Perhetausta harmittaa - haluaisin olla ns. hyvästä perheestä
Ihan typerää harmitella, kun en asialle mitään voi. Silti koen, että elämäni olisi voinut mennä aivan eri tavalla, jos olisin sivistyneen ja hienon perheen kasvatti.
Olisi kaunis, klassinen etunimi ja arvokkaan kuuloinen sukunimi. Onnellinen ydinperhe arvostetulla asuinalueella, perintöhopeat kaivettaisi esille joka sunnuntai vanhempieni laittamalla perheaterialla. Musisoisimme koko perheellä, kun minä ja sisarukseni olisimme soittaneet jotakin instrumenttia pienestä pitäen. Kukaan ei kiroile eikä tuttavat luonnehtisi perheenjäseniäni moukiksi. Kielitaitoni olisi monipuolinen, ja koska opiskeluun olisi aina kannustettu, olisin hakeutunut peruskoulun jälkeen lukioon ja sitten yliopistoon. Hyvien harrastusmahdollisuuksien vuoksi olisin urheillut pienestä pitäen, ja siksi aikuisenakin hyvässä fyysisessä kunnossa. Aviomiestäni pidettäisi onnekkaana, kun on nainut arvostettuun sukuun.
Se siitä, todellisuus onkin sitten kaikkea muuta. Kyllä käy kateeksi, niin luuseriolo.
Kommentit (59)
Tuo kuulostaa utopialta. Tietty onnellisia perheitä ja lapsuuksia on olemassa, mutta aika monessa nuo raamit täyttävissä tapauksissa on todellisuudessa mukana etäiset (aina töissä) ja liikaa vaativat vanhemmat (et koskaan ole tarpeeksi hyvä), alkoholismi tai vanhemmilla pari sivusuhdetta ohessa. Menestynyt ja sivistynyt koti ei tarkoita henkisesti ehjiä ihmisiä, vaan traumoja löytyy taustalta ihan joka taustalla.
Mulle riitäisi, että kotini ei olisi ollut väkivallan täyttämä päihdekoti. Joskus mietin, millainen olisi ollut sellainen lapsuus ja nuoruus, jossa ei tarvitse pelätä joka päivä, että taas lyödään.
Vierailija kirjoitti:
aika monessa nuo raamit täyttävissä tapauksissa on todellisuudessa mukana etäiset (aina töissä) ja liikaa vaativat vanhemmat (et koskaan ole tarpeeksi hyvä)
Juuri näin ainakin minulla oli. En ole ollut äitini kanssa minkäänlaisissa tekemisissä joulun 2004 jälkeen enkä esim. tiedä, asuuko hän nykyään Espanjassa, Portugalissa vai Suomessa. Perinnöttömäksi jättämisellä uhkailuun totuin nuoresta tytöstä alkaen, eli ei tunnu missään sekään skenaario sitten joskus kun hän kuolee. Pärjään yksinkin ja mieheni on työläisperheestä, pienituloinen kulttuurialan ammatti-ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa utopialta. Tietty onnellisia perheitä ja lapsuuksia on olemassa, mutta aika monessa nuo raamit täyttävissä tapauksissa on todellisuudessa mukana etäiset (aina töissä) ja liikaa vaativat vanhemmat (et koskaan ole tarpeeksi hyvä), alkoholismi tai vanhemmilla pari sivusuhdetta ohessa. Menestynyt ja sivistynyt koti ei tarkoita henkisesti ehjiä ihmisiä, vaan traumoja löytyy taustalta ihan joka taustalla.
Itse koen, että eniten kärsin siitä, että vanhempani eivät ole huolehtineet asioistani eivätkä vaatineet minulta mitään. Ja se heijastaa niin paljon aikuiselämäänkin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa utopialta. Tietty onnellisia perheitä ja lapsuuksia on olemassa, mutta aika monessa nuo raamit täyttävissä tapauksissa on todellisuudessa mukana etäiset (aina töissä) ja liikaa vaativat vanhemmat (et koskaan ole tarpeeksi hyvä), alkoholismi tai vanhemmilla pari sivusuhdetta ohessa. Menestynyt ja sivistynyt koti ei tarkoita henkisesti ehjiä ihmisiä, vaan traumoja löytyy taustalta ihan joka taustalla.
Tämä näin!
Et voi enää muuttaa lapsuuttasi, mutta voit vielä muuttaa tulevaisuutesi.
