Tunnetko ihmisiä, jotka ovat auktoriteettivastaisia? Mistä arvelet heidän asenteensa johtuvan?

Vierailija kirjoitti:

Eivät lampaat tee mitään pahaa siinä, jos ne noudattavat luontaisia vaistojaan ja elävät laumassa. Ne ovat silloin suojassa pedoilta. Jos ihminen noudattaa yhteisön ja yhteiskunnan suosituksia, tapoja ja sääntöjä ja tottelee auktoriteetteja, hän on myös suojassa rangaistuksilta ja ehkä välttyy monelta harmilta. Ei kai siinä voi olla mitään paheksuttavaa? Miksi omilla aivoillaan ajatteleminen olisi ristiriidassa sen kanssa että noudattaa suosituksia, sääntöjä jne. Ajattelun vapaudelle riittää kyllä areenaa muuallakin.

Kun mietin elämäni aikana tapaamiani ihmisiä, niin pidän suurena ihmeenä, että yhteiskuntamme on näinkin turvallinen ja hyvä ihmisen elää. Lampaana kiitän kaikkia muita lampaita.

Koen suurimman osan säännöistä olevan aiheellisia, ne eivät mielestäni rajoita vapauttani vaan ennemminkin sallivat minun tehdä asioita ja elää rauhassa. Uskon, että monilla auktoriteettien kyseenalaistajillakin, "ajattelevilla" yksilöillä, tulisi hätä käteen, jos sääntöjä alettaisiin kovasti höllentää. Suomi ei olisikaan enää niin vakaa ja turvallinen maa tavallisen ihmisen elää ja liikkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätän nyt pois "auktoriteettivastaiset" ja keskityn auktoriteettivastaisiin. Tämä piirrehän ei ole sellainen että ihminen voi sen päättää ottaa itselleen, vaan se tulee ihmisestä luonnostaan. Kaikki nämä jotka ovat tulleet siihen tulokseen että alkavat nyt olmaan tällaisia, ovat "auktoriteettivastaisia". 

Ehkä hauskin kombo on vanhemmat jotka ovat erittäin auktoriteettimyönteisiä, ja heidä  kaksi lastaan joista toinen on vastainen, ja toinen ei. Keskustelusta ei tule mitään kun vanhempi selittelee ja myötäilee "kyllä pitäisi nyt uskoa auktoriteettiä" ja ja lapsi vänkää kaikki asat  täysin toisin päin. 

Oma äitini on luokkaa "kyllä viisaammat tietää, ja meidän on heidän tahtonsa mukaan toimittava". Hän myös ajattelee että ihmisen oma vika on, ihan vauvasta vaariin kaikki mikä elämässä tapahtuu (kyllä, myös se että tulin ahdistelluksi nuorempana, senkin olisi voinut välttää jollain auktoriteetteihin uskomalla ja tottelemalla) ja että "meitä viisaammat" kyllä tietävät mikä meidän parhaaksi on, ja tämä koskee siis ihan kaikkea. Mm poliisi ei voi äitini tehdä rikoksia, ja jos poliisi vaikka pah.pitelisi vaimonsa, se olisi ihan varmasti vaimon oma vika, koska poliisi on auktoriteetti joka toimii aina muiden hyväksi ylemmällä tietämyksellään.

Tuntemani auktoriteettivastaiset eivät pysty toimimaan itseään vastaan missään tilanteessa, vaan heillä on korkea ja järkkymätön oikeudenmukaisuuden taju. Luonnollisesti auktoriteetivastaisuus ei koske järkevää toimintaa, esim. että varkaat laitetaan vankilaan, vaan se tulee esiin silloin kun järki ja oikeudenmukaisuus sotii auktoriteettia vastaan. Nämä ovat  itsenäisiä ammatinharjoittajia, freelancereita, yrittäjiä jne. Saavat itse päättää mitä tekevät ja saavat tehdä oman tunnon mukaan, sopii heille.

