Lue keskustelun säännöt.
Jännittäminen, loppuuko tämä koskaan?
11.05.2021 |
Olen tosi kova jännittämään kaikenlaisia asioita: mitä muut ajattelevat minusta, pärjäänkö työssäni, puheluita, saanko potkut, näytänkö tyhmältä shortseissa... ihan siis todella montaa asiaa, ehkä kotona yksin ollessa telkkua katsellessa ei jännitä. Joskus saan melkein paniikkikohtauksen kaltaisia oireita, kun en saa jännitystä kuriin. Tavallaan tajuan, että eihän tässä ole mitään järkeä ja tavallaan naurattaakin tällainen turhien asioiden murehtiminen ja pohdinta, mutta päivä ja vuosi toisensa jälkeen vaan jännitän asioita edelleen. Muutunkohan tästä koskaan vai jännitänköhän mummonakin, että mitä nuo muut nyt ajattelevat jos menen kuolemaan jotenkin nolosti? Onko ketään entisiä jännittäjiä paikalla, mikä on auttanut teitä? Onko muutos mahdollinen?
Kommentit (30)
Mua on auttanut kirjallisuuden lukeminen(siis ihan kaikenlaisen, lisää ymmärrystä elämästä), musiikin kuuntelu(joku voimabiisi, joka julistaa ihmisen oikeutta olla just sellanen kuin on) ja sen ymmärtäminen että kaikkia jännittää, toiset vaan peittää sen paremmin.
Ja se ajatus, että niin hyvässä kuin pahassakin, ihmiset on ensisijaisesti itsekeskeisiä, eli eivät kiinnitä huomiota toisiin ihmisiin läheskään niin paljon kuin jännittävä luulee.
Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen, meditaatio, positiiviset affirmaatiot ja asenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se saattaa helpottaa vähän iän myötä.
Minulla on esiintymiskammo ollut ala-asteen loppupuolelta alkaen. En enää, nyt nelikymppisenä, kammoa esiintymistä ihan yhtä järkyttävän paljon, vaikka edelleen sitä on. Ei enää ole voimia jännittää etukäteen kaikkea niin paljon, ja sitten sekin, että olen vihdoin alkanut vähitellen ymmärtää, ettei se ole maailmanloppu, jos esiintyessä epäonnistuu tms.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Olen ainainen jännittäjä, jotkut väittää että vanhempana helpottaa mut ei ainakaan mulla.
Ainakin on kohtalotoveri! Se jotenkin ajatuksena auttaa. Aina ajattelee, ettei kukaan muu jännitä, joten on mukava kuulla että muitakin on. Kiitos että kerroit! Tsemppiä kovasti sulle ja mukavaa elämää jännittämisesyä huolimatta!
Ei se helpota. Uuteen työpaikkaan meno jännittää edelleen yhtä paljon kuin nuorenakin. Omat mokailut jännittää. Uuden kivan ihmisen tapaaminen jännittää.
Vierailija kirjoitti:
Mua on auttanut kirjallisuuden lukeminen(siis ihan kaikenlaisen, lisää ymmärrystä elämästä), musiikin kuuntelu(joku voimabiisi, joka julistaa ihmisen oikeutta olla just sellanen kuin on) ja sen ymmärtäminen että kaikkia jännittää, toiset vaan peittää sen paremmin.
Ja se ajatus, että niin hyvässä kuin pahassakin, ihmiset on ensisijaisesti itsekeskeisiä, eli eivät kiinnitä huomiota toisiin ihmisiin läheskään niin paljon kuin jännittävä luulee.
Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen, meditaatio, positiiviset affirmaatiot ja asenne.
Tosi hyviä pointteja! Se jännitys vaan ottaa välillä vallan eikä mikään ajatus oikein kulje kunnolla. Miten se itsensä hyväksyminen on välillä niin vaikeaa? :D Kiitos kivasta kommentista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on introvertti niin tuskin sellainen nauttii esiintymisestä. Mutta kyllä siihen oppii.
Ekstrovertit varmaan nauttivat ...
Faith kirjoitti:
Kyllä se saattaa helpottaa vähän iän myötä.
Minulla on esiintymiskammo ollut ala-asteen loppupuolelta alkaen. En enää, nyt nelikymppisenä, kammoa esiintymistä ihan yhtä järkyttävän paljon, vaikka edelleen sitä on. Ei enää ole voimia jännittää etukäteen kaikkea niin paljon, ja sitten sekin, että olen vihdoin alkanut vähitellen ymmärtää, ettei se ole maailmanloppu, jos esiintyessä epäonnistuu tms.
Mulla on kanssa välillä tuota, ettei jaksa jännittää. Toisaalta sitä saattaa edeltää se, että on jo viikon sitä jännittänyt, ja vasta sitten alkaa ärsyttää niin paljon oma jännittäminen, että jännittämisen sijaan vaan ärsyttää :D Oon vaan jo lähes nelikymppinen, ja vielä useimmiten jaksaa jännittää. Ehkä noin minunkin se pitää ajatella, että maailma ei lopu jännittämiseen eikä epäonnistumiseen. Kiitos paljon kommentista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele mokailemaan ja nauramaan itselle...
Kukaan ei ole täydellinen ja virheitä ei kukaan muista 100 vuoden päästä.
Kyllä loppuu. Hautajaisissasi et jännitä, vaikka jäykkä olisitkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottaa ajan kanssa, kun tulee pois sieltä ns mukavuusalueelta ja kohtaa niitä jännittäviä asioita.
