Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla uhmisten vanhemmilla tällaista?
22.05.2021 |
Esikoisen äiti kyselee...
Äskettäin kolme täyttänyt lapsi laittaa vastaan aivan kaikessa. Ei suostu syömään, ei juomaan, jos joutuu pois pöydästä niin kiukuttelee kun ei saanut syödä, kun palaa pöytään ei suostu syömään eikä juomaan jne jne. Hampaiden pesussa menee ikuisuus kun ei suostu siihen että pestään. Ei suostuisi lähtemään minnekään (juoksee pa koon, heittäytyy vetelänä lattialle makaamaan) mutta kun vihdoin jonnekin päästään niin tulee kiukku itku kun pitäisi lähteä kotiin. Pukemisesta ei tule mitään kun ei suostu pukemaan itse vaikka osaa mutta jos puen niin heittäytyy vetelänä lattialle makaamaan tai huitoo ja potkii joten pukeminen on hyvin vaikeaa. Yrittää pikkuautoilla ha kata kerrostaloasuntomme pattereita, ei millään tottele että niin ei saa tehdä. Jne sata vastaavaa esimerkkiä.
Kehun paljon aina kun menee hyvin, jos kiukkuaa vastaan niin tulee seuraamus (esim joutuu pois pöydästä tai menettää pikkuauton). Kehut eikä seuraamukset tunnu tepsivän ollenkaan, edes palkinnot ei kiinnosta niin paljon että tottelisi jos saa palkinnon. Vietän paljon aikaa lapsen kanssa, ulkoillaan ja leikitään ja sylissä saa istua kun haluaa, välillä nappaan syliin muuten vain. Tuntuu silti että päivät on pelkkää vääntöä vain eikä lapsi usko mitään.
Olen iltaisin aivan tyhjiin puris tettu tiski rätti joka ei jaksa yhtään mitään sen jälkeen kun lapsi vihdoin nukahti.
Onko uhmaikä tällaista vai mitä tämä on? Miten jaksaa itse? Asiaa ei auta se että minulla on rankka työ (jota onneksi teen nyt osa-aikaisesti).
Kommentit (40)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä kysellä lapselta, miltä tuntuu. Oma lapseni heittäytyi aina tuollaiseksi, jos hänelle ei annettu tarpeeksi hyviä perusteluita, miksi joku asia pitää tehdä, tai jättää tekemättä. Useimmista asioista piti antaa ennakkovaroitus, kun tämä on tehty, sen jälkeen syödään tai lähdetään ulos. Myös sopimuksia piti tehdä joka välissä. Kaksi kertaa saat laskea liukumäkeä, sitten lähdetään kotiin.
Ja syöminen. Helpottui kummasti, kun heitin romukoppaan ajatuksen syömisjärjestyksestä, hengittäkää syvään ja rauhallisesti: no niin, annoin siis lapselle ensin jälkiruuan ja sitten varsinaisen ruuan. Pulla käteen ja ruoka jäähtyi sen aikaa mitä pullan syömiseen meni. Ja kas, lautanenkin tyhjeni ilman draamaa pullan perässä.
Paljon myöhemmin lapsellani todettiin Aspergerin oireyhtymä. Enkä nyt tarkoita, että ap:n lapsella sitä olisi, mutta uskalla kyseenalaistaa yleisesti toimivat kasvatustavat, ja tutustu lapseesi.
Oi, kuulostaapa tutulta! Itse olen jaksanut uhmakaudet ja kiukut läpi sillä ajatuksella, että se on ohimenevää. Tärkeä kehitysvaihe lapselle, oman tahdon löytäminen ja rajojen kokeileminen. Se, että lapsi toistaa samoja asioita miljoona kertaa päivässä (esim. patterien hakkaaminen), johtuu lähinnä muistin lyhyydestä ja kognitiivisten kykyjen kehittymättömyydestä. Tuossa iässä tarvitaan johdonmukaisuutta ja toistoja toistojen perään.
