Mies valittaa isyysvapailla että sillä ei ole omaa aikaa
Mies otti reilun kolmen viikon isyysvapaan töistä ihan omasta tahdostaan. Synnytin Vauvan sektiolla kolme viikkoa sitten. Oltiin sairaalassa Vauvan kanssa 6 päivää. Mies ryyppäsi ja vietti varpajaisia viis päivää. Pariin päivään ei käyny edes sairaalassa katsomassa mua ja vauvaa. Oon nyt kotona ollessa valvonu Vauvan kans yöt ku mies vaan nukkuu. Päivät se kattoo sarjoja viaplaylta aamusta iltaan. Teen lähes kaiken, hoidan kodin ja vauvan. Nyt eilen se sitten valitti kun sillä ei ole omaa aikaa ollenkaan...
Kommentit (28)
Tässä on nyt niin monta ongelmaa ja epäkohtaa ja vakavaa vaikeutta että en edes tiedä mitä sanoa. Voimia.
Sano miehelle, että tätä se on seuraavat 18 vuotta. Kannattaa vakavasti miettiä suhdetta ko ääliöön ja olla tekemättä enää hänelle lapsia.
Kuulostaa samanlaiselta raukalta kuin entinen isäni joka lähti joka viikonloppu kesämökilleen puuhastelemaan kun ei viihtynyt kaupungissa. Ihan vaan neuvona sullekin, että juokse vielä kun kerkeät niin et lopullisesti katkeroidu ajan saatossa.
viikonlopun miesaloitukset on taas alkaneet. mies sitä ja tätä. mies. mies. tätä ja tota
huutista taas naisten vaistoille. ja nyt päälle vielä sun pihtaaminen, nalkutus ja hormoonit.
tulosta vaan ne eropaperit. johan sä sait sen kakarasi
Jennia kirjoitti:
Isyysloma on lomaa isälle isäksi tulemisen johdosta. Ei pirttihirmu palvelemista varten.
Eikös isyysloma ole vauvan hoitoa varten ihan kuten äitiyslomakin
Kiva että olet löytänyt mieleisesi miehen ja tehnyt lapsenkin hänen kanssaan. Toivottavasti elämäsi jatkuu yhtä onnellisena loppuun asti. :)
Sanoppas ukolle että nyt alkaa sun oma aika ja painut ovesta ulos muutamaksi tunniksi.
Mies yllättäen muuttui?
Onko jonkun mielestä normaalia ryypätä 5 päivää putkeen juhlan kunniaksi?
Meilläkin ex halusi isyysloman pitää kesällä, kun silloin se on kivempaa. Viis siitä että vauva syntyi talvella. Olisipa kertonut tuon ennen raskautta. Yllättävää, että eron syynä miehen itsekkyys, kun saatiin lapset.
Vierailija kirjoitti:
Ap "tekee kaiken".
Kuka ap maksaa kaiken?
Ei ilmeisesti mies ainakaan, kun ryyppää ja tuijottaa telkkaria. Tällaiset miehet eivät yleensä huolehdi muusta kuin omasta navasta.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin ex halusi isyysloman pitää kesällä, kun silloin se on kivempaa. Viis siitä että vauva syntyi talvella. Olisipa kertonut tuon ennen raskautta. Yllättävää, että eron syynä miehen itsekkyys, kun saatiin lapset.
Ja sulla piti äitiyshimoissaan vielä useasti lisääntyä mieslapsen kanssa? Hyi olkoon kuinka itsekäs olet.
Eikös se oo isyysvapaa, eli iskä saa vapaata töistä sen takia, että sai muksun ja sais levätä.
Vierailija kirjoitti:
Ap "tekee kaiken".
Kuka ap maksaa kaiken?
Minä maksan asumisen, laskut ja vauvan kulut. Olen virallisesti yksinhuoltaja. Mies kirjoilla kotonaan eri paikkakunnalla. Ja joo ihan aikuinen 39v mies kyseessä. Viime kesänä tutustuttiin ja tulin heti raskaaksi. Vauvan takia yritän tätä jaksaa. Haluan että vauvalla on isä mukana elämässään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin ex halusi isyysloman pitää kesällä, kun silloin se on kivempaa. Viis siitä että vauva syntyi talvella. Olisipa kertonut tuon ennen raskautta. Yllättävää, että eron syynä miehen itsekkyys, kun saatiin lapset.
Ja sulla piti äitiyshimoissaan vielä useasti lisääntyä mieslapsen kanssa? Hyi olkoon kuinka itsekäs olet.
Ehkäisy voi pettää, kuinka tyhmä sinä olet? Abortti ei ollut vaihtoehto enää siinä kohtaa. Ja lapsiani en kadu hetkeäkään.
Tuliko tämä sinulle yllätyksenä vai oliko mies jo aiemmin tuollainen oma napa-tyyppinen?