Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mieheni ei enää erota mielikuvitusta ja todellisuutta

Vierailija
15.05.2021 |

Hei avaan tämän nyt lyhyesti tiivistettynä eli kyseessä mieheni 26v ollut lapsesta asti vaikeuksia panikkihäiriöö ja kaikkea muita vaikeuksia nyt sitten vapun aikoihin lähdimme yhdessä viettämään aikaa ja saatiin lapset hoitoon eli olemme olleet 7v avoliitossa meillä 4 lasta nyt sitten tästä matkasta minkä teimme mukana oli myös tuttava mies siitä meni pari päivää kun mieheni alkoi kyselemään minulta olenko pettänyt tai muutrn tehnyt jotain väärää häntä kohtaan johon vastasin en tietenkään miksi noin kysyt vastasi vain on sellainen aavistus/tunne sitten tuli ilta ja yö niin koko tilanne lähti käsistä hän oli tuosta matkasta kehittänyt kokonaisen tarinan että kuinka olen pettänyt tuon toisen miehen kanssa häntä hänen pyynnöstä kertoo myös yksityis kohtaisesti että hän jäänyt autoon ja minä ja tämä vieras mies kävelty vihreän rakenuksen sisälle tai taakse tälläistä siis ei ole tapahtunut ei olla pysähdytty minnekkään saatika edes puhunut tuolle toiselle miehelle tätä kestänyt jo reilu kaksi viikkoa tuntuu että omat voimat loppuu kesken psykiatrille aika tilattu jo mutta sinnekkin vielä kaksiviikkoa mikä tätä miestä voisi vaivata miksi ihminen ei enää erota mielikuvitusta ja todellisuutta välillä mies suuttuu niin verisesti ja huutaa minulle miksi teit minulle näin ja minä en ole koskaan pettänyt miestäni tai muutenkaan käyttäytynyt väärin olen aina kaiken laittanut miehen eteen välillä hän on sitä mieltä että on asiasta epävarma välillä taas 101% varma ja alkoholia oli nauttinut mutta ihan suhteellisesti koskaan aikaisemmin ei ole näin köynyt vaikks aika useasti meinaa se olut maistua voisiko tämä olla jotain skitsofrenia/psykoosia tai pakko oireyhtymää luin siitäkin että myös ihmisille tullut ajatuksia joita ruvennut elämään niinkuin olisi oikeasti tapahtunut muuten mies käyttäytyy ihan ok normaalisti paitsi sillon kun se raivo iskee päälle kaiken muun hän illan aikana muistaa mutta ei tuota automatkaa vaan hänellä tullut se oma kehittämä tarina sen todelisuuden tapahtumien päälle voiku saisin tän kautta edes jotain tietoa mikö voisi tuota miestä vaivata ja miten häneltä saa nuo mielikuvitukset pois olen myös menossa hänen pyynnöstä valheen paljastus testiin mutta siihenkin hän vain toteaa että ei usko sen loppu tulosta en usko että tähän auttaa enää mikään muu kuin se psykiatri mutta saisiko täältä alustavasti vastauksia

Kommentit (73)

Vierailija
21/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä on jotain skitsofreniaa tai psykoosia. Mulla oli ihan samaa. Olin mieheni kanssa +15v kun alkoi syytellä vaikka mistä. Kuulemma todettu kaksisuuntainen mielialahåiriö ainakin hällä eromme jälkeen.

Vierailija
22/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

PISTE PISTE PISTE PISTE!!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ai lyhyesti...

Yhdellä virkkeellä...

Vierailija
24/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harhaluuloisuushäiriöön kuuluu juuri tuo, että kuvitellaan asioita, jotka PERIAATTEESSA voisi olla tapahtunut. Sitten henkilö raivostuu, jos joku kyseenalaistaa harhat. Muuten tällainen harhainen henkilö käyttäytyy normaalisti, paitsi jos alkaa puhua siitä harhastaan. Pahinta on alkaa väitellä asiasta, koska silloin hän vain ajattelee, että sinäkin olet häntä vastaan. Mikään ei muuta tällaisen henkilön mielipidettä, kuten hän itsekin sanoi, ei edes valheenpaljastustesti.

