Uskovien tukea kaipaan.

Netissä on keskusteluryhmiä kristityille naisille/äideille.



T. Myöskin retriitistä haaveileva äippä

Minulla on srk:n äiti-lapsikerhoista sellainen kuva, että siellä ei paljoa jää aikaa todelliseen Jumalan kohtaamiseen. Tai toki kaikki hartaus on todellista yhteyttä Jumalaan, mutta kaipaisin nyt jotain rukoushetkeä tms. Lapsi kerhoissa huomio kiinnyttyy enemmän riehuviin lapsiin, kun hiljentymiseen.



Ehkä vaadin liikaa liian aikaisin. Täytyy vaan odottaa ja löytää oma paikkansa. Tosin minusta tulee pappi, joten se paikka kyllä varmasti löytyy jossain vaiheessa. Nyt koen vain jonkin näköistä " hengen hätää" . Henki huutaa ravintoa!

Jos osaat laulaa, niin liity kuoroon. Siellä saat nauttia hengellisyydestä ja aikuiskontakteista.

Riippuu millä mittareilla hengellisen elämän syvyyttä arvioi, mutta jostain näkökulmasta voisin sanoa, että uskonelämäni on ollut " kuivaa" kohta 5 vuotta. Niin kauan olen ollut äiti.



Minusta on täysin luonnollista, että vauvan syntyessä elämä muuttuu myös hengellisessä mielessä. On ihan turhaa vaatia itseltään voimia esim. rukoukseen samalla lailla kuin ennen. Tärkeintähän on kuitenkin se, että Jumala ei väsy eikä jätä meitä. Minulle tämä aika on ollut vapauttava kokemus. En ota enää mitään paineita siitä, ehdinkö tai jaksanko rukoilla, käydä seurakunnassa jne. Aikaisemmin olin aivan ylihengellinen, nyt tunnen olevani tavallinen armahdettu syntinen. Jumala voi, se riittää. :) Näin ajateltuna viime vuodet eivät sittenkään ole olleet kuivaa aikaa. Uskoni on lopulta syventynyt, kun olen saanut kokea Jumalan läsnäolon arjessa, sen iloissa ja suruissa. Mielestäni myös lasten hoito ja kasvatus on tärkeä hengellinen tehtävä. Ei siis ole yhtään sen epähengellisempää vaihtaa kakkavaippaa kuin rukoilla tai palvella seurakunnassa.

Kylläkin sillä erotuksella, että en niinkään kaipaa retrettiä tämän tilanteen avuksi, vaan enemmänkin sitä hiljentymistä arjen keskellä. Että se tulisi osaksi arkea ja olisi jopa läsnä vilskeessä ja päivän touhuissa. Ja ehkäpä kaikkein eniten toivoisin vaan sitä, että Jumalan sana saisi minun sydäntäni ruokkia.



Olen alkanut tekemään pieniä asioita tämän asian suhteen. Kuuntelen hengellistä musiikkia nyt enemmän kuin pitkiin aikoihin. Radio Dei on päällä myös useammin. Netin kautta olen katsonut TV7 -kanavaa (=ilmainen! vaatii vain rekisteröitymisen) ja joistain ohjelmista myös kokenut rakentuvani (erityisesti praisegarden on hyvä, mutta kaikki ohjelmat eivät kyllä ole ollenkaan minun makuuni). Illalla lukenut Raamattua silloin kun olen jaksanut jne. Eli antanut Jumalan sanan olla läsnä tavalla jos toisellakin. Saattaa kuulostaa sekametelisopalta, mutta sitä se ei ole:) Suurimman osan päivää olemme ihan hiljaisuudessa tältä kaikelta, mutta on ollut hienoa löytää uusia kanavia, joiden kautta saa kuulla Jumalan sanaa, uskovien kokemuksia jne.



Toivottavasti löydät tien hiljentymiseen ja Jumalan läheisyyteen! Jos retretti ei ole mahdollista, niin olisiko sellainen, että miehesi lähtee vaikka mummolaan, kaverin luo tms. päiväksi, ja sinä jäät kotiin itseksesi hiljentymään? Tai että teet pitkiä kävelylenkkejä yksin Jumalan kanssa;)

Jos ei ole, alahan rukoilla itsellesi tällaista! Minulle ollut valtava tuku rukoileva ja kuunteleva ystävä ; )



Kyllä varmasti voisit vauvan kanssa hengellisiin kokouksiin mennä ? Itse kuljen paljon 1v ja 3v lasteni kanssa joka paikassa. Itse asiassa hengellinen elämäni on lasten syntymän jälkeen ollut rikkaampaa kuin koskaan! Tämä minulle suuri lahja ja ihme, kuten nuo lapsetkin ; )

Tuollainen arjen keskellä rauhan löytäminen on juuri se, mihin toivoisin pääseväni. Että muistaisi, ehtisi (ja muita tekosyitä) pyytää armahdusta vaikka vain huokauksen muodossa Jumalalta.



Koen toki äitiyden tärkeäksi asiaksi. Se on tehtäväni äitinä, mutta koen myös tarvitsevani hengellistä lisäravintoa. En ole koskaan ottanut paineita tilaisuuksissa ramppaamisista, enkä nytkään välttämättä kaipaa ihmisten seuraa. Kaipaan Jumalaa sydämeeni. Hiljaisuutta jota hengittää voimaksi. Liekkiä sieluuni.



Tätä on vaikeaa pukea sanoiksi. Ihana huomata kuitenkin, että on olemassa ihmisiä, jotka ymmärtävät.



Ehkä soitan huomenna pappiystävälleni ja pyydän hengellistä ohjausta. Pitkä kävely Jumalan kanssa kuulostaa myös hyvältä. Toisaalta minulla on suuri tarve istua hiljaa paikoillaan silmät kiinni meditatiivisesti rukoillen. Saattaa toki olla, että nämä haluni juuri nimenomaan hiljaisuuteen ja Jumalan kanssa kaksin olemiseen syntyvät jatkuvasta riippuvuussuhteesta lapseeni.

Oikein odotan sitä hetkeä. Istun sohvalla, luen sanaa, rukoilen. Päivän kohokohta.

ainakin Helsingissä (Retretti on muuten jotain ihan muuta ;)



Itsekin saman ongelman edessä painin, kun olen tottunut käymään retriiteissä ja nyt en voi.

Olen pohtinut yhden päivän RETRIITTIÄ (:)), mutta jotenkin tuntuu, että sitten pitäisi jo lähteä pois, kun on vasta äässyt asiaan.



Voisihan sitä retretissäkin piipahtaa :)