Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi 60-luvulla ja 70-luvulla enkä tunnista näitä juttuja. Ainakaan minun lapsuuteni ei ollut niin kova, etteivät nykyajan nuoret siinä pärjäisi. Koti ei ollut työleiri, jossa olisi kielletty lukeminen ja opiskelu. Ja kesätöihin oli 80-luvulla paljon helpompi päästä kuin nykyään.
Olin lapsi 50 luvulla enkä minäkään näitä juttuja tunnista. Mielelläni pieniä hommia tein kuten lapset siihen aikaan tekivät.
Pienten hommien tekeminen on eri asia kuin olla koko ajan valmiudessa singahtamaan paikalle tekemään just heti jotain, mitä vanhemmalla mieleen juolahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N56 kirjoitti:
Mä jouduin heti peltotöihin kun opin kävelemään. Mieti sitä!
Joo niin varmaan.
Monilla hyvien rakastavien vanhempien lapsilla on sellainen illuusio, että kun heillä oli ihanat vanhemmat ja hyvä lapsuus, niin KAIKILLA oli samanlainen. Eivät ymmärrä että se hyvä lapsuus on harvinaisempi. Että se on uskomaton etuoikeus. Että se on mieletön tuuri ja onni.
Huonolla tuurilla olisi päätynyt narsistin lapseksi. Tai tällaisten sadisti-orjuuttajien.
Olen itse lapsenrääkkääjä-narsistin lapsi ja en missään nimessä väitä että tiettynä aikana kaikki oli huonoja vanhempia. Vaan paremminkin niin että _kaikkina_ aikoina osa vanhemmista on täysin luokattomia ja kelvottomia.
Katsoin pari päivää sitten Anne Frankin sisarpuolesta dokumentin (ehkä joku muukin näki?) ja mua alkoi liikutuksesta itkettää miten siinä hänen lapsuuperheessä rakastettiin lapsia, huolehdittiin niistä, soitettiin musiikki lapsille ja ylipäätään kaikki tehtiin lapsen parhaaksi. Ja tää oli ennen sotaa.
Mä en ole saanut keskiluokkaisessa perheessä koskaan kokea mitään rakkautta, mitään arvostusta, mitään välittämistä, enkä ole tullut koskaan kuulluksi, mun ajatukset ja mielipiteet ei kiinnostaneet enkä saanut niitä sanoa ääneen koskaan. Olin arvoton, näkymätön ja syntipukki jota hakattiin ja satutettiin ja johon vanhemmat purki oman stressinsä.
Näissä ketjuissa aina menee juupas-eipäs väittelyksi sen takia että se merkitys sanalle NORMAALI on kaikilla erilainen. Lue tämä lause vielä toisen kerran ja mieti sitä. Sillä tämä aiheuttaa myös turhat kofliktit, paitsi tässä ketjussa, ylipäätään maailmassa.
Hyvän perheen lapsi luulee että normaali lapsuus on hyvä lapsuus. Huonon perheen lapsi luulee että kaltoinkohdeltu lapsuus on normaali.
Jokaisella on oma tarina, historia, painolasti, taakka. Sen takia ei hirveästi kannata alkaa koskaan toisia neuvomaan, opastamaan tai pätemään. Et tiedä etkä näe kaikkea mitä siellä taustalla on.
En tiedä mikä olisi oikea paikka vertaistuelle. Sellaista todella tarvittaisiin sillä meitä on paljon jotka emme saa terapiaa, minäkään en saa. Jos on liian pärjäävä ja työkykyinen, sitä ei oikein tahdo saada. Ja - kuten me kaikki orjaleirin eläneet tiedämme - hammasta purren sitä vaan pakottaa itsensä olemaan reipas ja kestämään, vaikka oikeasti olisi ollut loppu ja parikymmentä vuotta sitten!
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi 60-luvulla ja 70-luvulla enkä tunnista näitä juttuja. Ainakaan minun lapsuuteni ei ollut niin kova, etteivät nykyajan nuoret siinä pärjäisi. Koti ei ollut työleiri, jossa olisi kielletty lukeminen ja opiskelu. Ja kesätöihin oli 80-luvulla paljon helpompi päästä kuin nykyään.
Minä poimin kesätöinä 80-luvulla mansikoita. Luulen, että moni nuori ei tänä päivänä sitä tee, on mieluimmin jouten. Pärjäisi varmaan ja osaisi, mutta kieltämättä ei se kovin mukavaa ollut. Minä vaan tarvitsin sen pienenkin rahan.
N56 kirjoitti:
Mä jouduin heti peltotöihin kun opin kävelemään. Mieti sitä!
Kermaperse!
Minä kitkin perunapeltoa ja kasvimaata heti kun opin ryömimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
N56 kirjoitti:
Mä jouduin heti peltotöihin kun opin kävelemään. Mieti sitä!
