Älkää ihmeessä tehkö lapsia huonon miehen kanssa!!!

Tuon kun olisi aikanaan tajunnut. Lapsissa ei mitään vikaa, mutta exä...

Olisinkin tajunnut tuon mutta ex-mies näytti oikean puolensa vasta kun lapsi oli jo syntynyt.

Nykyinen mieheni onneksi on ihan toista maata ja aivan ihana ihminen

Minkäs vahingolle mahtaa?

Vierailija kirjoitti:

Minkäs vahingolle mahtaa?

Abortti tai adoptio.

Miten siihen voi varautua etukäteen? Ei mitenkään. Luulet tuntevasi jonkun, mutta vasta myöhemmin paljastuu, ettet tuntenut.

Vierailija kirjoitti:

Minkäs vahingolle mahtaa?

Miksi pitää edes antaa ääliömiehelle?

Vierailija kirjoitti:

Minkäs vahingolle mahtaa?

Niinpä. Harva lasta haluava haluaa tehdä väkisin aborttia vaikka mies ei olisikaan Se oikea ja paras mahdollinen. Abortti voi kaduttaa ikuisesti jos ei tulevaisuudessa enää tulekaan raskaaksi. Toki abortti on ok jos on varma ettei lasta tahdo synnyttää.

Vierailija kirjoitti:

Olisinkin tajunnut tuon mutta ex-mies näytti oikean puolensa vasta kun lapsi oli jo syntynyt.

Nykyinen mieheni onneksi on ihan toista maata ja aivan ihana ihminen

Monelle on käynyt noin. Missään tapauksessa ei pitäisi uskoa että kyllä se muuttuu sitten kun... muuttuu pahemmaksi ja huonot puolet periytyy lapsille.

Kannattaa tehdä ne joko hyvän tai huonon miehen mutta hyvän isän kanssa. Kysykää lapsilta, jos ette usko.

Vierailija kirjoitti:

Miten siihen voi varautua etukäteen? Ei mitenkään. Luulet tuntevasi jonkun, mutta vasta myöhemmin paljastuu, ettet tuntenut.

Onneksi nykyään on niin paljon tietoa saatavilla, myös varoitusmerkeistä. Kaikki ei ole narsisteja, mutta itsekästä käytöstä on liikaa.

Moni vauvakuumeessa tai muuten, ihastuu kuvitelmaan, ihastuu ajatukseen että ollaan me, minä ja hän.

Tai hän ja minä.

Kyllä niitä merkkejä oppii lukemaan. Esim marttyyrius, että toinen on niin loukkaantunut. Eleet, ilmeet.

Se loukkaantumisen esittäminen on red flag. Älkää lisääntykö huonojen kanssa.

No, itse olin ihan innokas tuore perheenisä mutta vaimo ajoi täysin hulluksi. Huh hellettä.

Mä en tiennyt, että miehestä tulee huono lapsen syntymän jälkeen.

Mies halusi lapsia ja oli tosi innoissaan kun lapsi syntyi. Hän oli varmaan kuvitellut vauvan hoidon ihan erilaiseksi mitä se todellisuudessa oli. Vauvan syntymän jälkeen miehelle ei voinut antaa mitään neuvoja, ohjeita, eikä palautetta. Suuttui heti ja sitten ei enää tehnyt mitään. Ja siis neuvot oli tyyliin sellaisia, että kun laitat vaipan, niin katso, että pippeli sojottaa alaspäin, muuten kusi tulee vaipan vyötäröltä ulos. Tai laita vauvan pää paidan kaula-aukosta takaraivo edellä, muuten pää ei mahdu aukosta läpi. Ja sitten se tietenkin yritti tunkea naama edellä paitaa päälle (eikä tietenkään onnistunut) tai jätti pippelin pystyyn ja kohta oli paita märkä kun kusi tuli vaipasta yli. Mies tietenkin haukkui paidat ja vipat huonoiksi ja kun kerroin uudestaan kuinka ne pitää laittaa, suuttui, eikä hoitanut vauvaa enää.

