Olen jotenkin luovuttanut kokonaan elämän suhteen: mikään ei kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala kävelemään. Panosta jalkineisiin. Kerää tölkkejä. Päivä menee mukavasti ja maisemat vaihtuu. Mä oon just nyt kävelemäs ja 4, 5 tuntia menny kivasti. Eilen tienasin 11 euroa, tänään ehkä 2 euroa, vaihtelevaa.

Jos olisin työtön, mutta käyn töissä niin siinä kävelee ja tienaa ihan tarpeeksi. ap

Etkö viihdy työssäsi? Kannattaisiko sittenkin hakea jotakin toista työtä tai vaikka kouluttautua uudelleen?

En usko että työtä vaihtamalla mikään paranisi koska nykyinen työ sopii minulle hyvin enkä todellakaan usko että on olemassa joku "ihana duuni" mihin pääsisin ja muuttaisi elämäni taikaiskusta mahtavaksi. 

Ei varmaan, mutta muutos voi aina piristää ja avata monenlaista yllättävää uutta.

Niin sitä aina luulee, mutta ei se ruoho oikeasti ole aidan toisella puolella sen vihreämpää. Kokemusta on.

Ehkä sinun kannattaisi hankkia oma perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala kävelemään. Panosta jalkineisiin. Kerää tölkkejä. Päivä menee mukavasti ja maisemat vaihtuu. Mä oon just nyt kävelemäs ja 4, 5 tuntia menny kivasti. Eilen tienasin 11 euroa, tänään ehkä 2 euroa, vaihtelevaa.

Kannattaa muuten ottaa eväät reppuun. Kiva syödä ulkona termari kahvit ja leivät.

Ihanaa. Haluan taas elää näin kuin parikymppisenä. Oikeastaan silloin tuntui elämä minimalismineen täysimmältä .

Oravanpyörästä vaan viuh pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt keskustelemassa terveydenhuollossa ilmiselvästä masennuksestasi? Kannattaa. Aloituksesi tuntui kuin itseni kirjoittamalta seitsemisen vuotta sitten. Hain ja sain apua. Kannattaa hakea apua ajoissa.

Olen yrittänyt mutta lääkäri sanoi että tuo on ihan normaalia ja lähetti kotiin.

Ehkä se lääkäri on itsekin masentunut ja siksi pitää normaalina. Ei yleislääkärit tiedä yhtään mitään näistä. 

Olen varmaan itse kanssa luisunut masennukseen, tai ehkä ikäkriisiin. En tiedä. Pystyn kyllä yhä iloitsemaan asioista, näkemään kauneutta ympärillä ja nauramaan, mutta jotenkin tuntuu että elämä on vaan saman toistoa. Vuodenajat toistuu, juhlapyhät toistuu, samanlaiset ihmissuhdekuviot toistuu, kaikki vaan kiertää kehää ja vaikka kuinka yrittäisi muutoksia tehdä, niin samaa tuubaa se on silti.

Pandemia on vaan tuonut kivan lisämausteen tälle kaikelle viemällä pois valtaosan niistä pienistä ilonhetkistä, joita on tullut harrastuksista, tai siitä kun on vaan voinut mennä vaikka kirjakauppaan tai kauppakeskukseen kiertelemään. Nyt jos haluaa mennä pitäisi laittaa maski, josta itse saan allergiaoireita, suoriutua sieltä mahdollisimman nopeasti ja väistellä kaikkia ihmisiä, jotta turvavälit pysyy. Ei se ole enää rentouttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt keskustelemassa terveydenhuollossa ilmiselvästä masennuksestasi? Kannattaa. Aloituksesi tuntui kuin itseni kirjoittamalta seitsemisen vuotta sitten. Hain ja sain apua. Kannattaa hakea apua ajoissa.

Olen yrittänyt mutta lääkäri sanoi että tuo on ihan normaalia ja lähetti kotiin.

Mene toiselle lääkärille. Tuo ei ollut asian tasalla.

Mene niin kauan, että saat apua.

Olet selvästi masentunut.

Ei kaikki lääkärit tunnista sitä.

