Poika haluaa mopon. Mua hirvittää.
Mies lupasi ostaa. Meiltä matkaa koululle 8 kilometriä ja jos mopolla kulkee, ei tarvitse elää kesäaikaan bussin aikataulujen mukaan.
Olen hirveän paljon puhunut pojan kanssa siitä kuinka se mopo ei sitten ole lelu ja liikenne ei ole leikkikenttä. Siellä ei temppuilla. Sanoo ymmärtävänsä. Silti mua jännittää. En halua että pojalle sattuu mitään.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Miten mies voi luvata sinun puolestasi. En varmaan suostuisi. 8 km viileässä säässä on aika kylmää kyytiä, sinne mahtuu paljon autoja ja 8 km on todella pitkä matka. Kauhea käry jää moposta kävelijän nokkaan. Ehkä poikasi selviää hyvin, mutta yhtä lailla aikuinen voisi kyyditä koulumatkan toiseen suuntaan. Miten välimatkat on suomessa noin pitkiä
Mitä helvettiä? Kai se isä nyt voi luvata ihan omasta puolestaankin lapselleen jotain.
Ymmärrän huolen, itsekin olin ihan kauhuissani kun tilanne tuli eteen pari vuotta sitten. Loppujen lopuksi olen todella iloinen, etten ainakaan kieltänyt. Mopo on tuonut masentuneelle nuorelle paljon hyvää ja itseluottamusta, on ollut mielekäs syy lähteä ulos ja saanut sitä vapautta päättää omista kulkemisistaan. Saanut myös kavereita. Ja on pysynyt erossa myös päihteistä, koska silloin ei oteta kun ajetaan, onneksi koko kaveriporukka pitää tästä huolen. Mutta ymmärrän siis että huolettaa, niin minuakin edelleen aina kun on liikenteessä, mutta sen kanssa on vaan opittava elämään.
Sano pojalle että jos vain jaksaa ja malttaa odottaa kunnes täyttää 16 niin voi ajaa nykyisin kortin autolle. Autossa on neljä pyörää, turvavyö, tukirakenne ja katto joten se on paljon turvallisempi kuin pyörät, skootterit ja mopetit.
Vierailija kirjoitti:
En ostaisi. Jos joku pakko saada mopoauto olisi turvallisempi.
Mopoautossa ei ole mitään turvallista. Ohut peltipurkki liikenteessä!
Mopo on ihan turvallinen, jos poika kerran on fiksu liikenteessä. Kunhan miespuoliset ei saa päähänsä ruveta virittelemään mopoa.
Vierailija kirjoitti:
Helpottaahan tuo teitäkin kun ei tarvitse jatkuvasti kylälle olla heittämässä.
Kävelkööt prkl, jos kylille pitää päästä!
Mopo on ok ja turvallinen kulkuvälineenä, mutta jos mopoilusta tulee harrastus niin se tietää ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Mopo on ok ja turvallinen kulkuvälineenä, mutta jos mopoilusta tulee harrastus niin se tietää ongelmia.
Miksi se tietää ongelmia ja mitä ongelmia?