Ja nämä neuvot annoin siis todellakin rauhallisella äänellä ja siten, että minäkin olin oppinut ne kantapään kautta. En haukkunut tai moittinut mitenkään. Sanoin paidasta esim ennen kuin mies aloitti sen laittoa edes. "sen saa muuten helpoiten kun laittaa takaraivon edellä!"

Syömisen vahtimisen se lopetti kun kerroin, että "siinä mukissa on vähän outo se korkki, mä en saa sitä aina kunnolla kiinni ja se vuotaa. Se korkki jää helposti vinoon ja sitten vuotaa, pitäis varmaan itseasiassa heittää se pois" Noh, arvaatte varmaan, että korkki jäi huonosti ja vesi valui pitkin poikin. Mies hermostui ja lopetti vauvan syöttämisen.

Kerran mies uskaltautui lapsen kanssa ulos ajamaan semmosella pikku mopolla ja lapsi sillä kaatui, naamaan tuli naarmuja ja huuleen haava. Mies siitä hetkestä eteenpäin ei ulkoillut enää lapsen kanssa. Enkä mä kommentoinut, muuta kuin, että sellaista sattuu ja naarmut paranee. En suuttunut tai syyttänyt mistään.

No ei ole mies enää meidän elämässä mukana. Mulle helpotus, mutta lapselle kurjaa kun ei ole isää.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiennyt, että miehestä tulee huono lapsen syntymän jälkeen.

Mies halusi lapsia ja oli tosi innoissaan kun lapsi syntyi. Hän oli varmaan kuvitellut vauvan hoidon ihan erilaiseksi mitä se todellisuudessa oli. Vauvan syntymän jälkeen miehelle ei voinut antaa mitään neuvoja, ohjeita, eikä palautetta. Suuttui heti ja sitten ei enää tehnyt mitään. Ja siis neuvot oli tyyliin sellaisia, että kun laitat vaipan, niin katso, että pippeli sojottaa alaspäin, muuten kusi tulee vaipan vyötäröltä ulos. Tai laita vauvan pää paidan kaula-aukosta takaraivo edellä, muuten pää ei mahdu aukosta läpi. Ja sitten se tietenkin yritti tunkea naama edellä paitaa päälle (eikä tietenkään onnistunut) tai jätti pippelin pystyyn ja kohta oli paita märkä kun kusi tuli vaipasta yli. Mies tietenkin haukkui paidat ja vipat huonoiksi ja kun kerroin uudestaan kuinka ne pitää laittaa, suuttui, eikä hoitanut vauvaa enää.

Ja nämä neuvot annoin siis todellakin rauhallisella äänellä ja siten, että minäkin olin oppinut ne kantapään kautta. En haukkunut tai moittinut mitenkään. Sanoin paidasta esim ennen kuin mies aloitti sen laittoa edes. "sen saa muuten helpoiten kun laittaa takaraivon edellä!"

Syömisen vahtimisen se lopetti kun kerroin, että "siinä mukissa on vähän outo se korkki, mä en saa sitä aina kunnolla kiinni ja se vuotaa. Se korkki jää helposti vinoon ja sitten vuotaa, pitäis varmaan itseasiassa heittää se pois" Noh, arvaatte varmaan, että korkki jäi huonosti ja vesi valui pitkin poikin. Mies hermostui ja lopetti vauvan syöttämisen.

Kerran mies uskaltautui lapsen kanssa ulos ajamaan semmosella pikku mopolla ja lapsi sillä kaatui, naamaan tuli naarmuja ja huuleen haava. Mies siitä hetkestä eteenpäin ei ulkoillut enää lapsen kanssa. Enkä mä kommentoinut, muuta kuin, että sellaista sattuu ja naarmut paranee. En suuttunut tai syyttänyt mistään.

No ei ole mies enää meidän elämässä mukana. Mulle helpotus, mutta lapselle kurjaa kun ei ole isää.

Tälläsiä ne kaikki mun tuntemat Suomalaiset miehet ovat ja joka ikisessä asiassa.

