Lue keskustelun säännöt.
Masennuksesta toipuneet
09.05.2021 |
Minulla diagnosoitiin talvella vakava masennus vaikean eron laukaisemana. Sopivaa lääkitystä on yritetty löytää ja joitain kertoja olen käynyt psykologilla keskustelemassa. Tuntuu ettei mikään auta, olo on jatkuvasti ihan kamala ja itken joka päivä, tuntuu ettei tulevaisuutta ole. Työssä olen pääosin käynyt paria sauirauslomapätkää lukuunottamatta ja työ myös pitää jollain lailla järjissään. Vapaapäivät ovat täyttä helvettiä tällä hetkellä kun joutuu olemaan yksin itsensä kanssa. Minulla on vain muutama ystävä samalla paikkakunnalla ja heitä en jaksa juurikaan nähdä koska tunnen oloni niin epäonnistuneeksi ja surkeaksi, en koe heidän ymmärtävän tilannettani enkä halua heitä surkeudellani kuormittaa. Heillä on myös omat perheet, parisuhteet ja monilla vuorotyö eikä aikaa kiinnostua minusta.
Kertokaa voiko tästä nousta? Viimeksi tänään on pyörinyt mielessä omien päivien päättäminen mikäli valoa ei ala näkyä tunnelin päässä. En ole suunnitellut itselleni mitään tekeväni, mutta pahimmassa olossa näitä ajatuksia tulee.
Kommentit (36)
Minulla on takana vuosien vaikea-keskivaikea masennus. Olin sairaslomalla ja sen jälkeen kuntoutustuella eli varhaiseläkkeellä neljä vuotta, kävin psykoterapiassa melkein kuusi vuotta. Minulla laukaisevana tekijänä vakava sairaus ja idän kuolema. Sitä ennenkin nuoruudessa oli tapahtunut traumaattisia asioita, joita en ollut käsitellyt.
Aikaa voi siis kulua, älä masennu lisää siitä. Ole itsellesi armollinen, lepää, lue, rukoile, mietiskele, istu ikkunalla ja katsele koivua, mikä se sitten onkin mikä puhkaisee pienen reiän siihen harmauteen.
Mutta älä suostu uskomaan, että se harmaus on lopullista! Minä elin terapian alkuvaiheessa vain terapiakäynnistä toiseen. Kun voimat hiljalleen palautuivat, oli sitten piristävien juttujen etsimisen ja tekemisen aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opin antamaan itselleni aikaa, enkä hoputtanut enää toipumista joidenkin vuosien jälkeen. Se auttoi kun en enää puskenut itseäni eteenpäin.
Ja jossain määrin auttoi liikunta. Otin koirankin pitkälti vain että pääsisin ulos talosta.
Ja sitten tietysti terapiassa kävin viikottain joitain vuosia. Ja oli lääkkeet.
En tiedä mikä auttoi eniten, varmaan yhdistelmä sitä ja tätä. Ensin nousee kuitenkin mieleen se ajan antaminen ja rauha, etten enää miettinyt "pitää parantua, olen viallinen ja huono".
Ja avoimuus myös auttoi, koska häpeilin aina itseäni ja tilannettani ja koin olevani muita huonompi. Aloin sit puhumaan arkisemmin ihmisten kanssa mun tilanteesta ja taustasta, niin ettei enää ollut mikään paljastus että käytän mielialalääkkeitä tai olen ollut vuosia masentunut. Stigma katosi. Vaikka osan mielestä varmaan too much information, mutta minulle se oli tärkeä vaihe ettei enää hävennyt omaa elämää.
Olen myös kokenut kamalan vaikean eron, yksinäisyyden sekä vaikean masennuksen. Mun keittiöpsykologidiagnoosi on, että suret. Siihen auttaa aika ja vaikka varmaan toiselta tuntuu, erostasi ei ole vielä kauaa.
Se minkä luulen sua auttavan, omien kokemusteni perusteella, on toiset ihmiset. Tarvitset seuraa, jossa koet hyväksyntää, saat olla juuri sellainen kuin olet. Sun omanarvontunto pitää palauttaa. Jos sulla ei ole tällä hetkellä ystävää, jolta saat tuollaista seuraa, se ei tarkoita, ettet sitä ansaitse tai tule löytämään. Vertaistukiryhmät voi toimia ensiapuna.
Älä luovuta, elämällä on kyllä hyviä asioita tarjottavana vielä. Hoidat nyt vaan itseäsi kaikessa rauhassa, jooko?
Hyviä neuvoja. Itsellä ollut erilaisia masennuksia. Kokeiltu lääkitykset, terapiat ja ravinto/liikunta.
Minulla sokeri pyllamössöhiilarimättö pidemmän päälle aiheuttaa masista.
