Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Vierailija kirjoitti:
Ei sinänsä liity näihin kauhukertomuksiin, mutta oma tyttäreni on perusluonteeltaan negatiivisuudessa velloja. Kun kävimme vaikka 2h metsäretkellä hänen ollessa pieni, niin hän ei muistanut jälkeenpäin niitä kivoja asioita, kuten isolle kivelle kiipeämistä, herkullisia eväitä, sitä että sai itse nuotion sytytettyä, että nähtiin peuraperhe, ja rusakkoja, tai muuta kivaa. Hän muisti jälkeenpäin ainoastaan sen että kenkään meni hiekkaa, ja että autolle oli pitkä matka kävellä takaisin kun jo vähän väsytti.
Meillä on siis 4:n eri ihmisen kertomukset samasta reissusta, joista 3 on positiivisia, ja joiden kertomuksissa kaikilla oli kiva reissu, ja yksi kertoo miten paskareissu se oli, vaikka hän nauroi ja ilakoi siinä missä muutkin. Toiset vain ovat tällaisia.
Kamalaa miten kirjoitat tyttärestäsi. Ehkä jotain on mennyt pieleen teidän keskinäisessä suhteessa, jos näet hänen käytöksensä noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinänsä liity näihin kauhukertomuksiin, mutta oma tyttäreni on perusluonteeltaan negatiivisuudessa velloja. Kun kävimme vaikka 2h metsäretkellä hänen ollessa pieni, niin hän ei muistanut jälkeenpäin niitä kivoja asioita, kuten isolle kivelle kiipeämistä, herkullisia eväitä, sitä että sai itse nuotion sytytettyä, että nähtiin peuraperhe, ja rusakkoja, tai muuta kivaa. Hän muisti jälkeenpäin ainoastaan sen että kenkään meni hiekkaa, ja että autolle oli pitkä matka kävellä takaisin kun jo vähän väsytti.
Meillä on siis 4:n eri ihmisen kertomukset samasta reissusta, joista 3 on positiivisia, ja joiden kertomuksissa kaikilla oli kiva reissu, ja yksi kertoo miten paskareissu se oli, vaikka hän nauroi ja ilakoi siinä missä muutkin. Toiset vain ovat tällaisia.
Ja ajattele, miten pienellä olisi saanut tyttärelle mukavan muiston: ottamalla kengän pois ja karistamalla hiekat ja kantamalla (jos niin pieni) autolle? Jos ei autolle kantaminen onnistu (lapsi niin iso) niin reipas juttelu ja "vielä vähän matkaa, kohta ollaan autolla" auttaisi.
Epäilen, että tytär kyllä toi nämä seikat esille jo retkellä, mutta siellä sanottiin, että älä aina viitsi marista, noin iso tyttö ja tuollaisista jaksaa naukua.
Tyttärelläsi on siis kokemus, että hän ei kuulu teidän reippaiden naurajien joukkoon, hänen kokemuksensa ei saa ääntä ja sen mukaiset on muistotkin.
Seuraanvan kerran, kun tyttäresi sanoo jotain negatiivista, kokeilepa ottaa se vastaan asenteella, että kurjaa, kun hänestä tuntuu tuolta sen sijaan, että ajattelet, että hohhoijaa, siinä se taas narisee.
Minä olin ja olen se lapsuuden perheeni syntipukkilapsi.
Ja varmasti niillä muilla olikin kivas retkellä, uimassa, kaupungissa käydessä tai missä milloinkin.
Mutta minulla ei ollut kivaa, sain koko ajan kuulla ilkeilyä, turhaa käskyttämistä tai sitten minut jätettiin täysin huomiotta.
Ja kyllä, äitini mielestä olen perusnegatiivinen ja velloja ja ties mitä muuta. Vielä aikuisenakin olen kuullut vanhemmiltani miksi en voisi olla enemmän kuin siskoni, kun tämä on aina niin reipas jne.
Vasta itsenäistyttyäni ja aikuistuttuani sain kuulla kivoja asioita itsestäni opiskeluissa ja töissä. Olin aivan hämmästynyt ja kyyneleet silmissä kun sainkin kuulla olevani hyvä töissäni, kiva työkaveri ja parasta kaikesta, mieheni kertoo minulle lähes päivittäin että olen kaunis ja ihana.
