Olenko ainoa, jonka avioliitto menee ihan päin persettä koko ajan?

Milloin teillä lakkasi menemästä hyvin , ja miksi? Mitä tapahtui?

Kauanko olette olleet yhdessä.

Lapset ei oo syy jatkaa. Vaan se että oot luvannut myötä ja vastamäessä. Kysy itseltäsi miksi siis luovutat vaikee paikan tullen? Muistele niitä asioita mihin rakastuit puolisossasi, ei sitä et nyt on vaikeempi aika, se menee ohi.

Ei tämä yhteiselämä meilläkään mitään romantiikan suitsetta ole. Seksiä saa viitisen kertaa vuodessa, ei ole yhteisiä harrastuksia, puoliso ei tee mitään kotitöitä. Siitä huolimatta olen tyytyväinen. Minulla on joku, jonka luokse tulla töistä ja jolle kertoa päivän tapahtumista ja jonka kanssa päivitellä uutisia. Hän antaa minun olla juuri tällainen kuin olen, möhömahainen, harmaantuva, välillä huonollakin tuulella. Minä voin luottaa siihen, että hän on olemassa ja tukenani, vaikka tulisi jokin ikävä käänne elämässä, iso tai pieni.

Monesti tuntuu, että ne ihmiset, jotka haluavat lähteä "tylsästä" liitosta, eivät ole olleet koskaan yksin. He eivät varmaankaan ole koskaan kokeneet sitä, kun ei ole ketään, jonka kanssa puhua ihan tyhjänpäiväisiäkin asioita, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen. Hyväksytyksi tuleminen omana epätäydellisenä itsenään on suurenmoinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian suuret odotukset.

Keskity enemmän omaan elämääsi, niin voit alkaa nähdä enemmän niitä kumppaninkin hyviä puolia.

Miksi haluaisit erota?

Ei ”avioliitto mene päin persettä”. Avioliitto on vain käsite, ei mikään itsenäinen olento joka tekee ratkaisuja ja tekoja. Kumppanit ovat toisilleen ne, ketkä tekoja tekevät. Mitä tekoja sinä teet avioliitossa?

Miksi haluaisin erota? Puolisoni nalkuttaa, leikkii mykkäkoulua, valehtelee, välttelee vastuun kantamista. Ap

Nuo on ihan hyviä syitä erota. Jos yhteiselo tuntuu tosi hankalalta ja keskusteluista huolimatta yhteistä säveltä ei löydy niin eroa. Ei omaa ainoaa elämää kannata pilata yhden mököttäjän takia.

Et ole ainoa. Mulle mies tuntuu lähinnä taakalta jota pakko raahata mukana. On kyllä paljon pois kotoa, silloin oma olo vapautuneempi. Mitään toista ihmistä en kaipaa toisaalta ja lapset kaipaa sitä että isi tulee aina kotiin. Eikä me riidellä, välillä on ihan hyviäkin hetkiä ja lapsetkin näkee mallia siitä. En siis itseni takia jaksa erota, oon ihan tyytyväinen, etenkin silloin kun mies töissä pidempään. Mies ottakoon asian esille jos kaipaa enemmän lämpöä tms..

Tiedän että on mun oma vika ja outous, en näe juuri koskaan edes kavereita (joita mulla silti ihme kyllä yhä on). Mulle vaan riittää ja on jopa liikaa että töissä näen ihmisiä ja iltaisin/vkloppuisin lapsiani, haluaisin enemmän olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä yhteiselämä meilläkään mitään romantiikan suitsetta ole. Seksiä saa viitisen kertaa vuodessa, ei ole yhteisiä harrastuksia, puoliso ei tee mitään kotitöitä. Siitä huolimatta olen tyytyväinen. Minulla on joku, jonka luokse tulla töistä ja jolle kertoa päivän tapahtumista ja jonka kanssa päivitellä uutisia. Hän antaa minun olla juuri tällainen kuin olen, möhömahainen, harmaantuva, välillä huonollakin tuulella. Minä voin luottaa siihen, että hän on olemassa ja tukenani, vaikka tulisi jokin ikävä käänne elämässä, iso tai pieni.

Monesti tuntuu, että ne ihmiset, jotka haluavat lähteä "tylsästä" liitosta, eivät ole olleet koskaan yksin. He eivät varmaankaan ole koskaan kokeneet sitä, kun ei ole ketään, jonka kanssa puhua ihan tyhjänpäiväisiäkin asioita, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen. Hyväksytyksi tuleminen omana epätäydellisenä itsenään on suurenmoinen asia.

Minun liitossa ei ole tuollaista, olen yksinäinen. Ap

Erota kannattaa, jos on huono olla suhteessa. Itse olin vuosia yksin avioliitossa. Ex-mies lopetti puhumisen eikä suostunut tekeen mitään yhdessä. Hoidin mm kodin remonttiasiat yksin, kun mies oli niin passiivinen. Oli minä ja lapset. Sitten oli mies, joka eli omaa elämää. Ei osallistunut fyysisesti, sosiaalisesti eikä taloudellisesti perheeseen.

Eron jälkeen kaikki on sujunut paremmin ilman perässä vedettävää kivirekeä.