Lue keskustelun säännöt.
Nykyään ei saisi kysyä, onko jollakulla lapsia - pitäisi kysyä, keitä hänen perheeseensä kuuluu
17.05.2021 |
https://www.is.fi/viihde/art-2000007966228.html
"– Ethän kysy keneltäkään, onko hänellä lapsia, milloin hänelle tulee lapsia tai miksi hänellä ei ole lapsia. Kysy mieluummin, keitä hänen perheeseensä kuuluu. Tällöin vastaaja saa itse määritellä perheensä kokoonpanon ilman ennakko-oletuksia, Jokikunnas kirjoittaa."
Saanko sanoa, että mielestäni tämä on aivan määrättömästi huonompi ajatus? Kelatkaa, kun joku ventovieras jossain kutsuilla nojautuu puoleenne itseensä tyytyväisen tiedostava hymy huulillaan ja kysyy "Keitä SUN perheesees muuten kuuluu?" Itselle taitaisi ainakin taitaisi puskea tuskanhiki pintaan, kun pitäisi siinä kevyessä smalltalk-tilanteessa yhtäkkiä ryhtyä kelaamaan läpi kaikki mahdolliset väkivaltaiset tai perheensä hylänneet isät, jotka kyllä verisiteiden puolesta kuuluvat perheeseen mutta tunnepuolelta eivät, kuolleet rakastetut ja sukulaiset, joiden menetys saattaa yhä olla varsin tuskallinen aihe, keskeneräiset avioerot ja ex-puolisot ja tuoreet seurustelukumppanit (missä vaiheessa sellainen alkaa kuulua perheeseen?) ja uuslapset ja ties mitkä muut. Onko ihan pikkuisen tungetteleva kysymys heittää jossain kahvipöytäkeskustelussa tuiki tuntemattomalle? Et todellakaan voi tietää, mitä tulet kiskoneeksi esiin.
Parhaassa tapauksessahan on niin, ettei ihmisellä ole kerrassaan minkäänlaista perhettä, ei edes niitä kavereita, jotka Ellenin mukaan voivat myöskin kuulua perheeseen. Siinä onkin sitten mahtavaa sopertaa "e-ei mulla oikeestaan oo ketään". Tämän jälkeen juhlatunnelma taatusti onkin katossa.
Jos sen sijaan kysyt minulta vain, että onko minulla lapsia, voin vastata yksinkertaisesti "kyllä" tai "ei". Sen jälkeen kohtelias ihminen tietenkin jättää asian sikseen eikä rupea ällistelemään "ai mitäää, miks ei????"
Millä maailman logiikalla tämä on näistä kahdesta se hienotunteisempi vaihtoehto?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Fiksu ihminen ei kysy kumpaakaan. Kyllä siitä kerrotaan yleensä oma-aloitteisesti, jos haluaa. Yleensä kun lapsikysymykseen ei riitä vastaus "ei" vaan alkaa tivaaminen, että miksi ei ja milloin tulee. Keksin miljoona muutakin parempaa juttelun aihetta uuden tuttavuuden kanssa. Jos ei osaa tätä, on sosiaalisissa taidoissa jotain vialla.
Tämä juuri on se ongelma. Nämä tiedostavat ovat luoneet ilmapiirin, joka rohkaisee triggeröitymään aivan mistä tahansa. Jos asia ei itseä koske mitenkään niin silloinkin voi hurskaasti sijaisloukkaantua. Mistä sitten saa enää puhua paitsi säästä? Eivät kaikki saa juurikaan tyydytystä tyhjänpäiväisestä smalltalkista. Mieluummin sitä sitten on kokonaan hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perhe on tosi huono small talkin aihe.
Miä yleensä pyrin uuden ihmisen kanssa keskustellessa kertoessani omasta perheestä, kysymään juurikin jotenkin mites sinulla. Minusta tärkeämpää on se keskustelun konteksti, että jos siinä tutustutaan, on luonnollista kertoa omista ja sitten kysyä uudelta tuttavuudelta hänen tilanteestaan. Mutta jos saa sellaisen yksisanaisen vastauksen, niin pitää tajuta vaihtaa puheenaihetta. Tai jos itse en halua kertoa, niin voin vastata "asutaan siellä aseman lähellä, missäs päin te asutte?" eli vastaa eri kysymykseen ja kysyy siltä toiselta sitä juttua, kyllä siitä pitää tajuta vaihtaa toiseen aiheeseen. Eikä pidä jäädä jankkaamaan, jos toinen ei halua puhua.
