Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Johtuu osittain siitä, että maatalousyhteiskunnassa ollaan oltu sitä mieltä, että ilman ruumiillista työtä ja hektistä siivoamista vaikutetaan huonoilta ihmisiltä. Ei meilläkään maatilalla saanut nukkua pitkään, koska naapurit olisivat voineet ajatella, että tuollahan vain lorvitaan. Kauhea kilpailu, että kenen ruohonleikkuri tai traktori huutaa aamulla ensimmäisenä. Isä kommentoi aina että jaaha, siellä se naapuri onkin jo pellolla, täytyy itsekin lähteä.
Kaupungissa asuvat serkkuni olivat tottuneet aivan toisenlaiseen elämänrytmiin, vaikka heidän isovanhemmat olivat molemmilta puolin maaseudulta. He nukkuivat kymmeneen asti ja ehkä kerran vuodessa joutuivat poimimaan omenoita puusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työntekoa lapsuudessani arvostettiin, eihän se aina kovin mieleistä ollut. Kasvimaan kitkemistä vihasin, kerran jopa sanoin "kitke itse", äiti haki ulkoa vitsan ja selkäsaunan jälkeen kitkeminen ja itkeminen taas sujui,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa monta kertaa käynyt ilmi että ne suurten ikäluokkien vanhemmat ihan tietoisesti k0sti omille lapsilleen. Ei vahingossa. Vaan tietoisesti päättäen ja valiten.
Tuo sukupolvi on läpimätä. Normaali vanhempi haluaa lapselleen helpomman ja kevyemmän elämän, kuten nyt vaikka minä omilleni. Mulla oli just tällainen orja/väkivalta-lapsuus ja en ole sitä todellakaan omille lapsilleni siirtänyt.
Mutta oma isä sanoi ihan päin naamaa että hän pitää huolen siitä että teillä on vielä paljon kurjempaa kuin mitä hänellä itsellään oli lapsena!Tätä en vain voi käsittää. Miten pienisieluinen voi ihminen olla?
No tuolla tietyllä ikäluokalla ON tuo ajattelutap että omat kärsimykset k0stetaan. Omat vanhemmat aina myös k0staa kaiken. Siis ihan senkin että heillä oli kurja lapsuus (tekivät tietoisesti meille vielä kurjemman lapsuuden) mutta tää kohdistuu kaikkialle muuallekin.
Esim naapuri sanoi jotain tiuskaisevalla äänensävyllä - isä naarmutti sen autoa tahallaan. Jossain kaupassa oli huono asiakaspalvelu - isä seuraavan kerran puristeli tuotteita tahallaan rikki. Ihan vaan k0stoksi
Tuo juontaa varmaan jostain sellaisesta tunteesta että ”minä vastaan muu maailma”, siis joku ihme taistelu ja jos joku jotain tekee (vaikka vahingossa) se koetaan hyökkäyksenä ja sodanjulistuksena. Ja sitten k0stetaan.
Mulla on suvussa muilla vanhempieni ikäisillä tätä ihan samaa. Eli ei ole yksittäistapaus vaan taitaa olla suurempi ilmiö.
Kokemusta omaava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ollut tuollaista, mutta mieheni on kertonut, että hän on joutunut hoitamaan pikkuveljiään, tekemään polttopuut, lumityöt, poimimaan marjat, tiskaamaan ym. Vieläkin anoppi soittelee ja yrittää saada vanhimman poikansa apuunsa kaikenlaiseen, vaikka nuoremmat jo aikuiset poikansa asuvat naapurissa,kun meille on yli 100km.
Tämä roolitus jää usein päälle loppuiäksi.
Meillä minä esikoinen jouduin tekemään kaiken, myös ”miesten työt” vaikka tyttö olinkin. Sen sijaan muutaman vuoden nuoremmalta sisarelta ei vaadittu mitään, se kun oli vanhempien ”vauva”.
Nyt kun olemme pitkästi yli nelikymppisiä, edeleen se sisar on ”vauva” jota vanhemmat hyysää ja paapoo ja jolta ei vaadita mitään. Ja esikoisena minä olen se jonka pitää koko ajan tehdä kaikkea, palvella kaikkia ja auttaa sitä sisartakin. Olen siis ”alempiarvoinen”, ja tästä hyvä osoitus oli se kun isäni tiuskaisi että vaadimme sitten että sinä olet se joka auttaa meitä vanhuksina, siskosi on liian hieno siihen hommaan!Eli sinun narsistiperheessä sinä olet se syntipukki ja siskosi suosikkilapsi. Odota vaan perinnönjakoa, kaikki on siirretty siskollesi ennen vanhempiesi kuolemaa.
Minä olen kokenut tuon, eikä mitään voi, pesänhoitaja-asianajaja on täysin yksipuolisesti siskoni puolella lisäksi eikä edes oikein vastaa normaaleihin kysymyksiini. No onneksi en enää jaksa edes välittää, tuollaista ollut niin kauan kuin muistan eli miksi se nytkään olisi mitenkään muuttunut tasapuolisemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te 1940- ja 1950-luvulla syntyneet, ahneet ja itsekkäät suuret ikäluokat olette surkeimpia vanhempia ja isovanhempia Suomen historiassa! Olette ahneita ja katkeria ja elämäänsä kyllästyneitä valittajia, joille lapset ovat aina olleet vain rasite. Te olette pilanneet lastenne lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden. Koska epäonnistuitte surkeasti omien lastenne hoitajina ja kasvattajina, yritätte nyt puuttua raivokkaasti aikuisten lastenne ja lastenlastenne elämään. Olitte surkeita vanhempia ja nyt olette yhtä surkeita isovanhempia. Jaatte pyytämättä ohjeita, neuvoja, komentoja,kommentteja ja toivomusmääräyksiä, rikotte lastenne kotirauhaa ja terrorisoitte aikuisten lastenne perhe-elämää.
Me osaamme hoitaa ja kasvattaa lapsemme vallan hyvin ilman isovanhempien apua. Meidän perhe on saanut 1940-luvulla syntyneiltä isovanhemmilta apua 0 tuntia vuodessa. Onneksi meillä on pitkä välimatka emmekä asu samalla paikkakunnalla isovanhempien kanssa!
Te itsekkäät narsistiäidit ja narsisti-isät saisitte hävetä! Tulevana äitienpäivänä nämä narsistiäidit ja narsisti-isoäidit eivät ansaitse yhtään kukkaa, korttia, kahvia tai kakkua! Sen sijaan ansaitsette Surkean Äidin palkinnon, kuravettä, risua ja keppiä ja yhtä huonon kohtelun kuin olette antaneet lapsillenne!
