Moontako yliopisto koulutettua teidän suvussa on? Meillä on ainakin 20.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Meidän suvussa taitaa isoisovanhemmista lähtien kaikilla olla yliopistokoulutus paitsi mummillani, vaarillani ja kahdella serkullani ja isälläni ei ole. Kaikki serkut, vanhempien sisarukset ja heidän serkut, pikkuserkut yms ovat korkeakoulutettuja. Kaikki isoisovanhempani olivat opettajia ja heidän lapsistaan on tullut pankinjohtajia, opettajia, lääkäreitä yms. Itsekin olen opettaja. Meitä taitaa ainakin 10 suvussa.
Opettajia 10 suvussa siis...
2. Täti kävi yliopiston 70 ja 80 lukujen vaihteessa ja minä heti perään aloitin vuonna 2015. Nyt opiskelen toista maisterintutkintoani ja lopullisesti valmistun 2022 tai 2023.
Kaksi. Minä ja eräs toinen. Kuolleista sukulaisista lisäksi yksi.
Enpä ole ikinä tullut kysyneeksi miltään kaukaisemmilta sukulaisilta. Onko se kauhean tärkeää?
Vanhempani ovat molemmat korkeakoulutettuja, kuten myös minä. Äidin puolelta vaari on dippainssi, mummi rehtori joten kai sekin jotain kouluja on käynyt. Isänpuoleiset isovanhemmat olivat lentäjä & lentoemäntä.
Setä on korkeassa asemassa pankissa. Eno taisi käydä kauppakorkeaa, ainakin ura viittaa sellaiseen.
Ex-puolisoni on juristi ja ex-appivahemmat lääkäri & toinen dippainssi, joten kaipa meidänkin lapsi johonkin yliopistoon menee, jos nyt geenit vaikuttavat tulevaan opintopolkuun mitenkään.
Korkeakoulutuksen saaneita runsaasti, mutta ei yliopistosta. Vanhempani, enoni, tätini, yms. ovat opiskelleet teknillisissä korkeakouluissa ja kauppakorkeakoulussa. Itse taidan itse asiassa olla lähisukuni ensimmäinen höpöhumanisti yliopistosta ;)
Äidin puolelta:
isoisoisä
äidin siskon puoliso
serkkuni ja minä
Isän puolelta (sikäli kun tiedän, tämä on vähemmän tuttu suku):
Isoisän sisar
Täti ja tädin puoliso
3/3 serkkuani ja minä
AMK-tutkintoja tai vastaavia aiempia on sitten melkein kaikilla.
Äidin puolelta kaikki amiksia/matala koulutus, isän puolelta isällä jäänyt kaksi yliopistotutkintoa kesken ja AMK suoritettu, isän sisarukset amiksia, mummolla ja papalla matala koulutus, serkut yksi amis, yksi AMK ja yksi opiskelee oikiksessa. Itsellä yliopisto kesken ja nyt AMKissa, veli kävi amiksen.
Kaikki käyty lukio,yliopisto valmistuttu, korkeakoulutettuja.
Vierailija kirjoitti:
Sisaruksistani olen ainoa maisteri ja vanhemmat + heidän perheensä kaikki duunareita. Minulla on yli 50 serkkua joista yhdellä on minun lisäkseni yliopistokoulutus.
Minulla oli 6 serkkua, sillä isälleni oli yksi veli ja äidilläni oli yksi sisko. Molemmat vanhempani., tätini, tätini mies, minä ja kaksi serkkuani ovat korkeasti koulutettuja. Isänpuoleiset sukulaiset ovat olleet niitä vähemmän koulutettuja ja oma isäni oli sukunsa ensimmäinen ylioppilas, josta tuli sitten opettaja.
Meitin suvus on äkkiä laskulla 475 yli pisto koulittua, näistä 319 on tohroteja ja kaikki loputkin maistraattia. Maistraattia siis 176. Ite olen kaksin kerroin tohroti siis dr potenssiin 2.
Ei meidän suvussa edes ole noin paljon ihmisiä yhteensäkään. Mulla on yhteensä 7 serkkua, kaksi äidin puolelta ja viisi isän puolelta.
Suvusta löytyy arvostettu lääkäri (arvoltaan professori), arvostettu toimitusjohtaja ja pari pienempää toimitusjohtajaa, serkuista ja sisaruksista. Itse olen suunnittelija ja yliopistokoulutusta käyn vasta nyt aikuisiällä. Ehkä hyvä näin, en olisi 80-luvun yliopistokoulutuksesta selvinnyt, nykyään tuntuu olevan paljon helpompaa, tai sitten ikä on tuonut jotain, en osaa sanoa.
Meitä on kaksi serkusta, joilla on ylempi korkeakoulututkinta. Lisäksi toinen sisaruspuolistani on suorittanut amk-tutkinnon. Ulkomailla asuvistapikkuserkuistani en tiedä tarkkaan,mutta käsittääkseni ainakin kahdella on yliopistokoulutus, ellei sitten kaikilla neljällä.
Kolme, mutta vain yksi on koulutusta vastaavassa ammatissa ja me kaksi muuta päädyttiin lopulta ihan toiselle alalle.
Ihan lähisuvusta olen ainut, jolla on yliopistotutkinto. Serkuista ainakin yhdellä on tietääkseni myös tutkinto. Ei olla akateemista sukua, mutta itse päätin opiskella pidemmälle, kun se kiinnosti. Kohta on maisterin tutkinto kasassa. :)
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän suvussa edes ole noin paljon ihmisiä yhteensäkään. Mulla on yhteensä 7 serkkua, kaksi äidin puolelta ja viisi isän puolelta.
Suvusta löytyy arvostettu lääkäri (arvoltaan professori), arvostettu toimitusjohtaja ja pari pienempää toimitusjohtajaa, serkuista ja sisaruksista. Itse olen suunnittelija ja yliopistokoulutusta käyn vasta nyt aikuisiällä. Ehkä hyvä näin, en olisi 80-luvun yliopistokoulutuksesta selvinnyt, nykyään tuntuu olevan paljon helpompaa, tai sitten ikä on tuonut jotain, en osaa sanoa.
Nää johtajat on siis kaikki ekonomeja tai vastaavia, vastaava tarkoittaa ulkomailla opiskelua. Lisäksi on yksi humanisti. Yhden serkun tutkintoa en itse asiassa tiedä. Loput on ammattikoulu/opisto/amk-linjalta. En kertonut montako sisarusta minulla on eli 7 serkun lisäksi meidän perheen kakarat. Vanhemmistani tai serkkujeni vanhemmista ei kukaan ole kovin koulutettu. Yksi nuoremmasta polvesta valmistuu pian DI:ksi.