Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
<<Kuka nostaisi julkisuuteen nämä suurten ikäluokkien lapsilleen aiheuttamat traumat? Näistä olisi aika puhua.>>
Ei mikään ikäluokka aiheuta traumoja. Täällä traumatisoituneet eivät ymmärrä kuinka tunteiden kanssa menetellään, tukahduttavat ne koska eivät ole lapsuudessa uskaltaneet tuntea niitä.
Tunteet kuormittavat ihmisen psyykettä koko iän jos niitä ei käsittele.
Otetaan aluksi käsittelyyn VIHA
Viha on hyödyllinen tunne, masentuneen esnsimmäisiä merkkejä paranemisesta on että hän alkaa tuntea vihaa, masentuneen kaikki tunteet ovat kuolleet.
Mutta
Vihalle täytyy olla oikea kohde, mennä tämän kohteen luokse, kertoa että vihaa hänen tekojaan.
On täysin turhaa julistaa vihaavansa suuria ikäluokkia, et heidän kaikkien luokse voi kuitenkaan mennä joten jäät kitumaan omaan vihaasi koko loppuelämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En taida olla ainoa viisikymppinen, jolle "puutarhanhoito" tai "mustikasta käynti" ei tarkoita mitään rentouttavaa!?
Niin vihasin sitä jatkuvaa perunamaan kitkemistä! Ja sitä kun lyötiin sanko kouraan, työnnettiin yksin metsään (itsehän he eivät vaivautuneet) ja sanottiin, että takaisin ei ole tulemista, ennenkuin sanko on täynnä.
Pelkäsin hulluna karhuja, susia ja hirviä, mutten tietenkään uskaltanut sanoa mitään, eikä se tietenkään mitään olisi auttanut kauan.
Meni 30 vuotta, ennenkuin menin vapaaehtoisesti, seurassa, mustikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei onneksi ollut kotona asiat noin, mutta miehellä on selvästi ollut. Nyt yrittää iskostaa muhun ja mun elämään tuota samaa pimeää touhua. Aamuisin pitäisi nousta aikaisin ja koko päivä touhottaa jotain. Haluaisin rankan työviikon jälkeen levätä niin ehei onnistu tai olen huono ihminen.
Tämä tärkeä pointti onkin tullut muutamaan kertaan. Kuinkahan monta turhaa riitaa on riidelty perheissä tämän takia ymmärtämättä, että tässä ei olekaan kyse luonteenpiirteistä ja eroista, vaan niin syvällä olevasta kasvatuksesta, että se vaikuttaa kaikkeen?
Että sen sijaan, että keskustellaan siitä, että sinä olet touhu ja sinä olet laiska, päästäisiinkin juttelemaan siitä, mikä tarve on touhottamisen takana. Että miksi harmittaa, jos toinen jää lepäilemään. Minunkin mieheni on selkeästi aktiivisempi kuin minä, mutta ei häntä haittaa puuhailla puutarhassa vaikka, kun minä otan päikkärit. Enää.
Mekin nimittäin olemme vuosien varrella joutuneet perkaamaan sitä, mikä tekeminen on omaa kivaa puuhaa ja mikä sitä, mikä vain prkele pitää hampaat irvissä. Molemmilla takana tätä lapsuudenkodin pakkosuoritusta, minulla vähän pahemmin kuin hänellä. Ehkä hän sen vuoksi on meistä se aktiivisempi??
Mä olen myöskin nyt vihdoin elämän puolessavälissä ymmärtänyt, että saan ja mulla on oikeus elää omannäköistä elämää, enkä ole siitä tilivelvollinen kenellekään. Ei se turhan touhottaminen kenestäkään parempaa tee.
Mä ymmärsin tän vasta 45v ikäisenä. Mun vanhemmat pilasi ja tuhosi koko lapsuuden, nuoruuden, ja melkein aikuisuuden. Vasta tässä keski-iässä sain viimein jotkut ihme voimat asettaa rajat ja kieltäytyä ottamaan jatkuvaa paskaa niskaan, kieltäytyä kuuntelemasta ihan tauotonta haukkumista, nälvimistä, arvostelua ja loukkauksia.