Te olette olleet lapsia kaltoinkohtelevia, laiminlyöviä, väkivaltaisia ja turvattomia äitejä ja isiä. Lapsenne ovat kasvaneet kotona turvattomuuden, pelon, välinpitämättömyyden ja väkivallan ilmapiirissä. Veitte vauvojanne päivähoitoon 2-3 kuukauden iässä. Hoidatitte pieniä lapsia ja koululaisia jatkuvasti mummoloissa, jotta pääsitte itse mahdollisimman helpolla lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa.
Teidän mielestä termi "lastenkasvatus" tarkoittaa lapsen alistamista, nöyryyttämistä, huutamista, nimittelyä, kiroilua, haukkumista, laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua, pelottelua, uhkailua, kurittamista ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tosiasiassa perhepäivähoitaja, päiväkoti, koulu ja isovanhemmat ovat suurimmalta osalta hoitaneet ja kasvattaneet lapsenne. Olette pilanneet lastenne elämän. Ei tarvitse ihmetellä, miksi aikuinen tytär, poika, miniä, vävy tai lapsenlapset eivät halua olla kanssanne missään tekemissä. Sitä saa mitä tilaa!
Vierailija kirjoitti:
Olen se vuonna - 47 syntynyt, joka kertoi tuolla aiemmin miten maalaistalossa jo varhain joutui peltohommiin.
Uskokaa tai älkää, niin tällaisesta en ole aiemmin tiennyt, että turhaa työntekoa on lapsilla teetetty, ettei vaan olisi jouten. Meidän kylässä tehtiin kyllä vaan ihan tarpeellisia asioita. Miten vanhemmat ovat voineet olla niin tyhmiä ja ilkeitä. Sekä todella outoa se vahtiminen, ettei omassa huoneessaankaan tai saunassa ole saanut olla rauhassa. Ja sairas ei saanut olla. Käsittämätöntä. Minä sairastin usein pienenä ja äiti oli huolissaan ja hoiti ja lääkäri aina kutsuttiin kun kuume nousi liian korkealle. Niinhän pitäisi lasta kohdella. Kirjojakin sain lainata kirjastosta, eikä pidetty mitenkään pahana asiana. Kiitollinen saan olla omasta lapsuudestani vaikka joskus siitäkin tulee valitettua. Ja vanhempani olivat vielä vanhempaa sukupolvea ja elämä rankempaa silloin.
Ja kaiken huippu tietenkin monilla se ruumiillinen kuritus ja se oikein vihassa lyöminen. Tuntuu aivan mielenvikaiselta. Tiedän, että meidänkin kylässä meitä suurta ikäluokkaa toisia vitsalla kasvatettiin, mutta piti olla tosi pahoja tehnyt. Muistan meilläkin oli vitsa makuuhuoneen oven karmin välissä joskus muistutuksena, että rauhoituttiin iltaisin nukkumaan eikä riehuttu, mutta ei sitä tarvinnut käyttää. Isä joskus veljeä kovisteli ja nuhteli ja läimäyttelikin, kun oli pahoja tehnyt, mutta ei sentään mitään pieksejäisiä ollut. Isää kyllä pelättiin.
Minä ja sisarukseni (suurta ikäluokkaa) emme ruumiillisen kurituksen perinteitä jatkaneet, kunnon ihmisiä lapsista kuitenkin tuli.
Myös työpaikassani aikoinaan oli paljon meitä nuoria samanikäisiä vanhempia ja vietimme myös vapaa-aikaa yhdessä, olimme avomielisiä ja puhuimme paljon henkilökohtaisia asioita. Ei kukaan kyllä pitänyt kovaa kuria lapsilleen. Tunsimme myös toistemme lapset. Yleensä kaikki aina kilvan kehuivat omiaan, mutta tosin meillä olikin keskimäärin vain yksi tai kaksi lasta.
Luulin todella, että käytännössä ruumiillinen kuritus loppui jo meihin suuriin ikäluokkiin kun toiset meistä sai selkäänsä, kunnes nyt vasta vanhoilla päivilläni on selvinnyt, että miten yleistä se on ollutkin vielä meidän sukupolven äideillä ja isillä lapsiaan kohtaa. Luin nimittäin sitä ketjua " 70-luvulla syntyneiden äidit jne." niin siinä kaltoinkohtelu tuli ilmi monissa kertomuksissa. Ja nyt täällä vähän toiselta kantilta. En millään pysty käsittämään, että lapsen etua olisi ajateltu tällaisella kasvatuksella. Mielivaltaista meininkiä on ollut. Järjellä ei voi ymmärtää. Ja tietysti vielä vähemmän tunteella. Ymmärrän jos tällaisiin vanhempiin otetaan etäisyyttä.
Aamen! 100% totta joka sana. Ihan sama meillä.
Lisään vaan sen että ne suuret ikäluokat rohmusi itselleen kaiken (omat vanhempani ostattivat ensiasunnon vanhemmillaan, saivat lahjoina mökkitontin ja mökin vanhemmiltaan, maksattivat isoja hankintoja, hoidattivat lapsensa koko ajan vanhemmillaan, saivat kaikkiin muuttoihin ja remontteihin apua ja rahaa... siis ihan valtavasti apua koko ajan!!)
Ja kun vastaavasti suurt ikäluokat ei antaneet omille lapsilleen YHTÄÄN MITÄÄN apua tai tukea. Ei taattu lainaa, ei ole autettu muutossa, ei ostettu yhtään mitään (edes joululahjaa!), ei ole hoidettu kertaakaan lapsenlapsi, ei viitsitä pitää yhteyttä eikä tavata, ei haluta mitenkään tukea tai kannustaa omia lapsia missään.Sellainen ”sukupolvien auttamisen ketju”. Siitä puuttuu yksi lenkki. SUURET IKÄLUOKAT.
Me suurten ikäluokkien kaltoinkohdellut lapset tulemme auttamaan kaikessa omia lapsiamme, koska tiedämme miten pahalta tuntuu olla ilman välittämistä, yhteydenpitoa, apua, tukea. Mutta me itse jäimme kaikkea tätä ilman. Se niinsanottu ahne sukupolvi rohmusi ihan kaiken.
Apua! En ole ikinä tajunnut kuinka katkera ja vihainen pitäisi olla, kun vanhempani kuuluvat suureen ikäluokkaan. Olen saanut apua ja tukea, lastenhoitoapua yms.
