Lue keskustelun säännöt.
Sanokaa mitä teen etten liiskaa 10 vuotiasta " mitä väliä" pentua tiiliseinään!
17.08.2006 |
Nyt alkaa olla voimat ja keinot vähissä, näytin jo ovea ja sanoin että mene, kokeile pärjäätkö. Kuinka sitä rautalankaa käytetään kun halutaan asia vääntää siitä?
Tuo kakara ei näe kun oman napansa, muista ei mitään väliä, se on tekopyhä ja jeesustelee sen minkä ehtii...
Kommentit (28)
Yleisellä tasolla pitäisi enemmän puuttua itse lapsen ongelmaan, siis paneutua lapseen eikä miettiä mitä vanhemmat voisivat tehdä eri lailla. Monesti kun vanhempien tekemiset/tekemättä jättämiset eivät ole syypää. Esim. pienen lapsen masennus ei johdu välttämättä mistään ympäröivästä maailmasta vaan ihan lapsen aivojen serotoniinivajeesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitään väliä jos ihminen on vaan lemmikkieläimenä perheessä. Oma 10 vuotiaani kysyi eräänä iltana kun keskusteltiin sen lapsuudesta, ja kerroin kuinka ihana poika oli jo pienenä, että " miks te ton pikkuveljen hankitte, jos mussa ei ollut mitään vikaa" , todella katkeralla äänellä. Eli kiitettävä on ja aikaa on annettava, ja kaikilla lapsilla on oltava pieniä kotitöitä. Kymmenvuotiaat on samalla aikuisia ja lapsia, lainaa Anna Wahlgrenin lapsikirja, ja lue miten toimitaan minkäkin ikäisten kanssa (0-15v).
Keijo Tahkokallio on se viisas mies jonka ajatuksia ja neuvoja olen kuunneellut, lukenut, miettinyt ja käyttänyt. Niimpä niin, muutamia viikkoja sitten sanoin itsekkin että olen todella epäonnistunut äiti yhden lapsen kohdalla mutta keskusteltuani lastenlääkärin kanssa asiasta diagnoosi oli selvä joten asia on sillä selvä.
Sen verran tiedän että masennuksen hoidossa on lapsen mukana myös vanhemmat. Mitään muuta en tällä hetkellä toivo kuin että, lapseni saa huonoon oloonsa apua. Ap
siinä on kuvaus kahdesta aika tuollaisesta pojasta ja siitä miten toisin he maailman ymmärtävät. siinä ei ole diagnoosia (mutta lapset vaikuttavat kyllä aika oppikirjaesimerkeiltä aspergereista) eikä ratkaisua, mutta se voi saada itse kunkin miettimään, ettei hälläväliä-asenne ehkä ole ilkeyttä tai edes todellista välinpitämättömyyttä, vaan kokonaan toisin ymmärretty maailma. Kun voi kuvitella että lapsi ajatteleekin ihan toisin, voi itse yrittää keksiä sopivia ratkaisuja.
perhanan linkityskielto dumppasi ensimmäisen viestin noiden kirjan nimen välipisteiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta en osaa sanoa. Täällä ollaan myös helisemässä 7v neidin kanssa ja muutaman kerran olen läpsässy päähän kun ei oo itsehillintä riittänyt. Lapset ovat itsekkäitä, mutta kärsivällisyys ois kai äidin paras piirre. Mistäköhän sitä saisi, tämän ainasen vastaanväittämisen ja kiukuttelun keskelle. Pikkusisko on enkeli, eikä koskaan vastaavia riitoja. Apua kaivataan myös tänne. Näiden läpsäisyjen jälkeen olen itkenyt ja olo on ollut aivan hirveä. Mikä on tietysti minulle ihan oikein. Siitä ei ole kuin haittaa molemmille. Tiiliseinäkin on mielessä välähtänyt ja välillä tunnen jonkin asteista sympatiaa niitä äitejä kohtaan, jotka " vahingossa" ravistavat vauvansa hengiltä ym. koska se pieni pimee hetki kaduttaa myöhemmin, oli seuraukset sitten mitkä tahansa. Tuskin kukaan äiti oikeasti tarkoittaa satuttaa lastaan.
olisiko masennuksen lisäksi myös Aspergerin syndrooma. ovat usein molemmat samaan aikaan. ja lue aspergerin syndroomasta, tunnistatko oireita?
Hän haluaa luultavasti rajoja ja rakkautta ehdoitta. Tulee mieleen aina näistä kommenteista, että on lapsellinen äiti, keskenkasvuinen kun viitsii riidellä lastensa kanssa. Vanhempien tehtävänä ei ole riidellä lastensa kanssa, vaan neuvoa, opastaa, tuottaa pettymyksiä, olla luotettava, ja ennekaikkea käyttäydyttävä kuin aikuinen. Olet luja, päättäväinen, ja rakastat. eli välität. Miksi tämä vanhemmuus on nykyään niin vaikeaa, ihmiset eivät uskalla olla aikuisia.