Lue keskustelun säännöt.
Teini-ikäisten ja sitä vanhempien poikien vanhemmat
11.05.2021 |
Ystäväni saa pojan, ja vaikka hän on pojastakin iloinen, hän kertoi toivoneensa tyttöä. Hän tietää, että lapsi on hänelle rakas, mutta häntä surettaa asiat, joita hän ei joskus saa.
Usein kuulee, että pelkkiä poikia saavat äidit ovat pettyneitä siihen tulevaisuuteen, jonka pojan äitinä saa, ja voin osaltani allekirjoittaa tämän. Äidillä ja tyttärellä usein tulee ystävyys, jossa käydään teatterissa, leffassa, syömässä jne. yhdessä. Pidetään yhteyttä, jaetaan asioita ja elämäänsä.
En tunne yhtäkään poikaa tai miestä, joka viettäisi äitinsä kanssa niin paljon aikaa kuin itse vietän äitini kanssa. Tosin pojat eivät vietä isiensäkään kanssa.
Samoin esimerkiksi häät ja lapsensaamiset ovat pariskunnan tytön vanhemmille lähempänä kuin pojan, sillä pojat eivät osallista omia vanhempia samalla tavalla kuin tytöt.
Poikalapset ja tyttölapset ovat aivan samanlaisia lapsina, mutta aikuistuttuaan he erkaantuvat perheestään eri tavalla kuin tytöt. Onko näin, poikien vanhemmat? Miten te koette asian?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Minulla nyt kohta seitsemäntoista- ja neljätoistavuotiaat pojat
Löytyy myös yksitoistavuotias tyttö ja kolmevuotias poika.Onhan nuo teiniyden myötä ottaneet pesäeroa.
En silti koe että oltaisiin vielä ainakaan erkaannuttu kokonaan.
Äitienpäivänä kävin vanhemmillani kylässä ja pojat olivat ainoat jotka halusi mukaan. Mies ja tytär jäivät kotiin. (Käydään siellä siis usein eli joka kerta ei ole kaikkien pakko lähteä)
Ollaan ennen koronaa käyty teatteissa poikien kanssa. Katsotaan lähteekö enää mukaan kun korona joskus hellittää?
Elokuviin lähtisivät ihan varmasti.
Tämä kohta neljätoista täyttävä poika lähtee myös mielellään minun ja kuopuksen kanssa ulos.
Esikoinenkin lähtee mutta pitää "pakottaa".
Reissuun lähtee mielellään ja voisin ajatella että lähtisin vain isojen poikien kanssa kolmistaan vaikka laivalle.
Kokeisiin luetaan yhdessä ja se on samalla meidän laatuaikaa. Ainakin minun mielestäni 😆 mutta kyllä pojatkin siitä tuntuu tykkäävän.Mieheni pelaa viikonloppuisin pleikkaa ja isot pojat viettää silloin aikaa isänsä kanssa. Jääkiekkopelejä katsovat usein esikoisen kanssa.
Minun veljeni asuu tosi lähellä vanhempiani peeheensä kanssa.
Veli taitaa käydä lähes päivittäin siellä kylässä. Yleensä hakee tai tuo jotain työkalua mutta kuitenkin ja heidän lapsikin on usein siellä.Mutta siis kyllähän nuo kavereiden kanssa varmaan mieluummin sinne elokuviin menisi ja kavereiden kanssa pelaa mutta hätätapauksessa kelpaa kyllä seuraksi.
Vielä.Ja tyttären kanssa tehdään samoja juttuja.
Kaikkien kanssa vietän kahdenkeskistä aikaa.
Toivon ja uskon että kaikki tulevat olemaan minulle aina yhtä läheisiä.
Ohiksena: minkä ihmeen takia lyöt rivinvaihdon lähes joka lauseen jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Provo. Provo. Provo.
Pojilla on aina tietty suhde äitiinsä. Aina.
Ja jos aloittaja ei sitä tiedä hän tosi tyhmä olio maanpäällä.
Joskus sodassa kuolleiden miesten viimeiset sanatkin olivat: Äiti. Ei puolison nimi.
Näin se vaan menee.
Perheissä on usein pojalla ja äidillä monta kertaa läheisemmät suhteet, kuin isällä ja pojalla.