Äitini laittoi minut hoitoon 3kk iässä, koska hänen oli pakko - ei yhden tuloilla olisi ruokaa saanut ja laskuja maksettu. Eikä heidän vanhemmillaan ollut rahaa auttaa talon ostamisessa.
Onko kaikki muut suurten ikäluokkien lapset noin raivopäisiä työssä ja kotona kuin palstoilla? Vai teeskentelettekö tekin julkisesti normaalia ja mukavaa kuten joku sanoi vanhempiensa tehneen? 😨
Pelottava ajatus että olen saattanut kohdata teitä koulussa ja työelämässä, enkä ole tunnistanut läheskään kaikissa ikäluokkaani kuuluvissa noin valtavaa raivoa ja katkeruutta. Ne jotka huomaa, on niitä selkäänpuukottajia ja avoimen ilkeitä, mutta teeskenteleekö loput? Toi on varmaan se sukupolvia jatkuva trauma, mistä puhutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläasteella pari vuotta sitten noin 13-vuotiaana, kun asuin pienellä paikkakunnalla keskellä korpea ja tarvitsin eräs syysilta kylältä (monen kymmenen kilometrin päästä) kyydin kotiin, sillä hetkellä työtön isäni ja hänen naisystävänsä laittoivat puhelimet kiinni sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran soittanut ja kysynyt milloin he tulevat hakemaan.
Kaupat ja kaikki lämpimät tilat olivat tuossa vaiheessa jo tosiaan mennyt kiinni ja vesisateessa odotin epävarmaa kyytiä kotiin.
Vihdoin, kun isäni sitten tulikin hakemaan, sain koko matkan kuulla siitä kuinka "normaalit" ja "kunnolliset" ihmiset tekevät halkotöitä ja muuta kodin hommia koulun jälkeen apuna ja kirjaimellisesti kuinka joka päivä kouluun mentäessä ja kotoa poistuttaessa pitäisi ottaa mukaan "sellaiset varusteet että tarvittaessa metsässä/ulkona voi olla vaikka yötä" ja kyse oli tosiaan aivan normaalista koulupäivästä jonka jälkeen illalla kävin harrastuksessani...
Ainoa hyväksytty asia mitä ilmeisesti olisin saanut tehdä, olisi ollut kaikki fyysisesti hyvin raskaat kodin tekemiset ja kaikki muu on turhamaista. Hyvin raskasta oli myös se, ettei mistään pystynyt kommunikoimaan ilman huutamista, sillä mielipiteeni ja asiani on tietenkin aina väärä ja olen kuulemma aivan sekaisin.Itse nyt näin 17-vuotiaana, melkein vuoden omassa vuokra-asunnossa asuneena voin todeta, että oli valtava helpotus ja elämänlaatuni on parantunut huomattavasti, kun jatkuvasti en joudu kuulemaan, kuinka teen täysin normaalitkin asiat väärin. Koomisinta tässä onkin se, että vanhempani ovat kaikessa oikeastaan itse täysin alisuorittajia ja olen joutunut esimerkiksi hoitamaan alaikäisenäkin omat asiani itse, jotka vanhempieni olisi pitänyt hoitaa. Pankkiasioiden ja muiden vastaavien suhteen olen hyvin onnellinen, että olen alle vuoden päästä oikeutettu hoitamaan asiat kokonaan itse, sillä valitettavasti koen näissä pakollisten virallisten asioiden hoitamisessa vanhempieni olevan minulle enemmänkin este ja vaikeuttaja, kuin että voisin antaa huoletta vanhempieni hoitaa asiat, jotka heille oikeasti kuuluisi. 17-vuotiaana omien asioiden hoitaminen ei ole enää mikään ongelma varsinkaan kun asunkin jo yksin, mutta yläasteikäisenä jouduin itse ottamaan selvää ja hoitamaan asioita, jota minun ei vielä olisi kuulunut eikä tarvinnut hoitaa.
Lapsuusvuoteni olivat hyvin raskaita lyttäämisen, henkisen painostuksen ja laiminlyömisen takia, joten olen hyvin onnellinen nyt ollessani käytännössä vapaa ja minulla on suuri tarve kasvattaa tulevaisuudessa omat lapseni turvallisessa ja hyvässä ympäristössä tasapainoisten ihmisten seurassa.
Voi että olen pahoillani puolestasi. Olen itsekin 17-vuotiaan tytön äiti. Sinun ja toisaalta omankin kokemukseen peilaten täytyy sanoa, että omani on saanut helpon elämän. Itselläni on ollut vähän vastaava lapsuus ja nuoruus kuin sinulla; tosi pienestä pitäen piti selvitä itse ja yksin vailla normaalia huolenpitoa ja rakkautta. Minusta tulikin omin avuin pärjäävä ja asioista selviävä, mutta toisaalta rikkinäisen lapsuuden haavoittama. Sen takia halusin omille lapsille paremman ja rakkauden täyteisen elämän.
Meillä on tyttären kanssa toisaalta taas se ongelma, että hänen on vaikea/uskaltaa tehdä mitään itse. En tiedä johtuuko se siitä, että olisimme olleet liian suojelevia ja auttavia. Hänellä on ollut myös masennus ja ahdistus ongelmaa. Se mikä on mielestäni erikoista on se, että ehjästä kodista, rakastavista vanhemmista ja elämän varsinaisten vaikeuksien puuttuessakin lapsi voi alkaa siltikin oireilla psyykkisesti. Hänen on vaikea uskaltaa tehdä mitään itsenäisesti, monet asiat esim. apteekissa asioiminen tai postissa käyminen ollaan tehty ensin yhdessä ja sitten olen ollut mukana ekan kerran jälkeen taustalla tukena. Välillä itseänikin alkaa ärsyttää, vaikka tietenkin yritän sen peittää, kun muistelen omaa lapsuuttani ja sitä omineen pärjäämisen taakkaa.
Kuulostat siltä ja uskon myöskin, että sinusta tulee pärjäävä ja rohkea ihminen, mutta toisaalta sensitiivinen vaikeiden kokemustesi myötä!
Kuulostaa tutulta. Me vanhemmat olemme joutuneet itsenäistymään varhain, eikä meitä ole suuremmin hemmoteltu eikä kannustettu. Meillä on ainoa tytär jota on rakastettu, kannustettu ja yritetty kasvattaa omatoimiseksi. On kuitenkin ujo luonteeltaan. Joutui jonkinverran koulukiusatuksi, kaverit jätti yksin. Tietysti ymmärrettävää jos ihminen muuttuu kovin hiljaiseksi. Todettiin masennus. Ei kyennyt kasvamaan itsenäiseksi aikuiseksi, vaikka puolesta asioita ei tehty vaan opetettiin pärjäämään. Todettiin syrjäytynyt persoonallisuushäiriö. On jo aikuinen.