Itse saattaisin estää lapsen pääsyn pattereiden luokse joksikin aikaa, niin lapsi saattaisi unohtaa niiden paukuttelun. Tekisin barrikadin huonekaluista, pahvilaatikoista tms. Ihan samoin tekisin, jos lapsi toistuvasti kiipeilisi kirjahyllyyn tai vääntelisi hellan nuppeja. Jos hakkaaminen on lapselle mieluisaa, tai se äänen tuottaminen, voisi hänelle hankkia jonkun juuri tuota tarvetta stimuloivan lelun, kuten Hakka (vaarana, että vasaralla hakkaa sitten kaikkea muutakin) tai joku äänilelu (liikuttamalla soiva/nappeja painelemalla soiva). Näin hän saisi toteuttaa itseään mutta toivotulla tavalla.
Nauroin aloitusta, mutta en ilkeyksissäni. Olen töissä tehostetun palvelun asumisyksikössä. Yksi autistinen asukas on viime aikoina oireillut vastaavasti, mutta ikää on 60 vuotta. Syynä on palvelutalossa olevan asukkaan saattohoito. Autistille tapahtuu liikaa, käy ylimääräisiä ihmisiä yms. Niinhän pienelläkin on, tapahtuu paljon, pitää oppia uusia asioita ja toisaalta oma tahto kehittyy. Oma linjaukseni töissä on ollut esim. pyjaman suhteen, että jos otetaan puhdas kysyn kahdesta vaihtoehdosta kumpi ja sitten seuraavana iltana olen antanut saman pyjaman. Eilen illalla paita ei olisi kelvannutkaan, avitin alaosassa ja lähdin jatkamaan töitä. Muutaman minuutin kuluttua asukas oli katsomassa telkkaria tyytyväisenä sohvalla. Omien lasten ollessa pieniä käytin paljon samaa - sai toteuttaa omaa päätään, mutta minun asettamissani rajoissa. Hampaiden pesussakin kysyin, pesetkö itse vai peseekö äiti - ja vaikka halusi pestä itse, saatoin sanoa loppuvaiheessa: saako äiti ajaa takahampaan takana piilossa olevan hammaspeikon pakoon?
Uhmaiässä vanhemmat joutuvat olemaan melkoisia valtakunnansovittelijoita, mutta toinen vaihtoehto on autoritaarinen käskytys ja lapsen aikuisuuden kannalta on parempi oppia jo pienenä valitsemaan, etteivät ensimmäiset valinnat elämässä tapahdu murkkuiässä. Silloin vaihtoehtoja ei ole asettamassa enää vanhemmat.
Meidän neljästä lapsesta yhdellä oli tuollainen uhmaikä. Ei se ehkä nyt lohduta, mutta tästä hankalasta uhmaajasta kasvoi kaikkein helpoin ja yhteistyökykyisin meidän nelikosta. Nyt ko. lapsi on jo täysi-ikäinen ja murrosiässä pääsimme hänen kanssaan todella helpolla, toisin kuin siskojen kanssa.
Jos saan valita, niin kyllä käyn tahtojen taistelun mieluummin 3-vuotiaan kuin 15-vuotiaan kanssa :D Vaikuttaa siltä, että jossain vaiheessa se on jokaisen kanssa käytävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uhmaiässä vanhemmat joutuvat olemaan melkoisia valtakunnansovittelijoita, mutta toinen vaihtoehto on autoritaarinen käskytys ja lapsen aikuisuuden kannalta on parempi oppia jo pienenä valitsemaan, etteivät ensimmäiset valinnat elämässä tapahdu murkkuiässä. Silloin vaihtoehtoja ei ole asettamassa enää vanhemmat.
On muitakin vaihtoehtoja kuin joko joustaa alvariinsa tai ei joustaa koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhmaiässä vanhemmat joutuvat olemaan melkoisia valtakunnansovittelijoita, mutta toinen vaihtoehto on autoritaarinen käskytys ja lapsen aikuisuuden kannalta on parempi oppia jo pienenä valitsemaan, etteivät ensimmäiset valinnat elämässä tapahdu murkkuiässä. Silloin vaihtoehtoja ei ole asettamassa enää vanhemmat.
On muitakin vaihtoehtoja kuin joko joustaa alvariinsa tai ei joustaa koskaan.