Minä olen aina kuvitellut olevani ns. hyvästä perheestä, mutta ei meidän elämä tuommoista ap:n kuvaamaa kyllä ollut/ole. Ihan tavallinen sukunimi, ei perintöhopeita ja vanhemmatkin on nykyisin eronneet, joten perhepäivälliset tarkoittaa, että mennään äidin rivarikaksioon ja soitetaan videopuhelu siskolle toiselle mantereelle. Ehkä ei siis sittenkään riittävän hyvä perhe? Mutta sain toki hyvät lähtökohdat elämään, hyvän yleissivistyksen ja kannustusta ja siitä olen kiitollinen.
Älä antaudu apinakulttuurille. Olet hyvä ja hyväksytty sellaisena kuin olet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa utopialta. Tietty onnellisia perheitä ja lapsuuksia on olemassa, mutta aika monessa nuo raamit täyttävissä tapauksissa on todellisuudessa mukana etäiset (aina töissä) ja liikaa vaativat vanhemmat (et koskaan ole tarpeeksi hyvä), alkoholismi tai vanhemmilla pari sivusuhdetta ohessa. Menestynyt ja sivistynyt koti ei tarkoita henkisesti ehjiä ihmisiä, vaan traumoja löytyy taustalta ihan joka taustalla.
Itse koen, että eniten kärsin siitä, että vanhempani eivät ole huolehtineet asioistani eivätkä vaatineet minulta mitään. Ja se heijastaa niin paljon aikuiselämäänkin. Ap
Tuo on varmasti se toinen ääripää, mikä ei myöskään ole hyvä. Mutta ei kannata kuvitella, että muilla ihmisilla ei olisi traumoja tai vaikeita asioita lapsuudessa ja sinulla voisi olla vähän erilaiset traumat erilaisilla vanhemmilla. Ehkä enemmän olla iloinen, että on ne omat traumat tunnistanut ja yrittää niitä työstää eteenpäin..?
Häpeän jopa sukunimeäni, joka on tosi maalaisen ja juntin kuuloinen runsailla ääkkösillä. Miehelläni todella yleinen sukunimi tyyliin Virtanen. Kummankaan suvussa ei ole yhtään kauniin kuuloista sukunimeä, jonka voisimme kaivella käyttöön. Ja eipä aatelissukuun syntyneet saati suomenruotsalaiset miehet minua olisi huolineetkaan. Olisinpa saanut jo nuorempana näihin asioihin jotakin valmennusta. Ap
Mulla oli kurja lapsuus enkä ole äitini kanssa ollut tekemisissä n. 13 vuoteen. Hällä kaiketi skitsofrenia joka selittää monta asiaa. Ei kuitenkaan suostu hoitamaan itseään, joten antaa olla mun puolestani.
Isän oon nähnyt viimeksi 12 vuotiaana.
Oon ihan ylpeä siitä että oon selvinnyt täyspäisenä elämästäni kaikkien vaikeuksien läpi ihan itse. Ja tiedän että pärjään.
En kaipaa mitään hyvää perhetaustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa utopialta. Tietty onnellisia perheitä ja lapsuuksia on olemassa, mutta aika monessa nuo raamit täyttävissä tapauksissa on todellisuudessa mukana etäiset (aina töissä) ja liikaa vaativat vanhemmat (et koskaan ole tarpeeksi hyvä), alkoholismi tai vanhemmilla pari sivusuhdetta ohessa. Menestynyt ja sivistynyt koti ei tarkoita henkisesti ehjiä ihmisiä, vaan traumoja löytyy taustalta ihan joka taustalla.
Itse koen, että eniten kärsin siitä, että vanhempani eivät ole huolehtineet asioistani eivätkä vaatineet minulta mitään. Ja se heijastaa niin paljon aikuiselämäänkin. Ap
Tuo on varmasti se toinen ääripää, mikä ei myöskään ole hyvä. Mutta ei kannata kuvitella, että muilla ihmisilla ei olisi traumoja tai vaikeita asioita lapsuudessa ja sinulla voisi olla vähän erilaiset traumat erilaisilla vanhemmilla. Ehkä enemmän olla iloinen, että on ne omat traumat tunnistanut ja yrittää niitä työstää eteenpäin..?