Ne loukkaukset oli ihan sarjatulitusta, siis äiti saattoi soittaa puolen tunnin puhelun ja koko sen ajan vain haukkui mua ja v—ttuili mulle kaikesta. Ja minä vaan siedin.
Arvatkaapa mitä kävi kun ystävällisesti mutta napakasti asetin viimein rajat? Aivan megalomaanisen hirveä narsistiraivari, ja teatraalisesti ja suurieleisesti välit poikki. Odotti varmaan että seuraavana päivänä homma jatkuu ja minä anon anteeksi. Mutta nytpä on mennyt 1,5v ja takaisin en ota enkä anele mitään välien korjaamista. Viimein rauha. Viimein turva.Tämä.
Meillä loukkannuttiin jostain olemattomasta asiasta... välit poikki. Yes!
Mun koko aikuisuus on ollut sitä että nää julmurivanhemmat ensin loukkaa törkeästi minua, sitten jos puolustan itseäni tai sanon vastaan, HE loukkaantuvat verisesti minulle, ja suurieleisesti välit poikki.
Sit välit on pari vuotta poikki, ottavat yhteyttä, luikertelevat elämääni, alkavat taas perseillö ja loukata, ja viimein tulee niin törkeää loukkausta että sanon vastaan - ja taas ne raivostui ja lyö välit poikki.
Välit on ollut varmaan 12-15 krt poikki aina parin vuoden pätkissä. En jaksa.
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Kuka nostaisi julkisuuteen nämä suurten ikäluokkien lapsilleen aiheuttamat traumat? Näistä olisi aika puhua.>>
Ei mikään ikäluokka aiheuta traumoja. Täällä traumatisoituneet eivät ymmärrä kuinka tunteiden kanssa menetellään, tukahduttavat ne koska eivät ole lapsuudessa uskaltaneet tuntea niitä.
Tunteet kuormittavat ihmisen psyykettä koko iän jos niitä ei käsittele.Otetaan aluksi käsittelyyn VIHA
Viha on hyödyllinen tunne, masentuneen esnsimmäisiä merkkejä paranemisesta on että hän alkaa tuntea vihaa, masentuneen kaikki tunteet ovat kuolleet.
Mutta
Vihalle täytyy olla oikea kohde, mennä tämän kohteen luokse, kertoa että vihaa hänen tekojaan.
On täysin turhaa julistaa vihaavansa suuria ikäluokkia, et heidän kaikkien luokse voi kuitenkaan mennä joten jäät kitumaan omaan vihaasi koko loppuelämäksi.
Hölmö kyökkipsykologi ja väärät ohjeet.
Menepä sanomaan vihasi narsistille, se pahoinpitelee sut henkihieveriin. Noille tollasille vanhemmille ei voi ikinä sanoa mitään negatiivista. Hengestään pääsee. Mua on ollessani aikuinenkin pahoinpidelty.
Meillä oli sellaista. Nyt olen lähempänä 50 kuin 40 ikävuotta. Masennuksen kanssa taistellaan. Tai ei tarvi enää taistella kun olen jo alakynnessä. Elämäni olen tehnyt työtä että kelpaisin ja riittäisin mutta se saamarin rima on kuin porkkana kepin nokassa; menee edemmäs mitä enemmän ajaa takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Kuka nostaisi julkisuuteen nämä suurten ikäluokkien lapsilleen aiheuttamat traumat? Näistä olisi aika puhua.>>
Ei mikään ikäluokka aiheuta traumoja. Täällä traumatisoituneet eivät ymmärrä kuinka tunteiden kanssa menetellään, tukahduttavat ne koska eivät ole lapsuudessa uskaltaneet tuntea niitä.
Tunteet kuormittavat ihmisen psyykettä koko iän jos niitä ei käsittele.Otetaan aluksi käsittelyyn VIHA
Viha on hyödyllinen tunne, masentuneen esnsimmäisiä merkkejä paranemisesta on että hän alkaa tuntea vihaa, masentuneen kaikki tunteet ovat kuolleet.