Teidän tytär toivottavasti tulee kuitenkin pärjäämään. Niin se vaan on, että koskaan ei voi varmuudella tietää mikä lapsesta tulee, vaikka itse pärjäisikin elämässä ja parhaansa yrittää kasvattajana.
Toisaalta liian itsevarmat vanhemmat saattavat tavallaan jyrätät herkemmän lapsen alleen, antaen tunteen, ettei kykene ja uskalla, koska on erilainen luonteeltaan kuin vanhemoansa. Vanhemmat ovat ehkä tietämättään antaneet ymmärtää, että muunlaiset ihmiset eivät heidän mielestään ole kovin arvostettavia, vaan pitää olla hyvin itsevarma, rohkea, kova, ulospäinsuuntautunut, puhelias jne. Lapsi ei ole ymmärtänyt, että muunkinlaisella luonteella pärjää ja on kelvollinen ihminen muiden silmissä toimimaan ja olemaan olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa monta kertaa käynyt ilmi että ne suurten ikäluokkien vanhemmat ihan tietoisesti k0sti omille lapsilleen. Ei vahingossa. Vaan tietoisesti päättäen ja valiten.
Tuo sukupolvi on läpimätä. Normaali vanhempi haluaa lapselleen helpomman ja kevyemmän elämän, kuten nyt vaikka minä omilleni. Mulla oli just tällainen orja/väkivalta-lapsuus ja en ole sitä todellakaan omille lapsilleni siirtänyt.
Mutta oma isä sanoi ihan päin naamaa että hän pitää huolen siitä että teillä on vielä paljon kurjempaa kuin mitä hänellä itsellään oli lapsena!Tätä en vain voi käsittää. Miten pienisieluinen voi ihminen olla?
No tuolla tietyllä ikäluokalla ON tuo ajattelutap että omat kärsimykset k0stetaan. Omat vanhemmat aina myös k0staa kaiken. Siis ihan senkin että heillä oli kurja lapsuus (tekivät tietoisesti meille vielä kurjemman lapsuuden) mutta tää kohdistuu kaikkialle muuallekin.
Esim naapuri sanoi jotain tiuskaisevalla äänensävyllä - isä naarmutti sen autoa tahallaan. Jossain kaupassa oli huono asiakaspalvelu - isä seuraavan kerran puristeli tuotteita tahallaan rikki. Ihan vaan k0stoksi
Tuo juontaa varmaan jostain sellaisesta tunteesta että ”minä vastaan muu maailma”, siis joku ihme taistelu ja jos joku jotain tekee (vaikka vahingossa) se koetaan hyökkäyksenä ja sodanjulistuksena. Ja sitten k0stetaan.
Mulla on suvussa muilla vanhempieni ikäisillä tätä ihan samaa. Eli ei ole yksittäistapaus vaan taitaa olla suurempi ilmiö.
Tämä on aivan totta.
Mun vanhemmilla oli samoja taipumuksia, eivät nyt autoja naarmuttaneet, mutta minkään asian tai tapahtuman ei koskaan annettu olla.
Kaikesta piti päästä sanomaan. Mun äiti tekee sitä vieläkin, 'minä kyllä sanon' kaikuu päässäni lapsuudesta ja kuulen sitä vieläkin.
Ihan kaikesta, sellainen itsereflektio puuttuu kokonaan ja tilannetaju.
Siinäkään mielessä en saanut olla hetkeäkään rauhassa lapsena ja nuorena, että yksityisyyttä ei ollut ja kaikkeen puututtiin. Ei ollut niin pientä tai vähäpätöistä asiaa, etteikö sitä olisi reposteltu ja vatkattu.
Kaikesta oli sanomista ja kaikesta todellakin piti päästä sanomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.
Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!
Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.
Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.
Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.
Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.Mitäs menette? Ihan oma valinta. Mikään pakko ei ole.
Tällä kommentoijalla ei taida olla kokemusta hankalista vanhemmista?
Itselläni ei ole ihan samanlainen tilanne kuin tällä 90-vuotiaan lapsella, mutta ymmärrän tilanteen. Oma isäni on vaativa, ei kaikista pahin mutta alkoholisti ja raskas luonne.
Hän käyttää minuun "serkku-korttia"... Eli jos sanon, etten ala hoitamaan jotakin hänen tyhjänpäivästä juttuaan niin "Selvä, soitan sitten Maijalle tai Liisalle, ne kyllä auttaa!"
Serkuillani on itsellään pienet lapset, työ, ruuhkavuodet jne. mutta eivät todellakaan kehtaa kieltäytyä.
Eli usein näissä tilanteissa on useita sisaruksia tai muita sukulaisia, ja sovun säilyttäminen vaikeaa. En halua aiheuttaa serkuilleni tai muille sukulaisille tilannetta, että joutuvat hyppäämään hoitamassa vielä meikäläistenkin asioita. Todennäköisesti eivät edes ymmärtäisi tilannetta, vaan luulisivat että minua ei vain kiinnosta huolehtia isästäni. Isäni kun on heitä kohtaan mukava ja sukulaisten nähden selvin päin.
Riippui tekemisestä. Lukea sai aina ja kokeisiin piti valmistautua pitkän kaavan kautta. Muuten sain kyllä olla aika vapaasti, kun en elänyt himoharrastamisen aikakaudella lapsuuttani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain perunamaan hoidon ylitärkeydestä niin kurkkuani myöden lapsuudenkodissa, että en ole laittanut näin aikuisena perunamaata vaikka oikeasti haluaisin kasvattaa omat. Kun edes ajatus ilmestyy päähäni, niin kurkkua alkaa sillai kuristaa ahdistuksesta, ja taas päätän, etten kyllä voi perunamaata perustaa vaikka hyvä paikkakin sille olisi.
Miten ihmeessä joku perunamaa voi muodostua kelleen sellaiseksi elämän suureksi pääasiaksi, että pyrkii omat lapsensakin valjastamaan sen liioteltuun hoitoon? Marttyyriä esitetään hetikohta jos joku lapsista ei innoissaan osallistu. Ja perunoista siis kyse, ei ole kalliita ostaa ihan kaupasta ilman valtavaa työmäärää. Meilläkin oli talon kokoon nähden ylisuuri tontti, josta puolet oli vihitty tuolle perunamaalle. Käsipelillä luonnollisesti hoidettiin, lapiolla ja kuokalla. Tämä siis 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin koneitakin olisi jo ollut saatavilla. Mutta ei kelvannut.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei ole aikuisina erityisen innoissaan edes tapailemaan, me ainakin onnittelemme itseämme kun elämä on monen sadan kilsan päässä niin eihän sitä "ehdi" matkustelemaan lapsuuden paikkakunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saiko teille muille tulla kaverit leikkimään tai kylään?