Kermaperse!
Minä kitkin perunapeltoa ja kasvimaata heti kun opin ryömimään.
Minä tiskasin jo kohdussa lapsivedellä!
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi 60-luvulla ja 70-luvulla enkä tunnista näitä juttuja. Ainakaan minun lapsuuteni ei ollut niin kova, etteivät nykyajan nuoret siinä pärjäisi. Koti ei ollut työleiri, jossa olisi kielletty lukeminen ja opiskelu. Ja kesätöihin oli 80-luvulla paljon helpompi päästä kuin nykyään.
Olin lapsi 50 luvulla enkä minäkään näitä juttuja tunnista. Mielelläni pieniä hommia tein kuten lapset siihen aikaan tekivät.
Pienten hommien tekeminen on eri asia kuin olla koko ajan valmiudessa singahtamaan paikalle tekemään just heti jotain, mitä vanhemmalla mieleen juolahtaa.
Ei kannata olla missään tekemisissä sellaisten vanhempien kanssa. Hylkää heidät heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukea sai. Se oli hyväksyttävä syy olla tekemättä muuta hetken aikaa.
Kesät vietettiin sähköttömällä mökillä ja siellä sitä tekemistä riitti. Hae vettä tai polttopuita. Kitke kasvimaata puoli päivää, kastele kasvimaata, kerää mansikat, herneet, viinimarjat... Ai niin. Siihen aikaan kävi kauppa-auto. Tietysti lapset olivat ne, jotka ehtivät päivystämään ulkona tien varressa milloin se auto tulee -joskus tuli puoli tuntia etuajassa ja joskus toista tuntia myöhässä.
Lapsuudessani kotona maalla oli kunnon työleiri. Läksyt tehtiin illalla kun kaikki työt oli saatu tehtyä. Pahinta oli keväällä, kesällä ja syksyllä sekä ennen juhlapyhiä, talvella oli hiukan rauhallisempaa. Jo jostain neljävuotiaasta alkaen tiskasin, hain puita liiteristä ja tein pikkuaskareita sisällä, jos 60-luvulla olisi lapsia voitu laittaa pikkupiioiksi tai apupojiksi, minut olisi varmasti laitettu. Liian raskaasta ruumiillisesta maatyöstä on monelle seurannut kaikenlaisia terveysongelmia. Koulunkäyntiä ei arvostettu, oppikoulussa oppi "herraksi", mikä oli todella halveksittavaa kotiväen mielestä. Tämä siis 60-70 -luvulla.
Lasten ainoa elämäntehtävä oli tehdä töitä ja palvella vanhempia ja kotoa pois muuttaneita vanhempia sisaruksia, kun nämä tulivat kylään. Käsittämätöntä, miten piti passata sisaruksia, jotka eivät edes kahvikuppia voineet itse kaapista itselleen ottaa ja vahtia näiden lapsia, kun vanhemmat itse eivät viitsineet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monilla hyvien rakastavien vanhempien lapsilla on sellainen illuusio, että kun heillä oli ihanat vanhemmat ja hyvä lapsuus, niin KAIKILLA oli samanlainen. Eivät ymmärrä että se hyvä lapsuus on harvinaisempi. Että se on uskomaton etuoikeus. Että se on mieletön tuuri ja onni.
Huonolla tuurilla olisi päätynyt narsistin lapseksi. Tai tällaisten sadisti-orjuuttajien.
Olen itse lapsenrääkkääjä-narsistin lapsi ja en missään nimessä väitä että tiettynä aikana kaikki oli huonoja vanhempia. Vaan paremminkin niin että _kaikkina_ aikoina osa vanhemmista on täysin luokattomia ja kelvottomia.
Katsoin pari päivää sitten Anne Frankin sisarpuolesta dokumentin (ehkä joku muukin näki?) ja mua alkoi liikutuksesta itkettää miten siinä hänen lapsuuperheessä rakastettiin lapsia, huolehdittiin niistä, soitettiin musiikki lapsille ja ylipäätään kaikki tehtiin lapsen parhaaksi. Ja tää oli ennen sotaa.Mä en ole saanut keskiluokkaisessa perheessä koskaan kokea mitään rakkautta, mitään arvostusta, mitään välittämistä, enkä ole tullut koskaan kuulluksi, mun ajatukset ja mielipiteet ei kiinnostaneet enkä saanut niitä sanoa ääneen koskaan. Olin arvoton, näkymätön ja syntipukki jota hakattiin ja satutettiin ja johon vanhemmat purki oman stressinsä.
Näissä ketjuissa aina menee juupas-eipäs väittelyksi sen takia että se merkitys sanalle NORMAALI on kaikilla erilainen. Lue tämä lause vielä toisen kerran ja mieti sitä. Sillä tämä aiheuttaa myös turhat kofliktit, paitsi tässä ketjussa, ylipäätään maailmassa.
