Lue keskustelun säännöt.
Jännittäminen, loppuuko tämä koskaan?
11.05.2021 |
Olen tosi kova jännittämään kaikenlaisia asioita: mitä muut ajattelevat minusta, pärjäänkö työssäni, puheluita, saanko potkut, näytänkö tyhmältä shortseissa... ihan siis todella montaa asiaa, ehkä kotona yksin ollessa telkkua katsellessa ei jännitä. Joskus saan melkein paniikkikohtauksen kaltaisia oireita, kun en saa jännitystä kuriin. Tavallaan tajuan, että eihän tässä ole mitään järkeä ja tavallaan naurattaakin tällainen turhien asioiden murehtiminen ja pohdinta, mutta päivä ja vuosi toisensa jälkeen vaan jännitän asioita edelleen. Muutunkohan tästä koskaan vai jännitänköhän mummonakin, että mitä nuo muut nyt ajattelevat jos menen kuolemaan jotenkin nolosti? Onko ketään entisiä jännittäjiä paikalla, mikä on auttanut teitä? Onko muutos mahdollinen?
Kommentit (30)
Vinkki: Hyvin todennäköisesti vähintään 95% ihmisistä joita kohtaat ei oikeasti kiinnosta p*skan vertaa kuka olet. Eli siis vaikka sua jännittää mitä muut susta ajattelee, niin todennäköisesti ne ei edes ajattele sua. Muihin juttuihin en osaa antaa vinkkiä, kuten töistä jännittämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut aina jännittäjä. Koulujen esitykset oli nuoruudessa todella rassaavia, vaikka itse tilanteessa jännittämistäni ei sitten kuulemani mukaan huomattu laisin. Silti tuntui että jalat sulaa alta.
Olen myös kiertänyt bändillä keikkaa ympäri pk-seutua soittajana ja vaikka rakastankin soittamista eri instrumenteilla, ja kuulostanut kuulema taitavalla niin kyllä se vaan jännitti aina paljon, liikaa että olisi voinut vakuuttaa itselleen saavansa energiaa tjk.
Työelämässä en enää niinkään jännitän, ehkä siksi että pidän asioita melko tylsinä ja muita alan ihmisiä suhteellisen verbaalisesti kömpelöinä, en siis ole yksin.
Iän myötä jännitykseni ei ole kadonnut, muuttunut vain enemmän lamauttavasta sellaiseen epämiellyttävään tunteeseen enkä siksi hakeudu enää esiintymään tai päsmäröimään asioissa vaikka osaaminen olisikin siihen oikeuttavaa.
Kadehdin kyllä salaa hieman niitä jotka nauttivat pienestä jännityksestä ja kokevat saavansa siitä energiaa.
Kuulostaa tavallaan ihanalta, että olet kuitenkin paljon asioita tehnyt jännityksestä huolimatta! Minä jään liian usein epämukavuusalueelle ja sitten seuraavalla kerralla jännittää vielä enemmän :D Toivottvasti minunkin kohdalla jännitys edes muuttuisi siedettävämmäksi. Kiva kommentti!
Oon jo 40-vuotias, mutta edelleen jännitän mitä ihmeellisimpiä asioita. Ihan hirveesti ei ole helpottanut iän myötä. Pystyn kyllä töissä esiintymään tarvittaessa, propral luonnollisesti mukana, ilman ei tulisi yhtään mitään. Onneksi esiintymisiä on äärimmäisen harvoin. Mutta siis jännitän ihan normaaleja asioita. Vaikka lääkäriin meno: ehdinkö ajoissa, löydänkö parkkipaikkaa, osaanko ajaa parkkihalliin. Oikeastaan ihan mikä tahansa asia jota en ole tehnyt aiemmin, jännittää. Jännitän myös vanhempainiltoja, kevätjuhlia, työpaikan ruokalaan menoa, tuttujen näkemistä kaupassa tai lenkkipolulla. Ei näille peloille ole edes mitään järjellistä syytä.