Pyydä päästä keskustelemaan johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt keskustelemassa terveydenhuollossa ilmiselvästä masennuksestasi? Kannattaa. Aloituksesi tuntui kuin itseni kirjoittamalta seitsemisen vuotta sitten. Hain ja sain apua. Kannattaa hakea apua ajoissa.

Olen yrittänyt mutta lääkäri sanoi että tuo on ihan normaalia ja lähetti kotiin.

Mene toiselle lääkärille. Tuo ei ollut asian tasalla.

Mene niin kauan, että saat apua.

Olet selvästi masentunut.

Ei kaikki lääkärit tunnista sitä.

Pyydä päästä keskustelemaan johonkin.

Suoraan vaan ajanvarausta mielenterveyspuolelle eikä mihinkään yleislääketieteelle. 

Sama ongelma. Olen laittanut Covid rajoitusten piikkiin, eli ehka jonkinmoinen masennus. En asu Suomessa ja me ollaan oltu tosi tiukassa eristyksessa joulukuusta alkaen (ja tietenkin viime kevaana myos noin 4kk). Nyt on elama vahan aukeamaan pain, mutta ei suoraan sanottuna kiinnosta. 

Olin samassa jamassa melkein kolmekymppiseen asti kunnes riitti ! Marssin lääkärille, keskivaikea masennus-diagnoosi. Sain mielialalääkkeet. Kaikki muuttui: Luin ammatin, pääsin töihin. Kohtasin mieheni. Harmittaa kun en tajunnut aikaisemmin tehdä. Tosin nyt olen onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt keskustelemassa terveydenhuollossa ilmiselvästä masennuksestasi? Kannattaa. Aloituksesi tuntui kuin itseni kirjoittamalta seitsemisen vuotta sitten. Hain ja sain apua. Kannattaa hakea apua ajoissa.

Olen yrittänyt mutta lääkäri sanoi että tuo on ihan normaalia ja lähetti kotiin.

Mene toiselle lääkärille. Tuo ei ollut asian tasalla.

Mene niin kauan, että saat apua.

Olet selvästi masentunut.

Ei kaikki lääkärit tunnista sitä.

Pyydä päästä keskustelemaan johonkin.

No mitä se juttelukaan jeesaa? Ei sillä saa mennyttä aikaa takaisin eikä tilaisuutta tehdä elämästä omannäköistä. Eikä sitä tee mikään pilleripurkkikaan.

eri

Sama. Pitkälla saikulla masennuksen takia ja parin viikon päästä takas töihin, vaikka olo edelleen karmea. Ainoa asia mistä saan iloa on lenkkeily. Jos olen 14 h vuorokaudesta hereillä, lenkkiin menee se pari tuntia. Loput 12 h on pelkkää ajan tappamista. Jotain sitä on vaan väkisin tehtävä. Istun koneella, luen kirjoja tai katson sarjoja. Jokaikinen päivä samaa. Blaa.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Pitkälla saikulla masennuksen takia ja parin viikon päästä takas töihin, vaikka olo edelleen karmea. Ainoa asia mistä saan iloa on lenkkeily. Jos olen 14 h vuorokaudesta hereillä, lenkkiin menee se pari tuntia. Loput 12 h on pelkkää ajan tappamista. Jotain sitä on vaan väkisin tehtävä. Istun koneella, luen kirjoja tai katson sarjoja. Jokaikinen päivä samaa. Blaa.

Jospa siellä töissä saa muuta ajateltavaa? Vaikka olisikin tylsää/ikävää työtä niin voi ajatella sen ajan tappona.

Vierailija kirjoitti:

Perussettiä länsimaisessa hyvinvointivaltiossa. Tasavahvaa mukavuuspuuroa, kuten Eero Paloheimo joskus totesi. Mikään ei kunnolla erotu tasaisen harmaasta arjesta.

Ennemminkin tasavahvaa epämukavuuspuuroa.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Pitkälla saikulla masennuksen takia ja parin viikon päästä takas töihin, vaikka olo edelleen karmea. Ainoa asia mistä saan iloa on lenkkeily. Jos olen 14 h vuorokaudesta hereillä, lenkkiin menee se pari tuntia. Loput 12 h on pelkkää ajan tappamista. Jotain sitä on vaan väkisin tehtävä. Istun koneella, luen kirjoja tai katson sarjoja. Jokaikinen päivä samaa. Blaa.