Hyvän perheen lapsi luulee että normaali lapsuus on hyvä lapsuus. Huonon perheen lapsi luulee että kaltoinkohdeltu lapsuus on normaali.
Jokaisella on oma tarina, historia, painolasti, taakka. Sen takia ei hirveästi kannata alkaa koskaan toisia neuvomaan, opastamaan tai pätemään. Et tiedä etkä näe kaikkea mitä siellä taustalla on.
En tiedä mikä olisi oikea paikka vertaistuelle. Sellaista todella tarvittaisiin sillä meitä on paljon jotka emme saa terapiaa, minäkään en saa. Jos on liian pärjäävä ja työkykyinen, sitä ei oikein tahdo saada. Ja - kuten me kaikki orjaleirin eläneet tiedämme - hammasta purren sitä vaan pakottaa itsensä olemaan reipas ja kestämään, vaikka oikeasti olisi ollut loppu ja parikymmentä vuotta sitten!
Loistava kirjoitus! Meitä on monia! Lohdullista kuitenkin ajatella, että on muitakin! Tsemppiä ja jaksamista sinulle, ymmärrän täysin tunteesi ja kokemuksesi.
Vähän kevennystä (joskin kipeää samalla):
Joulu oli juhlista jaloin, tämä siis kasari-ysärillä.
Koska me lapset, lähinnä esikoisena minä, tehtiin orjan lailla ne kotihommat, eli siivottiin ympäri vuoden, tuli jouluna kuvioon hetkellinen pari päivää kestävä muutos. (Normaaliaikoina minä imuroin sen 2-3krt viikossa, pesin lattiat, tamppasin matot ja pyyhin tasot ja kaapit jne eli pointti siis se että äiti ei siivonnut itse koskaan).
No, jouluna se sai jonkun mielenhäiriön - varmaan siksi että näyttäisi suvun ja naapurien silmissä ahkeralta, ja se teki sen joulusiivouksen. Toki autoimme häntä koska se oli isompi siivous, mutta tän siivouksen jälkeen äiti veti IHAN AINA hirveät väsymys-kilari ja itki ja karjui miten HÄN aina joutui ykdin siivoamaan, miten AINA häntä rasitetaan siivouksella, miten HÄN tekee kaiken yksin ja kukaan ei auta! Hirveää märinää, tämä oli siis aina aatonaaton iltana.
No tilanne kehittyi. Aina sitten aattona äiti siirtyi raivo/karjumis/viha kohtauksesta itsesääli-marttyyrivolinaa . Alkoi se itsesäälinen valitus että häntö ei kukaan arvosta vaikka koko ajan kaikkea teen, kukaan ei huomaa miten hän uurastaa, ihan sama vaikka häntä ei olisi.
Tätä kesti pari kolme tuntia, ja sitten narsistinen isä veti kunnon kilarit kun lopullinen päre meni.
Välillä se ajoi vaimon ja lapset pakkaseen ja päästi vasta parin tunnin päästä sisään. Jos ei ollut ihab niin vihoissaan niin piti mykkäkoulua äidille koko joulun ja tiuski ja raivosi meille lapsille.
Tämä farssi toistui JOKA IKINEN joulu. Silloin kun oltiin pieniä, ja silloin kun oltiin isona, ja niinä viimeisinä jouluina kun olin 22-24v. Kun täytin 25 niin tajusin että tuonne en mene enää koskaan. Pilaamaan joulua.
Traumaattistaha tää tavallaan on mutta vähän jo naurattaa. Tästä huolimatta minusta tuli kuitenkin ”jouluihminen” mutta se vaati sen että sain ensin omat joulut ilman lapsuudenperhettä, ja sain luoda ihan uudet perinteet ja tavat - niin, ja tunnelman.
On kyllä ikimuistoista sillä lailla että aatonaaton iltana alkaa naurattaa kun muistelee että tähän aikaan on ensin se viha-kiukku-raivari ja huomenna asttoaamuna marttyyri-volina kohtaus :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ei 90 luvulla enää kuritettu, sehän kiellettiin 1984
Tuo kielto innosti isääni pieksämään vaan lisää. Ei todellakaan mikään laki estänyt tuota
Mielenterveysongelma hänelle, ei kovin yleistä mutta ikävää
Miten joku on näin naiivi? Luulee että kun laki tuli niin pieksäminen loppui. Ei loppunut meilläkään, ei kellään koulukaverillakaan, vaan jatkui ihan niinkuin ennenkin.
Sitä tapahtuu myös NYKYÄÄN.Miten joku on niin lapsellinen että luulee että tuota lakia noudatetaan?
Eiköhän nykyään jo noudateta 30 vuoden jälkeen kieltämisestä ja kyllähän nykyään tulee kalliiksi kun tukistamisestakin tulee tuhansien eurojen sakko mutta kaikkia lakeja aina rikotaan siksi meillä on oikeuslaitos.
