Aikuisuus ja välit lapsuuden perheeseen
Oon siis 30-vuotias ja itsenäistyin varhain, jo 17-vuotiaana. Tai no alussahan se oli sitä, että majailin mieheni vanhempien luona kunnes muutettiin sitten yhteen. Nuorena jo muistan riidelleeni tosi paljon vanhempieni, varsinkin isäni kanssa. Käytännössä en ole "kuulunut" perheeseeni sitten nuoruusiän - toki olen heitä tavannut, nykyisin harvenevissa määrin. Huonot välit tuntuvat minusta pahalta, mutta toisaalta aikuisuuden kynnyksellä muistan äitini sanoneen että "me emme ole sinun perheesi ENÄÄ vaan poikaystäväsi on sinulle sitä".
Miten pääsisin eteenpäin tämän asian kanssa? Sattuu niin helvetisti. Sekin tuntuu pahalta, jos töissä tai muissa yhteyksissä joku puhuu sisaruksistaan. Itse en voi, tai koe että minulla olisi siihen oikeus koska eihän minulla ole perhettä. Onko kenelläkään muulla näin? Tuntuu, että "kaikilla muilla" on vähintäänkin normaalit välit perheeseensä.
Kommentit (12)
Omiin sisaruksiin pidän todella vähän yhteyttä. Lähinnä jossakin juhlissa nähdään.
Vanhempiini pidän yhteyttä, soittelen jne. Mutta yli 4 tunnin automatka heihin, joten näemme harvakseltaan. Ja melkein joka kerta, kun käyn vanhemmillani, alkaa ahdistaa.
Omiin sukulaisiin ei ole pakko pitää yhteyttä.
Ja miten edes pitää yllä jotakin, mitä ei ole edes olemassa.
Aivan järkyttävää ap, sinut on todella hylätty! Olen pahoillani puolestasi.
Itse en voisi kuvitellakaan etten olisi yhteydessä lapsiini (tai oikeammin he meihin) tai ettemme tapaisi. Meillä on 3 lasta jo maailmalla ja omat perheet, viimeinen lähdössä pian. Muutaman kerran viikossa vanhemmat lapset laittavat kuulumisia (asumme 25km säteellä) ja tapaamme 1-4x kuukaudessa. Jos joku tekee/hankkii/suunnittelee jotain se käydään läpi koko porukalla. Lomailemme myös eri kokoonpanoilla yhdessä muutaman vuoden välein.
Näin kaikissa ystäväperheissämmekin.
Miksi vanhempasi suhtautuvat noin? Jos tuo on käytös jatkossakin en kyllä kokisi puolestani velvollisuutta hoitaa ja huolehtia heistä vanhuksina. Sitä saa mitä niittää!
On ihan luonnollista, että teini-iässä riidellään välillä vanhempien kanssa. Tuo poismuutto toiseen perheeseen ei ole ihan niin yleistä. Miten siihen päädyttiin?
Vierailija kirjoitti:
On ihan luonnollista, että teini-iässä riidellään välillä vanhempien kanssa. Tuo poismuutto toiseen perheeseen ei ole ihan niin yleistä. Miten siihen päädyttiin?
Oikeastaan oli sellainen olo silloin että mua olisi solvattu sen takia että aloin seurustelemaan. Käytiin siellä kaksin joskus aina ja oltiin yötä. Mun perään ei ikinä kyselty, ei mitään sellaista että "olisi kiva jos tulisit yöksi kotiin". Kaipa sekin vaikutti kun täytin sitten 18, eli olin "aikuinen".
Isän sisko oli avannut äitini häälahjat aikanaan uteliaisuuttaan.
Äitiini on hyvät välit edelleen - tädin jätän pois sukujuhlista.
Vierailija kirjoitti:
Aivan järkyttävää ap, sinut on todella hylätty! Olen pahoillani puolestasi.
Itse en voisi kuvitellakaan etten olisi yhteydessä lapsiini (tai oikeammin he meihin) tai ettemme tapaisi. Meillä on 3 lasta jo maailmalla ja omat perheet, viimeinen lähdössä pian. Muutaman kerran viikossa vanhemmat lapset laittavat kuulumisia (asumme 25km säteellä) ja tapaamme 1-4x kuukaudessa. Jos joku tekee/hankkii/suunnittelee jotain se käydään läpi koko porukalla. Lomailemme myös eri kokoonpanoilla yhdessä muutaman vuoden välein.