Raskausajan multitabs on yllättävän hyvä vitamiiniyhdistelmä ylläpitämään hyvinvointia. Vinkin sain täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liikunta. Silloinkin, kun ei huvita liikkua. Kun itsensä pakottaa liikkumaan luonnossa edes kävellen päivittäin, saa nukuttua paremmin ja syö todennäköisesti tasapainoisemmin. Uni + liike + ravinto on avain masiksesta toipumiseen.
Mutta on myös se pieni osa ihmisiä, joille liikunta toimii päinvastoin. Varsinkin masentuneena saa aivoissa aikaan jotain muuta kun pitäisi normaalisti. Itsemurhaoloksi kutsun itse.
Kärsin pitkän vakavasta masennuksesta ja tie sieltä pois kesti kolmisen vuotta, mutta kyllä siihen kannattaa luottaa. Nyt tuntuu, että elämä on onnellista ja aina kun vanhat möröt nostaa päätään niin osaan paremmin toimia niiden kanssa ja antaa myös itselleni anteeksi.
Ero itsessään ei varmaan kylläkään ole masennukseksi syy, jos sinulla sellainen on diagnosoitu. Eroon liittyy varmasti kipeitä tunteita, surua ja pettymystä, muttei se sinällään ole masennusta. Ehkä eka askel voisikin olla pohtia mikä sen masennuksen taustalla on, ihan vaikka täysin irrallaan eron tuomista tunteista.
Muuten täällä onkin tullut paljon asioita, jotka varmasti auttavat, kuten liikunta ja säännöllinen elämä. Toki ainakin itse muistan alkuun, että sitten kun ei joka päivä mennytkään liikkumaan se aiheutti masennusta kun olin jotenkin omissa silmissäni pettymys, mutta nekin tunteet vaan pitää käsitellä. Voin taata että se ensimmäinen hetki kun naurat masennuksen jälkeen on maailman paras tunne. Sitä kohti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos koet että töissä olo helpottaa, eli silloin kun on muuta miettimistä niin ala opiskelemaan, nythän kaikki on netissä joka tapauksessa. YAMK? Avoin yliopisto? tai jopa alan vaihto (olet vapaa)? Itse koen että joutilaisuus on pahinta myrkkyä.
Koiraa joku ehdotti, EHDOTTAMASTI jos mitenkään koet sen asian omaksi, koirista on ihan suunnaton ilo.
Minkä ikäinen olet, oletko koskaan aiemmin haaveillut jostain mitä et ole toteuttanut, nyt voisi olla sen aika? Mitä se sitten kenelläkin on, tärkeintä on tehdä jotain ja miettiä muuta kuin omaa oloaan. ( itse kamppaillut masennuksen kanssa koko elämän, toimintakyky vaihtelee ja itsellä yllä olevat toimii , edes osan päivää)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, ovatko hyviä neuvoja juuri sinulle mutta ensin kannattaa ( ainakin yrittää ) ottaa hetki ja päivä kerrallaan.
Yritä tehdä asioita, joista pidät ja koet mielihyvää.
Älä myöskään syyllistä itseäsi, se pahentaa oloa.
Anna itsellesi lupa olla surullinen ja masentunutkin, mutta koeta löytää myös positiivisia asioita.En saa tällä hetkellä mielihyvää mistään enkä tunne positiivisia tunteita. Tuolla aiemmin mainittiin liikunta ja on kyllä totta, että itsensä pitäisi saada liikkeelle vaikka tuntuisi kuinka ylivoimaiselle. Sekin on hyvä neuvo, että kannattanee yrittää ottaa hetki kerrallaan eikä miettiä liian kauas. Ap
Masennuslääkkeet voi aiheuttaa tuota tunnottomuutta.
Suret eroa, ei siihen lääkkeitä tarvita.
Ero on surullista.
Nyt olisi kuitenki aika päästää siitä surusta irti. Kun se menneisyys ei muutu vaikka miten suret.
Nyt oot vaan turvallisessa suru-piehtaroija-kuopassa - masennuksessa! Miten ihanaa mötkötellä vaan. Sitä se sinun aivot huijaa uskomaan.
Et tietenkään tunne mielihyvää kun et anna sille mahdollisuutta.
Pää pois pyllystä ja menoksi. Tai loppuelämäsi voit myös ruikuttaa jos haluat. Mutta se suru ja masennus ei lopu ellet itse tee sille loppua.
Karuja sanoja, mutta niin se on.
Ero on traumaattinen asia ja pikkuhiljaa se mielihyvä sitten palautuu. Sun pitää laittaa keho töihin ! Elää!