30v se loppuu. Mutta tottakai jos ympäristön ihmiset ovat varautuneita tai kylmä, epämiellyttävä ympäristö, se voi lisätä yksilöiden varautuneisuutta. Ulkomailla olisit rento kuin tuulessa huojuva kukka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se helpota. Uuteen työpaikkaan meno jännittää edelleen yhtä paljon kuin nuorenakin. Omat mokailut jännittää. Uuden kivan ihmisen tapaaminen jännittää.
Joo, oon kyllä itsekin sitä mieltä, ettei se varmaan koskaan lopu, ei ainakaan ihan kokonaan. Se kai jännittääkin vähän, että jos taas tulee uusi tilanne, rupeanko taas jännittämään ja jäädynkö täysin, taas! Aika hurjaakin oikeastaan, että tällaisella tavallisella pulliaisella kuin minä on niin jännittävä elämä, että koko ajan pitää jännittää :D Kiitos paljon vertaistuesta, tsemppiä meille kaikille jännittäjille!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä loppuu. Hautajaisissasi et jännitä, vaikka jäykkä olisitkin.
Tää oli hyvä! :D Kiitokset nauruista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on introvertti niin tuskin sellainen nauttii esiintymisestä. Mutta kyllä siihen oppii.
Ekstrovertit varmaan nauttivat ...
Pakko kai mun vaan on jaksaa opetella, vaatii vaan niin kovaa pinnistelyä pitää ajatukset ja tunteet hallinnassa ja kädet piilossa etteivät muut näe tärinää :D miksi onkin niin introvertti, välillä olen niin kateellinen ekstroverteille! Kiitos kommentista!
Vierailija kirjoitti:
30v se loppuu. Mutta tottakai jos ympäristön ihmiset ovat varautuneita tai kylmä, epämiellyttävä ympäristö, se voi lisätä yksilöiden varautuneisuutta. Ulkomailla olisit rento kuin tuulessa huojuva kukka.
AI? Mä oon yli 30v ja silti jännitän. Ulkomaillakin jännitin joten en nyt ihan näe pointtiasi.
Vierailija kirjoitti:
Opettele mokailemaan ja nauramaan itselle...
Kukaan ei ole täydellinen ja virheitä ei kukaan muista 100 vuoden päästä.
Olen kyllä luonnonlahjakkuus mokailussa :D se itselleen nauraminen on paljon vaikeampaa... Jotenkin tiedän tuon ettei kukaan ole täydellinen, mutta tuntuu ettei kukaan muu mokaile. Ehkä jollekin tutulle käy joskus joku ihan pikkujuttu, jolla ei ole mitään väliä, ja sitten ne kertovat sitä ihan noloina ja itsellä o sellainen tunne, että hankkikaa nyt oikeita ongelmia, ja sitten taas itse jännitän jotain pikkujuttua. :D Ristiriitaista elämää :D Hyvä kommentti, kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Helpottaa ajan kanssa, kun tulee pois sieltä ns mukavuusalueelta ja kohtaa niitä jännittäviä asioita.
Tää on just se hankala :D kun sydän hakkaa kurkussa ja tuntuu että tukehtuu jännittäessä, niin on aika vaikea tulla pois mukavuusalueelta :D mutta niin kai se pitäisi tehdä. Kiitos kommentista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30v se loppuu. Mutta tottakai jos ympäristön ihmiset ovat varautuneita tai kylmä, epämiellyttävä ympäristö, se voi lisätä yksilöiden varautuneisuutta. Ulkomailla olisit rento kuin tuulessa huojuva kukka.
AI? Mä oon yli 30v ja silti jännitän. Ulkomaillakin jännitin joten en nyt ihan näe pointtiasi.
Mäkin olen reilusti yli 30 ja aina jännittää! Ehkä Suomessa välillä on vähän sellainen yliasiallinen meininki, että asiat on otettava vakavasti ja virheet ovat maailmanloppu, mutta kai se riippuu aikalailla ympäristöstä ja ihmisistä ympärillä. Kiitos kommenteista!
Olen myös ollut aina jännittäjä. Koulujen esitykset oli nuoruudessa todella rassaavia, vaikka itse tilanteessa jännittämistäni ei sitten kuulemani mukaan huomattu laisin. Silti tuntui että jalat sulaa alta.
Olen myös kiertänyt bändillä keikkaa ympäri pk-seutua soittajana ja vaikka rakastankin soittamista eri instrumenteilla, ja kuulostanut kuulema taitavalla niin kyllä se vaan jännitti aina paljon, liikaa että olisi voinut vakuuttaa itselleen saavansa energiaa tjk.
Työelämässä en enää niinkään jännitän, ehkä siksi että pidän asioita melko tylsinä ja muita alan ihmisiä suhteellisen verbaalisesti kömpelöinä, en siis ole yksin.
Iän myötä jännitykseni ei ole kadonnut, muuttunut vain enemmän lamauttavasta sellaiseen epämiellyttävään tunteeseen enkä siksi hakeudu enää esiintymään tai päsmäröimään asioissa vaikka osaaminen olisikin siihen oikeuttavaa.
Kadehdin kyllä salaa hieman niitä jotka nauttivat pienestä jännityksestä ja kokevat saavansa siitä energiaa.
Olen ainainen jännittäjä, jotkut väittää että vanhempana helpottaa mut ei ainakaan mulla.