Mutta
Vihalle täytyy olla oikea kohde, mennä tämän kohteen luokse, kertoa että vihaa hänen tekojaan.
On täysin turhaa julistaa vihaavansa suuria ikäluokkia, et heidän kaikkien luokse voi kuitenkaan mennä joten jäät kitumaan omaan vihaasi koko loppuelämäksi.
Koko ketjussa tällä Ahkera-Liisalla on ihan kösittämättömiä vastauksia. Tässä tuli aivan väärät ja vaaralliset ohjeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan 100% sama lapsuus kuin aloittajalla, todin sen verran pahempi että väkivaltaa tuli paljon ja ihan mitättömistä asioista. Pahinta oli laiskottelu, ja esim sairaana kuumeesa ei saanut sairastaa vaan piti tehdä töitä tai jotain hyödyllistä. Leikkasin nurmikkoa 39C kuumeessa, narsisti-isäni mukaan olin vain laiska ja teeskentelin kipeää.
Sairastaa ei saanut, levätä ei saanut, lukea ei saanut, telkkaria ei saanut katsoa. Vain työtä, siivoamista tai jotain muuta hyödyllistä. Käsityöt sentään kelpasi joskus ”oikeaksi työksi” eli neulomalla sai hetken hengähtää.Mulla oli hirveä lapsuus. Tuo pkkotyö ei ole aino murhe vaan kaikki muu (julma kohtelu, henkinen väkivalta, alistaminen, häpäisy)
Kuulostaa tutulta. Mulla oli kanssa samaa, että ei uskottu, että olen sairas. Minä vain esitin, oikeasti halusin vain laiskotella. Joskus eskari-ikäisenä olin kuumeessa, olin ollut jo päivän pari. Erehdyin leikkimään hetken aikaa kuumeen hieman laskiessa, niin jouduin siivoamaan. Imuroimaan jne. Koska kerta olen niin terve, että leikin edes sekunninkin, niin olen niin terve, että pystyn siivoamaan.
Lapsuuteni oli myös nöyryyttämistä, alistamista, ihan konkreettista pakkotyötä (työskentelin isäni yrityksessä surkeissa olosuhteissa ja maksoin isälleni mm. ruoasta ja siitä, että SAIN tehdä hänelle töitä) sekä väkivaltaa monissa eri muodoissa. Äitipuolellani on voimakkaita sadistisia piirteitä, hän manipuloi isäämme käyttämään vä-ki-val-taa vääriä lapsia kohtaan. Meillä oli kanssa sellaista, että koko ajan olisi pitänyt tehdä töitä. Joko kotona tai isäni yrityksessä. Töissä piti koko ajan tehdä töitä, jos oli rauhallisempaa, piti tavarat hyllyttää uudestaan, imuroida patterien välejä, pyyhkiä hyllyjä, pestä kaikkia paikkoja katosta lattiaan. Ja puoli juoksua. Edes normaali kävely ei ollut sallittua, koska se oli laiskottelua. Jos tein jotain väärin, liian hitaasti, olin epävarma, en tiennyt mitä tehdä, niin seurasi julkinen nöyryytys asiakkaiden edessä. Tosin se seurasi myös siitä, jos isällä tai äitipuolella oli huono päivä (eli melkein joka päivä) ja olin heidän mielestään tiellä. Työt olisi pitänyt tehdä seinän vierustoja pitkin juosten äänettömästi, mutta tehokkaasti.
Nykyään ole työaddikti ja teen herkästi aivan älyttömiä työmääriä, mutta saan apua ongelmaan. Tiedostan ongelman ja yritän muuttaa käyttäytymis- ja reagointimallejani. Muutoin olen vuosikausien terapian jäljiltä yllättävän normaali.
