Kun ihminen yhtäkkiä "muuttuu" joksikin (kasvissyöjäksi, vegaaniksi, fitnestyypiksi, minimalistiksi yms)

Kannata yhtäkkiä alkaa juopoksi ja draamakuningattareksi. Sitten löytää ystäviä.

Noudatan itse tiettyä ruokavaliota eettisistä syistä, mutta en koe sen vuoksi kuuluvani mihinkään porukkaan. Tiedän toki muitakin saman valinnan tehneitä ihmisiä olevan, mutta tämän asian ympärille ei ole automaattisesti kehittynyt mitään yhteisöä, johon itse kuuluisin. En myöskään identifioidu minimalistiksi, vaikka noudatankin joitakin minimalistisiksi miellettyjä periaatteita vaikkapa shoippailutapoihini liittyen. 

Arvot voivat olla voimakas osa identiteettiä, mutta silti ilmetä vain henkilökohtaisella  (eikä siis yhteisöllisellä tai julkisella) tasolla. Ymmärrän miksi joku haluaa kumppanin ja/tai ystäviä, jotka jakavat samat arvot. Kyllä minullekin samankaltainen arvomaailma on tärkeä, muttei tarvitse olla vegaani tai omistaa vain kahta paria kenkiä ollakseen romanttinen prospekti.

Mainittakoon vielä, että usein jonkin elämänmuutoksen tehdessään (vaikkapa vegaaniruokavalio tai shoppailulakko) ihminen voi haluta vertaistukea ja/tai tietoa asiasta. Tämän myötä on ihan luonnollista keskustella muiden aiheesta kiinnostuneiden ihmisten kanssa, lukea aiheesta ja oikein kovasti innostuessaan  tyyliin ottaa joku aiheeseen liittyvä tatuointi, jota katuu myöhemmin. :D Siinä samalla voi syntyä uusia ihmissuhteita ja sitten löytää itsensä kuuluvansa johonkin porukkaan.

Tätä kirjoittaessa tajusin juuri, että tämä ryhmäytyminen ei ehkä päde minuun, koska olen hyvin epäsosiaalinen.

Vegaaniksi ryhtyminen tunnetusti moninkertaistaa kivat kommentit tutuilta ja tuntemattomilta.

Olen ollut kasvissyöjä 1990-luvun puolivälistä alkaen. Viime vuodet olen syönyt lähes täysin vegaanisesti. Hyvin harva tietää siitä. Puolisoni + työkaverit + läheisimmät ystäväni. En koe kuuluvani mihinkään vegaanien porukkaan.

Ihmiset kaipaavat muutosta elämäänsä. En tiedä onko siinä aina niin paljoa porukkaan kuulumisen tarvetta. Kai monella tulee vain tunne että haluaisi elämältä vaan enemmän ja sitten haetaan ja kokeillaan kaikenlaista.

Jaa. Olen pitkän linjan vegeraristi ja fitnessharrastaja. En koe kuuluvani mihinkään yhteisöön enkä koe erikoisempaa yhteenkuuluvuutta muiden vegeilijöiden tai fitness/saliharrastajien kanssa. Harvoin noista jutuista edes kerron esim vaikka töissä. Yhteenkuuluvuutta koen ihan lähimpien ystävieni kanssa, joille pystyn kertomaan henkilökohtaisia asioita. He taas ovat ihmisinä aika erilaisia kuin minä, joten se yhteenkuuluvuuden tunne tulee jostain muusta kuin samanlaisuudesta.

Tarkastelet ap ilmiötä kovin ulkokohtaiseksi. Olen itse ollut vegaani reilusti yli 20 vuotta. Pian yli kaksi kolmannesta elämästäni. Ei minulla motivaatio ollut löytää seuraa. Kuinka paljon oletat pikkupaikkakunnan ainoan vegaanin löytävän seuraa aikana ennen internetiä? Minua motivoivat arvot, sekä ympäristön että eläinten arvo. Kasvaessani myös terveys on nostattanut arvoaan minulle. Tunnen toki nykyään muita vegaaneja mutta jos jonkun kanssa ystävystyn niin ruokavalio ei ole se kiinnekohta. Toki saman arvomaailman jakajille syntyy helposti sitten kokemus siitä että on jotain yhteistä mutta mitä olen esimerkiksi julkisuudessa vegaaneista lukenut niin ajattelumme myös eroavat hyvin paljon.

Olen kallellani minimalismiin käytännön syistä. Olen asunut eri maissa suuren osan aikuisuudestani ja vaihtanut paikkaa välillä. Siksi minimalismi on tuntunut käytännölliseltä. Ei siihenkään liity sen kummempaa seurankaipuuta.

Nämä nyt yhden henkilön kokemuksina. Mutta yhtä hyvin voisit väittää että ihmiset ovat heteroita vain saadakseen pitää näyttäviä hääjuhlia. Se on se pinnalle näkyvä juttu vaikka todelliset syyt lienevät syvällisempiä.

"Muutuin" kasvissyöjäksi, mutta ei se vaikuttanut esim. mun tuttavapiiriin mitenkään. Kumppani on sekasyöjä, yksikään tuttu ei ole kasvissyöjä. Ei mua kiinnosta ollenkaan mitä muut syö, eikä kasvissyönti vaikuta mun elämään mitenkään muuten, kuin omaan ruokavaliooni.