Meille ei.
No ei todellakaan saanut. Ehkä koko lapsuusaikana meillä kävi kavereita 2 kertaa koulun jälkeen. Muuten ei ketään saanut tulla, koska "ei nyt jakseta mitään muita mukuloita täällä". Sitten jos olin itse jossain kylässä koulun jälkeen niin suurinpiirtein 30 minuutin päästä tultiin hakemaan takaisin kotiin, koska "ei se rikkaruoho itse itseään sieltä poista ja läksytkin täytyy tehdä."
Meillä ei käynyt ketään ja siksi ehkä meidän lasten sosiaaliset taidot on niin huonot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus sain olla lapsena ja nuorena rauhassa, joskus en. Oma teini (15v) haluaisi koko ajan olla rauhassa. Vain tehdä omia juttuja. Tässä on ollut tasapainottelua, koska pienempi sisarus haluaisi välillä seuraa ja teini ei koskaan haluaisi olla kanssaan. Nuorempi on niin iso että osaa jo pelata pelejä ja tehdä "isojen juttuja" eikä kyse ole mistään nukkeleikistä tai nuoremman vahtimisesta (joskus saanut palkkaa jos vahti tunnin tms) , vaan siitä että esim pelaa pienemmän kanssa peliä yhdessä jota teinikin keskenään pelaa ja sellaista normaalia yhdessäoloa perheen kanssa. Läksyt ym pitää toki saada tehdä rauhassa mutta minusta muu perhe ei voi pyöriä sen mukaan että yksi jäsen haluaa vain olla omissa oloissaan kommunikoimatta mitenkään. Tiskaa, vie roskat ja imuroi jos pyydän, muutaman kerran viikkoon kutakin askaretta enintään, se sujuu mutta on niin raskasta. Jos hänelle edes puhuu niin voi kun on raskasta. :D Eiköhän se siitä. Viikonloppuna saa olla kokonaisen vuorokauden aina tekemättä mitään muiden kanssa.
Tulee mieleen rakkaan aviomieheni rakas teinitytär! :D
Neitokainen haluaa eristäytyä ja olla omissa oloissaan, ja ärsyyntyy kun "koko ajan" häiritään, eli pydetään likavaatteet jotta saadaan pyykkikone päälle, tai ilmoitetaan että sopii stulla syömään. Sitten kun hän laskeutuu ylhäisestä yksinäisyydestään meidän rahvaan pariin, niin tulee kailottamaan juttujaan kun me muut katsomme leffaa jota hän ei halunnut tulla katsomaan. Tulee siis siihen sohvan kaiteelle että "arvaa mitä, mä tein tänään sitä tätä tota, mä oon nii hyvä tekeen näitä juttuja, kukaan muu ei oo oikeastaan niin hyvä kuin mä, jne itsensä kehumista. Sitten kun sanoo että shhhhh!! Me katsotaan nyt tätä leffaa, älä puhu päälle, niin alkaa valitus kun koskaan hän ei saa huomiota ja että on tosi tylsää, eikä mitään tekemistä :D
TEINIT! :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että vanhemmat varsinkin aiemmissa polvissa pakottivat lapset töihin, ei johdu mistään muusta kuin siitä, että agraariyhteiskunnassa leivän leveys johtui perhekunnan ahkeruudesta. Laiskuus ei ollut vain synti, mutta myös mahdottomuus, varma tapa kärsiä myöhemmin kun ruoka ei riittänytkään seuraavana talvena. Käsitystä vapaa-ajasta ei oikeastaan ollut.
Kun kaupungillistuminen ja teollistuminen syntyi, yritettiin samaa "tehdäänpä non-stoppina töitä" soveltaa tehdastyöhön huonoin lopputuloksin.
Mainittakoon että non-stop työ kuitenkin agraari-yhteiskunnassakaan ei ollut loputonta raatamista, vaan työtä tehtiin kausittain ja päivisin oli myös lepohetkiä.
Myös kilpailunäkökohdan voi ottaa huomioon. Myös tänä päivänä ne jotka tekevät enemmän työtä myös todennäköisemmin tulevat paremmin toimeen, eli saavat enemmän rahaa.
Tuo viimeinen pointti ei enää pidä paikkaansa nykymaailmassa. Siivooja tekee 6 päivää viikossa töitä ja koko ajan on kiire, mutta palkka on alle 2000. Toimari tekee saman määrän työtä ja saa ties miten monta tonnia kuussa siitä.
Aika pitkälle palkka on kiinni siitä, onko juuri sellaiset taidot ja koulutus mitä tällä hetkellä tarvitaan, ja miten paljon on tuuria/suhteita, että saa tietyn paikan ja pääsee ylenemään.
Totta kai se oletus on edelleen, että kovaa palkkaa saava on sen omalla työllä ansainnut, mutta todellisuus ei aina vastaa sitä käsitystä.
Hyviä pointteja molemmilla. Minulla ei ole yhtä rankkoja kokemuksia kuin monella ketjuun kirjoittaneella, mutta meilläkin suvussa on arvostettu "työntekoa". Ja "työnteko" tarkoittaa tässä pihatöitä, ruuanlaittoa, pyykkäystä, tiskausta, petausta....
Olen kuullut, että aikoinaan kodinkoneiden myyntiä jopa vaikeutti se, että niiden sanottiin helpottavan perheen äidin elämää.
Sitten pienituloiset ja näennäisesti ahkerat valittavat kun toisen tienaavat enemmän. Ok, en väitä että tulot ihan aina olisi oikeudenmukaisia, mutta suurelta osin ovat. Tuttuni (diplomi-insinööri) on palkkatyössä, normaali työaika, ja saa melkein 100k vuodessa. Joku toinen saa ehkä 25k, vaikka tekee saman tuntimäärän.
Pääsääntöisesti tuloerot ovat ihan OK, koska toisten työ vain on niin paljon tuottavampaa. Jos joku tuo firmalle tuloja (tai säästöjä) satoja tonneja niin kannattaahan siitä maksaa. Ei kukaan maksa kenellekään huikeita summia vain suhteiden tms. takia. Puhun nyt yksityisestä sektorista ja vapaista markkinoista, valtiolla ja kunnilla tilanne on eri koska siellä voi suhmuroida veronmaksajien eikä omaan piikkiin.