Tämä on hyvä idea, ja kysyjän itsensä omaksi parhaaksi.
Itse olen vapaaehtoisesti lapseton, ja kysymys on minulle ok. Olen vaan huomannut, että ei ole yksi eikä pari kertaa, kun joku naisihminen on kysynyt asiaa, ilmiselvänä ideanaan ajatella että lapsista saadaan jutunjuurta, ja hämmentynyt ja nolostunut kun olen vastannut, ettei ole lapsia. Hän on olettanut, että tottakai ikäiselläni naisella lapsia on. Jotkut ovat epäilemättä tajunneet myös, että moni on haluamattaan lapseton ja pelänneet tökänneensä arkaan paittaan.
Kyllä minulta saa kysyä, onko lapsia, jos a) osaa olla alkamatta utelemaan pidemmälti
b) tietää miten jatketaan keskustelua sujuvasti jos vastaus on kieltävä.
Kaikki joiden mielestä tämä kysymys kuuluu normaaliin small talkiin, eivät vain näitä tiedä.
En kyllä ymmärrä että miksi näistä henkilökohtaisista asioista pitäisi edes kysellä? Oletan että henkilökohtaisista puhutaan jos ihminen itse sen aloittaa. Eli kerron itse omasta perheestäni mikäli juttelun aiheet siihen liittyy tai tahdon perheestäni puhua ja toinen kertokoon sitten omastaan jos haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on vähän hassu juttu sinänsä. Minulta kysyttiin ihan vastaikään onko minulla lapsia, vastasin että ei ole (olen 42 v. nainen), en ole halunnut lapsia). Kysyjä pahoitteli heti perään tökeröä kysymystään, mihin vastasin että ei se minusta mitenkään tökerö ollut. Tavallaan en kuitenkaan ymmärrä, miksi tuollaista kysyy jos ei oikeasti tarvitse sitä tietoa johonkin, On neutraalimpiakin aiheita jos haluaa vain jutustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Asun yksin, entä itse?"
Kas noin, hirvittävän monimutkainen ongelma ratkaistu.
No tuohan on ratkaisu (kömpelö, mutta olkoon) vain siinä tapauksessa että tosiaankin asut yksin.
Et voi olla noin tyhmä... Silloin tietysti kerrotaan "asun puolison/tms kanssa". Alkuperäinen ongelma kun oli mitä perheetön vastaa jos ei halua avautua siitä kuinka ei ole ketään. Kysytkö seuraavaksi että entäs jos on lapsia?! Idiootti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ei ole tullut mieleen ikinä kysellä keneltäkään tuntemattomalta lapsista, perheestä jne. Ei mua kiinnosta tuntemattoman perheasiat. Teennäinen small talk ei ole mun juttu.
Riippuu kuka kysyy. On ok, että uusi ystävä kysyy onko lapsia. Työpaikalle asia ei kuulu. Eikä kuulu sekään, ketä perheessäni on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ei tulisi mieleenkään alkaa kysellä keneltäkään lapsi- tai muista perheasioita. Itse vastaan lyhyesti antaen ymmärtää, että asiani ei muille kuulu, vastaan asiallisesti.
Lapsettomuus on varmasti hirveä suru Jokikunnakselle, mutta ei hän nyt kuitenkaan voi alkaa määräilemään muita ihmisiä tai heidän sanomisiaan. Vähän liian pitkälle menee.
Ei hyvään small talkiin kuulu muiden yksityiselämästä uteleminen, vaan esimerkiksi viihdyttävät anekdootit, joista muut voivat etsiä tartuntapintaa ja sitten kertoa omia juttujaan itselleen sopivalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu kuka kysyy. On ok, että uusi ystävä kysyy onko lapsia. Työpaikalle asia ei kuulu. Eikä kuulu sekään, ketä perheessäni on.
