Mieheni ei enää erota mielikuvitusta ja todellisuutta
Hei avaan tämän nyt lyhyesti tiivistettynä eli kyseessä mieheni 26v ollut lapsesta asti vaikeuksia panikkihäiriöö ja kaikkea muita vaikeuksia nyt sitten vapun aikoihin lähdimme yhdessä viettämään aikaa ja saatiin lapset hoitoon eli olemme olleet 7v avoliitossa meillä 4 lasta nyt sitten tästä matkasta minkä teimme mukana oli myös tuttava mies siitä meni pari päivää kun mieheni alkoi kyselemään minulta olenko pettänyt tai muutrn tehnyt jotain väärää häntä kohtaan johon vastasin en tietenkään miksi noin kysyt vastasi vain on sellainen aavistus/tunne sitten tuli ilta ja yö niin koko tilanne lähti käsistä hän oli tuosta matkasta kehittänyt kokonaisen tarinan että kuinka olen pettänyt tuon toisen miehen kanssa häntä hänen pyynnöstä kertoo myös yksityis kohtaisesti että hän jäänyt autoon ja minä ja tämä vieras mies kävelty vihreän rakenuksen sisälle tai taakse tälläistä siis ei ole tapahtunut ei olla pysähdytty minnekkään saatika edes puhunut tuolle toiselle miehelle tätä kestänyt jo reilu kaksi viikkoa tuntuu että omat voimat loppuu kesken psykiatrille aika tilattu jo mutta sinnekkin vielä kaksiviikkoa mikä tätä miestä voisi vaivata miksi ihminen ei enää erota mielikuvitusta ja todellisuutta välillä mies suuttuu niin verisesti ja huutaa minulle miksi teit minulle näin ja minä en ole koskaan pettänyt miestäni tai muutenkaan käyttäytynyt väärin olen aina kaiken laittanut miehen eteen välillä hän on sitä mieltä että on asiasta epävarma välillä taas 101% varma ja alkoholia oli nauttinut mutta ihan suhteellisesti koskaan aikaisemmin ei ole näin köynyt vaikks aika useasti meinaa se olut maistua voisiko tämä olla jotain skitsofrenia/psykoosia tai pakko oireyhtymää luin siitäkin että myös ihmisille tullut ajatuksia joita ruvennut elämään niinkuin olisi oikeasti tapahtunut muuten mies käyttäytyy ihan ok normaalisti paitsi sillon kun se raivo iskee päälle kaiken muun hän illan aikana muistaa mutta ei tuota automatkaa vaan hänellä tullut se oma kehittämä tarina sen todelisuuden tapahtumien päälle voiku saisin tän kautta edes jotain tietoa mikö voisi tuota miestä vaivata ja miten häneltä saa nuo mielikuvitukset pois olen myös menossa hänen pyynnöstä valheen paljastus testiin mutta siihenkin hän vain toteaa että ei usko sen loppu tulosta en usko että tähän auttaa enää mikään muu kuin se psykiatri mutta saisiko täältä alustavasti vastauksia
Kommentit (73)
Minäkin vasta nyt luin koko ketjun. Ulos asunnosta ja heti!!! Soitat turvakotiin, sieltä hakevat. Miestäsi tuskin vaivaa yhtään mikään ja sepittää satuja oikeuttaakseen seuraavan väkivallantekonsa.
En juo laisinkaan mieheni juo joka viikoloppu joskus jopa arkisin en ole tämän jälkeen enää palaamssa hänen kanssaa mihinkään yhteyksiin olen itse 23v nuori nainen mulla 4 lasta jotka mulle elämässä kaikista tärkeimmät olen miehestä yrittänyt erota jo aika päiviä sitten mutta hän ei ole siihen suostunut siitä alkanutki sitten turvakoti ja siskon luona majailut mutta nyt mulla on lastensuojelusta henkilöt mun tukena auttamassa mua uuteen alkuun ja tolla ihmisellä ei oo sinne enäö mitään sijaa tää lähti nyt liian henkilökohtasii asuoihin mutta tarkotus oli vaan jos jollakin olisi ollut antaa mitään alustavaa tietoa mikä voisi vaivata kiitos kaikille jotka vaivaannuitte vastaamaan 27 5 miehellä on yksityiselle psykiatrille aika sen jälkeen hän ei enää ikinä tule minua näkemään
Psykoosi voi puhjeta nopeasti ja sen laukaisevatkin usein keskushermostoa stimuloivat päihteet. Kyllä teidän kannattaa siellä lääkärissä käydä. Ja koeta olla ruokkimatta niitä kohtauksia, sillä jos kyseessä on psykoosi, voivat sen seuraukset olla vakavia.