Käytin äsken termiä näennäisesti ahkera. Siitähän tässäkin ketjussa on kyse. Pitää olla PUUHAKAS ja kiireinen. Jos ei muuta työtä ole niin sitten pestään vaikka pyykit käsin ettei olla vetelänä. Tämä on se tapa, millä pysytään pienituloisena. Mutta saadaan kirkkaampi kruunu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä oli tuo kasvatus, tosin pihalla sai olla myös omien puuhien parissa, eikä tarvinnut raataa. Sisällä oleilu ei ollut sallittua ja tuo univäkivalta oli käytössä myös. Kun nuorina asuimme hetken kerrostalossa, anoppi oli kauhuissaan, että "kuinka siellä ihminen saa aikansa kulumaan". Noh, lopputulos sitten; miehellä on sekä mieliala, että ahdistuneisuusoireilua, eikä ole keskusteluavulla ja lääkityksellä paljon muuksi muuttunut. Jatkuvasti levoton, uupunut.. Lomat aloitetaan aina jollain autotallin raivosiivoamisella, että sitten voi ansaita itselleen jonkun saunahetken. Töihin palataan uupuneena. Mua väsyttää jo vierestä katsominenkin.
Kai tajuat että miehesi ei voi itse valita että toimiiko noin vai ei?
’
Minäkin olen järjetön ylisuorittaja, siis tuon orjaleiri lapsuuden takia. Olen aina stressissä ja ylivireystilassa. Minä kanavoin tämän työelämään ja olenkin sukuni eka akateeminen ja ylintä johtoa isossa organisaatiossa. Voisi luulla että olen tyytyväinen, mutta enpä ole. Mieluummin olisin tyyni ja rauhallinen enkä pakonomaisella vimmalla suorittava.Meilläkin on miehen kanssa tästä kahnauksia koska hänellä oli ”lepäily sallittu” lapsena, mulla ei ollut koskaan. Ja sama oli täälläkin että sairastaminen on laiskottelua. Mut pakotettiin keuhkoputkentulehduksessa moneksi tunniksi halkoja hakkaamaan koska olin isän mielestä vaan laiska ja teeskentelevä. No tästäpä sit jouduin sairaalaan kun meni tauti pahemmaksi. Isän kommentti oli että teeskentelen laiskana vaan.
Itse asiassa kaikissa terapioissa pyritään siihen että palautetaan se valinnanmahdollisuus potilaalle itselleen takaisin, eli otetaan itse vastuu omasta elämästä, eikä märistä että minä en voi valita tätä autotallin raivosiivoamista, vaan vanhempani ovat valinneet tämän puolestani!
Niin kauan kuin ihminen uskoo ettei hän voi asialle mitään, hän ei sille mitään voi, Kun ajatus kääntyy, ja alkaa ymmärtämään että itse asiassa hän on AINOA joka tälle asialle mitään voi, alkaa toipuminen.
Tsemppiä kaikille! JA hakekaa apua!
Vierailija kirjoitti:
Kiitän onneani etten joutunut elämään tuollaista lapsuutta.
Entä minä ihmeenä ihmiset pitää elämää jos kaiken pitää aina olla pelkkää hampaat irvessä töiden suorittamista, vaikka ei olisi pakko. Mitä siitä hyötyy jos se ei ole palkitsevaa vaan työtä tehdään työn vuoksi, eikä koskaan saa mistään nauttia? Kuulostaa todella turhalta elämältä.
Lomalla Kreikassa taisi silmät aueta lopulta. Eläkeläisrouvat tulivat aamupäivällä kahvilaan rupattelemaan, tupakat vaan savusivat. Pappakööri toisessa pöydässä kommentoi hymyillen pellavapäisiä suomilapsia ja yksi pappa taputti lasta päälaelle. Näki miten suhtautuminen lapsiin oli arvostavaa. Jopa toisten lapsia arvostettiin. Miettii kyllä, kummassa maassa asuu sivistyneitä... Sydämellisiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kotiolot oli epävakaat ja yhtäkkiä tuli väkivaltaa yms, ikinä ei tiennyt milloin alkaa. Kuri oli kova ja kaikesta on haukuttu "taas sun mahas pömpöttää" kun kuljin ohi n. 10 vuotiaana tämä. Hoikka olen ollut aina, ehkä vähän notkoselkä. (Painosta huomautteli tututkin, btw.) Tästä epätasaisuudesta huolimatta me lapset saatiin nukkua melkein miten kauan vain ja vasta 10-11 aikaan aamulla alettiin kyselemään josko herättäis. Tähän ei luojan kiitos liittynyt väkivaltaa.
Joka tapauksessa olen nyt ehkä puoli vuotta yrittänyt nousta sängystä ajoissa, ei onnistu prkl! Aivan helvettiä. Syytän unirytmistäni lapsuuttani ja väitän, että jos olisi herätetty edes klo9 niin olisin aamuvirkumpi. Kouluun heräsin itse normaalisti (kasarilla moni lapsi teki itse, jos et huolehtinut yksin ja tehnyt eväitä itse niin ... jep. Kadehdin niitä joille äiti oli pilkkonut vaikka banaanin ja tehnyt leipää.) En kadehdi ap:tä, mutta toivoisin, että normaali unirytmi olisi ollut osana lapsuuden arkea. Unihäiriöitä minulla oli jo ala-asteella.
Nykyään tarvin aamutyön, että rytmi tasoittuu, yksin se tuntuu suorastaan henkivaltoja vastaan taistelulta. Olen aika ylpeä siitä, että edelliseen työpaikkaani pääsin tarvittavina aamuina ylos klo 4.40 😍.
Perus av, kerrot elämästäsi jotain hyvin henkilökohtaista ja raskasta. Ihmiset alapeukuttaa. Kyllä tarvii olla sairas, huh huh. Jos luit tekstin niin en ole ikinä helpolla päässyt. Ja aiheesta (en pysty heräämään) on sanottu jollain työpaikallakin kautta rantain.. Mutta ei se mitään, mulle ihan sama, etsitte pelkkää saman valittajia, uudet näkökulmat ei käy ja nega rules. Ehkä pitäisi olla pikemminkin huolissaan jos tämmöiset ihmiset olisi samalla aaltopituudella. Joten hyvä näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää heitä jotka olivat/ovat olleet sotaaikana lapsia.🤔
Olen sitä mieltä, että mitä enemmän teet lapsena nuorena töitä sitä paremmin pääset työpaikkoihin. Työn tekoon ihminen on tarkoitettukin.
