Miten hoituu pikkukoululaisten kesälomat?
Meillä kävi niin, että loma-ajankohdan toiviesta huolimatta miehen koko kesäloma laitettiin elokuuhun, josta lasten kanssa yhteistä lomaa on vain 9 päivää ennen koulun alkua. Ei paljon naurattaisi, ellei toisella eli minulla olisi mahdollisuutta etätyöhön. Pidän lomaa heinäkuussa, kesäkuusta lapset ovat osan aikaa leireillä ja mummolassa.
Työkaverilla, niin ikään perheellisellä miehellä, koko loma laitettiin toukokuuhun, joten hänellä ei ole yhteistä lomaa kouluikäisten lasten kanssa lainkana. Kyse on miesvaltaisesta alasta, jolla lomatoiveilla näköjään pyyhitään p:tä. Ulospäin firma väittää olevansa perhemyönteinen.
Kommentit (24)
Yleensä ihmiset haluavat tehdä perheen kanssa asioita yhdessä lomallaan. Tuollainen järjestely on niin hanurista, että etsisin toisen työpaikan.
Ei jokainen voi olla kesä tai heinäkuussa lomalla. Ja myös lapsettomilla on oikeus lomailla muulloinkin, kun toukokuussa tai syyskuussa.
Tänä vuonna ne hoituvat varmaan osittain etätyön avulla - kaipa sekin parempi on kuin että lapsi olisi yksin kotona. Joka vuosi järjestetään myös leirejä, joita varmaan moni perhe hyödyntää. Jotkut saavat apua isovanhemmilta. Joidenkin lapset sitten vaan pärjäävät itsekseen kotona. Helsingissä on leikkipuistoissa puistoruokailua. Voi olla, että jotkut perheet sopivat keskenään, että lapset voivat viettää aikaa yhdessä, niin eivät ole ihan itsekseen kuitenkaan.
Onhan se varmaan haastavaa, mutta ei tuota vaihetta kestä loputtomiin. Jossain vaiheessa lapsi on jo niin iso, ettei yksin oleminen päivällä ole enää ongelma. Ymmärrän sen, että lomat haluaisi perheelle sopivaan ajankohtaan, mutta aina se ei kaikissa töissä ole mahdollista. Muillakin työntekijöillä on syynsä haluta loma vaikka heinäkuulle: vaikkei itsellä olisi lapsia, voi olla muita läheisiä tai esim. kumppanin lapsia, joiden takia haluaa sen loma-ajan. Joku haluaa mökille sellaisena aikana kun siellä tarkenee uida. Ja muutenkin yleensä periaate kai on, että lomien ajankohdat kiertävät, eli yhtenä vuonna perheellinen saa loman heinäkuulle, mutta jonain toisena vuonna se loma-aika on sitten toukokuu, ja ei voi mitään - sama se on muillakin työntekijöillä.
Yksi ratkaisu on tietysti sellainen ammatin- tai työnvalinta, jossa lomista voi helpommin sopia, tai jossa loma-aika osuu aika heinäkuuhun. Itse olen päätynyt tällaiseen ratkaisuun. Tuloni ovat verrattain pienet, mutta saan toisaalta pitkän kesäloman ja voin lomailla perheen kanssa joka vuosi.
Esikoinen täytti 8 vuotta toukokuussa. Minulla oli koko kesä töitä, miehwn loma oli loppukesästä. Meillä tehtiin niin, että lapsi jäi kotiin nukkumaan, heräili joskus kymmenen maissa. Mies tuli yhdeltätoista ruokatunniksi kotiin. Lapsi oli kotona nelisen tuntia iltapäivisin ja se aika hänellä meni lähinnä ulkona kavereiden kanssa. Jos olisi tullut hätä, apua olisi varmaan saanut joltain naapurilta, kun jotkut oli kotona koko päivän. Lapsella oli avain kaulassa, joten kotiin hän pääsi tarvittaessa. Olihan minulla huoli, mutta noilla mentiin ja hyvin meni.
Miehesi työpaikalla saattaa olla vaikkapa joku koululaisen vanhempi, joka ei ole lomaillut kesä- tai heinäkuussa pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi työpaikalla saattaa olla vaikkapa joku koululaisen vanhempi, joka ei ole lomaillut kesä- tai heinäkuussa pitkään aikaan.
Kaunis ajatus, mutta kyse ei ole tästä. Asiasta ei yksinkertaisesti välitetä. Esim. koulujen talvilomaviikolla sinkkumies ihmetteli hänelle siihen kohtaan lätkäistyä lomaa, joka otti häntä lähinnä päähän, koska kohteet ovat silloin ruuhkaisia ja palvelut kalliimpia.
Ap

Eikö siellä sitten voi vaihtaa vuoroja keskenään?
Tai sitten miehesi on tyytyväinen siihen, että vaimo hoitaa lapset koko kesän ja hän saa elokuussa nukkua pitkään ja pelailla pleikkarilla koko päivän?
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset haluavat tehdä perheen kanssa asioita yhdessä lomallaan. Tuollainen järjestely on niin hanurista, että etsisin toisen työpaikan.
Miten tehdään, kun kaikki haluavat tehdä asioita yhdessä perheen kanssa, eivätkä kaikki voi olla samaan aikaan lomalla?
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset haluavat tehdä perheen kanssa asioita yhdessä lomallaan. Tuollainen järjestely on niin hanurista, että etsisin toisen työpaikan.
Työnantajan on kohdeltava työntekijöitään tasapuolisesti. Ehkäpä ensi vuonna käy sitten tällä miehellä parempi mäihä. Koko työyhteisö ei voi lomailla yhtä aikaa. Jonkun on oltava töissäkin. Paitsi tietenkin jos otetaan ihan koko tuotannon seisokki.
Näin se menee. Oli meidänkin äiskä joskus lomalla niin varhain, ettei paljon yhteistä lomaa koululaisten kanssa jäänyt, tai vastaavasti myöhään. Yksinhuoltaja!
Kannattaa muistaa se tasapuolinen kohtelu.

Tietty olisi sitä ehkä voinut sovitella niin, että vaikkapa vain yksi lomaviikko koulujen loma-aikaan. Mutta jos työnantajalle ja muille työntekijöille ei tällainen järjestely sovi, niin ei voi mitään. Ensi vuonna voi sitten vedota siihen, että nyt olis mun vuoro saada varsinaisen kesän aikana loma.
Lomien vuorottelu, etätyöt, isovanhempien apu ja lasten yksin tai keskenään kotoilu. Rajallisestihan mahdollisuuksia on, mutta onneksi on rajallista ne kesät jolloin lapsi tai lapset eivät voisi olla ilman aikuisia kotona.

Kuvioon kuuluu, että sitten kun koululainen ei ole enää pikkukoululainen, lomat pitää olla tiettyyn aikaan että pääsee perheen kanssa reissuun.
Vierailija kirjoitti:
Rupee opettajaksi AP. Sitten on samat lomat kuin koululaisilla.
Heh, hassu juttu että voisin vaikka ryhtyäkin, aineenoopettaminen ei vain kiinnostaa. Toimin mieluummin alan asiantuntijatyössä.

Sitten tyydyt siihen mitä saat.
Onko käynyt mielessä, että joku muukin saattaa toivoa lomaa kesä- tai heinäkuulle?