Isä nolasi poikansa ja hänen tyttöystävänsä
Meillä poika (15) toi tyttöystävänsä yökylään (tottakai oli meiltä kysytty) eilen (seurustelleet 6kk). Ilta meni ihan hyvin, katsoivat leffaa, söivät herkkuja, hieman pusua vaihtelivat ja naureskelivat yms muuta teini touhua. Olimme puhuneet ehkäisystä sun muusta jo ja annoin pojalle paketin kortonkeja ennen kuin menivät nukkumaan. Tyttö nukkui pojan sängyssä ja poika lattialla. Siinä noin yhden aikaan alkoi pojan sänky aika paljon narista ja pientä kikatusta ja ääntelyä kuului. Ääni oli kuului meidän huoneeseen vain noin heikon kuiskauksen kovuudella, mutta öyllä senkin huomaa. He kyllä ainakin kuulostivat siltä että yrittäisivät olla mahdollisiman hiljaa, mutta kun sitä oli noin puoli tuntia kesktänyt niin mieheni (poikani isä) huutaa vain "nyt v*ttu nukkumaan, kello on paljon" kovalla äänellä ja erittäin agressiivisesti.
Aamulla molemmat nuorista välttelivät miestäni aika ilmiselvästi. Tyttö ehti jopa lähteä ennen kuin keskusteli poikansa isän kanssa. Nyt on poikanikin aivan nolona ollut koko päivän ja mietin että oliko tuo vähän ylilyönti omalta isältä ja pitäisikö sitä pyytää anteeksi. Mitä mieltä
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Meidän 15 v. tytär ei yökyläile poikien luona. Oletko itse teiniäiti?
En
-ap
No, ihan hyvä kun sanoi.
Eiköhän tuo tuosta.
Ihan hyvä, että joku vetää johonkin rajaa.
En kuuntelisi minäkään mitään naimisääniä. Noihan on lapsia vielä.
No tottakai pitää pyytää anteeksi! Kyllähän sitä vanhemmillakin on totuteltavaa tällaisessa, mutta malttia ja kärsivällisyyttä. Sitä paitsi jos he seksiä haluavat harrastaa niin kyllä sen tekevät.
Meillä lensi samaisesta nuori herra yönselkään, kun mä olin nuori ja ainoat, jotka häpesi oli minä ja kyseinen nuori mies. Näin ne ajat muuttuu.
Luulen, että niille nuorille oli kummallekin parempi vaihtoehto tuo, että joku aikuinen pisti stopin.
Hyvä
Mitään noloa tuossa ei miehellesi ole.
Nuoret vaan nolostelevat sitä, kun oli tarkoitus nukkua lattialla ja sängyssä erikseen ja sitten olivatkin yhdessä., he ovat hämillään noloissaan.
Kyllä aikuiset saa laittaa rajoja ja pistää nuoria miettimään omia rajojaan.
Kyllä aikuisten osa on kasvattaa.
Ihan hyvä. Aina ei voi olla pehmo. Eikä tuossa mitään julmaa ollut.
En olis kestänyt kuunnella jotain naimaääniä lastenhuoneesta.
Vierailija kirjoitti:
Meidän 15 v. tytär ei yökyläile poikien luona. Oletko itse teiniäiti?
Kyllä ne teinit ajan ja paikan seksille löytää, myös päiväsaikaan. Naurettavaa tuommoinen totaalikieltäminen.
"Tyttö ehti jopa lähteä ennen kuin keskusteli poikansa isän kanssa."
Siis häh?
Varmaan isä oli kateellinen, kun nuoret panee? Onhan siinä jotain kadehdittavaa, kun nuoret kokee uusia asioita ekaa kertaa ja itse on jo kyynistynyt koko hommaan. Varmasti ristiriitaista pojalle, kun äitinä olit antanu kortsupaketin ja tietenkin luulivat et on ok harrastaa seksiä.
Vierailija kirjoitti:
En kuuntelisi minäkään mitään naimisääniä. Noihan on lapsia vielä.
On todella normaalia, että 15-vuotiaat haluaa harrastaa seksiä. Jokainen päättää itse, koska aloittaa seksielämän kumppanin kanssa.
Ei vanhemmat voi kieltää seksin harrastamista, teinit hoitaa hommat vaikka koulun vessassa tai metsässä pusikoissa.
No minkä ihmeen takia sinun piti mennä ottamaan mies kumppaniksesi? Älä hyvä nainen mene miestä ottamaan! Miehistä aiheuttavat vain harmia. Eikö tämä ole jo selvää?
No, mä olisinliputtanut oveen ja kehottanut nukkumaan ...ja ton takia mä en halua meidän 15- kesäisen pojan tuovan tyttöön yöksi. En usko, että tytön vanhemmatkaan haluaisivat, että tyttö olisi täällä yötä.
Päivisin ja iltaisin kyllä löhöävät tuolla pojan huoneessa. Enkä tiedä mitä tekevät. Syöty kaula pojalla.
Joo, mun mielestä isä teki ihan oikein siellä.
Noi on perinteisiä rajojen vetoja.
Siis itsestä tuntuu vain vähän pahalta tuon tytön osalta kun hän on aika ujon oloinen (ihan poikakin on näin sanonut että ei koske pelkästään aikaa meidän seurassa) oli kuullemma ensimmäistä kertaa pojalla yötä. Toivottavasti ei hänelle mitään traumoja jäänyt.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Siis itsestä tuntuu vain vähän pahalta tuon tytön osalta kun hän on aika ujon oloinen (ihan poikakin on näin sanonut että ei koske pelkästään aikaa meidän seurassa) oli kuullemma ensimmäistä kertaa pojalla yötä. Toivottavasti ei hänelle mitään traumoja jäänyt.
-ap
No ymmärrän sua. Mun mielestä olisi voinut koputtaa nätisti oveen ja sanoa ystävällisesti, että "kello jo paljon, käykääpäs nukkumaan, että me muutkin täällä yritetään nukkua..." Olisi varmaan riittänyt.
Meidän 15 v. tytär ei yökyläile poikien luona. Oletko itse teiniäiti?