Toi viimeinen lause 🤣😭
Taitaa olla se "vanhat hyvät ajat"-trolli, joka aina välillä saapuu tänne ilmoittamaan, että ennen oli hyvää elämää kun tehtiin työtä, ja nykyajan ihmiset on ihan kermaperseitä.
En tiedä mikä hänen oma elämäntapansa on, mutta ilmeisesti jää aikaa tulla vauva.fi:hin keskustelemaan. Vois senkin ajan käyttää siihen hyödylliseen työn tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kotiolot oli epävakaat ja yhtäkkiä tuli väkivaltaa yms, ikinä ei tiennyt milloin alkaa. Kuri oli kova ja kaikesta on haukuttu "taas sun mahas pömpöttää" kun kuljin ohi n. 10 vuotiaana tämä. Hoikka olen ollut aina, ehkä vähän notkoselkä. (Painosta huomautteli tututkin, btw.) Tästä epätasaisuudesta huolimatta me lapset saatiin nukkua melkein miten kauan vain ja vasta 10-11 aikaan aamulla alettiin kyselemään josko herättäis. Tähän ei luojan kiitos liittynyt väkivaltaa.
Joka tapauksessa olen nyt ehkä puoli vuotta yrittänyt nousta sängystä ajoissa, ei onnistu prkl! Aivan helvettiä. Syytän unirytmistäni lapsuuttani ja väitän, että jos olisi herätetty edes klo9 niin olisin aamuvirkumpi. Kouluun heräsin itse normaalisti (kasarilla moni lapsi teki itse, jos et huolehtinut yksin ja tehnyt eväitä itse niin ... jep. Kadehdin niitä joille äiti oli pilkkonut vaikka banaanin ja tehnyt leipää.) En kadehdi ap:tä, mutta toivoisin, että normaali unirytmi olisi ollut osana lapsuuden arkea. Unihäiriöitä minulla oli jo ala-asteella.
Nykyään tarvin aamutyön, että rytmi tasoittuu, yksin se tuntuu suorastaan henkivaltoja vastaan taistelulta. Olen aika ylpeä siitä, että edelliseen työpaikkaani pääsin tarvittavina aamuina ylos klo 4.40 😍.
Perus av, kerrot elämästäsi jotain hyvin henkilökohtaista ja raskasta. Ihmiset alapeukuttaa. Kyllä tarvii olla sairas, huh huh. Jos luit tekstin niin en ole ikinä helpolla päässyt. Ja aiheesta (en pysty heräämään) on sanottu jollain työpaikallakin kautta rantain.. Mutta ei se mitään, mulle ihan sama, etsitte pelkkää saman valittajia, uudet näkökulmat ei käy ja nega rules. Ehkä pitäisi olla pikemminkin huolissaan jos tämmöiset ihmiset olisi samalla aaltopituudella. Joten hyvä näin.
Unirytmi on tutkitusti synnynnäistä, ja vasta viime aikoina on huomattu että näin on. Agraariyhteiskunnassa herättiin klo 5, koska kaikki työt piti ehtiä tehdä ennen pimeän tuloa. Ja sitten kun tuli pimeä, mentiin takas nukkumaan. Nykyaikana on mahdollisuus olla persoonallisempi.
Itse olen aina ollut illanvirkku, en pysty nukahtamaan ennen puoltayötä ja mieluiten nukun noin klo 2-12. Veljeni on lapsesta asti herännyt joka aamu klo 6, eikä pysty valvomaan pitkään. Samat vanhemmat, sama koti. Ollaan edelleen tällaisia 30 vuotta myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te 1940- ja 1950-luvulla syntyneet, ahneet ja itsekkäät suuret ikäluokat olette surkeimpia vanhempia ja isovanhempia Suomen historiassa! Olette ahneita ja katkeria ja elämäänsä kyllästyneitä valittajia, joille lapset ovat aina olleet vain rasite. Te olette pilanneet lastenne lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden. Koska epäonnistuitte surkeasti omien lastenne hoitajina ja kasvattajina, yritätte nyt puuttua raivokkaasti aikuisten lastenne ja lastenlastenne elämään. Olitte surkeita vanhempia ja nyt olette yhtä surkeita isovanhempia. Jaatte pyytämättä ohjeita, neuvoja, komentoja,kommentteja ja toivomusmääräyksiä, rikotte lastenne kotirauhaa ja terrorisoitte aikuisten lastenne perhe-elämää.
Me osaamme hoitaa ja kasvattaa lapsemme vallan hyvin ilman isovanhempien apua. Meidän perhe on saanut 1940-luvulla syntyneiltä isovanhemmilta apua 0 tuntia vuodessa. Onneksi meillä on pitkä välimatka emmekä asu samalla paikkakunnalla isovanhempien kanssa!
Te itsekkäät narsistiäidit ja narsisti-isät saisitte hävetä! Tulevana äitienpäivänä nämä narsistiäidit ja narsisti-isoäidit eivät ansaitse yhtään kukkaa, korttia, kahvia tai kakkua! Sen sijaan ansaitsette Surkean Äidin palkinnon, kuravettä, risua ja keppiä ja yhtä huonon kohtelun kuin olette antaneet lapsillenne!
Te olette olleet lapsia kaltoinkohtelevia, laiminlyöviä, väkivaltaisia ja turvattomia äitejä ja isiä. Lapsenne ovat kasvaneet kotona turvattomuuden, pelon, välinpitämättömyyden ja väkivallan ilmapiirissä. Veitte vauvojanne päivähoitoon 2-3 kuukauden iässä. Hoidatitte pieniä lapsia ja koululaisia jatkuvasti mummoloissa, jotta pääsitte itse mahdollisimman helpolla lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa.
Teidän mielestä termi "lastenkasvatus" tarkoittaa lapsen alistamista, nöyryyttämistä, huutamista, nimittelyä, kiroilua, haukkumista, laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua, pelottelua, uhkailua, kurittamista ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tosiasiassa perhepäivähoitaja, päiväkoti, koulu ja isovanhemmat ovat suurimmalta osalta hoitaneet ja kasvattaneet lapsenne. Olette pilanneet lastenne elämän. Ei tarvitse ihmetellä, miksi aikuinen tytär, poika, miniä, vävy tai lapsenlapset eivät halua olla kanssanne missään tekemissä. Sitä saa mitä tilaa!
Vierailija kirjoitti:
Olen se vuonna - 47 syntynyt, joka kertoi tuolla aiemmin miten maalaistalossa jo varhain joutui peltohommiin.