minulla ei ole helpottanut. jopa pahentunut koska nyt joudun syömään tähän lääkkeitä mutta jännitys on ja pysyy, vähän lieventynyt toki. mutta kaikki asiat jännittää, aivan naurettavimmatkin asiat! esim jos käytävässä tulee naapuri vastaan, kassalle puhuminen, jos joku kysyy jotain enkä tiedä vastausta, töihin lähteminen ja varsinkin jos töissä kokouksia (eli suljettu tila josta en pääse pois), leffoissa tms en voi käydä ollenkaan, kotoa en voi poistua ennen kun suoli on varmasti tyhjä sillä pskahätä iskee aina silloin kun se ei missään nimessä saisi iskeä. voin hyvin vain yksin kotona kun tiedän ettei tarvi lähteä mihinkään. voi kun saisi vaan olla kotona niin kaikki olis hyvin :(
Tosi kivoja kommentteja (kerrankin vauvapalstalla :))! Tsemppiä kaikille! Itse ainakin sain vähän tsemppausta, kun kuulin että monella muullakin jännittämisen kanssa vaikeuksia, etten ole yksin. Mun täytyy muistaa itsekin (vaikka jännittää) olla ystävällinen ihmisille, heitäkin saattaa jännittää tai olla muita stressaavia asioita käsiteltävinä. Jotenkin aina keskittyy vaan itseensä, eikä muista, että muutkin on ihmisiä vaan :) Kivaa kevättä teille! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helpottaa ajan kanssa, kun tulee pois sieltä ns mukavuusalueelta ja kohtaa niitä jännittäviä asioita.
Höpsistä. Koko kouluajan esitelmien pito oli aivan yhtä kauheaa ja kaikenlainen esiintyminen vielä yli kolmekymppisenäkin on ihan kamalaa. Ainakaan minulla ei ole ikinä helpottanut.
Terapia auttoi. Altistaminen, itsetunnon kehittäminen, häpeästä vapautuminen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 44 ja jännitän edelleen. Harrastin musiikkia lapsesta asti, jouduin lopettamaan murrosiässä koska en kestänyt enää esiintymistä.
Samassa työpaikassa ollut 20vuotta, silti jännitän ja jotenkin vaistoan ettei musta pidetä. Tosin se ei ole tärkeää, työni hoidan. Uusissa paikoissa katson aina ”pakotien” ja jään lähelle ovea mahdollisimman taakse ettei kukaan katso.
Ei ole helpottanut lääkitykselläkään, ajoittain pelottaa autoilukin. Mutta en jaksa enää niin stressata, Mä nyt vaan olen tälläinen.
Omissa hautajaisissa lupaan olla jännittämättä (vaikka muuten jäykkänä olenkin)😅
Vierailija kirjoitti:
minulla ei ole helpottanut. jopa pahentunut koska nyt joudun syömään tähän lääkkeitä mutta jännitys on ja pysyy, vähän lieventynyt toki. mutta kaikki asiat jännittää, aivan naurettavimmatkin asiat! esim jos käytävässä tulee naapuri vastaan, kassalle puhuminen, jos joku kysyy jotain enkä tiedä vastausta, töihin lähteminen ja varsinkin jos töissä kokouksia (eli suljettu tila josta en pääse pois), leffoissa tms en voi käydä ollenkaan, kotoa en voi poistua ennen kun suoli on varmasti tyhjä sillä pskahätä iskee aina silloin kun se ei missään nimessä saisi iskeä. voin hyvin vain yksin kotona kun tiedän ettei tarvi lähteä mihinkään. voi kun saisi vaan olla kotona niin kaikki olis hyvin :(
Kokoukset on pahoja. Sen takia katson ”pakotien” ja yritän jäädä lähelle ovea. En ole kyllä vielä kesken joutunut lähtemään… pahin paikka on yksi koulutusluokka, jossa ovi on huoneen edessä siis sen pitäjän takana. Hitto että vihaan tota paikkaa.
Mulla loppui kaksvitosena. Olin hyvin lähellä kuolemaa ja sen jälkeen ei ole paljoa elämä enää jännittänyt. Kun tajuaa mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää niin ahdistus, pelot ja jännitys lievenee. Näin kävi siis minulle.