Ei voi olla totta. Sun on pakko olla jotenkin pumpulin sisällä elämäsi viettänyt. Jos yhtään lukisit uutisia niin tietäisit että vanhemmat pieksää ja mukiloi lapsiaan ihan huolella, ja kyllä, NYKYÄÄN.
Elät jossain sairaassa lahkossa, ei täällä päin lapsia mukiloida.
Mukiloidaan. Joka puolella. Et vaan tiedä siitä mitään kun se piilotellaan. Espoon Westendissäkin mukiloidaan. Sisko on poliisi ja kertoo että sieltä tätä löytyy yllättävän paljon.
Se että sinä et näe, ei tarkoita ettei sitä olisi.No siis kusipäitähän nyt on kaikissa porukoissa, mutta ei kai se nyt valtavan yleistä ole kuitenkaan? Siis tyyliin että joka toisessa kodissa piestään lapsia?
Lapsia ei ole sataan vuoteen piesty muualla kuin kodeissa joissa oli alkoholismia, rikollisuutta ym. epäsosiaalista elämää. Koulukodeissa käytettiin ruumiillista kuritusta. Vuoteen 1979 vanhemmilla oli kuritusoikeus omiin lapsiin, vuonna 1984 muutettiin rikoslakia joka teki selkäsaunoista rikollista.
Juu kyllähän se näennäisesti kiellettiin. Olin 1. luokalla, kun vanhempi siskoni kiskottiin hiuksista raput alas, sen jälkeen huoneeseen, jossa ”kasvatus” jatkui vyön solkiosalla ympäri kroppaa. Siskoni huusi, joten lopuksi tampattiin päätä seinään, kunnes tuli hiljaista. Siskoni meni sosiaalitoimistoon tämän epidosin jälkeen, jäljistä ei jäänyt epäselväksi mitä oli tapahtunut. Kertoi lasun työntekijöille, mitä kotona oikein tapahtui. Arvaas mitä työntekijät sanoivat? Sinun täytyy olla kiltti tyttö ja kuunnella isääsi, hänellä on ollut vaikeaa kun vaimo kuoli (eli meidän äitimme). On täällä kuules paaaaaaaaljon pahempia tapauksia ollut. Yritä nyt vain tulla toimeen isäsi kanssa. Tapahtui 1990-luvun loppupuoliskolla. Sama jatkui sitten kohdallani, minä satuin oireilemaan itsetuhoisesti, joten kun lopulta pelättiin, että päätän päiväni, pääsin pois. Kukaan viranomainen ja työntekijä ei uskonut, kun yritin kertoa millaista kotona oli. Minulle sanoi sekä terapeutti että perhetukikeskuksen työntekijät, että etköhän sinä nyt taida vähän valehdella? Lastensuojelun kirjauksissa ei ollut mitään mainintaa isän rajusta juomisesta, väkivaltaisuudesta eikä mistään. Perhekodissa työntekijät selvittivät isäni pyynnöstä, mikä minun osuuteni olisi lapsuuden perheen talolainasta (koska omistin siitä osan äitini osuudesta). Kaikki tämä ja paljon muuta todella tapahtui. Suomessa. 1990-2004 vuosien aikana alkaen jo joitakin vuosia ennen sitä.
Myöhemmin sain tietää pyytäessäni papereitani lastensuojelusta, että minusta oli tehty lukuisia lastensuojeluilmoituksia jo vauva-aikana. Isäni ryyppäsi ja jätti lapset keskenään, saatoimme olla ilman ruokaa, keskenämme yöiden yli, siskoni vei minua hoitoon talvella ilman ulkovaatteita, oli ennen sitä tehnyt minulle puuroa mikrossa. Kukaan ei puuttunut ja ilmoitukset kuitattiin ilmeisesti siten, että ilkeitä juoruja.
Ihan kauheaa! Olen niin pahoillani puolestanne. Ei voi ymmärtää!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.
Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!
Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.
Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.
Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.
Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.
Miksi, oi miksi suostutte moiseen? Palkitsetteko rakastavasta äitiydestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea pullamössö- ja kermapersesukupolvi ovat oikeasti suuret ikäluokat. Oma hypoteesini on, että koska heidän vanhempansa olivat OIKEASTI eläneet kaikkein pahimmat tilanteet ja vuodet mitä voi (sotavuodet), on näiden lapsille (eli ns. isoille ikäluokille) syntynyt alitajuinen tietoisuus siitä, että he eivät voi ikinä eikä koskaan kompensoida eikä ylittää omien vanhempiensa uhrauksia ja kärsimyksiä.