Jokin siinä vain on, joskus huomaa senkin, ettei äidit niin välitä vävypojastaa niin tarkasti, kuin poikansa vaimosta, miniästä.
Vävypoika saattaa muodostaa nopeastikin hyvät suhteet anoppiinsa, mutta miniän kanssa se voi olla pitempi tie.
Poika oli tärkeä miehelleni (siis että hän myös syntyi, ei vain tytöt).
Nyt kun kaikki ovat 20+ olen läheisin pojan kanssa.
Toki hän viettää paljon aikaa tyttöystävänsä luona, mutta he myös yhdessä meillä/mökillä ja minulla ja pojalla on selvästi samanlainen tapa ajatella asioista.
Tytöt ovat selkeämmin ottaneet eroa kotiin, mutta soitellaan kyllä ja kyllä hekin käyvät aika usein.
Saa nähdä sitten miten muuttuu jos/kun kukin perhettä perustaa.
Mutta, iloitsen heistä jokaisesta.
Miksi tällaiset aloitukset ovat aina muka provoja? Ihan tavallisia pohdintoja ihmissuhteista.
Meillä miehellä on todella läheiset välit isänsä kanssa. Remontoivat ja mökkeilevät yhdessä, ja miehen poika 12v. on myös usein mukana.
Eli jos pojasta alkaa kasvamaan perinteinen mies, niin ystäväsi voi opetella remonttihommat ja sillä tavalla luoda yhteyttä. Mutta toki tätä ei tiedä ennen kuin lapsi on isompi.
Pojilla on mielestäni useimmin sellainen, että jos on joku missä he tai vanhempi tarvitsee apua, niin silloin ollaan yhdessä, käytännön tekemisen kautta. Kun taas tytöillä on tuollaista kahvittelua, teattereita ja vaan yhdessä ajan viettämistä. Tästä voi johtua joku sellainen, että minästä tuntuu, että anoppi aina pyytää tekemään jotain, kun anoppi tietää, ettei poika tule muuten vaan kahville, vaan aina pitää olla joku juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pojan äitinä yhdyn edellisten näkemyksiin luonteen merkityksestä yli sukupuolen. Minulla ja pojallani on samanlainen huumorintaju ja viihdymme hyvin yhdessä.
Täytyy silti myöntää että vähän jännittää, millaiseksi naiseksi hänen (joskus) sydämen valittunsa osoittautuu...Toivon ettei hän vieraannuta poikaani minusta. Täytyy sitten anoppikokelaana pistää parastaan :)
Minulla on kolme poikaa, nyt 14, 18 ja 21v. Minulla on aina ollut ja on edelleenkin elämässäni paljon muutakin sisältöä kuin perhe, ja viihdyn loistavasti myös ihan yksin. En siksi ole koskaan ajatellut, että minun pitäisi saada viettää paljon aikaa lasteni kanssa vielä silloinkin kun he eivät enää ole lapsia. Meillä on kyllä hyvät välit poikien kanssa, mutta juuri sellaiset oman makuni mukaiset - ei olla enää missään symbioosissa. Se nyt ehkä on vähän surullista että kotoa muuttaneiden isompien poikien kanssa minä olen se joka ottaa yhteyttä ihan vaan kysyäkseen kuulumisia, pojat ottavat yhteyttä vain jos tarvitsevat jotain ;) No, kyllä he äitienpäivänä, synttärinäni ym. toki muistavat.
Toivoin salaa alun perinkin poikia, varmaan juuri siitä syystä että kaipasin elämääni kyllä lapsia, mutta en mitään tulevaisuuden kaveria, sielunkumppanista tai elinikäisestä symbioosista puhumattakaan. Noihin tarkoituksiin mulla on ihan toiset henkilöt :D Salaa toivoin kyllä sitäkin, että edes yksi pojista löytäisi kumppanin josta tulisi mulle vähän kuin sellainen bonustytär. Silloin tällöin nautiskeltava tyttöseura, ilman että pitäisi ensin kasvattaa se ja sitten myöhemmin kärsiä kaiken maailman äiti-tytärsuhteen kiemuroista. Tämä toivekin on toteutunut: mulla on ihan huippuminiä jonka kanssa käydään silloin tällöin shoppailemassa, matkustelemassa ja baarissa (sekä kahdestaan että niin että poikanikin on mukana) :)