Luetteko tarpeeksi merkityksellisiä kirjoja? Oletteko lukeneet buddhalaisuudesta tai raamattua?

T. Ateisti

Iloista vappua

Samassa jamassa ollaan. Taitaa ratketa osaltani vain tosi peruuttamattomalla tavalla

arajvil kirjoitti:

Samassa jamassa ollaan. Taitaa ratketa osaltani vain tosi peruuttamattomalla tavalla

Miksi? No, jos lopullinen päätös on tehty, olet ainakin vapaa. Voithan päättää lähteä mailmasta vaikka vuoden päästä. Ja kun tiedät pääseväsi pois, on sama, mitä nyt teet. Voi olla täysin peloton.

"Mikään ammatti ei enää kiinnosta.

Vastakkainen sukupuoli ei enää kiinnosta.

Vanhempien ja sisarusten tapaaminen ei kiinnosta.

Ystävien häät ja lapset eivät kiinnosta.

Vaput, pääsiäiset, joulut, juhannukset jne. eivät kiinnosta.

Musiikkia, tv sarjoja, kirjoja jne kulutan vain jotta saisi aikaa tapetuksi, muttei nekään kovin paljoa kiinnosta.

Oma ulkonäkö ei enää kiinnosta.

Oma terveys ei kiinnosta."

Mitäs jos ajattelisitkin näin:

Sinulla on jo ammatti ja työ.

Aina sanotaan, että täytyy oppia olemaan itsekseen ilman parisuhdetta. Hienoa, että sinä osaat olla itseksesi.

Ei omia vanhempia ja sisaruksia tarvitse koko ajan tavata, hienoa että sinulla on sellaiset, ja jos joskus olet yhteydessä, jos haluat. 

Miksi sinua tarvitsisikaan kiinnostaa ystävien häät saati lapsensa?

Kuka muka tykkää jostain pakkojuhlista, kuten vapusta?

Musiikki, tv, kirjat, ne nyt on mitä on, ajanvietettä. 

On hienoa, ettet ole ulkonäkökeskeinen. Aivottomat instafitnessperseet herättävät lähinnä myötähäpeää.

Aina ei tarvitse syödä terveellisesti, joskus voi herkutella. 

Vierailija kirjoitti:

"Mikään ammatti ei enää kiinnosta.

Vastakkainen sukupuoli ei enää kiinnosta.

Vanhempien ja sisarusten tapaaminen ei kiinnosta.

Ystävien häät ja lapset eivät kiinnosta.

Vaput, pääsiäiset, joulut, juhannukset jne. eivät kiinnosta.

Musiikkia, tv sarjoja, kirjoja jne kulutan vain jotta saisi aikaa tapetuksi, muttei nekään kovin paljoa kiinnosta.

Oma ulkonäkö ei enää kiinnosta.

Oma terveys ei kiinnosta."

Mitäs jos ajattelisitkin näin:

Sinulla on jo ammatti ja työ.

Aina sanotaan, että täytyy oppia olemaan itsekseen ilman parisuhdetta. Hienoa, että sinä osaat olla itseksesi.

Ei omia vanhempia ja sisaruksia tarvitse koko ajan tavata, hienoa että sinulla on sellaiset, ja jos joskus olet yhteydessä, jos haluat. 

Miksi sinua tarvitsisikaan kiinnostaa ystävien häät saati lapsensa?

Kuka muka tykkää jostain pakkojuhlista, kuten vapusta?

Musiikki, tv, kirjat, ne nyt on mitä on, ajanvietettä. 

On hienoa, ettet ole ulkonäkökeskeinen. Aivottomat instafitnessperseet herättävät lähinnä myötähäpeää.

Aina ei tarvitse syödä terveellisesti, joskus voi herkutella. 

Voisiko olla, että ehkä et olekaan masentunut, kuten moni täällä on ensimmäisenä ehdottamassa?

Ehkä oletkin vain herännyt unesta monen asian ja ulkoapäin asetettujen vaatimusten naurettavuuteen.