Että tällainen historia Suomen työteliäällä rehdillä tsämällisellä kansalla.. Etelän maissa ollaan rennompia, suomalaiseen makuun ihan liian. Mutta siellä tykätään lapsista, vieraisrtakin, ja leperrellään niille. Lapset istuu perheen kanssa yhdessä iltaisin syömässä iltaruokaravintoloissa tai kotipihojen tunnelmallisten pöytien ääressä. Ajoissa ei ehkä olla aina ja siestäkin pidetään. Ja ollaan pitkäikäisiä ja puheliaita, rentoja. Miten suomalaiset on saatu onnellisimman maan ykköseksi, ihmettelenpä vain.
<<Menepä sanomaan vihasi narsistille, se pahoinpitelee sut henkihieveriin. Noille tollasille vanhemmille ei voi ikinä sanoa mitään negatiivista. Hengestään pääsee. Mua on ollessani aikuinenkin pahoinpidelty.>>
Jos ei uskalla eikä kykene käsittelemään vihaansa ei siitä pääse eroon. Viha kääntyy itseään kohtaan, tulee masennus, voi johtaa itsetuhoisuuteen. Terapeutti voi autaa kuinka toimitaan,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjussa tällä Ahkera-Liisalla on ihan kösittämättömiä vastauksia. Tässä tuli aivan väärät ja vaaralliset ohjeet.
Ovat ne tähän asti toimineet.
Tämä ketju on järkyttävä :( Vaikka vanhempani koko ajan patistivat minua ja veljeä tekemään jotain , ei meille oltu ilkeitä eikä saatu mitään traumoja. Vaikka vi""han se teininä rämpiä mustikkametsällä äidin ja mummon kanssa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Kuka nostaisi julkisuuteen nämä suurten ikäluokkien lapsilleen aiheuttamat traumat? Näistä olisi aika puhua.>>
Ei mikään ikäluokka aiheuta traumoja. Täällä traumatisoituneet eivät ymmärrä kuinka tunteiden kanssa menetellään, tukahduttavat ne koska eivät ole lapsuudessa uskaltaneet tuntea niitä.
Tunteet kuormittavat ihmisen psyykettä koko iän jos niitä ei käsittele.Otetaan aluksi käsittelyyn VIHA
Viha on hyödyllinen tunne, masentuneen esnsimmäisiä merkkejä paranemisesta on että hän alkaa tuntea vihaa, masentuneen kaikki tunteet ovat kuolleet.
Mutta
Vihalle täytyy olla oikea kohde, mennä tämän kohteen luokse, kertoa että vihaa hänen tekojaan.
On täysin turhaa julistaa vihaavansa suuria ikäluokkia, et heidän kaikkien luokse voi kuitenkaan mennä joten jäät kitumaan omaan vihaasi koko loppuelämäksi.Koko ketjussa tällä Ahkera-Liisalla on ihan kösittämättömiä vastauksia. Tässä tuli aivan väärät ja vaaralliset ohjeet.
Ihanaa aamua teille narsisti vanhempien traumauttamat. Vastaukseni perustuvat mielenterveys tietämykseeni ja kokemuksiini mt-ongelmista kärsivien tukihenkilönä.
On totta että paksunahkaiset narsistit ovat vaarallisia, ohutnahkaiset asettuvat uhrin asemaan käyttäen uhriaan sitä kautta mutta eivät yleensä ole vaarallisia.
Terve ihminen joskus vihastuu, ei kovin usein mutta joskus. Jos vihaa ei pysty purkamaan oikeaan kohteeseen etsii se purkautumistien jostakin, se voi olla suuret ikäluokat, kommunistit, kepulaiset, juutalaiset, porvarit, kermaperseet, aina löytyy joku ryhmä. Tämä siksi että viha omia vanhempia kohtaan on pelottavaa, sitä ei uskalleta tuntea.
Oikea tapa on purkaa tunteet oikeaan kohteeseen jolloin vihasta tulee käsitelty tunne, se muuttuu vain tapahtumaksi omaan henkilöhistoriaan eikä enää töki elämässä kuten trauma tekee.