Esimerkiksi liivijengit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mopo on ok ja turvallinen kulkuvälineenä, mutta jos mopoilusta tulee harrastus niin se tietää ongelmia.
Miksi se tietää ongelmia ja mitä ongelmia?
Joukossa tyhmyys tiivistyy, pelleillään ja keulitaan maanteillä ja omakotitaloalueilla, ajellaan kevyenliikenteenväyliä pitkin jne... lopulta rohkeutta on kerätty niin paljon, että liikennesäännöt unohtuu ja sitten sitä ollaankin jonkun auton keularuusuna.
Vierailija kirjoitti:
Sano pojalle että jos vain jaksaa ja malttaa odottaa kunnes täyttää 16 niin voi ajaa nykyisin kortin autolle. Autossa on neljä pyörää, turvavyö, tukirakenne ja katto joten se on paljon turvallisempi kuin pyörät, skootterit ja mopetit.
mopoauto ei kylläkään ole turvallinen.
Mopopoika kuoli.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/67edf36e-59c7-4e49-a24c-070e68e7e9b7
17-vuotias mopoilija kuoli.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/67edf36e-59c7-4e49-a24c-070e68e7e9b7
16-vuotias mopoilija kuoli vammoihinsa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000283329.html
17-vuotias mopopoika kaahasi risteykseen ja kuoli kolarissa
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1198609
Mopopoika kuoli Bromarvissa
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003974713.html
Lisää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ostaisi. Jos joku pakko saada mopoauto olisi turvallisempi.
Mopoautossa ei ole mitään turvallista. Ohut peltipurkki liikenteessä!
jep. muovia ovat, tai tarkemmin lasikuitua, muovia ja alumiinia. Menee kätevästi kasaan sillipurkiksi kolaritilanteissa, muoviosat voivat rikkoutuessaan repeytyä hengenvaarallisiksi säleiksi. Mieluummin annan lapseni kolaritilanteessa lentää mopon selästä pois kuin jäädä muovikasan sisälle jumiin pelastajia odottamaan, sitten jos siihen lisätään vielä mahdollinen tulipalo, niin voittaja on selvillä:mopo.
Ymmärrän aloittajan huolen. Kun nytkin katson kuinka mopojonnet täällä Jyväskylässä ajelevat niin ei taida olla kuin ajan kysymys milloin taas sattuu jotain vakavampaa. Viime syksynähän Vaajakoskella (Jyväskylän kaupunginosa) menehtyi kaksi poikaa kun heidän moponsa (moottoripyöränsä) törmäsi kovalla vauhdilla kääntyvän auton kylkeen. Autoilijalla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia nähdä heitä koska tuolloin oli pimeää eikä rekisteröimättömässä moottoripyörässä ollut valoja. Lisäksi pojat tulivat loivahkon mäen takaa todella kovalla ylinopeudella.

Jatkan vielä, että onnettomuuspaikalla on katuvalot mutta jokainen autoilija tietää etteivät ne määräänsä enempää auta.
Jos nuorella on vähänkään järkeä päässä, ja osaa asennoitua, että kaikkia muita tiellä liikkujia pitää varoa, niin hyvin siellä pärjää. Omista oikeuksista ei kannata pitää härkäpäisesti kiinni, kaksipyöräisellä häviää aina jos osumaa tulee. Aina pitää olla valmis valmis jarruttamaan tai väistämään. Harjoitusta vaan, niin hyvin se menee.

Ikävä kyllä useinkaan ei ole.

Tuo kun saataisiin taottua kaikkien ihmisten päähän niin hyvä olisi. Valitettavasti nykyään ihmiset ovat hyvin itsekkäitä ja moni kuvittelee, että heillä on vain oikeuksia eikä mitään velvollisuuksia. Tämä koskee varsinkin nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajan huolen. Kun nytkin katson kuinka mopojonnet täällä Jyväskylässä ajelevat niin ei taida olla kuin ajan kysymys milloin taas sattuu jotain vakavampaa. Viime syksynähän Vaajakoskella (Jyväskylän kaupunginosa) menehtyi kaksi poikaa kun heidän moponsa (moottoripyöränsä) törmäsi kovalla vauhdilla kääntyvän auton kylkeen. Autoilijalla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia nähdä heitä koska tuolloin oli pimeää eikä rekisteröimättömässä moottoripyörässä ollut valoja. Lisäksi pojat tulivat loivahkon mäen takaa todella kovalla ylinopeudella.
jos vanhemmilla on edes hitunen järkeä päässään, he hoitavat tehtävänsä ja opettavat lapsensa ajamaan mopolla turvallisesti ja liikennesääntöjä noudattaen. Näin meillä on tehty eikä mitään ongelmia ole tullut meidän mopojonnien ollessa liikenteessä. He nimittäin tietävät miksi sääntöjä on ja he myös tietävät, että jos pelleilevät, niin siihen loppuu mopoilu.
No, mopo pojalle ja sulle se hirvi?