Välit äitiini ovat viileät, yritin pitää yhteyttä enemmän, mutta alkoi suosimaan toista lastani toisen kustannuksella, joten välimatkaa on pidettävä. En halua tätä omille lapsilleni.
Meillä siskoksilla on myös ollut kiemurisia välejä, joita äitini on vielä meidän kaikkien ollessa aikuisia hämmentänyt entisestään.
On ihan totta, se mitä eräs kirjoittaja totesikin, että menneisyyden kierrettä katkaiseva voi jäädä yksin. Niin minullekin on käynyt, oman itseni ja oman perheeni vuoksi välimatkaa on pidettävä lapsuuden perheeseen, mutta hintana on tietynlainen juurettomuus.
Ja sekin on totta, että samassa perheessä kasvaneilla lapsilla on voinut olla täysin erilaiset lapsuudet.
Minä myös koen, että olen jäänyt ihan näkymättömäksi perheessäni. En pitänyt meteliä itsestäni kuten siskoni tekee vielä aikuisiällä. Siskoni on ollut aina selvästi äitini suosikki eikä tätä ole myöskään peitelty mitenkään. En pysty nyt aikuisiällä olemaan perheeseeni juurikaan yhteydessä koska koen tämän edelleen tosi raskaasti.
Vierailija kirjoitti:
Monella täällä näköjään valemuistoja tai yksittäisiä tapauksia, joita yritetään myydä koko lapsuuden kestäneenä alistamisena. Hävetkää.
-49 vm äiti
Jaha, taisi osua johonkin. Kolkutteleeko omatunto? Ei muuten ole mitään syytä tulla tänne sanomaan tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Monella täällä näköjään valemuistoja tai yksittäisiä tapauksia, joita yritetään myydä koko lapsuuden kestäneenä alistamisena. Hävetkää.
-49 vm äiti
Häpeisit itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä oli tuo kasvatus, tosin pihalla sai olla myös omien puuhien parissa, eikä tarvinnut raataa. Sisällä oleilu ei ollut sallittua ja tuo univäkivalta oli käytössä myös. Kun nuorina asuimme hetken kerrostalossa, anoppi oli kauhuissaan, että "kuinka siellä ihminen saa aikansa kulumaan". Noh, lopputulos sitten; miehellä on sekä mieliala, että ahdistuneisuusoireilua, eikä ole keskusteluavulla ja lääkityksellä paljon muuksi muuttunut. Jatkuvasti levoton, uupunut.. Lomat aloitetaan aina jollain autotallin raivosiivoamisella, että sitten voi ansaita itselleen jonkun saunahetken. Töihin palataan uupuneena. Mua väsyttää jo vierestä katsominenkin.
Kai tajuat että miehesi ei voi itse valita että toimiiko noin vai ei?
’
Minäkin olen järjetön ylisuorittaja, siis tuon orjaleiri lapsuuden takia. Olen aina stressissä ja ylivireystilassa. Minä kanavoin tämän työelämään ja olenkin sukuni eka akateeminen ja ylintä johtoa isossa organisaatiossa. Voisi luulla että olen tyytyväinen, mutta enpä ole. Mieluummin olisin tyyni ja rauhallinen enkä pakonomaisella vimmalla suorittava.Meilläkin on miehen kanssa tästä kahnauksia koska hänellä oli ”lepäily sallittu” lapsena, mulla ei ollut koskaan. Ja sama oli täälläkin että sairastaminen on laiskottelua. Mut pakotettiin keuhkoputkentulehduksessa moneksi tunniksi halkoja hakkaamaan koska olin isän mielestä vaan laiska ja teeskentelevä. No tästäpä sit jouduin sairaalaan kun meni tauti pahemmaksi. Isän kommentti oli että teeskentelen laiskana vaan.
Varmasti ankarassa ja vaativassa ympäristössä voi ohjelmoitua toimimaan tietyllä tavalla ja keho herkistyä ja ehdollistua. Aikuinen voi kuitenkin hakea myös apua ja terapiaa asiaan ja jatkuvaan ylivireyteen. Eli voi myös oppia jossain määrin pois, mutta aikaa ja vaivaa se vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ei 90 luvulla enää kuritettu, sehän kiellettiin 1984
Tuo kielto innosti isääni pieksämään vaan lisää. Ei todellakaan mikään laki estänyt tuota
Mielenterveysongelma hänelle, ei kovin yleistä mutta ikävää
Miten joku on näin naiivi? Luulee että kun laki tuli niin pieksäminen loppui. Ei loppunut meilläkään, ei kellään koulukaverillakaan, vaan jatkui ihan niinkuin ennenkin.