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Kuka nostaisi julkisuuteen nämä suurten ikäluokkien lapsilleen aiheuttamat traumat? Näistä olisi aika puhua.>>
Ei mikään ikäluokka aiheuta traumoja. Täällä traumatisoituneet eivät ymmärrä kuinka tunteiden kanssa menetellään, tukahduttavat ne koska eivät ole lapsuudessa uskaltaneet tuntea niitä.
Tunteet kuormittavat ihmisen psyykettä koko iän jos niitä ei käsittele.Otetaan aluksi käsittelyyn VIHA
Viha on hyödyllinen tunne, masentuneen esnsimmäisiä merkkejä paranemisesta on että hän alkaa tuntea vihaa, masentuneen kaikki tunteet ovat kuolleet.
Mutta
Vihalle täytyy olla oikea kohde, mennä tämän kohteen luokse, kertoa että vihaa hänen tekojaan.
On täysin turhaa julistaa vihaavansa suuria ikäluokkia, et heidän kaikkien luokse voi kuitenkaan mennä joten jäät kitumaan omaan vihaasi koko loppuelämäksi.Koko ketjussa tällä Ahkera-Liisalla on ihan kösittämättömiä vastauksia. Tässä tuli aivan väärät ja vaaralliset ohjeet.
Ihanaa aamua teille narsisti vanhempien traumauttamat. Vastaukseni perustuvat mielenterveys tietämykseeni ja kokemuksiini mt-ongelmista kärsivien tukihenkilönä.
On totta että paksunahkaiset narsistit ovat vaarallisia, ohutnahkaiset asettuvat uhrin asemaan käyttäen uhriaan sitä kautta mutta eivät yleensä ole vaarallisia.
Terve ihminen joskus vihastuu, ei kovin usein mutta joskus. Jos vihaa ei pysty purkamaan oikeaan kohteeseen etsii se purkautumistien jostakin, se voi olla suuret ikäluokat, kommunistit, kepulaiset, juutalaiset, porvarit, kermaperseet, aina löytyy joku ryhmä. Tämä siksi että viha omia vanhempia kohtaan on pelottavaa, sitä ei uskalleta tuntea.
Oikea tapa on purkaa tunteet oikeaan kohteeseen jolloin vihasta tulee käsitelty tunne, se muuttuu vain tapahtumaksi omaan henkilöhistoriaan eikä enää töki elämässä kuten trauma tekee.
Joskus turvallisempaa purkaa tunteet oikeaan kohteeseen on kirje tai terapia.
Mutta ei nämä ehkä ymmärrä, osa ainakin on niin kiihkoisan vihan vallassa, että he eivät pysty. He purkavat mieluummin vihansa kokonaisia "suuria ikäluokkia" kohtaan kuin vanhempiaan. He manipuloivat, haukkuvat ja painavat maahan kaikkia eri mieltä olevia kuten vanhempansa. Lapsiaan he eivät ehkä lyö, mutta ovatko he katkeruudessaan sen parempia kasvattajia.. Miksihän itse tunnistan tyylin? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihan purkaminen esim. suuriin ikäluokkiin on täysin hyödytöntä. Missä se "suuri ikäluokka" on että voisin mennä hänen luokseen, katsoa silmiin ja kertoa vihan tunteestani....ei missään. Niinpä viha jää kiertelemään omaan mieleen, purskahtelee esiin aina joskus, yleensä väärissä paikoissa, aiheuttaa masennusta, työkyvyttömyyttä, itsetuhoisuutta kun kaikesta selviäisi nostamalla "kissan pöydälle".
Yhdessä kirjoituksessa ihannoitiin etelän maiden suhtautumista lapsiin, meillä sellainen suhtautuminen veisi raastupaan, siellä lapsia julkisesti läimäytellään, tukistetaan, ei kovaa mutta kuitenkin. Ranskassa selkäsaunan antaminen lapselle on sallittua, kohtuudella tietenkin.