Hyvä, jos sinä ja lapset olette turvassa. Onneksi sinulla on läheisiä, jotka auttaa.
Toivottavasti mies saa apua ja lääkityksen. Sairashan hän on.
Vierailija kirjoitti:
Minuata ikävää, että,osa kommentoijista keskittyy oikeinkirjoitukseen ja muuhun vastaavaan, eikä siihen, että jollakin on hätä läheisen käyttäytymisestä ja on voinut nopeasti tms. joutunut kirjoittamaan tekstin kiireessä/ huolestuneisuuden tilassa tms.
Ja te kuittailette palstajaosta, pisteistä.
Totta. Pyydän anteeksi omasta puolestani.
Tämä olikin näin vakava tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Minuata ikävää, että,osa kommentoijista keskittyy oikeinkirjoitukseen ja muuhun vastaavaan, eikä siihen, että jollakin on hätä läheisen käyttäytymisestä ja on voinut nopeasti tms. joutunut kirjoittamaan tekstin kiireessä/ huolestuneisuuden tilassa tms.
Ja te kuittailette palstajaosta, pisteistä.
No, kun tänne jotkut kirjoittavat vaikka minkälaisia keksittyjä juttuja. Niin kestää vähän aikaa hoksata milloin on tosi kyseessä.
Tässä aloitusviesti vähän selkeämmin muotoiltuna (en lisännyt ap:n kertomukseen muuta kuin välimerkkejä ja kappalejaot, joten tarina edelleen sama):
"Hei! Avaan tämän nyt lyhyesti tiivistettynä:
Eli kyseessä mieheni, 26v, ollut lapsesta asti vaikeuksia, panikkihäiriöö ja kaikkea muita vaikeuksia. Nyt sitten vapun aikoihin lähdimme yhdessä viettämään aikaa ja saatiin lapset hoitoon. Olemme olleet 7v avoliitossa, meillä 4 lasta. Nyt sitten tästä matkasta, minkä teimme. Mukana oli myös tuttava mies. Siitä meni pari päivää, kun mieheni alkoi kyselemään minulta, olenko pettänyt tai muuten tehnyt jotain väärää häntä kohtaan. Vastasin: "En tietenkään! Miksi noin kysyt?" Vastasi vain: "On sellainen aavistus/tunne."
Sitten tuli ilta ja yö, niin koko tilanne lähti käsistä. Hän oli tuosta matkasta kehittänyt kokonaisen tarinan, että kuinka olen pettänyt tuon toisen miehen kanssa häntä. Hänen pyynnöstä kertoo myös yksityiskohtaisesti, että hän jäänyt autoon ja minä ja tämä vieras mies kävelty vihreän rakennuksen sisälle tai taakse. Tälläistä siis ei ole tapahtunut. Ei olla pysähdytty minnekkään saatika edes puhunut tuolle toiselle miehelle. Tätä kestänyt jo reilu kaksi viikkoa. Tuntuu, että omat voimat loppuu kesken. Psykiatrille aika tilattu jo, mutta sinnekkin vielä kaksiviikkoa.
Mikä tätä miestä voisi vaivata? Miksi ihminen ei enää erota mielikuvitusta ja todellisuutta? Välillä mies suuttuu niin verisesti ja huutaa minulle: "Miksi teit minulle näin!" Ja minä en ole koskaan pettänyt miestäni tai muutenkaan käyttäytynyt väärin. Olen aina kaiken laittanut miehen eteen. Välillä hän on sitä mieltä, että on asiasta epävarma. Välillä taas 101% varma. Ja alkoholia oli nauttinut, mutta ihan suhteellisesti. Koskaan aikaisemmin ei ole näin käynyt, vaikka aika useasti meinaa se olut maistua. Voisiko tämä olla jotain skitsofrenia/psykoosia tai pakko-oireyhtymää?
