Olen keski-ikäinen nainen ja samanikäiset naiset (kaverit) on ihan hirvittävän rasittavia

Vierailija kirjoitti:

Kärsitkö kenties sisäistetystä naisvihasta?

Auttaako jos sanon, että myös vanhojen miesten jutut on NIIN luutuneita? Auttoiko sua?

Kysehän on siitä kenen kanssa kaveeraa. Minulla on lähipiirissä yksi ihminen, joka puhuu koko ajan töistään. Ihmettelen välillä kuinka hän kuvittelee, että muita kiinnostaa mitä hän tekee töissä ja mitä hänen töissään on taas tapahtunut. Koska kyseessä on lähisukulainen, juttuja kuuntelee velvollisuudentunnon ja välittämisen sekaisin tuntein. Kaipa hänellä on jokin tarve niitä kertoa. En silti pitäisi ongelmaa ikään tai sukupuoleen liittyvänä. Itse en tunne muita samanlaisia ja tämä ihminen on ollut samanlainen jo vuosikymmeniä.

Minulla on kavereita ja ystäviä eri piireistä. Työkavereissa on sekä itseäni vanhempia että nuorempia naisia ja miehiä. On mukavaa jutella erilaisten ja eri asioita tärkeänä pitävien ihmisten kanssa ja haastaa toistuvasti omia näkemyksiään elämästä ja olemisesta.

Törmäsin joskus täällä keskusteluun älykkäistä ihmisistä, jotka eivät pidä ihmisistä. Älykkyys ja sosiaalisuus sekä sosiaaliset taidot eivät ole suoraan keskenään verrannollisia. Samoin älykkäät ihmiset eivät aina ole viisaita.

Vaikka olen itse vahvasti introvertti ja väsyn paljon näiden mielenkiintoisten keskustelujen jälkeen, haastan itseäni ajattelemaan asioista eri tavalla ja kehitän tarkoituksen omaisesti sekä omia sosiaalisia taitojani että avarakatseisuuttani. En sano, että olisin älykäs, mutta omien kongnitiivisten ajatteluun liittyen vinoumia olemassa olon hyväksymällä, etten tiedä kaikesta kaikkea.

Erilaiset ystävät eri yhteyksistä antavat itselleni uutta näkökulmaa, esim. harrastuksissani on eri alan ihmisiä kuin työkaverini ovat ja työkavereissani on perheellisiä, sinkkuja ja uratykkejä, joiden näkemykset esim. arvoista ovat erilaiset.

Parhaan ystäväni kanssa me usein kyseenalaistamme jopa omat näkemyksemme elämästämme huomaten, että elämässä on paljon enemmän harmaasävyjä, keskinkertaisuutta ja tavallisuutta kuin mustaa ja valkeaa, oikeaa ja väärää, vasenta ja oikeaa sekä omassa arjessamme enemmän tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta kuin surkeutta ja onnellisuutta.

Ystävät ovat rikkaus eri muodoissaan ja heiltä oppii itsestään aina uutta.

Vierailija kirjoitti:

Kysehän on siitä kenen kanssa kaveeraa. Minulla on lähipiirissä yksi ihminen, joka puhuu koko ajan töistään. Ihmettelen välillä kuinka hän kuvittelee, että muita kiinnostaa mitä hän tekee töissä ja mitä hänen töissään on taas tapahtunut. Koska kyseessä on lähisukulainen, juttuja kuuntelee velvollisuudentunnon ja välittämisen sekaisin tuntein. Kaipa hänellä on jokin tarve niitä kertoa. En silti pitäisi ongelmaa ikään tai sukupuoleen liittyvänä. Itse en tunne muita samanlaisia ja tämä ihminen on ollut samanlainen jo vuosikymmeniä.

Ap. Koskee myös miehiä. Keski-ikäisiä ja vanhempia.

Niinhän se keski-ikäisen naisen elämä tuppaa pyörimään työn ja perheen ympärillä, koska se nyt vaan kuuluu siihen elämänvaiheeseen. Minun kaverini ovat kyllä paljon rennompia näin keski-ikäisinä kuin nuorina. Mukavaa on viettää aikaa yhdessä.

Eikö sinulla ap ole työtä tai lapsia, kun koet ulkopuolisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet vain väärässä seurassa. Itse olen samanikäinen nainen, ja minun kaverini (samaniköiset naiset) ovat ihania. Jutellaan töistä, perheestä, kulttuurista, politiikasta, maailmankaikkeudesta, etiikasta, lapsuudestamme, kuolemasta - ihan mistä vaan - ja tsempataan ja autellaan toisiamme, tuetaan missä vaan kukin apua tarvitsee.

Onnea sinulle.

Itse olen huomannut viihtyväni nuorempien seurassa. Esim työkavereina ovat paljon rennompia. Ja olen oppinut heiltä paljon uutta.

Voin minäkin viihtyä nuorten seurassa. Mutta yhteinen elmäntilanne tekee ystävyydestä samanikäisten kanssa usein syvempää. Ei minun vanhempieni muistisairaudet, omat syöpäpelästykset, ajan kulumisen tai lasten tulevaisuuden pohtiminen kiinnosta nuorempia työkavereitani, enkä oletakaan kiinnostavan. Näissä samanikäiset ystävät ovat kultaakin arvokkaampia.

Itse en kyllä jaksaisi puhua äitini muistisairaudesta muiden kanssa. Jos siihen tarvetta haen apua ammattilaiselta.

Niin me ihmiset ollaan erilaisia ja meidän käsitykset ystävyydestä. Joku käy ostamassa lohtua kerran viikossa rahalla, joku toinen saa ja antaa sitä ihan ilmaiseksi ihan milloin vaan. Minä tykkään enemmän jälkimmäisestä, pidä sinä tuo ensimmäinen linja. 

Mistä ap sitten haluaisi ihmisten kanssa keskustella?