Uskokaa tai älkää, niin tällaisesta en ole aiemmin tiennyt, että turhaa työntekoa on lapsilla teetetty, ettei vaan olisi jouten. Meidän kylässä tehtiin kyllä vaan ihan tarpeellisia asioita. Miten vanhemmat ovat voineet olla niin tyhmiä ja ilkeitä. Sekä todella outoa se vahtiminen, ettei omassa huoneessaankaan tai saunassa ole saanut olla rauhassa. Ja sairas ei saanut olla. Käsittämätöntä. Minä sairastin usein pienenä ja äiti oli huolissaan ja hoiti ja lääkäri aina kutsuttiin kun kuume nousi liian korkealle. Niinhän pitäisi lasta kohdella. Kirjojakin sain lainata kirjastosta, eikä pidetty mitenkään pahana asiana. Kiitollinen saan olla omasta lapsuudestani vaikka joskus siitäkin tulee valitettua. Ja vanhempani olivat vielä vanhempaa sukupolvea ja elämä rankempaa silloin.
Ja kaiken huippu tietenkin monilla se ruumiillinen kuritus ja se oikein vihassa lyöminen. Tuntuu aivan mielenvikaiselta. Tiedän, että meidänkin kylässä meitä suurta ikäluokkaa toisia vitsalla kasvatettiin, mutta piti olla tosi pahoja tehnyt. Muistan meilläkin oli vitsa makuuhuoneen oven karmin välissä joskus muistutuksena, että rauhoituttiin iltaisin nukkumaan eikä riehuttu, mutta ei sitä tarvinnut käyttää. Isä joskus veljeä kovisteli ja nuhteli ja läimäyttelikin, kun oli pahoja tehnyt, mutta ei sentään mitään pieksejäisiä ollut. Isää kyllä pelättiin.
Minä ja sisarukseni (suurta ikäluokkaa) emme ruumiillisen kurituksen perinteitä jatkaneet, kunnon ihmisiä lapsista kuitenkin tuli.
Myös työpaikassani aikoinaan oli paljon meitä nuoria samanikäisiä vanhempia ja vietimme myös vapaa-aikaa yhdessä, olimme avomielisiä ja puhuimme paljon henkilökohtaisia asioita. Ei kukaan kyllä pitänyt kovaa kuria lapsilleen. Tunsimme myös toistemme lapset. Yleensä kaikki aina kilvan kehuivat omiaan, mutta tosin meillä olikin keskimäärin vain yksi tai kaksi lasta.
Luulin todella, että käytännössä ruumiillinen kuritus loppui jo meihin suuriin ikäluokkiin kun toiset meistä sai selkäänsä, kunnes nyt vasta vanhoilla päivilläni on selvinnyt, että miten yleistä se on ollutkin vielä meidän sukupolven äideillä ja isillä lapsiaan kohtaa. Luin nimittäin sitä ketjua " 70-luvulla syntyneiden äidit jne." niin siinä kaltoinkohtelu tuli ilmi monissa kertomuksissa. Ja nyt täällä vähän toiselta kantilta. En millään pysty käsittämään, että lapsen etua olisi ajateltu tällaisella kasvatuksella. Mielivaltaista meininkiä on ollut. Järjellä ei voi ymmärtää. Ja tietysti vielä vähemmän tunteella. Ymmärrän jos tällaisiin vanhempiin otetaan etäisyyttä.
Aamen! 100% totta joka sana. Ihan sama meillä.
Lisään vaan sen että ne suuret ikäluokat rohmusi itselleen kaiken (omat vanhempani ostattivat ensiasunnon vanhemmillaan, saivat lahjoina mökkitontin ja mökin vanhemmiltaan, maksattivat isoja hankintoja, hoidattivat lapsensa koko ajan vanhemmillaan, saivat kaikkiin muuttoihin ja remontteihin apua ja rahaa... siis ihan valtavasti apua koko ajan!!)
Ja kun vastaavasti suurt ikäluokat ei antaneet omille lapsilleen YHTÄÄN MITÄÄN apua tai tukea. Ei taattu lainaa, ei ole autettu muutossa, ei ostettu yhtään mitään (edes joululahjaa!), ei ole hoidettu kertaakaan lapsenlapsi, ei viitsitä pitää yhteyttä eikä tavata, ei haluta mitenkään tukea tai kannustaa omia lapsia missään.Sellainen ”sukupolvien auttamisen ketju”. Siitä puuttuu yksi lenkki. SUURET IKÄLUOKAT.
Me suurten ikäluokkien kaltoinkohdellut lapset tulemme auttamaan kaikessa omia lapsiamme, koska tiedämme miten pahalta tuntuu olla ilman välittämistä, yhteydenpitoa, apua, tukea. Mutta me itse jäimme kaikkea tätä ilman. Se niinsanottu ahne sukupolvi rohmusi ihan kaiken.
Apua! En ole ikinä tajunnut kuinka katkera ja vihainen pitäisi olla, kun vanhempani kuuluvat suureen ikäluokkaan. Olen saanut apua ja tukea, lastenhoitoapua yms.
Äitini laittoi minut hoitoon 3kk iässä, koska hänen oli pakko - ei yhden tuloilla olisi ruokaa saanut ja laskuja maksettu. Eikä heidän vanhemmillaan ollut rahaa auttaa talon ostamisessa.Onko kaikki muut suurten ikäluokkien lapset noin raivopäisiä työssä ja kotona kuin palstoilla? Vai teeskentelettekö tekin julkisesti normaalia ja mukavaa kuten joku sanoi vanhempiensa tehneen? 😨
Pelottava ajatus että olen saattanut kohdata teitä koulussa ja työelämässä, enkä ole tunnistanut läheskään kaikissa ikäluokkaani kuuluvissa noin valtavaa raivoa ja katkeruutta. Ne jotka huomaa, on niitä selkäänpuukottajia ja avoimen ilkeitä, mutta teeskenteleekö loput? Toi on varmaan se sukupolvia jatkuva trauma, mistä puhutaan.
Häivy ketjusta idari. Sulla on HYVÄT VANHEMMAT. Nyt emme puhu niistä. Olisit vähän toinen ääni kellossa jos sulla olisi julmat hakkaajat ja orjuuttajat. Saakeli että ärsyttää hyvän kodin pumpulilapset jotka tulee pätemään.
Tuli noista puupinoista mieleen: ex-mies totesi aina kun nähtiin jonkin talon pihassa isoja sairaalloisen siistejä puupinoja, että ”tossakin talossa on seksielämä loppunut”.