Sitä tapahtuu myös NYKYÄÄN.Miten joku on niin lapsellinen että luulee että tuota lakia noudatetaan?
Eiköhän nykyään jo noudateta 30 vuoden jälkeen kieltämisestä ja kyllähän nykyään tulee kalliiksi kun tukistamisestakin tulee tuhansien eurojen sakko mutta kaikkia lakeja aina rikotaan siksi meillä on oikeuslaitos.
Ei voi olla totta. Sun on pakko olla jotenkin pumpulin sisällä elämäsi viettänyt. Jos yhtään lukisit uutisia niin tietäisit että vanhemmat pieksää ja mukiloi lapsiaan ihan huolella, ja kyllä, NYKYÄÄN.
Elät jossain sairaassa lahkossa, ei täällä päin lapsia mukiloida.
Mukiloidaan. Joka puolella. Et vaan tiedä siitä mitään kun se piilotellaan. Espoon Westendissäkin mukiloidaan. Sisko on poliisi ja kertoo että sieltä tätä löytyy yllättävän paljon.
Se että sinä et näe, ei tarkoita ettei sitä olisi.No siis kusipäitähän nyt on kaikissa porukoissa, mutta ei kai se nyt valtavan yleistä ole kuitenkaan? Siis tyyliin että joka toisessa kodissa piestään lapsia?
Lapsia ei ole sataan vuoteen piesty muualla kuin kodeissa joissa oli alkoholismia, rikollisuutta ym. epäsosiaalista elämää. Koulukodeissa käytettiin ruumiillista kuritusta. Vuoteen 1979 vanhemmilla oli kuritusoikeus omiin lapsiin, vuonna 1984 muutettiin rikoslakia joka teki selkäsaunoista rikollista.
Enempää et voisi väärässä olla. Mutta sun kanssa on ihan turva vängätä, olet päättänyt mitätöidä kaikkien kokemukset.
T,. Hyvän ja varakkaan perheen hakattu lapsi. Osataan sitä paremmissakin piireissä.Olen itsekin saanut koivuniemenherrasta mutta en sitä pieksämisenä pitänyt, se oli tapana siihen aikaan eikä se nyt niin kamalaa ollut. Opin aika nopeasti tavoille.
Lopeta nyt jo. Sun koivuniemenherra on vähän eri asia kuin ILMAN SYYTÄ tapahtuva jatkuva pahoinpitely. Ilmoitan kaikki sun viestit asiattomaksi. Koko ajan häiritset ja vähättelet.
Ole hyvä voit ilmoittaa, sinulla on siihen oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Meneekö mielestäsi Amerikassa paremmin?
Sikäli menee, että eivät ne enää siellä vaikeuksistaan toista maailman sotaa syyttele.
Joo, on ne psykologit, sosiologit ja muut yhteiskuntatieteilijät ihan outoja valopäitä! Keksivät ihan ekkuna kaikkea saakelin jorinaa vailla todellisuuspohjaa. Onneksi av-mamma ei mene vipuun!
Eivät ne psykologit, sosiologit eivät yhteiskuntatietelijätkään mitään sotaa enää Suomessa syyttele. Tämä on valitettavasti boomereittein ikioma selitys, jota kyllä markkinoivat ja mammat menevät vipuun. Lueskelepa niitä kirjoja, kyllä syytellään enemmänkin liian nopeaa yhteiskunnallista rakennemuutosta ja liian vähäisiä resursseja tukiverkoissa. Ja tällä ei tarkoiteta rahaa, se puoli on kyllä ollut lähes kunnossa, mutta henkisellä puolella on Suomessa aina ollut paitsi vaikeaa pyytää, myös saada apua.