Vierailija
25/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isäni sairastui psykoottiseen masennukseen ja se alkoi juuri noin, kehitteli yksityiskohtaisen jutun siitä miten äitini pettää häntä. Käyttäytyi uhkaavasti. Alkoi puhua vainoharhaisesti. Hänet saatiin päivystyksen kautta suljetulle, sai oikeat lääkkeet ja toipui täysin noin kuukaudessa.

Vierailija
26/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehesi tarvitsee lääkärin vastaanoton. Kyseessä voi olla psykoosi tai puhkeava skitsofrenia, joka tapauksessa hän tarvitsee hoitoa. Mikäli et saa, kuten luultavaa on, häntä sairaudentunnottomana lääkäriin, tilaat ambulanssin kun tilanne on päällä. Voit olla yhteydessä omaan tk:hon jo edeltävästi ja kertoa tilanteesta. Olet oikeassa että mikään valheenpaljastustesti ei auta. Hyvällä, ajoissa saadulla hoidolla ennuste voi olla hyvä. Psykoosista voi toipua ja skitsofreniakin voi olla hyvässä tasapainossa. Pää pitäisi myös kuvata, kasvaimet jne poissulkea. Lyhyesti, miehesi tarvitsee ammattiapua, pitkittyminen vain pahentaa tilannetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan ystävällisesti. Jos tämä on edes totta; kun puolisolla on noin vakavia mielenterveyden ongelmia, niihin ei todellakaan kannata tulla hakemaan neuvoja keskustelupalstoilta. Soita HETI päivystykseen ja pyydä apua.

Valheenpaljastustesti, oikeasti?

Toivon, että tämä on vain erittäin huono provo.

Vierailija
28/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieelikuvituskin on tavllaaan systemaaattista ja alitajuuista. Elii omien kokemusten ,tiedon ja älylllisyyden rajllisuuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Psykoosi on tila jossa potilaan todellisuudentaju hämärtyy ja vääristyy eli hänellä on huomattavia vaikeuksia erottaa tosi epätodesta aistiharhat oudot tunnekokemukset tai harhaluulot vääristävät todellisuutta ja saattavat aiheuttaa ongelmia ihmissuhteissa vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan noin 30 prosenttia psykoosijaksoista liittyy skitsofreniaan 13 prosenttia alkoholin liialliseen käyttöön 11 prosenttia vakavaan masennukseen ja 11 prosenttia skitsoaffektiiviseen häiriöön loput psykoosijaksoista johtuvat vaikeasta järkytyksestä eli traumaattisesta tapahtumasta kuten omaisen kuolemasta taikka elimellisestä syystä kuten aivosairauksista endokriinisista häiriöistä systeemisistä sairauksista infektioista ja nestetasapainon häiriöistä päihteiden käytöstä aivovammasta pitkäaikaisesta unettomuudesta tai lääkkeistä vieroittautumisesta Suomessa käytettävässä ICD-10-tautiluokituksessa on määritelty diagnostiset kriteerit eri syistä johtuvalle psykoottiselle oireilulle kolmella prosentilla suomalaisista esiintyy elämänsä aikana vähintään yksi psykoosijakso psykoottisia oireita ja kokemuksia ilmenee monissa psykiatrisissa sairauksissa ja ongelmissa pitkäaikaisista psykoottisista sairauksista tavallisin on skitsofrenia mielialapsykooseissa mania tai masennus hallitsee sairaudenkuvaa ja psykoottiset oireet ovat lyhytkestoisempia ja usein ohimeneviä lapsuuden ja nuoruusiän psykoosit saatetaan sekoittaa autismin tai Aspergerin oireisiin lyhyet psykoosit voivat olla myös osana dissosiatiivisia häiriöitä ja psykoosien sekä varsinkin skitsofrenian erotusdiagnostiikassa onkin otettava huomioon erilaiset dissosiatiiviset häiriöt erityisesti dissosiatiivinen identiteettihäiriö joissa on merkittäviä päällekkäisiä oireita psykoosisairauksien kanssa mutta kuitenkin selkeästi poikkeava kokonaistaudinkuva oudot ja usein pelottavat kokemukset voivat johtaa siihen että henkilön kyky ilmaista tunteitaan heikkenee hän vetäytyy ihmissuhteista tai eristäytyy omaan sisäiseen maailmaansa Joskus mutta harvoin psykoottiset oireet aiheuttavat aggressiivista tai impulsiivista käyttäytymistä psykoosia sairastavilla on myös muita oireita kuten pelkoja ahdistusta masennusta ja unettomuutta psykoottinen häiriö ei välttämättä vaikuta kaikkeen psyykkiseen toimintaan joten joillakin elämän alueilla henkilö voi suoriutua normaalilla tavalla psykoosin hoito koostuu erilaisista psykoterapeuttisista hoidoista sosiaalisesta kuntoutuksesta ja lääkehoidosta