Ero on masennukseni laukaisija, mutta taustalla on paljon syvemmän tason asioita ja myös aiempia elämän varrella koettuja traumoja. Sen kyllä tiedän, että tästä kuopasta pitäisi yrittää kammeta itsensä ylös. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä aloin operoida omia ajatuksiani kognitiivisen terapian hengessä .
Alotin toteamalla että en ole masentunut, vaan toipumassa masennuksesta. Luin myös jostain että on realistista odottaa, että toipuminen kestää niin kauan kuin sairauskin on kestänyt. Omassa tapuaksessani n. ikävuodet 12-28 joten ei tarvinnut hoppuilla :D
Päätin myös ettei mun tarvi tehdä mitään mitä en halua, paitsi lyhennetyä viikkoa töissä, mikä oli ihan hyväksi. Muutoin ei tarvinnut kehittää itseäni, harrastaa liikuntaa tms. tai edes muodostaa mielipidettä mistään. Olla vaan ja pitää huoli siitä että opettelen erottamaan tosiasiat, tunteet ja ajatukset toisistaan.
esim. olen eronnut -> olen surullinen -> olen luuseri -> en koskaan onnistu missään -> vihaan itseäni -> kaikki muutkin vihaa -> olen huono -> häpeän itseäni -> tulen aina olemaan yksin -> olen surullinen -> olen luuseri -> pitäisi ryhdistäytyä - > en jaksa -> olen luuseri -> kaikki muut aina onnistuu mutta minä en -> pitää yrittää ryhdistäytyä .> en jaksa - > olen luuseri.. jne
Toi negativisuuden kehä on ihan loputon mutta suurin osa noista on vaan ajatuksia siitä mitä pitäisi olla vaikka on ihan ok olla surullinen ja yksinäinenkin. Ja itse olin opetellut tuon tavan jo tosi pienenä ja sen muuttamiseen meni vuosikausia ja lukemattomia notkahduksia, mutta nyt se on muisto vaan.
Vierailija kirjoitti:
Liikunta. Silloinkin, kun ei huvita liikkua. Kun itsensä pakottaa liikkumaan luonnossa edes kävellen päivittäin, saa nukuttua paremmin ja syö todennäköisesti tasapainoisemmin. Uni + liike + ravinto on avain masiksesta toipumiseen.
Sopii lääkkeeksi lievään masennukseen, mutta ei vakavaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on takana vuosien vaikea-keskivaikea masennus. Olin sairaslomalla ja sen jälkeen kuntoutustuella eli varhaiseläkkeellä neljä vuotta, kävin psykoterapiassa melkein kuusi vuotta. Minulla laukaisevana tekijänä vakava sairaus ja idän kuolema. Sitä ennenkin nuoruudessa oli tapahtunut traumaattisia asioita, joita en ollut käsitellyt.
Aikaa voi siis kulua, älä masennu lisää siitä. Ole itsellesi armollinen, lepää, lue, rukoile, mietiskele, istu ikkunalla ja katsele koivua, mikä se sitten onkin mikä puhkaisee pienen reiän siihen harmauteen.
Mutta älä suostu uskomaan, että se harmaus on lopullista! Minä elin terapian alkuvaiheessa vain terapiakäynnistä toiseen. Kun voimat hiljalleen palautuivat, oli sitten piristävien juttujen etsimisen ja tekemisen aika.
Kuntoutustuki ei ole varhaiseläke, vaan tilapäinen työkyvyttömyyseläke.
Menee ohi kun vanhenet. Lakkaat välittämästä eikä sinua kiinnosta. Sitten sinusta tulee samanlainen mummo kuin edesmenneistä mummoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas sama hullu nostaa vanhoja ketjuja.
Opettele meditoimaan päivittäin. Se auttaa katkaisemaan negatiivisen ajattelun kierteen. YouTubesta löytyy opastusta. Ole kärsivällinen, mitä kauemmin jatkat tuota, sitä enemmän alat tuntea hetkiä, jolloin mielesi on rauhallinen. Laita meditointimusiikkia soimaan taustalle myös aina kun mahdollista ja vaikka nukkuessakin.
Minulla oli vakava masennus 3-4 vuotta ja nyt olen ollut vuoden ilman masennusta. Olen oikeasti iloinen melkein aina. Kun olin vakavasti masentunut en pystynyt pitämään huolta itsestäni, en käynyt suihkussa viikkoihin jne... Eli oli vakavasta masennuksesta kyse.
Yritin itsemurhaa monta kertaa ja nyt olen kiitollinen, että en onnistunut tappamaan itseäni. Osaan olla iloinen pienistä asioista, minkä takia olen iloinen melkeinpä aina.
Minulla on escitalopram lääkitys meneillään tällä hetkellä. Kokeile lääkityksiä ja älä luovuta. Tulet olemaan kiitollinen tulevaisuudessa kun et luovuttanut.