Kuten sanottua, en ole tehnyt suurten ikäluokkien vihaamisesta elämäntehtvääni. Sen sijaan kyllä mietin, miksi on niin vaikeaa myöntää, että juuri siinä ajankohdassa, juuri sen ajankohdan yhteiskunnassa, meni jotain helkkaristi vituralleen.
Miksi juuri he, jotka ensimmäistä kertaa Suomessa alkoivat todella saavuttaa asioita, päästä pois sieltä tölleistä ja Lapin torpista, olivat niin vihaisia ja katkeria? Tuliko siinä jonkunlainen vauhtisokeus, eli kun kaikki oli saavutettavissa, omat lapsetkin nähtiin vain itsen jatkeina ja resursseina? Mitä tapahtui?
Tapahtui se, että he eivät sopeutuneet yhteiskunnalliseen rakennmuutokseen. Ennen kasvatettiin alistamalla, häpeällä, nöyryyttämällä, rankaisemisella ja halveksunnalla lapsia, aikuisia, eläimiä, romaneja, vankeja ja eri tavalla ajattelevia.
Lasten oli pakko tehdä kovaa työtä kuten aikuistenkin. Muuten he olisivat kuolleet nälkään.
He tekivät niin kuin olivat oppineet ja niin kuin homma oli toiminut. He eivät osanneet muuta, ja suurin osa kuvitteli kasvattavansa oikein. He olivat jopa lainkuuliaisia, koska mikään laki ei kieltänyt. Mielisairaalat ja vankilat toimivat samalla periaatteella, se oli hyväksyttävää ja oikein.
Psykologit etc ovat edelleen sitä mieltä, että nämä asiat ja traumaattiset kokemukset vaikuttavat sukupolvien yli. Vaikka meidän sukupolvemme halusi välttää edellisen sukupolven virheitä, teimme osan heidän virheistään ja löysimme omat tapamme tehdä kasvatusvirheitä. Meidän lapsemme sanovat niistä aikuistuttuaan meille, mutta osaammeko ottaa sitä vastaan yhtään paremmin kuin suuret ikäluokat?
Uskon kyllä, mitä sanot suhtautumisestasi suuriin ikäluokkiin. Se ei päde kaikkiin niihin, jotka ovat kirjoittaneet tässä. Osa vihaa niitäkin, jotka yrittävät löytää vastausta siihen miksi- kysymykseen. Ja he vihaavat myös niitä, jotka ovat selvinneet lapsuudestaan, mutta eivät halua kertoa omaa nyyhkytarinaansa.
Toisaalta ymmärrän, että heidän on pakko suojella psyykeään sillä tavalla, koska heidän lapsuutensa on ollut kauhea, eivätkä he ole päässeet siitä irti. Toisaalta se agressiivisuus ja katkeruus on puistattavaa, koska se on niin samanlaista kuin vanhemmillamme (jos puhutaan suurista ikäluokista massana). Tapa esittää asiat, heidän maneerinsa. Ne ovat niin tuttuja että se on pelottavaa. Tulee takaumia. Heidän vanhempansa sanoivat idiootti, he sanovat idari, mutta onko muuta eroa?
Mielestäni olet oikeassa, mutta vain osittain. Aivan kuten sekin, että eivät kaikki boomerit ole ilkiöitä, ei sekään ole totta, että kaikki lapset raatoivat pellot tuhkat suussa. Kyllä oli paljon lapsia, joita pidettiin hyvin, säästettiin kaikessa missä voitiin, hankittiin mitä saatiin. Mm. oma äitini oli tämmöinen.
Kotona ei paljon ollut, mutta kaikki mitä kiinni saatiin, annettiin äidilleni. Vaari kävi rakentamassa ja rahoittamassa talon, mummulassa hoidettiin lapset, ei tarvinnut kuin inahtaa, niin apuun tultiin. Koulua olisi saanut käydä, mutta ei kiinnostanut. Siitä huolimatta hän oli ja on aivan samankaltainen, mitä täällä on kerrottu.
Jos olet huomannut, tätä ovat kertoneet muutkin. Eli ei, asia ei ole niin yksinkertainen, että boomerit ovat eläneet rankan lapsuuden, jota ovat siirtäneet eteenpäin. Minun mielestäni kyse on jostain syvemmästä koko yhteiskuntaa koskevasta asiasta.