Miten tämä liittyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei ap. Meillä on nyt 5v poika, ja ikävuodet 2-4v olivat juuri kuvailemasi kaltaisia. Nyt 5vuotiaana raivareita tulee enää n. Pari kertaa viikossa. Eli on edelleen temperamenttinen mutta helpottanut jo huomattavasti. Eli luota minuun, aika kyllä auttaa! Tuo vaihe on erittäin raskasta. Paras olisi itse yrittää mahdollisimman rauhallinen ja turvallinen aikuinen joka näyttää esimerkillään oikeaa käytöstä. Ja muista tosiaan aina kehua kun on aihetta. Meillä on auttanut myös että joka huutojen jälkeen käydään läpi miksi harmitti yms. Ja nyt 5v osaa jo itse sanoittaa tunteitaan.
Ai niin vielä tuli mieleen: Meillä raivoa lisäsi jos päivärytmi poikkeava tai poika väsynyt tai nälkäinen tai janoinen. Pidä perusasioista hyvä huoli.
T. Kahden lapsen äiti, haastava esikoinen ja hieman helpompi kuopus
Meilläkin oli noin ja lisäksi oli vaikea ja ilkeä anoppi sekä naapurissa lapsi joka soitti koko ajan ovikelloa, koska tämän naapurin lapsen äiti kävi töissä ja pe ja la iltaisin karaokebaarissa. Meillä mies oli paljon töissä eikä päikkäreistä tullut naapurin lapsen takia mitään, onneksi tuo aika on ohi, mutta traumat jätti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap. Meillä on nyt 5v poika, ja ikävuodet 2-4v olivat juuri kuvailemasi kaltaisia. Nyt 5vuotiaana raivareita tulee enää n. Pari kertaa viikossa. Eli on edelleen temperamenttinen mutta helpottanut jo huomattavasti. Eli luota minuun, aika kyllä auttaa! Tuo vaihe on erittäin raskasta. Paras olisi itse yrittää mahdollisimman rauhallinen ja turvallinen aikuinen joka näyttää esimerkillään oikeaa käytöstä. Ja muista tosiaan aina kehua kun on aihetta. Meillä on auttanut myös että joka huutojen jälkeen käydään läpi miksi harmitti yms. Ja nyt 5v osaa jo itse sanoittaa tunteitaan.
Ai niin vielä tuli mieleen: Meillä raivoa lisäsi jos päivärytmi poikkeava tai poika väsynyt tai nälkäinen tai janoinen. Pidä perusasioista hyvä huoli.
T. Kahden lapsen äiti, haastava esikoinen ja hieman helpompi kuopusMeilläkin oli noin ja lisäksi oli vaikea ja ilkeä anoppi sekä naapurissa lapsi joka soitti koko ajan ovikelloa, koska tämän naapurin lapsen äiti kävi töissä ja pe ja la iltaisin karaokebaarissa. Meillä mies oli paljon töissä eikä päikkäreistä tullut naapurin lapsen takia mitään, onneksi tuo aika on ohi, mutta traumat jätti.
Kauhea tilanne tuo soitteleva lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap. Meillä on nyt 5v poika, ja ikävuodet 2-4v olivat juuri kuvailemasi kaltaisia. Nyt 5vuotiaana raivareita tulee enää n. Pari kertaa viikossa. Eli on edelleen temperamenttinen mutta helpottanut jo huomattavasti. Eli luota minuun, aika kyllä auttaa! Tuo vaihe on erittäin raskasta. Paras olisi itse yrittää mahdollisimman rauhallinen ja turvallinen aikuinen joka näyttää esimerkillään oikeaa käytöstä. Ja muista tosiaan aina kehua kun on aihetta. Meillä on auttanut myös että joka huutojen jälkeen käydään läpi miksi harmitti yms. Ja nyt 5v osaa jo itse sanoittaa tunteitaan.
Ai niin vielä tuli mieleen: Meillä raivoa lisäsi jos päivärytmi poikkeava tai poika väsynyt tai nälkäinen tai janoinen. Pidä perusasioista hyvä huoli.
