Mikä psykologinen ilmiö sairauksista kateellisen taustalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillekin pitkään sairastaneille siitä sairaudesta tulee osa minuutta, eivätkä osaa muuta olla kuin sairaita. Jos pitkäaikaissairas joutuu huolehtimaan jostain toisesta, ei hän osaa asettua hoitajan rooliin sillä on ikänsä ollut se hoidettava ja pelkää menettävänsä paikkansa. Jos en ole sairas niin mikä minä olen tai kuka minä olen? Jos on aina ollut se joka saa hoivan ja säälin ja nyt jää siitä paitsi niin mitä hän sitten tekee?

Mutta siis jos on itse niin sairas, että tarvitsee apua, niin miten yhtäkkiä muuttuu sellaiseksi, että pystyykin huolehtimaan sekä itsestään että toisesta? Miten ne voimavarat tai kyvyt muuttuu toisen sairastumisen johdosta sellaiseksi, että voikin nyt pitää itsestä ja toisesta huolta? Itse tulkitsen, että vihanpurkaus johtuu pelosta tai avuttomuudesta. Puhut kuin kyseessä olisi tahdon asia.

Eiköhän näitä tapauksia ole Suomi pullollaan. Olosuhteiden pakosta ja lähimmäisenrakkaudesta tai ainakin sen velvoittamana monen moni sairas vanhus huolehtii 24/7 sairaasta puolisostaan esim. Ei siinä ole vara heitäytyä täysin hoidettavaksi, jos liikuntakyky edes lääkkeillä jotenkin kunnossa. Kaikki eivät suostu "vielä tässä iässä" palvelutaloin, tai sinne ei niin vain pääse tai ole varaa mennä.

Entä, jos kunnan mielestä ihminen on niin terve, ettei tarvitse apua tai rahallista tukea, mutta sairas ei saa itsestään irti niin paljon, että oikeasti pärjäisi yksin? Pakkoraossa olevan omaisen täytyy vain iloisesti yrittää jaksaa motivoida ja huolehtia? Ja sitten syyllistetään.

Muita?