Enää muutama kuukausi elinaikaa, ahdistaa, surettaa...

Kiinnostaa siksi, että ihmettelyni heräsi, miksi ei ole annettu esim sädehoitoa?



Kertoisitko tarkemmin?

Oletko lääkityksellä? Oletko käynyt puhumassa psykiatrian puolella? Onko teillä kotona kotiapua saatavilla? Mikä vointisi nyt?



Oliko sinulla millaisia oireita alussa silloin vuosi sitten vai löytyikö joukkotarkastuksessa?



Kiitos jos jaksat vastata.

heidän puoleensa olen _tietenkin_ kääntynyt. Mutta sairaus on ja pysyy.



Luuletko tosiaan, ettei yksikään syvästi uskossa oleva ja Herraan turvannut ole koskaan kuollut?

Olen niin pahoillani ja myötätuntoni ja ajatukseni ovat kanssasi.

Voimia ja siunausta sinulle elämääsi, ja myös lastesi ja miehesi elämään.

Onneksi teillä on toive jälleennäkemisestä.

heidän puoleensa olen _tietenkin_ kääntynyt. Mutta sairaus on ja pysyy. Luuletko tosiaan, ettei yksikään syvästi uskossa oleva ja Herraan turvannut ole koskaan kuollut?

yhden läheisen puolesta rukoili koko seurakunta , eikä kasvain sulanut mihinkään, ihan paskan jauhantaa. Jeesusta ei tule, eikä ole ja piste.

sinä et voi tietää, mitä tekisit ko.tilanteessa, joten tuki turpasi.

että on jälleennäkeminen, mutta mitä jos kuolleen jälkeläiset kääntyvät ateistiksi, tai muuten mokaavat ja päätyvät sinne alakertaan, mitäs sitten tehdään???

Kerrotko nro 26, että mitä järkevämpää ap:n pitäisi sitten tehdä, jos nyt viettää aikaansa lastensa kanssa kun vielä voi? Onko se lapsilta pois, jos ap on päivässä muutaman hetken netissä? En voi tietää, mutta oletan, että ap:n tilanne on henkisesti todella raskas ja varmasti kaipaa välillä muutakin kun sairautensa miettimistä. Minä ainakin olen kaivannut kun meillä ollut vaikeaa niin tuttujen tukea ja sitä normaalia arkea siihen ympärille, mutta kummallisesti kaikki ovat kadonneet kun ovat tienneet, että meillä on vaikeaa ja myöhemmin sanoneet, etteivät halunneet häiritä kun ajattelivat, että halusivat meidän olevan omissa oloissamme ja kun asia oli päinvastoin, että ne toiset ihmiset siinä elämäntilanteessa olisi ollut kultaakin kalliimpia. Minusta olisi voinut edes kysyä, että haluammeko olla rauhassa tai tarvitsisimmeko apua jossain. Mutta tuolle ei voi mitään enää. Itsekin hain tuolloin vertaistukea ym. neuvoja yhdeltä keskustelupalstalta kun muualta ei sitä saanut.

mutta jotenkin tuntuis että en pystyisi netin palstoille kirjoittelemaan, luulisin että tekisin jotain tärkeämpää.

Äiti oli 30-vuotias, lapsia kuusi ja nuorin 3 kk ikäinen. Sairaus oli äkillinen ja äiti oli 6 kk sairaalassa, kahteen kertaan elintoiminnot oli tehdä tenän ja hoitohenkilökunta sai elvytettyä hänet.



Kun äiti oli 40-vuotias ja lapsia seitsemän (nuorin 3 v.), hänellä todettiin syöpä. Jälleen kerran saimme elää jännityshetkiä, mutta syöpä saatiin voitettua.



Voimia!

Minun ystävälläni oli munasarjasyöpä, joka todettiin liian myöhään ja se oli ehtinyt jo levitä vatsaan, suolistoon ja aivoihin. Olisivat voineet leikata, mutta siitä ei olisi juuri apua ollut. Ystäväni sai sädehoitoa ja se hidasti syövän leviämistä. Lääkärit antoivat hälle elinaikaa vain muutaman kuukauden. Ystäväni kirjoitti lapselleen kirjeitä ja ottivat kuvia ja myös tekivät videon. Lääkärien arvio ystäväni elinajasta ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa ja hän eli muutaman viikon vajaan vuoden syövän toteamisen jälkeen.



Nyt tuosta on aikaa 14v ja ystäväni lapsi on 16v ja on sanonut, että kirjeet, valokuvat ja video olivat hänestä todella ihania, sai konkreettisemman kuvan äidistään kun esim. pelkillä kirjeillä.