T. Kahden lapsen äiti, haastava esikoinen ja hieman helpompi kuopusMeilläkin oli noin ja lisäksi oli vaikea ja ilkeä anoppi sekä naapurissa lapsi joka soitti koko ajan ovikelloa, koska tämän naapurin lapsen äiti kävi töissä ja pe ja la iltaisin karaokebaarissa. Meillä mies oli paljon töissä eikä päikkäreistä tullut naapurin lapsen takia mitään, onneksi tuo aika on ohi, mutta traumat jätti.
Teitkö tästä naapurin lapsesta tänne joskus aloituksen?
Kolmevuotias on väsynyt. Päivähoitopäivän jälkeen kotona lähimpien kanssa olemista (ei kauppoja, kaveritreffejä tai harrastuksua). Ennen ruuan tekoa tai kotitöitä lapsen huomioimista päiväkotipäivän jälkeen noin 30 minuuttia. Sitten vasta ne muut pakolliset kuviot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ja sitä uhmaa tulee säännöllisesti uudelleen ja uudelleen.
Älä anna tempuista liikaa huomiota, nosta pois pöydästä ja anna itkeä jos itkettää, lapsi ei itkuun kuole ja tulee kyllä itse syliin jos haluaa. Kehu paljon aina kuin joku asia sujuu. Jaksamisia sinne, lasten kanssa oppii kärsivällisyyttä...
Vierailija kirjoitti:
Nauroin aloitusta, mutta en ilkeyksissäni. Olen töissä tehostetun palvelun asumisyksikössä. Yksi autistinen asukas on viime aikoina oireillut vastaavasti, mutta ikää on 60 vuotta. Syynä on palvelutalossa olevan asukkaan saattohoito. Autistille tapahtuu liikaa, käy ylimääräisiä ihmisiä yms. Niinhän pienelläkin on, tapahtuu paljon, pitää oppia uusia asioita ja toisaalta oma tahto kehittyy. Oma linjaukseni töissä on ollut esim. pyjaman suhteen, että jos otetaan puhdas kysyn kahdesta vaihtoehdosta kumpi ja sitten seuraavana iltana olen antanut saman pyjaman. Eilen illalla paita ei olisi kelvannutkaan, avitin alaosassa ja lähdin jatkamaan töitä. Muutaman minuutin kuluttua asukas oli katsomassa telkkaria tyytyväisenä sohvalla. Omien lasten ollessa pieniä käytin paljon samaa - sai toteuttaa omaa päätään, mutta minun asettamissani rajoissa. Hampaiden pesussakin kysyin, pesetkö itse vai peseekö äiti - ja vaikka halusi pestä itse, saatoin sanoa loppuvaiheessa: saako äiti ajaa takahampaan takana piilossa olevan hammaspeikon pakoon?
Uhmaiässä vanhemmat joutuvat olemaan melkoisia valtakunnansovittelijoita, mutta toinen vaihtoehto on autoritaarinen käskytys ja lapsen aikuisuuden kannalta on parempi oppia jo pienenä valitsemaan, etteivät ensimmäiset valinnat elämässä tapahdu murkkuiässä. Silloin vaihtoehtoja ei ole asettamassa enää vanhemmat.
Tää oli just niin osuvasti sanottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. Uhmaa toki on, mutta kiukku ja vänkääminen yleensä laantuu nopeasti.
Lempeästi ja määrätietoisesti suoritetaan pakolliset asiat, mutta annetaan aina ensin mahdollisuus lapsen tulla sovinnolla ja vapaaehtoisesti mukaan. Joskus toimii ja joskus sitten kannetaan sätkivä lapsi pyllynpesulle tms.
Valitaan taistelumme, annetaan lapsen valita itse aina kun se on järkevää, mutta vanhemmat päättää tietyistä asioista (ruoka-ajat, ruokavalio, hygienia, säännöllinen päivärytmi ja uniajat jne.). Leikkiä, hellyyttä, syliä ja hassuttelua on paljon. Lasta kohdellaan aina lempeästi ja lohdutetaan kaikissa tunnekuohuissa.
Lapsi on hyväntuulinen ja leikkisä ja osoittaa tunteensa avoimesti.
Luultavasti ”helppous” tulee enimmäkseen luonteesta, mutta varmaan hyvällä ja johdonmukaisella kohtelulla on jonkinlainen vaikutus.
Ja välillä on huonompia päiviä, mutta pääsääntöisesti asiat menevät hyvin ja sopuisasti.