Isot ikäluokat olivat luokka, joka pääsi ennennäkemättömään nousukauteen mukaan, heidän vanhempansa olivat sen selkänahastaan ja sota-ajan uhrauksilleen raskaasti lunastaneet. Isot ikäluokat tämän tiedostavat, ja ovat siitä syytä jotenkin impotentin katkeria, koska tietävät että oikeasti he eivät ole tehneet mitään muuta kuin imeneet tissiä - ensin äitinsä ja sen jälkeen yhteiskunnan.
Tuo pullamössösukupolvi sitten selittää itselleen, että oikeastaan HE ovat niitä, jotka tämän yhteiskunnan ovat rakentaneet, tehneet kovasti töitä ja kärsineet. Koska eivät kestä myöntää itselleen sitä totuutta, että tosiasialliset kärsijät ja sankarit olivat heidän omat, sota-aikana eläneet, vanhempansa. Tuota vihaa ja syyllisyydentuntoista katkeruutta omasta asemastaan suhteessa omiin vanhempiinsa ovat suuren ikäluokan ihmiset sitten purkaneet omiin, 70-90-luvulla syntyneisiin, lapsiinsa.
Sinäkö ne tämän päivän nuoret olet sairastuttanut. He ovat sairaampia kuin koskaan. Eilen sanottiin ihan uutisissa. Tuskin se seitsemänkymppinen äiti on enää niitä tämän päivän koululaisia ja nuoria kyennyt synnyttämään.
Sinustahan se viha ihan huokuu. Hui, kun ihan pelottaa.Miten nykylasten ja -nuorten pahoinvointi liittyy minuun ja minun ajatuksiini? Ja miten se muuttaa sitä faktaa, että suuret ikäluokat OVAT suurelta osin sellaisia, kuin kirjoitin? Olen 35-vuotias, käynyt aikanaan 6 vuotta terapiassa, koska omat vanhempani olivat tuota kaiken saanutta pullamössö-suurta ikäluokkaa. Itse jouduin terapian avulla opettelemaan pois ylivaativuudesta ja suorittamisesta.
Turhaan sinä minua ja ajatuksiani pelkäät. Enemmän kannattaa pelätä peiliin katsomista, sillä se sattuu.
Pelkään sitä kun kun yleistät. Kaikki suuret ikäluokat oli pahoja. Minun isäni ja äitini eivät olleet, eivätkä ole ryöstäneet ketään. Heillä on ollut vain perustoimeentulo. He eivät ole saaneet maita ja mantuja eivätkä mökkipalstoja. He eivät ole vihanneet eivätkä olleet katkeria omille vanhemmilleen. Eivät ole purkaneet katkeruutta minuun. Olen 45 vuotias. Kirjoituksesi vaikutti hyvin aggressiiviselta. Loukkasit minun vanhempiani. Minulla on oikeus puolustaa heitä, koska heillä ei ole nettitaitoa tulla pitämään tänne puoliaan.
Ihan vaan kuvaannollisesti yleistin samalla tavalla oman sukupolveni, että jokainen hyvä vanhempi voi kuvitella, että miltä se itsestä tuntuu, kun kaikki niputetaan samaan kastiin.
Kirjoitinkin, että "miten se muuttaa sitä faktaa, että suuret ikäluokat OVAT suurelta osin sellaisia, kuin kirjoitin? "
Ei minun vanhempanikaan ollut niin sekaisin, miten monella tässä ketjussa kirjoittaneella on ollut. Silti tunnistan, kuten sanoin, suurelta osin tiettyjä luonteenpiirteitä, jotka tuossa ikäluokassa ovat todella yleisiä. "Me ollaan rakennettu tää maa/me ollaan työmme tehty ja eläkkeemme ansaittu/minäminäminä olen ollut ahkerin ja nykynuoret eivät tee ja jaksa mitään, kun me boomerit sentään rakennettiin tää maa!" Ei tarvitse montaa keskustelu- tai lehden kommenttipalstaa lukea, kun asia tulee selväksi. Ja ihan "oikeassa elämässä" olen törmännyt tuolla asenteella oleviin suurten ikäluokan ihmisiin, että sattumaa ei voi olla se, että nuo asenteet ovat leimallisia juuri heille.
Hyvä sinulle, ja minulle, että meidän vanhempanne eivät olleet niitä sekopäisimpiä. Monen silti oli, kuten tämän ketjun aiheesta varmaan olet huomannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon isovanhempi-ilmiön, tosin meidän suvussa se tuntuu tapahtuneen sukupolvea aikaisemmin kuin monilla muilla. Minun boomeri-äitini sisaruksineen muistelee omia äitinsä puoleisia isovanhempia (jotka olivat syntyneet n. 1910-luvulla) ihanina ja lempeinä ihmisinä, joiden luona lapsilla oli turvallinen olo. Jännää tässä on se, että noiden isovanhempien omat hengissä selvinneet lapset ovat kaikki jotenkin kajahtaneita, se on todellinen luonnevikaisten katras, on narsisteja, ainakin yksi psykopaatti, yksi uskonlahkoon hurahtanut joka elelee irrallaan todellisuudesta. Nämä ovat se sodan kokenut sukupolvi.