Mitään ei saa neuvoa, tekevät tahallaan päin vastoin vaikka se pahentaisi heidänkin elämää. Saavat jotain sairasta nautintoa siitä, että kiusaavat koko perhettä?

Oma isä oli tälläinen, siskon mies, oma lasten isä ja lista varmasti vaan jatkuu, kun alan miettimään..

Mikä hto näitä miehiä vaivaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisinkin tajunnut tuon mutta ex-mies näytti oikean puolensa vasta kun lapsi oli jo syntynyt.

Nykyinen mieheni onneksi on ihan toista maata ja aivan ihana ihminen

Monelle on käynyt noin. Missään tapauksessa ei pitäisi uskoa että kyllä se muuttuu sitten kun... muuttuu pahemmaksi ja huonot puolet periytyy lapsille.

Ei huono käytös periydy. Tottakai lapsi oppii isänsä huonot tavat, jos on isän kanssa tekemisissä. Jos isä ei ole lapsen elämässä mukana, niin ei sillä ole vaikutusta. Ulkoisia piirteitä ja perinnöllisiä sairauksia voi toki periytyä.

On niin erinomaien tuttua ja tavallista kohdata ja voida lukea täältä kirjoituksia, joissa kirjoittaja (yleensä nainen) kertoo kuinka on saanut lapsia vääränlaisen kumppanin (monesi miehen) kanssa. - Ja kuinka se, että mies on yksinkertaisesti huono ja tullut tehtyä väärä valinta on tullut ilmi vasta laps(i)en saaminsen jälkeen on ollut täysin odottamaton ylläys. 

Toivon, että nämä kirjoittajat saavat täällä avautuessaan ainakin hetkiäin vertaistukea ja lohdutusta muilta vastaavaa kokeneilta. 

Olen myös kummissani ja ihmeissäni, että miten voisin ise tehdä, että en olisi yksi miehistä joka kokisi myös tällaisen äkillisen muutoksen.

Mutta ainakin toistaiseksi tällainen pelkon ihmetelyni on turhaa, koska ensin minun pitäisi vakuuttaa joku nainen - ja ainakin yhä paljon naisen minusta siitä, että minä voisin olla hänen vierellää "se", joka haluaisi olla se, joka on valmis kohtaamaan lapsiperhearjen ja kantamaan vastuuni ja tekemällä osani, jotta yhteiselomme saattaisi meistä kaiksia tuntua, ainakin enimmäkseen mutkattomalta ja monin tavoin hyvältä. 

 Ja silloinkin kun ei tuntuisi niin hyvältä valmis tekemään töitä  ja tai vain istumaan alas jotta vosimme yhdessä ja erikseen hahmottaa, missä olemme ja mikä saattaisi olla fiksuinta. seuraavaksi.    

Olen sinkku ja olen ollut jo hyvin pitkään. Aina välillä käy mielessä, että jos elän ja olen loppuikänikin sinkkuna.  Olisiko se oikeasti niin kamalaa? Mutta mitä tekisin, että saattaisin pysyä mutkaomissa ja hyvissä väleissä vasakin niiden ihmisen kanssa, joita minulla on vielä elämässäni, että vastaisuudessakaan en koksi itseäni yksinäiseksi. En toistaiseksi pidä tai ole pitänyt itseäni yksinäisenä; vaikka olen aikuisikäni elänyt ja asunut yksin. - Toisinaan kaipaan toisen läsnäoloa ja kosketusta.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiennyt, että miehestä tulee huono lapsen syntymän jälkeen.

