Olen jotenkin säälittävä ihminen. SOitan kriisipuhelimeen, kun kellään muulla "läheisellä" "ei ole aikaa"

Mikä hätänä?

Mulla. Mä en tajuu mitä läheisillä ja verkostolla tekee kun mistään ei saa puhua, ei avautua, ei puhua ruuasta. Ei saa soittaa.

Ihmiset ovat niin uskomattoman ahdistuneita nykyään. Itsrkkäitä myös.

On surullista, että osalla läheiset ihmiset välittävät niin vähän, ettei heiltä saa mitään tukea. Ja vaikka on läheisiä, niin joutuu silti kokemaan olevansa ihan yksin. Mitä iloa sellaisista läheisistä on?

Tsemppiä aloittaja!

Tuntuu siltä, että nykyisin pitäisi puhua vain iloisista ja kivoista asioista, olla innokkaan energisenä touhuamassa kaikkea. Ei ihmisiä kiinnosta olla ihmisten seurassa jotka jäävät puhumaan ei kivoista aiheista. Rivien välistä - jos haluat ystäviä, ole heidän seurassaan iloinen, kannustava, puhu sopivasti mutta älä liikaa. Älä viivy liian pitkään äläkä avaa ikäviä asioita lausetta tai kahta enempää. Toimii, mutta onhan se ikävää koska elämään kuuluu muutakin kuin kivoja asioita. Ihmekkö ihmiset ahdistuvat nykyisin niin kovin koska kaiken ikävän kanssa jää helposti todella yksin.

Olin vuosi sitten onnettomuudessa ja en pystynyt aikoihin kävelemään. Oli aika surullista huomata, että yksi "parhaista" ystävistäni ei käynyt kertaakaan moikkaamassa sinä aikana minkä vietin sairaalassa eikä yli puoleen vuoteen sen jälkeen. Hän asui alle 10min päästä sairaalasta missä olin (tiesi mitä on käynyt ja missä sairaalassa olen). Syynä ei ollut työkiireet - tieto kiitos sos. median, mutta ei vain kiinnostanut/välittänyt niin paljoa että olisi kerran käynyt luonani. Olen jakanut tämän ystävän kanssa ilot ja surut sekä ollut noin 10 vuoden sisällä usein tukena kun hän on halunnut puhua jollekkin. Ikävä tilanne, mutta olen myöhemmin ollut enemmän tekemisissä muiden ystävien kanssa ja yritän vaalia sekä arvostaa elämäni hyviä ihmissuhteita - niin hyvinä kuin huonompina aikoina.

Se on ok. Ei tarvitse jäädä yksin ajatusten kanssa. On outoa että siellä kehoitetaan ihmisiä juttelemaan ystävän kanssa, koska osallahan ei ole ystäviä suomessa.

Voi rakas ihminen, ei tietenkään ole säälittävää, sen takia ne numerot on ❤️

Mikä painaa mieltä?

Itse olen muutamaan kertaan hakenut vertaistukea täältä vauvapalstalta ja olen sitä saanutkin.

Olen aidosti kiitollinen vieraille ihmisille, jotka ovat koittaneet auttaa ja tukea ja löytää ratkaisua <3

Avaa säkin oma ketju jos ahdistaa niin voidaan tsempata.

Ei tuossa mitään säälittävää ole, päinvastoin. On järkevää ja rohkeaa hakea apua silloin kun sitä tarvitsee.

Soitin äitienpäivän iltana. En tietenkään huvikseen.

Ihana ihminen oli linjoilla.

Joillakin ihmisillä on koko elämä pelkkää traumaa ja murheita, jotka sitten "kaadetaan" ystävien päälle vuosien ajan. Tällaisessa tilanteessa vain ns. ammattilainen voi auttaa, tai jopa terapia.

Olen itse tyo "kiireinen lähimmäinen", ja olen ihan kohta itsekin terapian tarpeessa, koska lähipiirissä on niin paljon pahoinvoivia ystäviä. Olen monelle lähes ainoa tuki, enkä millään jaksaisi enää enempää. Kohta ei itsellänikään ole ns. normaalia vapaa-aikaa, ilon hetkiä. Kaikki kaverit on jonkin tason burnoutissa, eikä kukaan enää halua tehdä mitään kivaa ja positiivista, puhua kivoista asioista. Pelkkää valivalivali.

Toiv muk pää tasaantui.

Et ole säälittävä. Itse kirjoitan vauva palstalle ja jodeliin kun on murheita. Kaverit ja tuttavat eivät halua kuulla jos on murheita. Kavereille esitän aina, että kaikki on hyvin. Niin tekevät hekin. En ole kuullut vuosiin kenenkään murheista. Onhan se kamalaa kun miettii, että läheisten luulisi olevan läheisiä juuri sen vuoksi että heille voisi jakaa elämän surut ja ilot.

Vierailija kirjoitti:

Voi rakas ihminen, ei tietenkään ole säälittävää, sen takia ne numerot on ❤️

Mikä painaa mieltä?

Kaikki.

Minäkin soitan aina joskus, mutta en koe sen vuoksi olevani säälittävä. Hyvähän se on hakea apua sillon, kun sitä tarvitsee.

Joskus ventovieraat osoittavat enemmän hyvyyttä ja myötätuntoa kuin läheiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi rakas ihminen, ei tietenkään ole säälittävää, sen takia ne numerot on ❤️

Mikä painaa mieltä?

Kaikki.

Jos tuntuu siltä että ihan kaikki elämässä pitäisi laittaa uusiksi, eikä mikään ole nyt hyvin, kannattaa aloittaa ihan sillä että jäsentää omia ajatuksiaan paperille. Tekee ihan listan asioista joihin toivoo muutosta. Sitten päättää mikä on eniten mieltä vaivaava asia, ja ottaa sen työn alle. Koko elämää ei voi kertaheitolla laittaa uusiksi, mutta jostain on aloitettava. Keskittyy määrätietoisesti siihen yhteen asiaan, ja vasta kun se on paremmalla tolalla valitsee mitä muuttaa seuraavaksi. Näin pikkuhiljaa edeten palapelin palaset alkavat loksahdella paikoilleen pitkäjänteisen sinnikkään työntuloksena. Tsemppiä! Ja kuten Pekka Töpöhäntä-lastenlaulussa todetaan: ”Kaikkee ei voi saada, mut jotain kuitenkin”

Ap. Sinähän ratkaisut jo ongelman, kun soitit kriisipuhelimeen.

Mulla vähän sama, tuntuu että kaikki silleen jotenkin pallottelee minua muiden vastuulle, että jospa joku muu haluais sut töihin, jospa oisit kavereidesi kanssa (kun haluaisin vierailla vanhemmilla tai tehdä heidän kanssa jotain), kavereilla taas on omat parhaat kaverit, jospa mullakin olisi joku muu jne. Kyllästyttää. Vain miehelleni olen 1.

Ja mieskin välillä, ymmärrettävästi, haluaa tehdä jotain muuta ja odottaa että minäkin olisin muiden kanssa. 

Moni ei pelkästään soittele vaan käy Vastaamossa ja yleensä ihan yhtä säälittävistä syistä.