No minusta on ainakin kiva tietää työpaikallakin toisten elämästä, mukavampi jutella kun tietää, että hänellä on lapsia, niin voin kysyä tai kertoa tätä lapseen liittyvää asiaa, kun taas erilaisessa elämäntilanteessa olevan kanssa voi taas puhua jotain muita juttuja. Ikävämältä minusta lapsettomana tuntuu, jos joku minulle jauhaa pelkkää sitä lapsiperhe arkea, kun itseä se ei kosketa millään tavalla. Sitten kun itse kertoo, ettei ole lapsia, niin tulee muitakin juttuja, eikä se silloin häiritse, jos välillä puhuu lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Perhe on tosi huono small talkin aihe.
On. Minulle (sosiaalialan ihmisenä) tulee näistä tuntemattomien perheasioita kyselevistä oikeasti sellainen olo, että heidän täytyy olla aika yksinkertaisia, elämää näkemättömiä ihmisiä. Perheeseen tai sen puutteeseen liittyy niin monella todella kipeitä asioita. Voi olla, että joku on juuri kuollut/joutunut vankilaan tms. kamalaa. Voi olla, että on haluamattaan lapseton, hiljattain eronnut, yksinäinen. Voi olla, että parisuhde on ajautumassa eroon tai perhetilanteessa on muu vaikea tilanne, jota ei haluaisi vältsisti koko ajan ajatella jos on mahdollisuus puhua hetken jostain muusta. Kaikki eivät halua tai vaikeassa tilanteessa jaksa valehdella.
Minusta ainoa kohtelias käyttäytymismalli on se, että ihminen saa itse ottaa perheasiat puheeksi halutessaan. Pakko ei ole haluta, eikä sekään välttämättä tarkoita siitä että on jotain ongelmia vaan esim. siitä että haluaa pitää työ- ja harrastuskuviot vähän erillään yksityiselämästä. Nämä kälättäjät joiden mielestä kaikki mitä he tekevät on aina oikein ja joiden mielestä muiden pitää elää kiiltokuvaelämää, ovat aivan heevetin rasittavia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Asun yksin, entä itse?"
Kas noin, hirvittävän monimutkainen ongelma ratkaistu.
No tuohan on ratkaisu (kömpelö, mutta olkoon) vain siinä tapauksessa että tosiaankin asut yksin.
Et voi olla noin tyhmä... Silloin tietysti kerrotaan "asun puolison/tms kanssa". Alkuperäinen ongelma kun oli mitä perheetön vastaa jos ei halua avautua siitä kuinka ei ole ketään. Kysytkö seuraavaksi että entäs jos on lapsia?! Idiootti.
Muita nimittelee täällä tyhmäksi ja idiootiksi vaikka itse ei ole ymmärtänyt edes aloitusviestiä :D
Alkuperäinen ongelma ei mitenkään rajautunut juuri PERHEETTÖMIEN vaikeuteen vastata tuohon kysymykseen - perhettä tai ei, kysymys "keitä sun perheeseen kuuluu" on todella henkilökohtainen ja ikään kuin vaatii kysymyksen kohdetta paljastamaan itsestään paljon enemmän kuin kysymys lapsista, joihin voi vastata vain kyllä tai ei. Siksi se oli aloittajan mielestä huonompi vaihtoehto.
Yleensä henkilökohtaisuuksista uteleminen vaan ei johda keskustelua mihinkään hyvään suuntaan.
Jutustelun ja small talkin TARKOITUS on rentouttaa, rikkoa jäätä, luoda mukava tunnelma, vähän tutustua uusiin ihmisiin jne. Ei aiheuttaa kiusallisia tai ikäviä tilanteita.
Siis: ei kannata kysyä MITÄÄN sellaisia kysymyksiä, jotka voisivat aiheuttaa pahan maun keskustelusta. On mielikuvituksen puutetta, jos ei osaa keskustella mistään muusta kuin henkilökohtaisista asioista. Minä small talkkaan esim. harrastuksista, säästä, ajankohtaisista tapahtumista, siitä tapahtumasta joka on meidät tuonut yhteen jne.