Samaa mieltä siitä, että on synnynnäistä se suhtautuminen auktoriteetteihin, mutta kyllähän ympäristöllä on osansa tähän piirteen muovautumiseen.

Esim sinun esimerkissä auktoriteettimyönteiset vanhemmat ovat ymmärtäneet toisiaan ja tukeneet tätä piirrettä toisessa. Jos he olisivat valinneet vastakohdan kumppanikseen, heidän ajatusmaailma olisi saattanut laajentua. Tai sitten ei. Yhtä kaikki, he eivät ole osannet toimia kapinallisemman lapsen kasvattajina, eivät ymmärrä sitä ajatusmaailmaa, se on heille vieras. Joten he vaan tuputtavat "näin tehdään, koska näin kuuluu tehdä" - ajatusmallia, jolloin (en tiedä, mutta luulisin) lapsen kapinahenkisyys vain kasvaa entisestään.

En näe että suhtautuminen auktoriteetteihin sinänsä on synnynnäinen, vaan ne piirteet jotka tekevät ihmisestä hyvin itselähtöisen, jolloin mukana tulee myöhemmin myös auktoriteettivastaisuus. Tämähän koskee "oikealla" auktoriteettivastaisella sitten ihan kaikkea, eli hän ei myöskään kykene hurahtamaan mihinkään lahkoon (oli sitten pakurikääpä tai uskonlahko), vaan se oma sisäinen "moraalimittari" kertoo mitä tehdään ja mitä ei. 

Ja tuohon kasvatukseen, siinä on kuule niin monta eri kerrosta ja kulmaa että loppupeleissä tuo sinunkin arvelusi on aika lailla turhaa. Nämä vanhemmat ovat ihan hyvin onnistuneet kasvatuksessa, ja molemmat lapsetkin on itsensä elättäviä toimeliaita aikuisia. Aika paksulta kuulostaa että sinä mistään tietämättä olet osoittelemassa että eivät ole osanneet  toimia kasvattajina, vaikka kaikilla mittareilla mitattuna olet väärässä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos auktoriteetteja ei saisi vastustaa, arvosteluakaan ei voisi harjoittaa... Sokrates otti mielummin myrkkypikarin kuin lopetti valtion arvostelun.

Pitää myös erottaa perustelujen tarve auktoriteettivastaisuudesta. Minä noudatan sääntöjä mielelläni, mutta pyydän niille yleensä myös tarkempa perusteluja. Tämä siksi, että joskus ohjeella ei ole mitään merkitystä, ellei sen noudattaja tiedä, miksi niin tehdään.

Esim. jonkin asian kieltäminen voi johtaa siihen, että kielletyn tavan sijaan ihminen tekee aivan toisella tavalla väärin, ellei ymmärrä syytä kiellon taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätän nyt pois "auktoriteettivastaiset" ja keskityn auktoriteettivastaisiin. Tämä piirrehän ei ole sellainen että ihminen voi sen päättää ottaa itselleen, vaan se tulee ihmisestä luonnostaan. Kaikki nämä jotka ovat tulleet siihen tulokseen että alkavat nyt olmaan tällaisia, ovat "auktoriteettivastaisia". 

Ehkä hauskin kombo on vanhemmat jotka ovat erittäin auktoriteettimyönteisiä, ja heidä  kaksi lastaan joista toinen on vastainen, ja toinen ei. Keskustelusta ei tule mitään kun vanhempi selittelee ja myötäilee "kyllä pitäisi nyt uskoa auktoriteettiä" ja ja lapsi vänkää kaikki asat  täysin toisin päin. 

Oma äitini on luokkaa "kyllä viisaammat tietää, ja meidän on heidän tahtonsa mukaan toimittava". Hän myös ajattelee että ihmisen oma vika on, ihan vauvasta vaariin kaikki mikä elämässä tapahtuu (kyllä, myös se että tulin ahdistelluksi nuorempana, senkin olisi voinut välttää jollain auktoriteetteihin uskomalla ja tottelemalla) ja että "meitä viisaammat" kyllä tietävät mikä meidän parhaaksi on, ja tämä koskee siis ihan kaikkea. Mm poliisi ei voi äitini tehdä rikoksia, ja jos poliisi vaikka pah.pitelisi vaimonsa, se olisi ihan varmasti vaimon oma vika, koska poliisi on auktoriteetti joka toimii aina muiden hyväksi ylemmällä tietämyksellään.

