Palaako elämä enää entiselleen rakentamisen jälkeen?

itsekkin rakennamme ja remontoimme vanhaa taloa, nyt jo vuosi takana ja aikataulu venyy ja venyy... ;(

huolissani olen pikkuasioista kuten siitä joudunko passamaan miestä koko loppuelämäni, on meinaan tottunut tähän perinteiseen työnjakoon;

minä hoidan kodin KAIKKI asiat ja mies keskittyy remonttiin...



peukut pystyyn!

Ja yhtä aikaa rakennusprojektin keskelle syntyi myös ensimmäinen lapsemme...

Rakennusprojekti oli ihan nakkijuttu verrattuna lapseen... ennemmin kysyisin palaako elämä enää entiselleen lapsen jälkeen?

Vuoden olen ollut käytännössä täysin 4 lapsen yh. Kyllähän tämä tässä sujuu mutta välillä tuntuu että liiankin helposti... Henkisesti on raskasta yrittää pitää tsemppiä yllä, tukea miestä joku ahkeroi päivätyön lisäksi rakennuksella ja olla hiljaa ja niellä omaa väsymystä kun tietää että toisella on rankaa. Huomaan että meillä alkaa olla hiljalleen kasvava henkinen kuilu miehen kanssa välissämme.



ap

itseäni ärsyttää se ettei sukulaiset ja muut ymmärrä että minullakin voi olla rankkaa!?

mur.

Vierailija:

Vuoden olen ollut käytännössä täysin 4 lapsen yh. Kyllähän tämä tässä sujuu mutta välillä tuntuu että liiankin helposti... Henkisesti on raskasta yrittää pitää tsemppiä yllä, tukea miestä joku ahkeroi päivätyön lisäksi rakennuksella ja olla hiljaa ja niellä omaa väsymystä kun tietää että toisella on rankaa. Huomaan että meillä alkaa olla hiljalleen kasvava henkinen kuilu miehen kanssa välissämme.

ap

Lähinnä ärsyttää se että vaikka mies ei sitä ääneen sano tuntuu että hän ajattelee että mulla on helppoa. Kuitenkin kun olen pari kertaa ehottanut että jos minä esim maalaisin sen illan ja hän olisi lasten kanssa niin äkkiä keksii syitä miksi se ei sovi. Samoin jotekin puoli huolimattomasti vähättelee minun osuutta rakentamisessa ja antaa itsensä olettaa että minä en auta koska en fyysisesti jaksa tai halua. Se ei pidä paikkaansa.



ap

vähän riippuu miten ison projektin on ottanut. Meillä rakentaminen kesti 5 vuotta ja yhä jatkuu. Nyt alkaa vähän helpottamaan, lapsetkin on saatu jo vaippaiästä ohi.



Rankkaa on ollut, myös minulla vaikka kaikki on vaan muistanut ihailla ja sääliä miestäni. Eron partaalla ei onneksi ole oltu, ja kohta kun tuo talo alkaa olla valmis niin luulen että elämä on entistä parempaa.



Monta rankkaa juttua käyty läpi rakennusaikana: toisen lapsen syntymä ja lasten vauva-ajat, talon rakennus, vakava sairaus itsellä. Ammattiin valmistumisen jälkeen taistelu siitä vakituisesta työpaikasta. Nämä kaikki kun on kunnialla selvittänyt niin nyt alkaa tuntua hyvältä. Ja ihan pienistä en enää hätkähdä.

Pari vuotta on asuttu uudessa talossa. Miestä en tosin näe kovin paljon enempää kuin rakennettaessa, sen verran tuntuu puuhaa löytyvät pihalla/ulkona. Sikäli tilanne on parempi kuin rakennusaikana, että iskä kuitenkin on kotona ja saatavilla, jos tarvitaan. Ja kun lapsetkin ovat paljon pihalla, on isän apu lähempänä kuin minun.



Mutta kotityöt tuntuvat pysyvästi jääneen minun osakseni. Niinhän se on, että minkä ottaa muka tilapäisesti tehdäkseen, siitä ei enää eroon pääse. Mies on tainnut 2-3 kertaa imuroida, vaikka entisessä asunnossa teki kotitöitä viikottain.

tai paremminkin rakennuttamisen. En nimittäin suostu siihen, että mies joutuisi tekemään omien töidensä lisäksi päivästä toiseen hommia iltaisin. Mä tiedän jo etukäteen että ero siitä meille tulisi.



Joten joko joku muu tekee meille talon tai ei taloa ollenkaan.

Elikkäs meidän talon rakentaa rakennusmies apujoukkoineen. Mietittiin sitä, että joko hermot tai rahat, valittiin sitten rahat. Rahat menee, mutta hermot ei. Eli kalliimpaa se tällä tyylillä on, mutta paljon helpompaa itselle. Vähän käydään raksalla siivoilemassa, mutta muuta ei tarvi itse tehdä.