Mies halusi lapsia ja oli tosi innoissaan kun lapsi syntyi. Hän oli varmaan kuvitellut vauvan hoidon ihan erilaiseksi mitä se todellisuudessa oli. Vauvan syntymän jälkeen miehelle ei voinut antaa mitään neuvoja, ohjeita, eikä palautetta. Suuttui heti ja sitten ei enää tehnyt mitään. Ja siis neuvot oli tyyliin sellaisia, että kun laitat vaipan, niin katso, että pippeli sojottaa alaspäin, muuten kusi tulee vaipan vyötäröltä ulos. Tai laita vauvan pää paidan kaula-aukosta takaraivo edellä, muuten pää ei mahdu aukosta läpi. Ja sitten se tietenkin yritti tunkea naama edellä paitaa päälle (eikä tietenkään onnistunut) tai jätti pippelin pystyyn ja kohta oli paita märkä kun kusi tuli vaipasta yli. Mies tietenkin haukkui paidat ja vipat huonoiksi ja kun kerroin uudestaan kuinka ne pitää laittaa, suuttui, eikä hoitanut vauvaa enää.

Ja nämä neuvot annoin siis todellakin rauhallisella äänellä ja siten, että minäkin olin oppinut ne kantapään kautta. En haukkunut tai moittinut mitenkään. Sanoin paidasta esim ennen kuin mies aloitti sen laittoa edes. "sen saa muuten helpoiten kun laittaa takaraivon edellä!"

Syömisen vahtimisen se lopetti kun kerroin, että "siinä mukissa on vähän outo se korkki, mä en saa sitä aina kunnolla kiinni ja se vuotaa. Se korkki jää helposti vinoon ja sitten vuotaa, pitäis varmaan itseasiassa heittää se pois" Noh, arvaatte varmaan, että korkki jäi huonosti ja vesi valui pitkin poikin. Mies hermostui ja lopetti vauvan syöttämisen.

Kerran mies uskaltautui lapsen kanssa ulos ajamaan semmosella pikku mopolla ja lapsi sillä kaatui, naamaan tuli naarmuja ja huuleen haava. Mies siitä hetkestä eteenpäin ei ulkoillut enää lapsen kanssa. Enkä mä kommentoinut, muuta kuin, että sellaista sattuu ja naarmut paranee. En suuttunut tai syyttänyt mistään.

No ei ole mies enää meidän elämässä mukana. Mulle helpotus, mutta lapselle kurjaa kun ei ole isää.

Tälläsiä ne kaikki mun tuntemat Suomalaiset miehet ovat ja joka ikisessä asiassa.

Mitään ei saa neuvoa, tekevät tahallaan päin vastoin vaikka se pahentaisi heidänkin elämää. Saavat jotain sairasta nautintoa siitä, että kiusaavat koko perhettä?

Oma isä oli tälläinen, siskon mies, oma lasten isä ja lista varmasti vaan jatkuu, kun alan miettimään..

Mikä hto näitä miehiä vaivaa?

Tai missä ihmeen kuplassa sinä elät tai olet joutunut elämään kun kyllä meitä toisenkinlaisia miehiä vielä toistaiseksi on.  - Myös yli 30 vuoiaita ja sinkkumarkkinoilla ja toiveikkaina, että löytäsimme oman kumppanimme, jonka kanssa saattaisimme jakaa yhteisen haaveen lapsista. - Mutta joillekin -onneksi hyvin pienelle joukole- se, että mies kertoo haaveestaan saada lapsi(a) saa aikaan hälytyksen, kun samainen mies on varmasti sellainen joka haluaa minun naisena nyrkkinsä ja hellan väliin laittamaan ruokaa ja siivomaan ja pyykkäämään... 

No sä sentään olet saanut ne lapset. Mä olen tällä hetkellä ihan ok parisuhteessa mutta tässä on tekijöitä, joiden vuoksi tuskin ollaan edes kymmentä vuotta yhdessä, ainakaan pariskuntana - ehkä vain vanhempina pidempään. Monesta syystä tilanne on se että saan lapsia joko tämän ihmisen kanssa tai en ollenkaan. Itsellisesti hoitoihin meno ei ole mulle vaihtoehto. Hyvä isä uskon/tiedän tämän kyllä olevan mutta ei tästä täydellistä ydinperhettä varmaan saada. Elämä nyt meni näin ja nyt pitää miettiä mitä ihmettä tässä tekisi.