Tuntemani auktoriteettivastaiset eivät pysty toimimaan itseään vastaan missään tilanteessa, vaan heillä on korkea ja järkkymätön oikeudenmukaisuuden taju. Luonnollisesti auktoriteetivastaisuus ei koske järkevää toimintaa, esim. että varkaat laitetaan vankilaan, vaan se tulee esiin silloin kun järki ja oikeudenmukaisuus sotii auktoriteettia vastaan. Nämä ovat  itsenäisiä ammatinharjoittajia, freelancereita, yrittäjiä jne. Saavat itse päättää mitä tekevät ja saavat tehdä oman tunnon mukaan, sopii heille.

Samaa mieltä siitä, että on synnynnäistä se suhtautuminen auktoriteetteihin, mutta kyllähän ympäristöllä on osansa tähän piirteen muovautumiseen.

Esim sinun esimerkissä auktoriteettimyönteiset vanhemmat ovat ymmärtäneet toisiaan ja tukeneet tätä piirrettä toisessa. Jos he olisivat valinneet vastakohdan kumppanikseen, heidän ajatusmaailma olisi saattanut laajentua. Tai sitten ei. Yhtä kaikki, he eivät ole osannet toimia kapinallisemman lapsen kasvattajina, eivät ymmärrä sitä ajatusmaailmaa, se on heille vieras. Joten he vaan tuputtavat "näin tehdään, koska näin kuuluu tehdä" - ajatusmallia, jolloin (en tiedä, mutta luulisin) lapsen kapinahenkisyys vain kasvaa entisestään.

Hyvä kommentti.

Aina sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Ne myös synnyttävät keskustelua eri näkökannoista, joita yhdistämällä, kuten sanoit, molempien maailma avartuu. Jos lapselle syötetään yhtä ja ainoaa totuutta  perustelematta sitä, ollaan väärällä tiellä. Vanhemmilta usein unohtuu se, että lapsikin osaa ajatella ja häntä täytyisi kuunnella, koska hänelläkin on oma näkemys asioista, joista pitää pystyä keskustelemaan.

Tässä ajattelussa on ne omat ongelmansa siinäkin. 

Adhd+adhd=adhd-lapsi. Onko sillä nyt sitten paremmat oltavat kun molemmilla vanhemmilla on adhd myös? Entä olisiko adhd:n kannattanut ottaa kumppaniksi ei-adhd, jotta lapsella olisi pienempi todennäköisyys syntyä saman "vamman" kanssa?

Ei-adhd+ei-adhd= adhd lapsi.

Olisiko ollut parempi tehdä lapsi adhd:n kanssa, koska nyt se lapsi saisi ymmärrystä siltä adhd-vanhemmalta, kun nyt kummallakaan vanhemmista ei tuota dg:tä ole?

Kuten huomaat, teoriasi ontuu kävellessä.

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri kokee esim. pyynnön mennä työporukalla teatteriin pakottamiseksi ja suuttuu. Ei siedä lainkaan, että joku neuvoo häntä jossain. Toimii välillä täysin oman etunsa vastaisesti vain, koska kokee jonkun määräilevän häntä. En tiedä, mistä johtuu. On kuulemma saanut varsin vapaan kasvatuksen (tai ei ole kasvatettu ollenkaan, mm. neuvottu pöytätapoja).

Meilläkin oli tällainen kollega. Ampui monasti itseään nilkkaan silkasta periaatteesta. Eli jos meidän työpaikalle (ennen koronaa siis) järjestettiin vaikka taukojumppaa, täysin vapaaehtoista ja täysin mihinkään sitoutumatonta, niin tämä täti kailotti omalta työpisteeltään aina tyyliin: "Ai teillä on nyt sitä taukojumppaa? NO MÄ EN SIT AINAKAAN TUU!" Eli kierolla tavalla tähän "auktoriteettivastaisuuteen" kului häneltä myös aina paljon aikaa ja energiaa, hänen piti siihen oikein keskittyä ja sitä joka välissä korostaa.

