Lue keskustelun säännöt.
Kun joku kertoo sinulle surustaan, yritätkö saada hänen olonsa siinä hetkessä paremmaksi?
16.05.2021 |
Yritätkö että hänen olonsa parantuisi välittömästi vai annatko vain neuvoja/ näkökulmia, joista voisi olla ajan mittaan hänelle hyötyä koska koet, ettet kuitenkaan voi saada hänen oloaan sillä hetkellä paremmaksi?
Minä olen aina yrittänyt molempia tapoja, mutta olen alkanut ajatella, että ensin mainitun yrittämisen voisi ehkä jättää pois, koska ei voi oikeasti sanoa tai tehdä yhtään mitään sen toisen olon parantamiseksi, jos suru on oikein suuri. Moinen yrittäminen voi vain ehkä jopa ärsyttää sitä toista kun ei siitä ole mitään hyötyä.
Jotkut ihmiset vain sanovat "no höh" ja "kyllä se siitä, kun aika kuluu" tms. Ja se on täysin totta yleensä.
Kommentit (8)
En yritä, koska se ois tosi ärsyttävää. Suuria suruja itsekin kokeneena tiedän, ettei toisen sanat tai neuvot auta mitään. Paras tuki on kuunnella ja olla kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Surevansa on oikeus surra. Saa olla surullinen. Ihmiset sanovat usein ajattelemattomuuksia, koska eivät tiedä mitä pitäisi sanoa tai osaa myös sureva pelottaa.
Riippuu surusta ja surijasta. Jos voin auttaa jotenkin, niin yritän auttaa, jos en, niin kuuntelen ja toimin niin kuin sillä hetkellä parhaaksi katson, enempää en pysty tekemään. Ei tällaista asiaa voi ennalta päättää ikinä.
Vierailija kirjoitti:
En. Surevansa on oikeus surra. Saa olla surullinen. Ihmiset sanovat usein ajattelemattomuuksia, koska eivät tiedä mitä pitäisi sanoa tai osaa myös sureva pelottaa.
Syytätkö siis lohduttajia? Ovatko he tässä tarinassa pahimpia konnia, "kun eivät tiedä miten pitäisi sanoa"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Surevansa on oikeus surra. Saa olla surullinen. Ihmiset sanovat usein ajattelemattomuuksia, koska eivät tiedä mitä pitäisi sanoa tai osaa myös sureva pelottaa.
Syytätkö siis lohduttajia? Ovatko he tässä tarinassa pahimpia konnia, "kun eivät tiedä miten pitäisi sanoa"?
En syytä ketään. Ihmiset sanovat ajattelematta usein ikäviä asioita. Sureville sanotaan myös. Usein syynä juuri se ettei oikein tiedetä mitä pitäisi sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Surevansa on oikeus surra. Saa olla surullinen. Ihmiset sanovat usein ajattelemattomuuksia, koska eivät tiedä mitä pitäisi sanoa tai osaa myös sureva pelottaa.
Syytätkö siis lohduttajia? Ovatko he tässä tarinassa pahimpia konnia, "kun eivät tiedä miten pitäisi sanoa"?
En syytä ketään. Ihmiset sanovat ajattelematta usein ikäviä asioita. Sureville sanotaan myös. Usein syynä juuri se ettei oikein tiedetä mitä pitäisi sanoa.
Eli johtopäätöksenä on se, että jos suree, niin ketään ei kannata päästää lähelle millään tavoin.
Riippuu tilanteesta. Jos henkilö esim. muistelee menehtynyttä lähiomaistaan, otan kainaloon ja annan toisen surra rauhassa.
Jos toinen suree arkipäiväänsä, koetan kuunnella ja sitten kysyä, mitä hän itse uskoisi, että asialle voisi tehdä? Kyllä ihmiset useimmiten rauhoittuessaan ovat itse ratkaisukykyisiä tekemään parhaat päätökset. Useimmiten niihin ihminen myös sitoutuu paremmin, kun ne lähtevät itsestä.
Toki, kuten useimmat meistä, on vaikeaa olla pitämättä itsensä täysin syrjässä eli saatan myös kysäistä, että "oletko ajatellut, kannattaisiko jutella/kysyä/kirjoittaa ajatuksiaan myös sen toisen kanssa..", jos surun taustalla on ystävän, kumppanin.. kanssa käyty riita. Jos henkilö suree, hän myös edelleen välittää ja haluaa tehdä työtä ihmissuhteen eteen.
En. Surkoon.