Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Siskoni sai lapsen ja päätin etten ikinä halua lisääntyä
11.05.2021 |
Älkää käsittäkö väärin, lapsi on toki aivan ihana. Mutta edes sisarukseni vauvan hoitaminen ja näkeminen ei ole herättänyt minussa mitään vauvakuumetta tai edes tunteen läikähdystä siitä että olisipa oma.
Olen todennut että ajatukseni siitä, että en halua menettää itseäni lapsen takia on ollut aina oikea - jo pelkästään sivusta seuraten vauva-arki kuulostaa kauhealta rämpimiseltä jatkuvalta selviytymiseltä. Puistattaa ajatus, että samanlaista toisen ehdoilla elämistä pitäisi jaksaa ainakin teini-ikään asti.
Enkä kadehdi myöskään järkyttäviä paineita äitejä kohtaan, en ihmettele yhtään että syntyvyys on laskussa. Arvostan äitejä, en usko että pystyisin samaan. Olen liian itsekäs oman ajan ja tilan arvostaja.
Kommentit (53)
Mä pitkään pyristelin vastaavien ajatuksien kanssa. En sietänyt oikein lapsia, en kavereiden, en sukulaisten, ei sisarusteni, en pihassa... jotenkin rasittavia ihmisparkoja.
Sitten joskus kolmenkympin jälkeen tutuistuin mieheeni ja siitä se ajatus sitten pikku hiljaa alkoi kytemään. Haluanko mä sittenkin lapsen? Muutama vuosi siinä meni ja lähempänä neljääkymppiä oli selkeä vauvakuume.
Tehtiin sitten pari lasta ja enpä ole ihmistä rakastanut niin paljon kuin heitä rakasta. Mies on myös aivan ihana, mutta noi mukulat on sittenkin tehnyt musta täydemmän. Edelleenkään en saa muiden lapsista mitään kiksejä, päinvastoin aika ärsyttäviä räkäpalleroita. ;) Omat ovat parhaat ja rakkaat. Niiden kanssa voisin vaan temmeltää päivästä toiseen.
N49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin samoin mutta nyt olen järkytyksekseni huomannut että kaipaan hieman omaa perhettä. Ikää on 31. No, mieheni ei vielä halua ja jos ei saada lapsia niin sekin on tosi ok. Mutta siis aiemmin olin ehdoton ei.
Minäkään en aio hankkia lapsia.
En myöskään aio hankkia hevosta, purjevenettä, moottoripyörää tai omakotitaloa. Enkä akvaariota ja kaloja. Voin kertoa myöhemmissä viesteissä lisää, kun tulee mieleen asioita, joita en aio hankkia. En tosin - toisin kuin ilmeisesti ap - vietä päiviäni pohdiskellen sitä, mitä en halua.
Moni puhuu, että kamalinta on ajatus niistä unettomista öistä vauva-aikana, ja melusta ja sotkusta kun lapsi on pieni. Minulla ei ole lapsia, mutta näkisin tuon ajan vielä suht. ”mukavana”. Itseäni eniten pelottaa ajatus siitä, kun lapsi menee kouluun. Että häntä kiusataan ja hän masentuu. Tai että hän itse kiusaa, ajautuu vääriin piireihin, alkaa käyttämään huumeita, tai on muuten vaan ihan hirveä teini. Olen niin kova stressaaja, että en tiedä haluanko haluanko ottaa kontolleni tuollaista määrää huolta.
Ajatelkaa mikä onni, että elätte 2020-lukua. Oma valinta. On lasten onni , jos saa syntyä haluttuna ja rakastettuna. Tosin ei ennenkään todennäköisesti kaikki lapsista näppylöitä saavat itse lisäännytyään omia lapsiaan kaltoin kohdelleet. Monet oppivat jopa rakastamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse haluta lasta. Mutta ei myöskään pidä luulla, että lapsen saaneilla on kamalaa. On asioita, jotka ovat vaivan ja valvomisen arvoisia.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en aio hankkia lapsia.