Ja siis huom. tuo taukojumppa oli esimerkki kevyimmästä päästä. Mitään työpaikan kehittämisiäkään ei olisi suostunut nielemään, ei edes sellaisia töiden uudelleenjärjestelyjä eikä uusien työkalujen käyttöönottoa jotka olisivat todennettavasti helpottaneet ja yksinkertaistaneet hänenkin työprosessejaan. Palautetta suostui ottamaan vastaan vain ja ainoastaan toimitusjohtajalta.

Huokaisimme kaikki helpotuksesta, kun hän koronan siivittämänä jäi aiottua aikaisemmin eläkkeelle.

Tämä palstahan on täynnä viheranarkistejä. Oletteko hereillä, vastatkaa kysymykseen otsikosta. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen auktoriteettivastainen, kun kohta 50 vuotta on opetettu elämään siivosti, kouluttautumaan, tekemään aina parhaansa, olemaan ahkera, tekemään työtä, työtä, työtä. työtä vaikka ilmaiseksi että kokemus kerttyy ja saa lopulta hyväpalkkaisen työpaikan, olemaan käyttämättä rahaa mihinkään, säästämäänä, säästämään, säästämään, hankkimaan omistusasunnon ja turvaamaan tulevaisuutensa ja lapsien tulevaisuuden, käymään kirkossa ja olemaan kunnollinen, pitämään huolta lähimmäisistä, äänestämään vaaleissa... ja mitä auktoriteetit nyt sanovat: olet paha ihminen, intersektionaalisesti täyttä kuraa, mene pois, ole hiljaa ja anna keräämäsi rahat meille. Väärin teit, kun tottelit vanhempiasi, etuoikeutettu sontakasa.

Tutulta kuulostaa. Jännä juttu, että ennen kannattamani asiat ovatkin tehneet minusta täyden radikaalin, ja lastenikin kohdalla olen muuttunut aivan lady Tremaineksi (Tuhkimon äitipuoleksi), josta sanottiin, että: "Hän oli synkästi päättänyt ajaa kahden kinastelevan tyttärensä etuja." Vaikka ei mulla siis lapsipuolia piinattavana ole.

Olenpahan vain huomannut, että jokainen huolehtikoon omista asioistaan ja vastatkoon itsestään. Minusta ei vain enää saa talkoolaista pelastamaan koko maailmaa omalla ja omien lasteni kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työssäni opettajana törmään silloin tällöin. Eli vanhemmat jotenkin auktoriteettivastaisia ja heijastuu kyllä lapsiin. Työni kannalta erittäin ärsyttävää.

Ja arvostan kyllä sitä että ihmiset ajattelevat omilla aivoillaan eivätkä ole lampaita (itsekin koen kuuluvani tähän porukkaa ), mutta sellainen yhteiskunnan, sen instituutioiden ja sääntöjen jatkuva kyseenalaistaminen ja se että mikään ei koske heitä on todella rasittavaa.

Teetkö yhteistyötä vanhempien kanssa? Vai mennäänkö "täällä määrään minä" -asenteella? Molemmista opettajista löytyy kokemusta.

Ei kai vanhempi ole samanveroinen kuin opettaja? Silloinhan kaikki ovat yhtäläisesti opettajia.

Aivan varmasti vanhempi on "samanveroinen" lasta koskevissa asioissa. Opetukseen en puutu, mutta kasvatukselliseen puoleen kylläkin. Ja se on ainoa järkevä lähtökohta lapsenkin kannalta, että koulu ja vanhemmat toimivat yhteistyössä. Yleensä ei ole ollut mitään ongelmia, mutta sitten toisinaan on näitä opettajia, jotka kuvittelevat omasta asemastaan mahdottomia.