Vierailija
30/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mieelikuvituskin on tavllaaan systemaaattista ja alitajuuista. Elii omien kokemusten ,tiedon ja älylllisyyden rajllisuuutta.

Ja kaiiken tämän väääristymistä käsityskyvyn puuuttelisuuudessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos teillä on neljä lasta. Sun ensisijainen tehtävä on huolehtia heistä.

Vierailija
32/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieelikuvituskin on tavllaaan systemaaattista ja alitajuuista. Elii omien kokemusten ,tiedon ja älylllisyyden rajllisuuutta.

Ja kaiiken tämän väääristymistä käsityskyvyn puuuttelisuuudessa.

Oleen vähän mieettinyt esim psykopaaattista täysin systemaaattista toimintaa ja ei -psykopaaattisen ihmisen tavallaaan hulluutta ja näiiden eroa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuota ap pysty lukemaan, kun tekstissäsi ei ole yhtään pistettä, pilkkua tai isoa alkukirjainta oikeilla paikoillaan. 

Vierailija
34/73 |

Kopioit jostain, ja sitten poistit kaikki välimerkit? No jep.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Psykoosi, harhaluuloisuushäiriö...

Vierailija
36/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehellä on psykoosi, ellei sitten ap ole psykoosissa. Tai minä? Mistä sitä tietää?

Vierailija
37/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

KUKAAN EI JAKSA LUKEA TOLLASTA TEKSTISEINÄÄ

Miksi sitten kommentoit? Ei tarvi sanoa mitään jos ei ole järkevää sanottavaa.

Etkä voi naamioida omia havaintojasi yleiseksi.

Vierailija
38/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieelikuvituskin on tavllaaan systemaaattista ja alitajuuista. Elii omien kokemusten ,tiedon ja älylllisyyden rajllisuuutta.

Ja kaiiken tämän väääristymistä käsityskyvyn puuuttelisuuudessa.

Oleen vähän mieettinyt esim psykopaaattista täysin systemaaattista toimintaa ja ei -psykopaaattisen ihmisen tavallaaan hulluutta ja näiiden eroa.

Ykksi sellainen konkeerrtinen piirre varmaan on siinä etttä suomi on alueellisesti jakaaantunu. Eli erikokoisiissa kylissä ja kaupungeissä on vain vaikeampi taii helpompi löytäää oma henkistä seuraaa ja jollaisessa elinympäristösssä kasvaa. ELi kaiiki harrastustoiminta yms.

Vierailija
39/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakkohoitoon ei voida laittaa ilman tuomioistuimien päätöstä ja se ei mikään konstaapeli tai ambulanssi henkilökunta .

Vierailija
40/73 |
15.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieelikuvituskin on tavllaaan systemaaattista ja alitajuuista. Elii omien kokemusten ,tiedon ja älylllisyyden rajllisuuutta.

Ja kaiiken tämän väääristymistä käsityskyvyn puuuttelisuuudessa.

Oleen vähän mieettinyt esim psykopaaattista täysin systemaaattista toimintaa ja ei -psykopaaattisen ihmisen tavallaaan hulluutta ja näiiden eroa.

Ykksi sellainen konkeerrtinen piirre varmaan on siinä etttä suomi on alueellisesti jakaaantunu. Eli erikokoisiissa kylissä ja kaupungeissä on vain vaikeampi taii helpompi löytäää oma henkistä seuraaa ja jollaisessa elinympäristösssä kasvaa. ELi kaiiki harrastustoiminta yms.

Naiisilla on taas helposti voi ollla sitä että maailmankuva hämärtyyy kun aivopuliskojen toiiminta on erilaista kuiiin miehillä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän kaksi