Olipa hämmentävää katsoa 90-luvun elokuvaa, jossa kaikkia ihovirheitä ei ollut siloteltu ja näyttelijöillä oli omat hampaat
Katsoin vuonna 1997 tehdyn Paholaisen asianajajan, jossa on sen verran hyvä kuvanlaatu, että kaikki pienet ihovirheet näkyvät, mutta niitä ei ole muokattu pois. Lisäksi näyttelijöillä oli pääsääntöisesti omat hampaat suussa eikä kirkkaanvalkoisia, täydellisen symmetrisiä laminaatteja. Ihan virkistävää verrattuna tähän filtteriaikaan.
Nykysarjoissa ja -leffoissahan kaikilla tuntuu olevan täydellisen sileä iho, josta ei erota pieniä luomia, ihohuokosia tai vanhoja aknearpia. Äkkiä siihenkin vain tottuu.
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Ja omat rinnat ja huulet ja otsa liikkuu ja tukka on normaalin ohuehko, ja hauskoja lyhyitä hiusmalleja myös, ja kengänkorot on maltilliset ja vaatteet normaaleja reilunkokoisia eikä niin että "seksikästä ihoa" tursuaa joka saumasta.
No tässä oli kyllä paljastavia vaatteita ja feikkirintoja. Mutta jo se, että näytettiin normaalia, epätäydellistä ihoa ja tavallisia hampaita tuntui erikoiselta, kun on tottunut näkemään jotain muuta.
Vanhemmissa elokuvissa taas on yleensä sen verran epätarkka kuvanlaatu, ettei yksityiskohtia huomaa samalla lailla.
Kirkkaanvalkoiset hampaat ovat säälittävät.
Olen huomannut tämän saman, en voi sietää näitä laminaattihampaita, eivät näytä luonnollisilta. Ja kasvoihin kuuluvat ilmerypyt sun muut. Ennen oli paremmin.
Ja omat rinnat ja huulet ja otsa liikkuu ja tukka on normaalin ohuehko, ja hauskoja lyhyitä hiusmalleja myös, ja kengänkorot on maltilliset ja vaatteet normaaleja reilunkokoisia eikä niin että "seksikästä ihoa" tursuaa joka saumasta.