Voisitko ottaa miehen rahan takia?
Takasin aikoinaan ex-mieheni vanhempien lainaa yhdessä eksäni kanssa. Erosimme vuosia sitten ja muutama vuosi sitten alkoi appivanhemmilla lainat jäämään rästiin. Hoidimme niitä eksän kanssa yhdessä (vaikka siis olimme jo eronneet) mutta eksä menehtyi reilu vuosi sitten ja nyt pitkällisten selvittelyjen jälkeen tilanne on se, että laina jää yksin minun maksettavaksi. Summa on yli 100 000 euroa eli en mitenkään pysty sitä yksinhuoltajana maksaa.
Myin jo asunnon ja käytin pienet säästöni lainan lyhentämiseksi mutta nyt ei enää mikään auta. Käyn töissä kyllä eikä omia lainoja ole, mutta tuo takauslaina on ulosotossa eikä lyhene yhtään, vaikka maksan joka kuukausi sitä n. 500 euroa. Velkajärjestelyyn pääsen todennäköisesti, mutta se vie vuosia ja kaiken kaikkiaan lähemmäs 10 vuotta, ennen kuin velat on saatu anteeksi.
Vuosi sitten tutustuin mukavaan mieheen, jolla on talous kunnossa ja joka olisi halukas muuttamaan yhteen kanssani. En rakasta miestä, hän on minulle enemmän kaveri. Mutta yhteenmuutto ratkaisisi ongelmani. Mies ei siis varsinaisesti elättäisi minua, mutta hänellä on oma talo ja kun maksaisin puolet asumiskuluista, niin minulle jäisi silti huomattavasti enemmän rahaa kuin nyt. Ja velkajärjestelyaika olisi paljon helpompi kestää. Mies ei tiedä, että en ole rakastunut häneen.
En tiedä, mitä tehdä. Muuttaako yhteen, jolloin taloudelliset ongelmani ratkeaisivat ja minun ja lasten elämä helpottuisi huomattavasti? Menettäisin kuitenkin vapauden valita mieleiseni puolison. Toisaalta olen ollut sinkkuna jo vuosia eikä mitään ihastumista tai rakastumista ole tullut vastaan. Mitä jos sitä ei tulekaan ja kadun lopun ikääni, etten valinnut tätä miestä? Tai mitä, jos valitsen tämän miehen ja kadun lopun ikääni, että valitsin rahan ennen rakkautta?
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Minkä valinnan teit?
Teet miestä kohtaan väärin jos suostut.