Lapsi täyttää kohta kolme vuotta.
Tuntuu, että lapsesi tarvitsee lisää huomiota ja hakee sitä negatiivisen kautta. Anna hänelle lisää aikaasi yhteisen touhuamisen kautta, jolloin keskityt vain lapseesi. Eli ei niin, että viet lapsen leikkipuistoon keinumaan, ja itse räpläät puhelinta sillä aikaa. Uhmakiukutteluissa auttaa myös, kun kerrot, mitä seuraavaksi tapahtuu, eli että "nyt puetaan pihavaatteet päälle ja sitten lähdetään pyöräilemään." Lapsi tykkää siitä, että tietää, mitä milloinkin ollaan tekemässä. Et itsekään haluaisi, että joku pukisi väkisellä pihavaatteet ja lähtisi raahaamaan ulos, kertomatta miksi ja minne ollaan menossa. Niitä vaihtoehtoja (siniset vai punaiset sukat, tennarit vai sandaalit) voi aina jonkun livauttaa mukaan,mutta ei aina ja kaikessa. Joskus vaan on kumpparikeli, ja talvitakkia on ehkä vain yksi, aina ei voi valita.
Ap. Lapsesi tarvitsee leikkikavereita. Vie kokopäivähoitoon.
Juuri tuo, että valitse taistelusi, älä lähde niistä joka sadasta asiasta vänkäämään. Rangaistuksia ei juuri tarvita, lapsen ei-toivottu käytös vain lopetetaan, tai sitten siitä ei anneta huomiopalkintoa lainkaan. Tärkeät asiat päättää aikuinen (tyyliin aamulla puetaan sukat, lapsi voi itse päättää onko ne siniset vai punaiset).
Ja jonain päivänä tuo kaikki helpottaa!
Edelliseen kommenttiin liittyen, aloin miettiä että meilläkään ei ole ollut tarvetta rankaista lasta. Rajat on, ja vanhemmat on johdossa, ei lapsi.
Kannustetaan ja kehutaan kovasti hyvistä asioista, huonolla käytöksellä ei saa huomiota ja reaktiota. Kielletään jos tekee jotain vaarallista tai sopimatonta. Jos ei tottele, niin tarvittaessa haetaan pois pahanteosta. Pahin rangaistus on, että laitetaan lelu takavarikkoon vähäksi aikaa jos lapsi vaikka heittelee sitä kielloista huolimatta.
Lapsi saa paljon huomiota ja aikaa, ja saa olla sylissä niin paljon kuin haluaa. Lapselle ei koskaan huudeta tai tiuskita. Asioita lähestytään aina positiivisen kautta. Kertotaan etukäteen mitä seuraavaksi tehdään ja mihin ollaan menossa.
Lapsi on hyväkäytöksinen ja kiltti, koskaan ei ole esim. yrittänyt lyödä tai purra. Kiukun ja mielipahan kanssa tulee syliin lohdutettavaksi, ei riehu eikä riko tavaroita.
Tämä oli jatkoa kommentille 35.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä: ja minustakin turhat maanittelut pois. Anna kaksi vaihtoehtoa esim kumpi lusikka vihreä vai sininen. Ja sitten kumpi puetaan ensin housut vai paita. Näin lapsi tuntee että saa myös itse päättää asioista. Ja jos ei homma suju esim syöminen niin sitten vaan pois pöydästä.
Voi myös kokeilla antaa hyvästä käytöksestä tai pukemisesta yms aina tarran ja kun esim 10 kerätty niin pääsee hoplop tai joku muu kiva juttu. T. Se kahden äiti
Mun lapsuudenperheessä tuo että antaa valita jonkin sellaisen asian jonka voi ihan hyvin antaa lapsen valita, on kyllä melkoinen legenda. Nimittäin kuulemma allekirjoittanut sitten vaihtoi sitä valintaa viiden sekunnin välein ennen kuin se ehdittiin toteuttaa - lentäväksi lauseeksi tästä ajasta on elämään jäänyt ilmaus KUITENKIN MIELUUMMIN TOISEMPI! Ei mikään aukoton keino tämäkään...
Ihmisen "namitus" on alistavaa.