Jos olet oikeassa, kasvatustiede olisi mahdoton käsite ja täysin turha oppiala. Kaikki aikuiset ihmiset olisivat yhtä paljon kasvatustieteilijöitä, eli opettajan kasvatusnäkökulma ja vanhemman kasvatusnäkökulma olisivat samanarvoiset.

Tiesitkös, että edes kaikki opettajat eivät kasvatakaan lapsiaan samalla tavalla? Miten tämä sopii sinun logiikkaasi? Eri perheissä on eri kasvatusmetodeja. Tiesitkö, että opettajiakin on metodeineen kovin erilaisia?

Oletko juuri sellainen opettaja, joka tekee just niin kuin haluaa, vanhempien näkemyksiä kuulematta?

Itselläni johtuu siitä että lapsesta asti auktoriteetit on kävelleet yli ja ikinä ei olla kuunneltu. Terveisiä lastensuojeluun, terveydenhuoltoon, poliisilaitoksille, oikeuslaitokselle ja terveydenhuollolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työssäni opettajana törmään silloin tällöin. Eli vanhemmat jotenkin auktoriteettivastaisia ja heijastuu kyllä lapsiin. Työni kannalta erittäin ärsyttävää.

Ja arvostan kyllä sitä että ihmiset ajattelevat omilla aivoillaan eivätkä ole lampaita (itsekin koen kuuluvani tähän porukkaa ), mutta sellainen yhteiskunnan, sen instituutioiden ja sääntöjen jatkuva kyseenalaistaminen ja se että mikään ei koske heitä on todella rasittavaa.

Teetkö yhteistyötä vanhempien kanssa? Vai mennäänkö "täällä määrään minä" -asenteella? Molemmista opettajista löytyy kokemusta.

Ei kai vanhempi ole samanveroinen kuin opettaja? Silloinhan kaikki ovat yhtäläisesti opettajia.

Aivan varmasti vanhempi on "samanveroinen" lasta koskevissa asioissa. Opetukseen en puutu, mutta kasvatukselliseen puoleen kylläkin. Ja se on ainoa järkevä lähtökohta lapsenkin kannalta, että koulu ja vanhemmat toimivat yhteistyössä. Yleensä ei ole ollut mitään ongelmia, mutta sitten toisinaan on näitä opettajia, jotka kuvittelevat omasta asemastaan mahdottomia.

Jos olet oikeassa, kasvatustiede olisi mahdoton käsite ja täysin turha oppiala. Kaikki aikuiset ihmiset olisivat yhtä paljon kasvatustieteilijöitä, eli opettajan kasvatusnäkökulma ja vanhemman kasvatusnäkökulma olisivat samanarvoiset.

Jos sinä olisit oikeassa, kaikki opettajien lapset olisivat kaikki samalla tavalla kasvatettu, saman koulutuksen saaneet vanhemmat takaavat tietyn tason, eikö? Niin ei kuitenkaan ole. Opettajilla on hyvin eriäviä kasvatuksellisia tapoja ja näkemyksiä. Jotkut ottavat esim oppilaan yksilöllisen tarpeen paremmin huomioon, jotkut menevät kaikkien kanssa samalla kaavalla jne. Oletko sitä mieltä, että jos lasta on kiusattu koulussa (todistetusti) niin tämä ujo poika laitetaan koko luokan edessä kohtaamaan nämä kiusaajat (lähes muu luokka), että tämä on ok, koska kasvatusalan ammattilainen näin tekee? Kyllä opettajien pitää ehdottomasti olla molempia osapuolia kunnioittavassa vuorovaikutuksessa keskenään. Mieti omaa lapsuuttasi. Millaisia opettajia oli? Oliko kaikki aina oikeassa? Niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Selvästi tämä on osittain persoonallisuuteen liittyvä, synnynnäinen piirre. Pakko myöntää nyt kun omista lapsista on näkynyt jo heti taaperoiästä tämä. Ovat täysin erilaisia tässä asiassa.