Tässä on jotain mystistä, ja narsistiperheessä kasvaneena tuollainen kuvio saa minut varpailleen... Onko kyse vain siitä, että on helpompaa olla isovanhempi kuin vanhempi? Oliko ikä tehnyt heistä parempia kasvattajia kuin mitä he olivat omille lapsilleen olleet? Vai onko kyse jostain pahansuovemmasta? Liittoutuivatko nämä ihanat isovanhemmat lastenlastensa kanssa osana sadistista peliä omaa tytärtään vastaan? Heidän tyttärensä oli siis minun isoäitini, joka oli alkoholisoitunut narsisti, ja kasvatti myöskin hyvin narsistisen äitini, joka on 50-luvun suurta ikäluokkaa.
Vaikea uskoa että kaikki olisi vaan yhtäkkiä itsestään mennyt pieleen yhden sukupolven taitteessa. Minusta on uskottavampaa että lapsenlapset eivät ole saaneet isovanhemmistaan kovin realistista kuvaa, koska heitä on tavattu lomilla, kun taas vanhempien kanssa eletään.
Sekava selitys, mutta ymmärrätte varmaan pointtini. Kulissiperheissä kasvaneiden jos kenen luulisi tajuavan, että niitä varhaisempien sukupolvienkaan kiiltokuvia ei kannata niellä purematta.
Ei mitenkään sekava, ihan ymmärrettävä ajatus.
Aika moni vanhempi tunnistaa itsessään kiireen, työn, valvomisen yms. seuraukset ja tietää, ettei ole parhaimmillaan kun eniten stressaa.
Isovanhempien elämä saattaa olla stressittömämpää kuin aikaisemmin, on enemmän kärsivällisyyttä, on oppinut jotain lapsista, vierailuaikoina voi keskittyä lapsiin täysipainoisesti. Ihmisellä on myös mahdollisuus kasvaa henkisesti, ainakin jotkut kasvaa ja kehittyy.
Toisaalta tiedän perheen, jossa kolmannen sukupolven lapsilla oli ihan eriluonteinen mummo jokaisella (sama ihminen kyseessä).
Olen joskus miettinyt mikä on ihmisen oma vastuu, kun hänen "kasvatuksensa" on mennyt pieleen. Jos siitä kaltoinkohdellusta tulee narsisti, onko hän olosuhteiden uhri samaan aikaan kun tekee lisää uhreja? Kun sanotaan, että alkoholismikaan ei tavallaan olisi oma valinta. Sen ryypyn ottaa itse, mutta ei vaan voi olla ottamatta.
Mikä saa sinut ajattelemaan, että isovanhemmat olisivat liittoutuneet lastenlasten kanssa tytärtään vastaan?
Mietin siis siltä kantilta, että jos kyseessä oli manipulointi, niin mikä olisi voinut olla motiivi. Mikä syy ihmisellä voisi olla siihen, että on kamala omille lapsilleen, mutta ihana lapsenlapsille. Ja kun olen tosiaan omassakin lapsuudenperheessäni nähnyt miten nämä hajota ja hallitse - kuviot toimii.
Olen 5-kymppinen nainen. Meillä ei pahemmin höykkyytetty töiden kanssa. Oma huone piti siivota, mutta usein livahdin ulos kavereitten kanssa.
Vapaa-aamuina nukuin pitkään, samoin veljetkin, koska ei jaksettu herätä. Meille lapsille maksettiin kotitöistä, kuten tiskikoneen tyhjennys, eteisen imurointi, jne. Hyvistä koenumeroista maksettiin myös, ei alle 8:n. Kyllä niistä muutaman kymmenen markkaa tienasi. Muuta viikkorahaa ei annettu.
Äitini, joka on lähes 20v. minua vanhempi, joutui maalla tekemään paljon koti- ja peltotöitä. Jouten ei saaneet sen ajan lapset ja nuoret olla. Ahkeruutta korostettiin, silloinen sukupolvi teki huomattavasti enemmän töitä kuin minun ikäluokkani.
Vierailija kirjoitti:
Vähän kevennystä (joskin kipeää samalla):
Joulu oli juhlista jaloin, tämä siis kasari-ysärillä.
Koska me lapset, lähinnä esikoisena minä, tehtiin orjan lailla ne kotihommat, eli siivottiin ympäri vuoden, tuli jouluna kuvioon hetkellinen pari päivää kestävä muutos. (Normaaliaikoina minä imuroin sen 2-3krt viikossa, pesin lattiat, tamppasin matot ja pyyhin tasot ja kaapit jne eli pointti siis se että äiti ei siivonnut itse koskaan).No, jouluna se sai jonkun mielenhäiriön - varmaan siksi että näyttäisi suvun ja naapurien silmissä ahkeralta, ja se teki sen joulusiivouksen. Toki autoimme häntä koska se oli isompi siivous, mutta tän siivouksen jälkeen äiti veti IHAN AINA hirveät väsymys-kilari ja itki ja karjui miten HÄN aina joutui ykdin siivoamaan, miten AINA häntä rasitetaan siivouksella, miten HÄN tekee kaiken yksin ja kukaan ei auta! Hirveää märinää, tämä oli siis aina aatonaaton iltana.