Näin kaikissa ystäväperheissämmekin.
Miksi vanhempasi suhtautuvat noin? Jos tuo on käytös jatkossakin en kyllä kokisi puolestani velvollisuutta hoitaa ja huolehtia heistä vanhuksina. Sitä saa mitä niittää!
En osaa sanoa miksi näin. En ole ikinä kysynyt. Teidän tavat kuulostavat ihanilta, olisipa itselläkin noin ❣️ tukiverkko tuo turvaa ja varmaan aikuisilla lapsillasikin on luottavainen olo, että aina on joku kenen puoleen kääntyä. No ehkä sitten joskus voi olla oma perhe ja perheen kans voi tehdä kaikkea mukavaa.
Perheestä saa puhua juuri niillä kokemuksilla mitä itsellään on, ei kaikilla ole läheiset välit omiin vanhempiin ja sisaruksiin. Hienoa tietysti että joillakin on.
Vierailija kirjoitti:
Aivan järkyttävää ap, sinut on todella hylätty! Olen pahoillani puolestasi.
Itse en voisi kuvitellakaan etten olisi yhteydessä lapsiini (tai oikeammin he meihin) tai ettemme tapaisi. Meillä on 3 lasta jo maailmalla ja omat perheet, viimeinen lähdössä pian. Muutaman kerran viikossa vanhemmat lapset laittavat kuulumisia (asumme 25km säteellä) ja tapaamme 1-4x kuukaudessa. Jos joku tekee/hankkii/suunnittelee jotain se käydään läpi koko porukalla. Lomailemme myös eri kokoonpanoilla yhdessä muutaman vuoden välein.
Näin kaikissa ystäväperheissämmekin.
Miksi vanhempasi suhtautuvat noin? Jos tuo on käytös jatkossakin en kyllä kokisi puolestani velvollisuutta hoitaa ja huolehtia heistä vanhuksina. Sitä saa mitä niittää!
Musta tää kuulosta kauhean ahdistavalta. Miehen perhe on tällainen, nyt esimerkiksi meidän asunnon ostoa käydään läpi vanhempien ja sisarusten kanssa. Meidän tulee huomioida heidän toiveensa sekä asumismuodosta että paikkakunnasta. He ovat katsoneet meille työpaikkoja valmiiksi omalta paikkakunnaltaan. Mun mielestä on tää on kauheaa. Ja auton ostossa on aina vanhemmat mukana. Ollaan kohta 40-vuotiaita.
Paljon on porukkaa, mikä ei pidä sukulaisiin yhteyttä, mutta perinnön jakoon kyllä ilmestytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan järkyttävää ap, sinut on todella hylätty! Olen pahoillani puolestasi.
Itse en voisi kuvitellakaan etten olisi yhteydessä lapsiini (tai oikeammin he meihin) tai ettemme tapaisi. Meillä on 3 lasta jo maailmalla ja omat perheet, viimeinen lähdössä pian. Muutaman kerran viikossa vanhemmat lapset laittavat kuulumisia (asumme 25km säteellä) ja tapaamme 1-4x kuukaudessa. Jos joku tekee/hankkii/suunnittelee jotain se käydään läpi koko porukalla. Lomailemme myös eri kokoonpanoilla yhdessä muutaman vuoden välein.
Näin kaikissa ystäväperheissämmekin.
Miksi vanhempasi suhtautuvat noin? Jos tuo on käytös jatkossakin en kyllä kokisi puolestani velvollisuutta hoitaa ja huolehtia heistä vanhuksina. Sitä saa mitä niittää!
En osaa sanoa miksi näin. En ole ikinä kysynyt. Teidän tavat kuulostavat ihanilta, olisipa itselläkin noin ❣️ tukiverkko tuo turvaa ja varmaan aikuisilla lapsillasikin on luottavainen olo, että aina on joku kenen puoleen kääntyä. No ehkä sitten joskus voi olla oma perhe ja perheen kans voi tehdä kaikkea mukavaa.
Perheen ei tarvitse merkitä verisukulaisuutta. Toivon että löydät ystäviä tai saat oman perheen joista tulee ne lähimmät rakkaat. Meillä esim miniän siskon perhe on "yksi omista" siinä missä omatkin, toisaalta taas on ystäväperheitä joihin voi aina luottaa.
Mitä tapahtui tuolloin, kun muutit perheesi luota toiseen perheeseen?