Elämä osaa olla jumalattoman epäreilua!! Itsekin paljon menetyksiä nuorella iällä kokeneena osaan kuvitella sen pettyneen ja surullisen fiiliksen minkä lapsesi kokevat kun olet poissa. Olet heille rakas joten vietä kaikki mahdollinen aika lastesi kanssa!! Kirjoita, jätä valokuvia ja videoita. Jaksamista loppuun asti.

"Lääkäri saattoi vain todeta, että on tapahtunut ihme."

Ei todellakaan kaikki, joilla monta lasta pienillä ikäeroilla ole lestoja.

ensinnäkin, jos sinulla on noin paljon lapsia pienellä ikäerolla, olet LESTA. Ja LESTOJEN mielestä tämäkin asia olisi jumalan tahto ja tuskin valittaisi täällä. piste

Tiedän ainakin jollain lailla miltä sinusta tuntuu. Minä menetin äitini ollessani 14v. Minä olin esikoinen ja nuoremmat sisarukseni tuolloin 8v, 5v, 3v, 2v ja 1v. Äidilläni todettiin syöpä hänen odottaessaan nuorinta sisarustamme ja äidilleni sanottiin, että on onni, jos elää raskauden loppuun, tuolloin raskaus oli puolessa välissä. Äitini kuitenkin jaksoi taistella syöpää vastaan nuorimman sisaruksen syntymään ja sen jälkeen vielä vuoden verran, kunnes syöpä vei voiton.



Minäkin ehdottaisin kirjeiden kirjottamista tulevaisuuteen lapsille. Äitini ei tätä tehnyt, mutta uskon, että ne olisivat olleet nuorimmille sisaruksilleni aivan ihana lahja.



Nyt olen itse 5lapsen äiti ja äitini kuolemasta on 12v aikaa.



Viettäkää myös mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Me teimme sillon kun äitini sanoi, että tuntee lopun olevan lähellä, tuosta meni vajaa 2kk kun äitini kuoli niin teimme viikon reissun perheenä ja se oli aivan ihana matka kaiken kaikkiaan. Päätettiin, että sillä matkalla pidetään hauskaa eikä murehdita tulevaa.

Elämä on epäoikeudenmukaista ja elämänlanka niin kovin hauras. Kukaanhan ei voi, tietää, koska kuolee, mutta tuollainen tilanne on varmasti käsittämättömän raskas. Näin joskus elokuvan, jossa mies videoi lapsilleen jäähyväisvideon, jossa antoi vinkkejä elämänvarrelle ja kertoi itsestään. Isälläni todettiin 10 vuotta sitten hyvänlaatuisia kasvaimia maksassaan ja eräs "fiksu" lääkäri totesi, että hänellä on maksimissaan vuosi elinaikaa. Tuo reissun tekeminen kuulosti kivalta, jos vain jaksat, niin lähtekää jonnekin, minne olet aina halunnut?

en tiedä mitä sanoa! Voimia sulle ja perheellesi!

Todella vaikea sanoa mitään rohkaisevaa. Tiedän kuitenkin perheen, jossa isä kuoli syöpään, kun nuorin lapsi oli vain 4kk vanha.



Kun tämän äidin kanssa puhuin asiasta noin vuosi kuoleman jälkeen, niin hän näki asiassa ainakin sen hyvä puolen, että he pystyivät miehen kanssa keskustelemaan asiat selviksi. Sanoi, että varmasti paljon raskaampaa olisi ollut, jos olisi kuollut yllättäen esim. onnettomuudessa. Sanoi, että itselle jäi paljon rauhallisempi olo, kun saivat keskustelua kunnolla ennen miehen kuolemaa.



Minä kanssa ehdottaisin, että tekisit lapsille kirjeet ja jos mahdollista niin videon. Video etenkin nuorimpia varten, koska sitä kautta he voisivat muistaa sinut konkreettisemmin. Itse varmaan tekisin kirjeet vaikka jokaiselle syntymäpäivälle lapsille. Kertoisin asiat, joista haluaisin muutenkin sen ikäiselle sanoa.

Video ei meille tullut mieleen, mutta se on oikeastaan hyvä ajatus, varsinkin noille nuoremmille, jotka eivät minua muista näöltä pahemmin. Kiitos siis tästä vinkistä.



Lomaa me olemme myös miettineet ja olemme näillä näkymin lähdössä lomalle pariksi viikoksi viikon päästä. Kohde on se, jonne olemme aina mieheni kanssa haaveilleet menevämme, mutta toteutus aina jäänyt ja nyt on hyvä aika se toteuttaa kun myöhemmin ei ehkä enää ole mahdollisuutta.



ap

Missä kohdassa se on? Etkö ole saanut mitään hoitoa??

En osaa sinulle paljon muuta sanoa kuin, että toivottavasti olet löytänyt sisäisen rauhan itsellesi,vaikka tilanne julma onkin.sanomattakin on varmasti selvää,että vietät nyt kaiken aikasi perheesi parissa.



Ps.Ottakaa myös paljon valokuvia