No tilanne kehittyi. Aina sitten aattona äiti siirtyi raivo/karjumis/viha kohtauksesta itsesääli-marttyyrivolinaa . Alkoi se itsesäälinen valitus että häntö ei kukaan arvosta vaikka koko ajan kaikkea teen, kukaan ei huomaa miten hän uurastaa, ihan sama vaikka häntä ei olisi.
Tätä kesti pari kolme tuntia, ja sitten narsistinen isä veti kunnon kilarit kun lopullinen päre meni.Välillä se ajoi vaimon ja lapset pakkaseen ja päästi vasta parin tunnin päästä sisään. Jos ei ollut ihab niin vihoissaan niin piti mykkäkoulua äidille koko joulun ja tiuski ja raivosi meille lapsille.
Tämä farssi toistui JOKA IKINEN joulu. Silloin kun oltiin pieniä, ja silloin kun oltiin isona, ja niinä viimeisinä jouluina kun olin 22-24v. Kun täytin 25 niin tajusin että tuonne en mene enää koskaan. Pilaamaan joulua.
Traumaattistaha tää tavallaan on mutta vähän jo naurattaa. Tästä huolimatta minusta tuli kuitenkin ”jouluihminen” mutta se vaati sen että sain ensin omat joulut ilman lapsuudenperhettä, ja sain luoda ihan uudet perinteet ja tavat - niin, ja tunnelman.
On kyllä ikimuistoista sillä lailla että aatonaaton iltana alkaa naurattaa kun muistelee että tähän aikaan on ensin se viha-kiukku-raivari ja huomenna asttoaamuna marttyyri-volina kohtaus :D
Kateeksi käy. Minulla ei ole vieläkään ollut omaa joulua nyt 35-vuotiaana. Toki ei ne ihan noin pahoja ollut, mutta varsinkin alle 20v niihin liittyi kuitenkin nuo raivosiivous ja uhrikuviot. Itkemistä ja piiloutumisia oli aina jollain. Koko ajan oli kuin ruutitynnyrin päällä. Nyt kun on lapsenlapsia (ei minulta), niin ne on siirtyneet kulutushysteriaan. Varmaan joku kilpavarustelujuttu. Sitten jälkeenpäin ekokrapuloidaan...
Uskon että sisälläni on myös jouluihminen, sitten kun joskus sellaisen pääsen viettämään. Puoli vuotta sitten hivelin joulutekstiilejä kirpparilla, mutta niinhän siinä kävi etten olisi niistä päässyt nauttimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon isovanhempi-ilmiön, tosin meidän suvussa se tuntuu tapahtuneen sukupolvea aikaisemmin kuin monilla muilla. Minun boomeri-äitini sisaruksineen muistelee omia äitinsä puoleisia isovanhempia (jotka olivat syntyneet n. 1910-luvulla) ihanina ja lempeinä ihmisinä, joiden luona lapsilla oli turvallinen olo. Jännää tässä on se, että noiden isovanhempien omat hengissä selvinneet lapset ovat kaikki jotenkin kajahtaneita, se on todellinen luonnevikaisten katras, on narsisteja, ainakin yksi psykopaatti, yksi uskonlahkoon hurahtanut joka elelee irrallaan todellisuudesta. Nämä ovat se sodan kokenut sukupolvi.
Tässä on jotain mystistä, ja narsistiperheessä kasvaneena tuollainen kuvio saa minut varpailleen... Onko kyse vain siitä, että on helpompaa olla isovanhempi kuin vanhempi? Oliko ikä tehnyt heistä parempia kasvattajia kuin mitä he olivat omille lapsilleen olleet? Vai onko kyse jostain pahansuovemmasta? Liittoutuivatko nämä ihanat isovanhemmat lastenlastensa kanssa osana sadistista peliä omaa tytärtään vastaan? Heidän tyttärensä oli siis minun isoäitini, joka oli alkoholisoitunut narsisti, ja kasvatti myöskin hyvin narsistisen äitini, joka on 50-luvun suurta ikäluokkaa.
Vaikea uskoa että kaikki olisi vaan yhtäkkiä itsestään mennyt pieleen yhden sukupolven taitteessa. Minusta on uskottavampaa että lapsenlapset eivät ole saaneet isovanhemmistaan kovin realistista kuvaa, koska heitä on tavattu lomilla, kun taas vanhempien kanssa eletään.
