4v pissasi autossa housuun. Mies huusi
Tuntuu pahalta pienen puolesta. Kyse ei ollut uhmasta. Ei vaan voinut pidättää. Lapsi selvästi säikähti tilannetta ja tuli ottamaan mun jalasta kiinni mun mies huusi. Nyt poika on nukkumassa ja meillä miehen kanssa riita. Niin iso juttu tuo ei ole että lapselle tarvitsee huutaa. V*ttu.
Kommentit (51)
Oman lapsen saatuani aloin tosissaan kyseenalaistaa tätä huutamista. Havahduin siihen, kun lapsi rikkoi mukin, eikä se minusta ollut sen kummoisempi asia kuin vahinko. Muistin omasta lapsuudesta kun koko ajan piti varoa ja pelätä koska saa huutoa ja joutuu puolustautumaan. Ihan mitättömistä asioistakin hirveä raivoaminen. Ihan kamalaa huutaa vahingosta! Ja mitä se edes hyödyttää?
Hyvä isä olisi sanonut lapselle, että ei haittaa rakas siivotaan kun päästään kotiin. Kotona olisi ohjeistanut pesulle ja kuivat päälle ja isä voi sillä aikaa siivota tai sitten siivotaan yhdessä. Sen jälkeen olisi voinut ihan asiallisesti keskustella, että miten tilanteelta voidaan jatkossa välttyä esim. pojan pitää mennä ennen automatkaa vessaan tai sanoa ajoissa ja kommunikoida jotta isä voi auttaa. Ihan normaalia sopimista ja tukemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei käyttänyt kusella. 4v varmaan on osannut iskälle kertoa että pissattaa. Isän pitäisi osata pysäyttää vaikka tien pientareelle. Tuon ikäisen rakko ei pitkää pidättelyä kestä. Typerä ukko
Tätä minäkin ihmettelen. Jos oma 3v sanoo että pissattaa, pitää olla minuutin sisällä pissalla tai se on housussa. Jos 5v sanoo että pissattaa niin ehtii lähimmän kaupan/huoltsikan/kirjaston jne vessan etsiä jos kotiin on pidempi matka. Jokaisen vanhemman pitäisi tietää tämä.
Pitääkö 3-5v lasten siis kulkea vaipoissa silloin kun ulkoillaan niin, ettei vessaa ole lähellä?
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen saatuani aloin tosissaan kyseenalaistaa tätä huutamista. Havahduin siihen, kun lapsi rikkoi mukin, eikä se minusta ollut sen kummoisempi asia kuin vahinko. Muistin omasta lapsuudesta kun koko ajan piti varoa ja pelätä koska saa huutoa ja joutuu puolustautumaan. Ihan mitättömistä asioistakin hirveä raivoaminen. Ihan kamalaa huutaa vahingosta! Ja mitä se edes hyödyttää?
Hyvä isä olisi sanonut lapselle, että ei haittaa rakas siivotaan kun päästään kotiin. Kotona olisi ohjeistanut pesulle ja kuivat päälle ja isä voi sillä aikaa siivota tai sitten siivotaan yhdessä. Sen jälkeen olisi voinut ihan asiallisesti keskustella, että miten tilanteelta voidaan jatkossa välttyä esim. pojan pitää mennä ennen automatkaa vessaan tai sanoa ajoissa ja kommunikoida jotta isä voi auttaa. Ihan normaalia sopimista ja tukemista.
En minäkään mukien kaatumisesta huutanut, mutta sitten kun lapsi todella on levoton, osoittaa mieltään ja heittäytyy hankalaksi koko päivän, niin voi sitä epäonnistumiseni surullista määrää.
Hyvä että sinä osaat olla lapsen tukena. Isälle pitää laittaa asioiden suhteet järjestykseen, ei siis mitään syytä huutaa pienelle moisesta, pesuaineet on keksitty ja pienet lapset sotkee vahingossa, niin se vaan menee ja vanhemman tulee tämä ymmärtää. Huutaminen vaan pahentaa tilannetta ja heidän suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen saatuani aloin tosissaan kyseenalaistaa tätä huutamista. Havahduin siihen, kun lapsi rikkoi mukin, eikä se minusta ollut sen kummoisempi asia kuin vahinko. Muistin omasta lapsuudesta kun koko ajan piti varoa ja pelätä koska saa huutoa ja joutuu puolustautumaan. Ihan mitättömistä asioistakin hirveä raivoaminen. Ihan kamalaa huutaa vahingosta! Ja mitä se edes hyödyttää?
Hyvä isä olisi sanonut lapselle, että ei haittaa rakas siivotaan kun päästään kotiin. Kotona olisi ohjeistanut pesulle ja kuivat päälle ja isä voi sillä aikaa siivota tai sitten siivotaan yhdessä. Sen jälkeen olisi voinut ihan asiallisesti keskustella, että miten tilanteelta voidaan jatkossa välttyä esim. pojan pitää mennä ennen automatkaa vessaan tai sanoa ajoissa ja kommunikoida jotta isä voi auttaa. Ihan normaalia sopimista ja tukemista.
En minäkään mukien kaatumisesta huutanut, mutta sitten kun lapsi todella on levoton, osoittaa mieltään ja heittäytyy hankalaksi koko päivän, niin voi sitä epäonnistumiseni surullista määrää.
Tottakai tulee vanhemmillakin joskus ylilyöntejä, mutta paino sanalla joskus. On myös erittäin tärkeää pyytää lapselta anteeksi ja keskustella tapahtuneesta. Trauma syntyy siitä, että joutuu pelottavaan tai stressaavaan tilanteeseen ilman, että asialle tulee ratkaisu. Anteeksi pyytäminen ja lapsen kuuleminen ja keskusteleminen ovat ratkaisu. Jos toistuvasti raivoaa lapselle, silloin pitää aikuisen mennä hakemaan apua.
Etenkin herkälle lapselle voi jäädä traumoja, jos vahingon takia nolataan huutamalla. Jättää itsetuntoon lommon. Sitäpaitsi 4-vuotiaalla pissvahingot on tavallisia. Lapsen pitää voida pitää vanhempaa turvallisena.
T:Hoitaja
Mitähän jos iskälle tulee matkalla ripsakat housuun ja hänelle huudetaan siitä? Ihan tarpeeksi noloa hänelle ilman huutamista tai vittuilua.
Sekin on tilanne jolle ei aina voi mitään, eikä kukaan tahalteen tee. Niinkuin pienen lapsen kastelu. Itselläni on samanikäinen lapsi ja vahinkoja sattuu. Halitaan, paijataan ja sanotaan, että ei haittaa. Kaikilla on hyvä mieli. Itsekkin sorrun huutamaan joskus jostain ja olo on aivan paska sen jälkeen molemmilla.
Isi pyytää huomenna anteeksi. Voisi myös harjoitella asioita mitä voi lapselta missäkin ikävaiheessa odottaa ja mitä ei. 4-vuotiaalta ei voi odottaa esim puolen tunnin Ison pissahädän pidättelyä.