Iida Rauhalammi: Tulin äidiksi 35-vuotiaana ja koin valtavan pettymyksen — maailma ei muuttunut selkeäksi ja turvalliseksi

Olisi kannattanut se lapsi hankkia 20 vuotiaana, niin nyt olisi selkeät kuviot.

"Elin koko nuoruuteni siinä uskossa, että ihmisestä tulee valmis, kun hän saa lapsia. Äitinä tajusin, miten väärässä olin ollut. Oman epävarmuuteni lisäksi joudun nyt punnitsemaan jokaista tekoani lapsen tulevaisuuden kannalta.

Tunne iski, kun lapsi täytti vuoden. Pettymys siitä, ettei toivomaani muutosta tapahtunut sen jälkeen kun minusta tuli äiti. En tajunnut, mistä kaikessa on kysymys, eikä elämäni muuttunut selkeäksi.

Tietenkin lapsesta tuli kaikista tärkein asia, mutta se ei poistanut sitä tyytymättömyyden kokemusta, joka määrittelee elämääni."

Tärkeä pointti! Itsekin koen samoin, mutta tiedostan sen verran, ettei lapsi ratkaise omia ongelmiani eikä lapsen tehtävä ole tehdä minun elämääni selkeämmäksi, merkityksellisemmäksi tai millään tavoin paremmaksi. Päin vastoin.

Kovin on vaikeaa tunne-elämän hallinta ja rajojen veto kirjoittajalla. Mistä nämä paineet tulee, tuleeko joku kotiin kyttäämään ja rankaisemaan jos et ole täydellinen instaäiti? Miksei naiset voi vaan haistattaa pitkiä näille vaatimuksille, miksi joka ikinen anonyymi nettikeskustelu ja uutisotsikko pitää ottaa henkilökohtaisesti? Ketä kiinnostaa? Ja jos lähipiirissä joku kyykyttää tuoretta äitiä ja motkottaa jostain pilteistä niin kannattaa varmaan vaihtaa kaveripiiriä.

Tulin vihaiseksi tästä. Ei ole juma..uta niin vaikeaa vetää niitä rajoja ja kunnioittaa itseään.

Vierailija kirjoitti:

"Elin koko nuoruuteni siinä uskossa, että ihmisestä tulee valmis, kun hän saa lapsia. Äitinä tajusin, miten väärässä olin ollut. Oman epävarmuuteni lisäksi joudun nyt punnitsemaan jokaista tekoani lapsen tulevaisuuden kannalta.

Tunne iski, kun lapsi täytti vuoden. Pettymys siitä, ettei toivomaani muutosta tapahtunut sen jälkeen kun minusta tuli äiti. En tajunnut, mistä kaikessa on kysymys, eikä elämäni muuttunut selkeäksi.

Tietenkin lapsesta tuli kaikista tärkein asia, mutta se ei poistanut sitä tyytymättömyyden kokemusta, joka määrittelee elämääni."

Tärkeä pointti! Itsekin koen samoin, mutta tiedostan sen verran, ettei lapsi ratkaise omia ongelmiani eikä lapsen tehtävä ole tehdä minun elämääni selkeämmäksi, merkityksellisemmäksi tai millään tavoin paremmaksi. Päin vastoin.

Ei sillä lapsella ole yhtään mitään tehtävää noin eikä päinvastoin. Se on ihminen joka yrittää kasvaa aikuiseksi. Se voi vanhemmalle tuoda merkitystä ja selkeyttä tai sitten ei. Ei ole mitään yhtälöä jolla voi laskea, onko lapsen jälkeen pää täynnä vitutusta vai onnea. Mutta jos ei ole lähtökohtaisestikaan yhtään mitään luottoa siihen että elämä kyllä kantaa sen vitutuksen yli ja että oppisi rakastamaan lastaan niin kannattaa jättää tekemättä.

Tekstissä on asiaa, mutta kuitenkin sieltä tulee ilmi lisääntyvien itsekkyys. Odotetaan että lapsi pelastaa oman elämän ja selkiyttää omat ajatukset. 

Mun mielestä ne on nimenomaan lapset, joille kasataan ihan hirveästi paineita nykyään. Se näkyy jo siinä, kuinka pikkupoikia kuskataan väkisin 3-vuotiaasta alkaen lätkätreeneihin ja odotetaan että niistä tulee änäritähtiä. Lapsia tyrkytetään myös someen kaupallisen yhteistyön johdosta, ts. lasten odotetaan elättävän vanhempansa. Sitten tälläkin palstalla itketään kun lapsi saa "vain" ysejä kokeista tai lähtee amk:hon opiskelemaan. 

Kamalaa luettavaa. Lapsi on tehty täysin vääristä syistä. Ja seuraukset siitä kantaa lapsi, jonka harteilla on pelastaa äidin mielenterveys.

Onko se huono juttu jos toivoisi lapsille hyvää?