Sekava selitys, mutta ymmärrätte varmaan pointtini. Kulissiperheissä kasvaneiden jos kenen luulisi tajuavan, että niitä varhaisempien sukupolvienkaan kiiltokuvia ei kannata niellä purematta.
Ei mitenkään sekava, ihan ymmärrettävä ajatus.
Aika moni vanhempi tunnistaa itsessään kiireen, työn, valvomisen yms. seuraukset ja tietää, ettei ole parhaimmillaan kun eniten stressaa.
Isovanhempien elämä saattaa olla stressittömämpää kuin aikaisemmin, on enemmän kärsivällisyyttä, on oppinut jotain lapsista, vierailuaikoina voi keskittyä lapsiin täysipainoisesti. Ihmisellä on myös mahdollisuus kasvaa henkisesti, ainakin jotkut kasvaa ja kehittyy.
Toisaalta tiedän perheen, jossa kolmannen sukupolven lapsilla oli ihan eriluonteinen mummo jokaisella (sama ihminen kyseessä).
Olen joskus miettinyt mikä on ihmisen oma vastuu, kun hänen "kasvatuksensa" on mennyt pieleen. Jos siitä kaltoinkohdellusta tulee narsisti, onko hän olosuhteiden uhri samaan aikaan kun tekee lisää uhreja? Kun sanotaan, että alkoholismikaan ei tavallaan olisi oma valinta. Sen ryypyn ottaa itse, mutta ei vaan voi olla ottamatta.
Mikä saa sinut ajattelemaan, että isovanhemmat olisivat liittoutuneet lastenlasten kanssa tytärtään vastaan?Mietin siis siltä kantilta, että jos kyseessä oli manipulointi, niin mikä olisi voinut olla motiivi. Mikä syy ihmisellä voisi olla siihen, että on kamala omille lapsilleen, mutta ihana lapsenlapsille. Ja kun olen tosiaan omassakin lapsuudenperheessäni nähnyt miten nämä hajota ja hallitse - kuviot toimii.
Tiedän tuon hajota ja hallitse-kuvion, enkä ymmärrä, miten sellainen ihminen voisi olla koko ajan kiltti jollekin. Paitsi että kyllähän joku lapsen varaukseton rakkaus tuo voimaa? Ja jos rakkauden osoitus lapsenlapsille vielä ärsyttää tytärtä, voi kokea voittaneensa jotain. Aika vähällä vaivalla (vierailut) voi saavuttaa paljon. En tiedä, pystyykö sillä tavalla manipuloiva ihminen oikeasti rakastamaan ketään.
Ehkä se juju on siinä että hallitsee lastenlasten kautta, saa aikaan riitaa, voi lohduttaa lapsia ja nauttia salaa siitä, mitä saa aikaiseksi. En olekaan tullut ajatelleeksi, mutta voisihan se olla osa sitä peliä. Marionettien narujen vetelyä.
Onko tässä mitään logiikkaa?
Mulla on orjapiiskuri-isä, joka on kotoisin juurikin Lapin perukoilta, kuten täälläkin jonkun isä oli. Ei silti ollut yhtä paha kuin kaverini isä, joka oli syntynyt 50-luvulla. Kaverin mökille joskus erehdyin menemään kylään niin siellä kyllä työleiri alkoi klo 7 aamulla vaikka oli loma ja yhtään ei saanut olla jouten, oli puusavottaa, nurmikon leikkuuta, pihan haravointia, veneen ja auton pesua jne jne ja tosiaan myös kylässä olevat lapset/nuoret pakotettiin hommiin. Meillä lähinnä isä ilkkui ja mollasi 24/7 että onpa paskasta ja hirveä sotku joka paikassa. Hän kun käy töissä (siisti toimistotyö) niin pitää saada työpäivän jälkeen levätä ja lapset tekee ruuan ja kotityöt. Nykyään sekä kaverini että minun lapsuuden perheessä on lähes kaikilla vakava alkoholi ongelma.
Huonompi juttu on se, että olen tiedostamattani jatkanut isäni perintöä, vaikka luulin ihan tietoisesti valinneeni toisin, aviomiehestäni kuoriutui vuosien ja vuosien päästä ihan samanlainen laiska orjuuttaja kuin isäni. Nyt olen havahtunut tilanteeseen jossa teen yksin ihan kaiken ilman vapaa-aikaa ja isäntä karjuu naama punaisena sohvalla minulle ja lapsille että se ja se asia on tekemättä/väärin tehty. Alan epäillä että vika on minussa, koska isäni ja mieheni eivät voisi olla erilaisemmista taustoista ja mieheni ei ole tarvinnut tehdä kotona mitään ja hänen vanhempansa ovat mukavia ja normaalin ahkeria.
Hyi miten ilkeä äiti. Minun lapsuudessa ei ollut telkkareita