Mitä ajattelet ihmisestä, joka tulee hyvin toimeen toisten kanssa (esim. töissä), vaikuttaa jopa sosiaaliseltakin, mutta jolla ei ole kavereita?

Minä. Pahasti traumatisoitunut. Tykkään ihmisistä ja olen puhelias, mutta lähelle en enää päästä. Ajattele siitä mitä haluat.

Normaali ihminen siinä missä moni muukin. Olen juurikin tällainen.

Ajattelen hänestä hyvää. Minusta on yksi arvostettavimpia piirteitä, että tulee hyvin toimeen toisten kanssa.

Minä olen just tuollainen. Olen sosiaalinen töissä ym mutta pärjään tosi hyvin yksin ja tykkään olla yksin. Mua on usein pyydetty työpaikan ties mihin hippoihin ja saatan mennäkin. Ja jos menen, on yleensä tosi nastaa, olen ihan suosittu enkä ole yhtään ujo tai arka. Mutta yleensä keksin jonkun tekosyyn ettei tarvitse mennä. Mulla on kyllä hyviä kavereita ja ystäviä ja ennen pelaan sählyä ja korista. Mutta olen jostain syystä huono pitämään yhteyttä. Vaikka tavallaan haluaisikin, en vaan sitä tehtyä. Onneksi kaverit tietää tämän ja kyllä mä meidän kaveriporukan ryhmäkeskusteluja seuraan ja kommentoin. Mutta on päiviä jolloin en halua olla kenenkään kanssa livenä yhteydessä.

Puhutko sä musta?

Mä tulen monien ihmisten kanssa toimeen, olen toistenkin mielestä helposti lähestyttävissä oleva. Sosiaalinen tapaus siis. Tykkään ihmisistä, osaan kuunnella ja vaihtaa mielipiteitä. Kuitenkaan minulla ei ole kavereita. Sellaisia, joiden kanssa nähdä, viettää aikaa, käydä vaikka picnicillä... En kuulu piireihin, liian tiukat rajat niissä. En tosin tiedä haluanko edes niihin piireihin..

Sielunystäviä on kaksi. Meidät erottaa sadat kilometrit. Mutta puhelin tavoittaa. Tosin viimeaikoina itse olen ollut se, joka kyselee mitä kuuluu. Taitaa seki kertoa omaa juttuansa.

Elämä vain menee näin.

Olen ihmisten keskuudessa ja kuitenkin en ole. En minä sille voi mitään. Paska tyyppi en kuulema ole, kaukana siitä, mutta joku juttuhan siinä on.

Ota tai jätä?

Itse muuttanut tai kaverit tai keskittynyt mieheen, josta on tullut ero.

Lahjakas kaveri.

Oon tällainen. Mä annan kaikkeni töissä ja kotona. Kaverisuhteiden ylläpitämiselle ei jää voimia. Mulla on neljä pitkäaikaista ystävää joita näen muutaman kerran vuodessa.

Nautin täysin siemauksin aina kun saan olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Oon tällainen. Mä annan kaikkeni töissä ja kotona. Kaverisuhteiden ylläpitämiselle ei jää voimia. Mulla on neljä pitkäaikaista ystävää joita näen muutaman kerran vuodessa.

Nautin täysin siemauksin aina kun saan olla yksin.

👍👍mun piti laittaa kommentti mutta TÄSSÄ on jo aivan samanlainen😀

Nautin perheen kanssa vkonlopun käyn lenkillä yksin , huomenna taas sosiaalinen töissä. Riittää mullekin. Kiitos.

Sanotaan että koulussakin on se tyyppi joka on "kaikkien kaveri" ja "kaikessa mukana" mutta viettää viikonloput yksin. Jokainen luulee että hän on sen toisen porukan juhlissa.

Vaimon lisäksi ei mitään sosiaalisia suhteita. En usko silti, että kenelläkään on minusta mitään pahaa sanottavaa.

Minä olen. En tiedä miksi ihmiset ei lähesty tai halua ystävystyä. Itse kyllä olen moniakin lähestynyt ajatuksella ystävystyä. Itselleni ei ole tehty samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Olen yksin vieraassa maassa. Töissä sosiaalinen, iloinen, juttelen, tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa, mutta työn ulkopuolella olen ihan yksin.

Miksi tietty maa olisi este tutustua muihin?

Kysypä vaikka heiltä, jotka ovat Suomeen muuttaneet.

Samoin. Mua pidetään sosiaalisena töissä ja juhlissa seurustelen kyllä koko illan. Mutta ystäviä ei ole. Mussa on jokin omituinen juttu, olen ehkä vähän turhan originelli, mutta en riittävän, että kävisin älyköstä tai taiteilijasta.

Olen todennut, että ystävyyssuhteisiin tarvitaan laumasieluisuutta, sellaista että näyttää ja kuulostaa samalta kuin muut. Minusta ei siihen ole, en vain ole sellainen.

Tuosta on hyvä esimerkki viimeisin Aupairit. Ada (originelli, älykäs) jää vähän porukan ulkopuolelle ja Luna ja Nea (13 tusinaan tytöt ovat heti ylimmät ystävykset).

Vierailija kirjoitti:

Narsisti.

Narsistilla on aina hovillinen kavereita, yleensä sellaisia lampaita. 

Eli mitä ajattelemme sinusta?

Piilonarsisti. Läheiset tuntee kusipään, työkaverit ei.

Masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Puhutko sä musta?

Mä tulen monien ihmisten kanssa toimeen, olen toistenkin mielestä helposti lähestyttävissä oleva. Sosiaalinen tapaus siis. Tykkään ihmisistä, osaan kuunnella ja vaihtaa mielipiteitä. Kuitenkaan minulla ei ole kavereita. Sellaisia, joiden kanssa nähdä, viettää aikaa, käydä vaikka picnicillä... En kuulu piireihin, liian tiukat rajat niissä. En tosin tiedä haluanko edes niihin piireihin..

Sielunystäviä on kaksi. Meidät erottaa sadat kilometrit. Mutta puhelin tavoittaa. Tosin viimeaikoina itse olen ollut se, joka kyselee mitä kuuluu. Taitaa seki kertoa omaa juttuansa.

Elämä vain menee näin.

Olen ihmisten keskuudessa ja kuitenkin en ole. En minä sille voi mitään. Paska tyyppi en kuulema ole, kaukana siitä, mutta joku juttuhan siinä on.

Ota tai jätä?

Tää vois olla mun näppikseltä!

Väsyn ihmisten seurassa ja viihdyn yksin/perheen kanssa. Voin silti olla muille ystävällinen.