Musut hankkii 10 ja on se niille turvallista. Hyvät verorahat.

Ei tarvi miettiä materialistisia asioita, kun on uskovainen.

Lapsi kasvattaa vanhempansa. Jos oli niin pölhö ettei ymmärtänyt lapsen rikkovan ja laittavan uusiksi niin nyt tietää. Entinen minä on nyt kuollut ja uusi on aluillaan. Se on mitä on parin-kolmenkymmenen vuoden päästä.

Vierailija kirjoitti:

Onko se huono juttu jos toivoisi lapsille hyvää?

No jotain suhteellisuudentajua siihenkin. On ehdoton ensimmäisen maailman ongelma jos mielenterveys menee piltin syöttämisestä.

Aika naiivi elämänkatsomus vielä noinkin vanhana. Itsekin koin turhaan paineita ja otin joskus kommentit itseeni pienen lapsen yh:na, mutta olin paljon nuorempi äiti ja olen pistänyt kokemattomuuden piikkiin nuo fiilikset.

Olen käsittänyt että yleensä pikemmin menee niin päin, että maailma muuttuu yhä pelottavammaksi paikaksi lasten synnyttyä. On pakko huolehtia asuinpaikan turvallisuudesta, kaikenmaailman hulluista hyypiöistä, palvelujen alasviemisestä, maan ja planeetan tulevaisuudesta pitkälle. Sitten kun lapset ovat isompia, niin pitää huolehtia ettei niiden kokemattomuutta käytä joku vanhempi hyväkseen, että pysyvät poissa huumeista, ettei kiusattaisi, että ei saisi mielenterveysongelmia... Kun lähtevät kotoa, pitää tukea ja toivoa että löytäisivät paikan maailmasta ja saisivat töitä. Yksin ollessa on helppoa, kun vaan jotenkin pysyy leivän syrjässä kiinni ja yrittää välttää pahimpia vaaroja. Lasten kanssa maailman uhkaavuus moninkertaistuu.

Iida ohjelmassa jalat tuolilla kengät jalassa, ihan niinkun lapset. Nelikymppinen kohta! Kannattaisko unohtaa se lapsuutensa ja ruveta jo aikuiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Iida ohjelmassa jalat tuolilla kengät jalassa, ihan niinkun lapset. Nelikymppinen kohta! Kannattaisko unohtaa se lapsuutensa ja ruveta jo aikuiseksi. 

Mäkin nostan usein jalat tuolille ja olen jo viisikymmentä. Hui kauheaa!

Ilmeisesti kuvioissa ei ole suunnittelu-, sopimus- ja johtamiskykyistä puolisoa. Se on surullista ja äärimmäisen kuormittavaa naiselle. Ei kannattaisi lisääntyä apinan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tekstissä on asiaa, mutta kuitenkin sieltä tulee ilmi lisääntyvien itsekkyys. Odotetaan että lapsi pelastaa oman elämän ja selkiyttää omat ajatukset. 

Mun mielestä ne on nimenomaan lapset, joille kasataan ihan hirveästi paineita nykyään. Se näkyy jo siinä, kuinka pikkupoikia kuskataan väkisin 3-vuotiaasta alkaen lätkätreeneihin ja odotetaan että niistä tulee änäritähtiä. Lapsia tyrkytetään myös someen kaupallisen yhteistyön johdosta, ts. lasten odotetaan elättävän vanhempansa. Sitten tälläkin palstalla itketään kun lapsi saa "vain" ysejä kokeista tai lähtee amk:hon opiskelemaan. 

Pakko niille jotain virikkeitä on antaa, ei voi heittää vaan ulos pärjäilemään kuten maaseudulla ennen vanhaan

Vierailija kirjoitti:

Aika naiivi elämänkatsomus vielä noinkin vanhana. Itsekin koin turhaan paineita ja otin joskus kommentit itseeni pienen lapsen yh:na, mutta olin paljon nuorempi äiti ja olen pistänyt kokemattomuuden piikkiin nuo fiilikset.

Luulen, että nuorena jaksaa paremmin äitiydenkin. Lisäksi nuorena ei vielä ole niin huolissaan niin monista vaaroista, jotka huolettavat vanhemmalla iällä.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kannattanut se lapsi hankkia 20 vuotiaana, niin nyt olisi selkeät kuviot.

Nyt se nyt se lapsi olisi ahdistunut 15-vuotias nuori ja hänen äitinsä olisi entistä ahdistuneempi lapsensa ahdistumisesta.

Onneksi minulla ei ollut tuollaisia kuvitelmia. Odotin, että elämä muuttuu sekavammaksi, kun siihen tulee lisää liikkuvia osia. Niinhän siinä kävi. Ei ne aina liiku niin kuin minä haluaisin ja minä ohjeistan.

Kypsymättömän vanhemman kammottava kolumni.