Tökerö hölöttäminen ei ole sosiaalista taitavuutta, vaan sen ymmärtäminen mistä aiheista kannattaa puhua, miten, ja kuinka paljon jotta tilanne etenee mukavaan suuntaan, plus sen ymmärtäminen että pelkästään siitä että ihminen näyttää normaalilta ei voi päätellä hänen elävänsä samanlaista, helppoa elämää kuin itse elän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu kuka kysyy. On ok, että uusi ystävä kysyy onko lapsia. Työpaikalle asia ei kuulu. Eikä kuulu sekään, ketä perheessäni on.
No minusta on ainakin kiva tietää työpaikallakin toisten elämästä, mukavampi jutella kun tietää, että hänellä on lapsia, niin voin kysyä tai kertoa tätä lapseen liittyvää asiaa, kun taas erilaisessa elämäntilanteessa olevan kanssa voi taas puhua jotain muita juttuja. Ikävämältä minusta lapsettomana tuntuu, jos joku minulle jauhaa pelkkää sitä lapsiperhe arkea, kun itseä se ei kosketa millään tavalla. Sitten kun itse kertoo, ettei ole lapsia, niin tulee muitakin juttuja, eikä se silloin häiritse, jos välillä puhuu lapsista.
Täytyy olla kyllä aika tilannetajuton ihminen, jos jauhaa lapsettomalle lapsiperhearjesta, jos ei ole mitään käsitystä, onko toisella edes lapsia tai kiinnostaako lapsista puhuminen. Jos toinen ei reagoi niin sehän tarkoittaa, että aihe oli huono. Ei se, että on lapsia, tarkoita, että niistä haluaisi puhua tai haluaisi kuunnella muiden lapsijuttuja. Useimpia ei muuten kiinnosta töissä toisten yksityiselämä lainkaan, vaikka jotkut niin luulevatkin, joten kannattaa välttää näitä yksityiselämän aiheita.
Miksi pitää kysellä toisten perheistä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää kysellä toisten perheistä?
No osa ihmisistä, kuten minä, on huonoja aloittaman vaan keskustelua. Siksi on kiva, jos joku kyselee minunkin elämästä. Perhe on kuitenkin iso osa elämää.
Utelu ja omien valintojen nostaminen jalustalle on tökeröä, mutta normaaliin keskusteluun kuuluva kysely on minusta ainakin vain mukavaa.
Voi herramunjee tätä maailmaa, täti-ihminen (40v) ei enää kestä! Olen toodellakin tullut vanhaksi.
Olisi kiinnostavaa tietää, MIKSI ihmisiä (aikuisia) pitää suojella joltain epämukavilta tilanteilta, joita saattaa mahdollisesti tulla minun hyvää tarkoittavasta kysymyksen asettelusta? Onko se minun vastuullani arvata, mitä jokin kysymykseni mahdollisesti herättää tai ei herätä jossakin. Toki olen vastuussa, etten tieten tahtoen halua loukata ketään, mutta mistä helvetistä voi tietää, mistä kukakin loukkaantuu? Eikö se ole sen vastaajan vastuulla rajata, sanoa mikä tuntuu hyvältä tai jopa kieltäytyä puhumasta itselle liian vaikeasta asiasta?
Tämä on kuin päihdeperhe, jossa koko muu porukka yrittää mukautua sen yhden mielenliikkeisiin siten, ettei se vaan pahoita mieltään (ja saa syytä lähteä juomaan), ihan mielipuolista.
Ja niin, olen itsekin päihdeperheestä, ja tuo aloituksessa mainittu esimerkki on mielestäni vähintään yhtä ikäviä fiiliksiä herättävä kuin tuo lapsikysymys. Voiko kysyä myöskään, oletko parisuhteessa (no ei varmaan??), onko sulla koiraa? (mites allergiset raukat reagoi?), harrastatko liikuntaa (laiskat saattaa pahoittaa mielensä).
Oikeasti, niin hullua!!!
Tätä ei tajua ellei ole kamppaillut lapsettomuuden kanssa.