Tämä oli kyllä kiva ja fiksu kommentti. Ehkä se kuitenkin on hyvä, että sentään tiedostan traumani. Vielä kun saisi rohkeutta ja taitoa kääntää elämän uusille raiteille. Ap
Minulla oli ihan hyvä keskiluokkainen perhe, joskin toisella vanhemmalla oli alkoholismia. Elämäni ei kumminkaan ole mennyt hyvin koska sairastuin aikuisena. Mieluummin olisin "huonosta" perheestä ja nykyään menisi hyvin tai keskinkertaisesti kuin toisinpäin. Suvunkin on vaikea ymmärtää, miten en ole ns menestynyt oikein ollenkaan kun kaikki muut ovat ainakin melko hyvin pärjänneet, paitsi minä, yksi toinen pitkäaikaissairas ja yksi joka teki itsarin.
Asia on vähän sama kuin, jos vertaisit omaa ulkonäköäsi johonkin Instragram/muotilehtien filtteröityyn ideaaliin ja kuvittelisit, että kyseiset henkilöt näyttävät arjessa samalta.
Vierailija kirjoitti:
Mulle riitäisi, että kotini ei olisi ollut väkivallan täyttämä päihdekoti. Joskus mietin, millainen olisi ollut sellainen lapsuus ja nuoruus, jossa ei tarvitse pelätä joka päivä, että taas lyödään.
Sama täällä. Yritän välttää katkeruutta. Mietin myös että mitähän mustakin olisi voinut tulla jos olisi ollut tasapainoinen ja kannustava koti. Kaikki meni vaan pieleen kun piti selvitä.
Olin jossain vaiheessa niin ahdistunut, että en halunnut mennä kotiin.
Väkivaltaa, narsisti alisti ja haukkui.
Olen ns huonosta perheestä ja paras oppi tuli sieltä: miten ei pidä käyttää alholia & rahaa. Oikeastaan olen tehnyt kaiken päinvastoin kuin vanhempani ja se näkyy ns yleisessä elintasossa. Löytyy pöytähopeat ja porsliinit (joita ei käytetä koskaan...), on kämpät ja autot.
Haluaisinko kuulua ns parempiin piireihin - no en helvetissä, sen verran kallista on vähäinen vapaa-aikani ettei sitä riitä herrain metsäjahteihin (käyn mieluummmin yksin kyttäämässä peuraa tai metsäkanastamassa) tai joihinkin rapukekkereihin (ravustan huvikseni, myyn saaliin mutten syö rapuja). Muutama vuosi sitten oli paikalliset paremman väen piirit pyytämässä "osallistumaan tapaamisiin" mutta tein selväksi ettei oikein innosta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ihan hyvä keskiluokkainen perhe, joskin toisella vanhemmalla oli alkoholismia. Elämäni ei kumminkaan ole mennyt hyvin koska sairastuin aikuisena. Mieluummin olisin "huonosta" perheestä ja nykyään menisi hyvin tai keskinkertaisesti kuin toisinpäin. Suvunkin on vaikea ymmärtää, miten en ole ns menestynyt oikein ollenkaan kun kaikki muut ovat ainakin melko hyvin pärjänneet, paitsi minä, yksi toinen pitkäaikaissairas ja yksi joka teki itsarin.
Minkähänlaisia mörköjä suomalaista sivuista löytyy?
Meidänkin suvussa ”muutama” itsemurha. Ja kaikki on muka NIIN hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ihan hyvä keskiluokkainen perhe, joskin toisella vanhemmalla oli alkoholismia. Elämäni ei kumminkaan ole mennyt hyvin koska sairastuin aikuisena. Mieluummin olisin "huonosta" perheestä ja nykyään menisi hyvin tai keskinkertaisesti kuin toisinpäin. Suvunkin on vaikea ymmärtää, miten en ole ns menestynyt oikein ollenkaan kun kaikki muut ovat ainakin melko hyvin pärjänneet, paitsi minä, yksi toinen pitkäaikaissairas ja yksi joka teki itsarin.
Minkähänlaisia mörköjä suomalaista sivuista löytyy?
Meidänkin suvussa ”muutama” itsemurha. Ja kaikki on muka NIIN hyvin.
Oletko Ap 15-20v.? Itse teet elämäsi, ja jos joku arvottaa sinua perhetaustan perusteella, se kertoo enemmän hänestä itsestään. Voit olla älykäs ja sivistynyt ihminen, kouluttaa itsesi ja elää hyvää elämää aivan riippumatta siitä, millainen perhetaustasi oli. Nämä asiat voi opiskella myös vanhempana, eikä jumittua syyttämään taustaansa.
Et halua olla "hyvästä perheestä" vaan tuosta tietystä perheestä, josta olet päähäsi idyllikuvan luonut.