Avopuolison vauvakuume
Mitähän tässä kannattaisi tehdä? Olen sanonut, etten välttämättä koskaan halua omaa lasta, Nyt avokki on kuitenkin alkanut yllättäen vauvakuumeilla, eikä ota kuuleviin korviinsakaan järkiperusteita sille miksi nyt ei ole paras tilanne yhteiselle lapselle. En ole ehdottomasti lapsen saantia vastaan, mutta sen olen selkein sanoin moneen kertaan sanonut, että en voi nykyisessä stressaavassa työssäni ottaa juurikaan vastuuta vauvanhoidosta. En myöskään koe pienintäkään mielenkiintoa sitä puuhaa kohtaan. Avokki vain nyökyttelee ja väittää, että hän kyllä hoitaa ja minunkin mieleni vielä muuttuu kun saan vauvan syliini. Tunnen itseni sen verran hyvin, että mieleni ei muutu.
Pitäisikö antaa lapsen tulla, kun siitä melkoisella varmuudella seuraisi puolison uupuminen ja parsuhdekriisi, sillä en tosiaan aio muuttaa elämäntapojani lapsen vuoksi? Toisaalta tuntuu että kriisi tulee myös, jos vauvaa ei hankita. Tilanne on hankala.
m36
Kommentit (42)
Käyttäjä39014 kirjoitti:
Vaikea uskoa, että omaa verta olevasta perillisestä tulisi parisuhdekriisiä. On se vaan niin veretseisauttavaa saada oma lapsi näin isänkin näkökulmasta. Syntymässä se endorfiinipiikki on kuin kovanluokan huumetta.
Kyllä se parisuhde kriisiytyy jostain ihan muista syistä kuin lapsista. Näin kävi itsellekin 15 vuoden jälkeen muttei se suhdetta lapseen ole pilannut. Päinvastoin. Välit on lapsenkin kanssa paremmat kun vanhempien ei enää tarvitse tapella keskenään.
Eli jos rakastaa puolisoaan ja periaatteessa haluaa lapsia niin kyllä niitä kannattaa tehdä. Suhde hajoaa, jos se on hajotakseen mutten usko, että se varsinaisesti lapsien tekemiseen hajoaa. Onhan siinä vauva-ajassa omat haasteensa toki muttei ne kauaa kestä ja kyllähän sitä nyt oman perillisensä eteen vaikka kuolisi ja kaikkensa tekisi, että kaikki on hyvin. Näin se luonto on sen rakentanut mutta sen ihmeen saa kokea vasta kun se oma lapsi on totta.
Onhan se eronneena yhteishuoltajana miljoona kertaa rennompaa, kun se lapsi ei ole koko aikaa siinä.
Miksi epäilet, että naisystäväsi ei jaksaisi yhtä lasta hoitaa? Millaiset välit hänellä on äitiinsä? Onko suuri ero siinä, kuinka hän on suhteessa äitiinsa tai isäänsä?
Toisaalta sinun kannattaa miettiä vain sitä, haluatko lisääntyä hänen kanssaan. Vaikka hän hoitaisi lapsen itse, onko hän ihminen, johon haluat sitoutua ehkä jopa loppuelämäksesi? Liitosta voi erota, vanhemmuus on yleensä jaettua. On todella suuri asia, kenen kanssa lisäännyt. Kelpaako hän lapsesi äidiksi, noin sukunsa puolesta?
Se lienee totta, ettet voi loputtomasti huvitella hänen kehollaan, jos hän haluaa lapsen sinä et. Mutta se ei olisi mielestäni hyvä kriteeri saattaa alkuun uusi ihminen.