Luin siitäkin, että myös ihmisille tullut ajatuksia, joita ruvennut elämään niinkuin olisi oikeasti tapahtunut. Muuten mies käyttäytyy ihan ok normaalisti paitsi sillon kun se raivo iskee päälle. Kaiken muun hän illan aikana muistaa, mutta ei tuota automatkaa, vaan hänellä tullut se oma kehittämä tarina sen todelisuuden tapahtumien päälle. Voiku saisin tän kautta edes jotain tietoa, mikä voisi tuota miestä vaivata ja miten häneltä saa nuo mielikuvitukset pois. Olen myös menossa hänen pyynnöstä valheenpaljastustestiin, mutta siihenkin hän vain toteaa että ei usko sen lopputulosta. En usko, että tähän auttaa enää mikään muu kuin se psykiatri. Saisiko täältä alustavasti vastauksia?"
AP, jos ja kun mies on psykoosissa ja vainoharhoissa, hän ei niistä järkeä puhumalla tai tahdonvoimalla selviä. Soita 112 ja kerro poliisille kaikki. Kun mies on vaaraksi itselleen tai muille, pakkohoitolähetteen kriteerit täyttyvät. Sen jälkeen se on viranomaisessa. Nyt pysyttelet lasten kanssa pois ja pidät itsestäsi ja lapsista huolta. Selviätte kyllä. Mies saa apua. Mutta väkivallan kokemukset ovat traumaattisia. Sinun ei tarvitse palata hänen kanssaan yhteen, vaikka hän näyttäisi myöhemmin hetkeksi ainakin parantuneen. Väkivalta, sen näkeminen, traumatisoi myös lapset.
Voit mennä turvakotien lasten kanssa. Saat apua.
Tuntuupa kylmäävältä sydämessä asti lukea kun itse joskus paennut vastaavaa tilannetta, onneksi lapsia tosin ei ollut 😳
Ap rakas, tuo mies on selkeästi tälläkin hetkellä uhka sinulle, älä pelkää soittaa poliisia. Poliisit saavat miehen rauhoittumaan ja mies pääsee hoitoon kyllä sitä kautta. Sun ei pidä murehtia siitä, sinä kerrot vain kaiken mitä on tapahtunut, ihan rehellisesti. Jos odottelette vain psykiatri aikaa niin silloin saattaa olla liian myöhäistä. Älä suojele miestä poliisilta, itseasiassa sinä teet siinä miehellekin vain haittaa, se viivästyttää hänen hoitoon pääsyä.
Sen jälkeen sä tarvitset apua myös itsellesi, sinäkin olet sairastunut etkä elä ihan todellisuudessa koska sun on pitänyt pelätä ja varoa miestä, sun mieli ei ole enää omasi. Muista myös itsesi, tarvitset apua ja tukea että mielesi eheytyy ja jossain vaiheessa näet miten kamalassa kuplassa ja aivopestynä olet elänyt.
Kaikki kyllä järjestyy, mutta soita apua heti nyt.
Vierailija kirjoitti:
Pakkohoitoon ei voida laittaa ilman tuomioistuimien päätöstä ja se ei mikään konstaapeli tai ambulanssi henkilökunta .
Poliisi tai ambulanssi vie hoitoon sekavasti tai uhkaavasti käyttäytyvän, joka vaikuttaa siltä ettei ns ole realiteeteissa. Sairaalassa lääkärit arvioivat tietyn ajan kuluessa tilanteen ja jos ehdot täyttyvät voidaan määrätä tahdonvastaisesti hoitoon. Ei siinä jäädä tuomioistuimia odottamaan. Ylilääkäri tekee päätöksen viranomaisena ja myöhemmin tulee asiasta kirjallinen vahvistus.
Mua jäi surettamaan tää. Ootko ap linjoilla? Miten voit?
Minuata ikävää, että,osa kommentoijista keskittyy oikeinkirjoitukseen ja muuhun vastaavaan, eikä siihen, että jollakin on hätä läheisen käyttäytymisestä ja on voinut nopeasti tms. joutunut kirjoittamaan tekstin kiireessä/ huolestuneisuuden tilassa tms.
Ja te kuittailette palstajaosta, pisteistä.