Aivan tuntuu kuin et olisi kasvanut aikuiseksi ollenkaan. Onko jäänyt teini-ikä kesken? Minulla ei todellakaan ole aikaa työn ja perheen jälkeen vatvoa tuollaisia ikivanhoja asioita. Jos sinulla on vanhempasi elossa, niin olisit kiitollinen. Minun vanhempani ovat jo kuolleet.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on järkyttävä :( Vaikka vanhempani koko ajan patistivat minua ja veljeä tekemään jotain , ei meille oltu ilkeitä eikä saatu mitään traumoja. Vaikka vi""han se teininä rämpiä mustikkametsällä äidin ja mummon kanssa :D
Juuri näin on minullakin. Ei kai kukaan teini halua nousta aamulla johonkin marjametsään. Mutta täysijärkisessä kodissa opetaan asenne työhön. Tylsätkin hommat pitää tehdä. Ihmettelen kyllä näitä kommentteja. Minustä ne vaikuttaa aivan siltä, kuin kirjoittajat olisivat edelleen teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mitä en vieläkään ymmärrä on se että minkäänlaista yksityisyyttä ei lapselle / nuorelle annettu. Esim kun olin suihkussa niin äiti yhtäkkiä tempaisi oven auki ja meni saunalle katsomaan (??) jotain. Samaten kun olin huoneessani ovi kiinni niin äiti yhtäkkiä ryntäsi sisään Kysymään jotain turhanpäiväistä. Tietysti koputtamatta. Miksi??
Piti katsoa, ettei sinulla ole siellä seksiä. Tai ettet runkkaa.
Ihan järkyttäviä vanhempia teillä ollut. Perunapellot ja marjametsät on minulle tuttuja, mutta pääasia oli mukana olo. Marjapuskien marjojen keräys oli tylsää. Koulutusta arvostettiin, koska vanhemmillani siihen ei ollut mahdollisuutta. Kotihommia ei pakotettu tekemään, mutta teimme niitä silti. Viikkorahaa ei ollut, mutta saimme rahaa, jos oli tarvetta. Harvemmin näin oli, koska ostettavaa ei ollut. Tänä päivänä on enemmän houkutuksia shoppailulle.
Vierailija kirjoitti:
Aivan tuntuu kuin et olisi kasvanut aikuiseksi ollenkaan. Onko jäänyt teini-ikä kesken? Minulla ei todellakaan ole aikaa työn ja perheen jälkeen vatvoa tuollaisia ikivanhoja asioita. Jos sinulla on vanhempasi elossa, niin olisit kiitollinen. Minun vanhempani ovat jo kuolleet.
Juuri noin terve ihminen joka ei ole traumatisoitunut kokee asiat, niistä on tullut aivan normaali tapahtuma historiaasi joka ei herätä mitään voimakkaita tunteita mutta traumatisoituneelle kyse on traumasta jota ei ole pystynyt käsittelemään siksi se puhkeaa aina ajoittain ja saa elämän raiteiltaan.
Olen miettinyt tätä paljon. Vaari piti minua sylissä kun olin lapsi, oma isä ei koskaan. Mummoni halasi minua, äiti ei. Lapsenlapsiaan äitini kylläkin on opetellut halaamaan, joten jotain kehitystä on tapahtunut. Mutta se tunne, että hän inhoaa tai jopa vihaa minua, ei ole koskaan hävinnyt. Enkä voi järkeillä sitä pois, kun lisää osoituksia siitä tulee kuitenkin koko ajan.
Olen koko ikäni inhonnut omaa itseäni ja ulkonäköäni, ja ihmisten seurassa minulla on tunne, että tapahtuma ja seura olisi täydellinen ellen olisi itse sitä pilaamassa. En usko tämän enää muuttuvan, vaan jatkan suorittamista hautaan asti, jotta voin antaa itse itselleni luvan olla olemassa.
En pysty kuvittelemaan, millaista on tuntea olevansa oikeutettu kaikkeen nautittavaan, mitä elämä voi tarjota. Toki olen kokenut kaikenlaista, mutta koko ajan on olo kuin olisi tekemässä jotain mikä ei kuulu minulle.