Meillä sama. Toinen ajattelee ihan luontaisesti, että jos tekee mitä käsketään, siitä seuraa hyvää hänelle. Toinen epäilee koko ajan, että käskijä ei ihan tajua mitä käskee toisia tekemään eikä ole miettinyt käskyjään loppuun asti. Sanoisin, että kumpikin on oikeassa suunnilleen yhtä usein.

Itse en pidä auktoriteeteista juuri siksi, että ne eivät yleensä perustu mihinkään. Aito auktoriteetti taas ei tarvitse perusteluja, vaan on selvää kaikille asianomaisille ilman himmeleitä ja pönkitystäkin.

Ihan tavallinen piirre esim. ulkomaalaisissa. He eivät luota viranomaisiin.

Terve piirre suomalaisissa, koska liian moni haluaisi ulkoistaa ajattelun ja vastuunkannon viranomaisille. On vaarallista, jos esim. diktaattorin toimia ei saa kritisoida.

olen itse tajunnut miten auktoriteettiasemaan kiivetään joten en usko koko asiaan. iso osa on epäuskottavia

Auktoriteettivastaisuus on tärkeä ominaisuus koska luottamus auktoriteetteihin pitäisi olla ja jos se luottamus petetään niin silloin on tärkeää tuoda se esille eikä vain nöyristellä edessä. Auktoriteetit tarvitsevat vastavoiman jotta kumpikin osapuoli pysyy tasa-painossa. Itse olen nuorena pettynyt auktoriteetteihin. Heillä siis oli tämä titteli, esim vanhemmat, opettajat, poliisit mutta eivät hoitaneet sitä työtään mikä heille kuului, olin koulukiusattu ja muutakin tapahtunut sen jälkeen johon apua pyysin mutten saanut. Nyt epäilen kaikkien kykyjä enkä nöyrry jolleivät todista että kykenevät osaansa. Eli luotan kyllä eniimäkseen auktoriteetteihin mutta takana on aina epäilys etten odota hirveästi heiltä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan tavallinen piirre esim. ulkomaalaisissa. He eivät luota viranomaisiin.

Terve piirre suomalaisissa, koska liian moni haluaisi ulkoistaa ajattelun ja vastuunkannon viranomaisille. On vaarallista, jos esim. diktaattorin toimia ei saa kritisoida.

Tosi monessa maassa on kyllä huomattavasti epärehellisempää porukkaa kuin Suomessa, jossa rehellisyys oikeesti tarkoittaa mitä sanotaan (eikä sitä, ettei vaan jää kiinni jostain). Ei kai nää paskanpuhujat mihinkään luotakaan, kun ovat valehteluun tottuneita ja se on niin tavanomaista. Suomessa monelle tulee ylltäyksenä, kun on tottunut, että pääsääntöisesti ihmisiin voi aika hyvin luottaa kuitenkin.

Nisti ACAB-asenteella

adhd ihmiset?

Ainakin osalle heistä vaikeaa noudattaa tarkkoja sääntöjä ja tapoja.

En tunne, mutta tiedän pari.

Auktoriteettivastaisuus ilmentää tyhmää uppiniskaisuutta, jääräpäistä taipumattomuutta. Joskus kaiketi anarkistisuutta.

Vanhemmiten on kyynistynyt, kun esimerkiksi on käynyt niin, että auktoriteetti on jäänyt kiinni valheesta tai sääntöjen rikkomisesta. Lääkäri on jonkin sortin auktoriteetti, ja yksi tällainen rikkoi vaitiolovelvollisuuttaan. Sen jälkeen hän valehteli asiasta hyvin kömpelösti peittääkseen rikettään. Kun tein sairaalalle muistutuksen, johtava lääkäri valehteli ettei kyseinen lääkäri ole siellä enää työssä eikä hän voi selvittää asiaa.

Tunnen. Siihen on vaikuttanut nähdäkseni varhaiset kokemukset siitä, ettei auktoriteettiasemassa olevat tiedä ja osaa kaikkea eivätkä heidän tarkotusperänsä ole aina hyviä ja vilpittömiä.