En myöskään aio hankkia hevosta, purjevenettä, moottoripyörää tai omakotitaloa. Enkä akvaariota ja kaloja. Voin kertoa myöhemmissä viesteissä lisää, kun tulee mieleen asioita, joita en aio hankkia. En tosin - toisin kuin ilmeisesti ap - vietä päiviäni pohdiskellen sitä, mitä en halua.
Olet ilmeisesti mies kun lapsen hankinta on sinulle sama asia kuin esimerkiksi moottoripyörä. Ymmärrän. Sinulle joka et voi synnyttää ja jolta yhteiskunta ei odota ”synnytystalkoita” tai sukulaiset odota ”pienten jalkojen töminää” tämä on varmasti johonkin samantekevään materiaan rinnastettava asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse haluta lasta. Mutta ei myöskään pidä luulla, että lapsen saaneilla on kamalaa. On asioita, jotka ovat vaivan ja valvomisen arvoisia.
Mutta jos kyse ei ole luulosta vaan ihan kokemuksen ja keskustelun kautta tietoon tulleista asioista?
Lapset nähdään näissä keskusteluissa jotenkin oudosti vain vaippaikäisinä, valvottavina pikkulapsina. Pikkulapsivaihehan on vain pari vuotta, sen jälkeen on ihmisen elämässä monta muutakin vaihetta.
Kaikilla on perhe, vanhemmat, sisaruksia, sukulaisia. Lapset ovat uusia ihmisiä perheeseen. Uusia vauvoja, koululaisia, teinejä, aikuisia. Ihmisiä omalla persoonallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se siitä. Sua nyt hetken harmittaa kun sisko saa koko suvun huomion, ja sulle lapsi ei ole vielä ajankohtainen.
Vierailija kirjoitti:
Moni puhuu, että kamalinta on ajatus niistä unettomista öistä vauva-aikana, ja melusta ja sotkusta kun lapsi on pieni. Minulla ei ole lapsia, mutta näkisin tuon ajan vielä suht. ”mukavana”. Itseäni eniten pelottaa ajatus siitä, kun lapsi menee kouluun. Että häntä kiusataan ja hän masentuu. Tai että hän itse kiusaa, ajautuu vääriin piireihin, alkaa käyttämään huumeita, tai on muuten vaan ihan hirveä teini. Olen niin kova stressaaja, että en tiedä haluanko haluanko ottaa kontolleni tuollaista määrää huolta.
Tämä on niin totta. Huoli lapsen pärjäämisestä ei pääty mihinkään ikävuoteen. Entä jos lapsi on masentunut ja onneton? Tai päätyy juuri päihteidenkäyttäjäksi? Tai kuolee ennen minua? Itselläni on ollut elämässä niin monenlaista haastetta, että haluanko tosiaan että oma jälkeläinen joutuu saman rumban käymään läpi? Onnea on toki ollut enemmän kuin epäonnea, mutta ei se aina niin mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se siitä. Sua nyt hetken harmittaa kun sisko saa koko suvun huomion, ja sulle lapsi ei ole vielä ajankohtainen.
Pahin painajaiseni on koko sukuni huomio, ei kiitos.
Tämä on vähän sama kuin sanoisi, ettei aio tehdä gradua, rakentaa taloa tai ottaa vastaan työtä siksi, että se on kuulemma todella stressaavaa.
Tärkeät asiat ovat vaivan ja stressin arvoisia. Mitä elämää se sellainen on, jossa tärkein pyrkimys on helppous.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsen takia itseään menetä. Outo ajatus. Mutta hyvä, ei lasta kannata yrittää jos ei halua ja se on ihan ok.
Sivusta seuranneena useita äitejä tuntuu että menettää, vuosiksi eteenpäin. Usea ei ole enää työssään, eikä harrasta mitään mistä nautti ennen. Voi olla tietysti että lapsi tuo niin paljon sisältöä ettei tarvitse muuta - en tiedä.
