tarvi autoa. Junalla pääsee kaupungista toiseen.
"Nykyisessä asunnossa eläkeläiset juopottelevat ja tömistelevät. Ahdistaa kun ei ole koskaan rauhaa."
Kannattaisi varmaan pyytää heitä poistumaan jos eivät ole asunnossasi kirjoilla. Vai asutko juoppojen vanhempiesi kanssa?
Älä ainakaan pyydä lisää tömisteleviä eläkeläisiä kyläilemään luonasi!
Vierailija kirjoitti:
Turussa yksiöt jo 700 euroa. Asumistuki on siellä melkein 200e pienempi. Enkä mee mihinkään huonolle alueelle asumaan! Tykkään siisteydestä ja rauhasta.
Jos tykkäät siisteydestä ja rauhasta, mitä teet helsingissä? Muutin sieltä juuri sen vuoksi pois, kun jengit riehuuja roskaa. Keskusta on rauhallinen sillä tavalla, että sieltä on liikkeet hävinnyt ja sinne ei oikein autolla pääse. Helsingillä ei yksinkertaisesti ollut mitään annettavaa ja huonompaan suuntaan menee.
Moikka! Minullakin menee huonosti. Kiva että on joku muukin, jota ahdistaa! No ei oikeasti ole, en tosiaankaan toivo sinulle mitään pahaa tai ahdistusta.
Minulla on kaikki tosi hyvin, töitä riittää ja minulla on maailman ihanin puoliso ja kaunis koti. Kuitenkin tuntuu joka päivä, että tukehdun ja latistun. Olen niin huono ihminen.
Vierailija kirjoitti:
"Enkä muuta Helsingin ulkopuolelle koska siellä tulee entistä kallimmaksi asua. Tarvitsee auton, asumistuki on paljon pienempi."
Taas näitä jotka kuvittelee kehä3 ulkopuolen olevan jotain metsää/erämaata. On paljon keskikokoisia kaupunkeja missä liikkuu helposti pyörällä/paikallisbusseilla keskustan alueella, ja löytyy mys paljon työpaikkoja mihin ei tarvi autoa. Junalla pääsee kaupungista toiseen.
Tämä. Itse asun 70 000 asukkaan kaupungissa ja tunnen monta jotka elää ilman autoa, liikkuvat busseilla ja polkupyörällä. Kaupunki niin pieni että helposti pyöräilee joka paikkaan mutta bussiliikennekin ihan hyvä. Ei välttämättä keskiyöllä baarista pääse bussilla kotiin mutta päiväsaikaan täällä 15-20 bussilinjaa vaikka 70 000 asukkaan kaupunki. Kyllä keskikokoisista kaupungeistakin löytyy ok julkisia, ei ihan helsingin kaltaista mutta niin että pärjää jos huomioi aikataulut.
Työn saaminen ratkaisee kaikki ongelmat. Sun pitää panostaa kaikkesi siihen. Sitten on työ, sitten on rahaa, sitten voi vaihtaa asuntoa.
Jos et nyt saa seuraavaan 4-5kk ajanjaksoon töitä, sinun pitää lähteä opiskelemaan. Joku nopea koulutus missä on loistava työtilanne, esim laitosapulainen. Sit pääset sitä kautta töihin ja SEN JÄLKEEN voit etsiä parempaa työtä ja miettiä mitä haluat ”isona” tehdä.
Suorahakuja yrityksiin nyt heti, samoin laske rimaa ja kontaktoi henkilöstövuokrausfirmat.
Alkuun on pakko laskea sitä rimaa ja ja päästä työhön. Sen jälkeen on helpompaa tehdä peliliilkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Moikka! Minullakin menee huonosti. Kiva että on joku muukin, jota ahdistaa! No ei oikeasti ole, en tosiaankaan toivo sinulle mitään pahaa tai ahdistusta.
Minulla on kaikki tosi hyvin, töitä riittää ja minulla on maailman ihanin puoliso ja kaunis koti. Kuitenkin tuntuu joka päivä, että tukehdun ja latistun. Olen niin huono ihminen.
Tämä on niin tuttua. Tuhoat vielä suhteen ja perheen. Mäkätät kumppanille että sinua ahdistaa ja se oikea syy löytyy itsestäsi, et tiedä mistä edes pidät.
Tämän takia asumistukijärjestelmä on pakko ajaa alas. Hyväksikäyttö ja taktikointi on hävytöntä ja ilmainen raha passivoi ihmisiä.
Ai että Hgin ulkopuolella on kalliimpaa asua?
En oo moista kuullut.
Sehän on päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia asumistukijärjestelmä on pakko ajaa alas. Hyväksikäyttö ja taktikointi on hävytöntä ja ilmainen raha passivoi ihmisiä.
Hahah, ei tule tapahtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moikka! Minullakin menee huonosti. Kiva että on joku muukin, jota ahdistaa! No ei oikeasti ole, en tosiaankaan toivo sinulle mitään pahaa tai ahdistusta.
Minulla on kaikki tosi hyvin, töitä riittää ja minulla on maailman ihanin puoliso ja kaunis koti. Kuitenkin tuntuu joka päivä, että tukehdun ja latistun. Olen niin huono ihminen.
Tämä on niin tuttua. Tuhoat vielä suhteen ja perheen. Mäkätät kumppanille että sinua ahdistaa ja se oikea syy löytyy itsestäsi, et tiedä mistä edes pidät.
Niin tuhoankin, mutta en mäkättämällä vaan omalla persoonallani.
jaksako joku keskustella? Täytyy edes jotain saada eteenpäin.