Mä olen vaan tyytyväinen, että vauvan kanssa sai äitiyslomaa eikä töissä tarvitse käydä. En yhtään tajua, miten joillekin työ on niin tärkeää, että se on jotenkin "osa itseä". Suurin osa ihmisistä kuitenkin tekee jotain loppupeleissä täysin merkityksetöntä skeidaa, johon löytyy helposti joku korvaaja. Tähän ei sitten tarvitse vastata, että sinä olet jossain kansainvälisen yhtiön toimarina ja työsi on merkityksellistä ja korvaajaa olisi vaikea löytää. Teitäkin tietysti on, mutta todella harvassa.
En tajua kotiäitien vähättelyä uranaisiin verrattuna, koska harvan ura yhtään sen merkityksellisempi on kuin lasten hoitaminen kotona.
En minä ainakaan ketään vähättele, päin vastoin olen useassa viestissä sanonut että arvostan äitejä. Ei minusta olisi sellaiseen rumbaan, ei kotiäitihommiin eikä työn ja lapsiarjen yhdistämiseen.
Älä huoli, kunhan se lapsi kasvaa niin pääset poimimaan rusinat pullasta olemalla se cooli täti. Saat lahjoa lasta niin paljon kuin huvittaa ja lähteä vaikka sirkukseen sen kanssa, mutta aina päivän päätteeksi siskosi joutuu ottamaan lapsen takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän sama kuin sanoisi, ettei aio tehdä gradua, rakentaa taloa tai ottaa vastaan työtä siksi, että se on kuulemma todella stressaavaa.
Tärkeät asiat ovat vaivan ja stressin arvoisia. Mitä elämää se sellainen on, jossa tärkein pyrkimys on helppous.
En taideta olla samalla planeetalla tämän ajatuksen kanssa. Lapsien elämään tuoma stressi on muutakin kuin ”ei jaksa, väsyttää” -tyyppistä stressiä ja väsymystä. Se on koko elämänmittainen huolenaihe jonka päätepiste on oma kuolema. Siinä missä talo valmistuu joskus, gradu valmistuu jos valmistuu ja työstä voi lähteä jos se on ihan hirveää - vanhemmutta ei voi jättää kesken.
Nyt jo lapseni maailmalle päästäneenä voin huokaista. En kyllä ottaisi enää uutta kierrosta enkä ala kyllä uusperheen äidiksikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en aio hankkia lapsia.
En myöskään aio hankkia hevosta, purjevenettä, moottoripyörää tai omakotitaloa. Enkä akvaariota ja kaloja. Voin kertoa myöhemmissä viesteissä lisää, kun tulee mieleen asioita, joita en aio hankkia. En tosin - toisin kuin ilmeisesti ap - vietä päiviäni pohdiskellen sitä, mitä en halua.
Olet ilmeisesti mies kun lapsen hankinta on sinulle sama asia kuin esimerkiksi moottoripyörä. Ymmärrän. Sinulle joka et voi synnyttää ja jolta yhteiskunta ei odota ”synnytystalkoita” tai sukulaiset odota ”pienten jalkojen töminää” tämä on varmasti johonkin samantekevään materiaan rinnastettava asia.
Saisiko vielä rautalangasta väännettynä, että mikä sinua tarkkaan ottaen kiukuttaa?
Tehokkainta seksuaalikasvatusta on vierailu lapsiperheessä, varsinkin jos perheen lapset ovat yhtään ns. menevämpää sorttia... ei ikinä sellaista elämää minulle, kiitos.
Alue: Aihe vapaa
Jep! Moni on jo pelkän työn takia aivan jaksamisen äärirajoilla, sitten hypätään perhe-elämään pakoon kiireistä työelämää ja siellä odottaa samanlainen ralli - myöhemmin nämä kaksi asiaa pitää vielä yhdistää. Respect kaikille jotka siihen pystyy.