Tarkoitan, että suomalainen sisukulttuuri on mielestäni järkyttävän rankka ja vaativa. Vahvat naiset, karskit miehet, hyvin nuoresta itsekseen pärjäävät lapset. Olet oikeassa siinä, että siirrämme tätä eteenpäin erilaisin tavoin eri sukupolvien keinoin.
En ole sanonut, että tämän päivän vanhemmuus olisi jotenkin ehdottomasti parempaa kuin edellisen, mutta kyllä nyt jotain on mennyt eteenpäin sentään. Mun on pakko suojella psyykettäni ajattelemalla niin:-)
Siinä sitten olet ehdottomasti oikeassa, että idari ei ole idioottia kummempi ja tuo oli tosi hyvä pointti, että tähän kannattaa kiinnittää huomiota, passiivisaggressiivisuuteen taipuvaa viestintää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vm88 kirjoitti:
Meillä sai onneksi viikonloppunakin nukkua pitkään ja arkenakin äiti kävi pari kertaa ovella patistelemassa ennen kuin piti nousta. Äiti oli lempeä vaikka kavereideni mielestä oli jyrkkä kun ei antanut kaivaa kuoppia nurmikolle. Konsolipelejä sai pelata ja luin paljon kirjoja ja leikin naapurin lasten kanssa. Läksyt tein ennen nukkumaan menoa ja veli aamulla ennen kouluun lähtöä kun vanhemmat eivät pahemmin valvoneet sitä. Ihan hyvin koulussa pärjättiin.
Ongelmana oli isän etäisyys. Hän oli koko ajan töissä ja kun oli kotona rakensi tai korjasi jotain. Tehtiin ulkona yhdessä asioita mutta isän kanssa ei koskaan puhuttu läheisesti. Isä ei myöskään koskaan tullut lohduttamaan vaan aina äiti. Nyt iskä on alkoholisti ja välttelee edelleen vaikeammista asioista puhumista ja kieltää ongelmansa..
Omille lapsilleni en toivoisi samanlaista isää.
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän, paitsi että olen syntynyt 1987.
Ei meilläkään ikinä läksyjen tekemisestä vanhemmat kantaneet huolta. Kerran kysyin äidiltä miksi eivät koskaan kysy läksyistä, niin äiti vastasi jotenkin, että luottavat että hyvänä oppilaana hoidan kyllä kouluni itse.
Isäni on alkoholisti, mutta ei ole koskaan ollut väkivaltainen tai mitenkään ilkeä. Hän ei vain ole ikinä ollut meille lapsille läsnä. Mistään tärkeistä ja vakavista asioista ei ole koskaan puhuttu. Edes allekirjoitusta ei voinut laittaa lapsen koepaperiin, kehotti vain viemään kokeen äidin allekirjoitettavaksi.
Mieheni perheessä halaillaan perheenjäseniä tavatessa. Mies käy jopa halaamassa isäänsä, kun menee pitkästä aikaa kylään. Minä en ole koskaan halannut ketään perheenjäsentäni, paitsi äitiä lapsena. En voisi kuvitellakaan, että näin yli kolmekymppisenä menisin halaamaan vanhempiani tai sisaruksiani. Meillä ei ikinä kotona kosketettu. En ole koskaan nähnyt edes vanhempieni halaavan toisiaan tai osoittavan toisilleen mitään lämpimiä tunteita.
Minulla on nyt aikuisena isoja vaikeuksia parisuhteessa, kun en osaa antaa enkä vastaanottaa läheisyyttä tai rakkautta toiselta ihmiseltä. Kissat ja koirat ovat aina lapsuuden perheessä olleet ne, joita on paijattu ja hellitty, heille on osoitettu rakkautta, ei ihmisille.
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ei 90 luvulla enää kuritettu, sehän kiellettiin 1984
Tuo kielto innosti isääni pieksämään vaan lisää. Ei todellakaan mikään laki estänyt tuota
Mielenterveysongelma hänelle, ei kovin yleistä mutta ikävää
Miten joku on näin naiivi? Luulee että kun laki tuli niin pieksäminen loppui. Ei loppunut meilläkään, ei kellään koulukaverillakaan, vaan jatkui ihan niinkuin ennenkin.
Sitä tapahtuu myös NYKYÄÄN.Miten joku on niin lapsellinen että luulee että tuota lakia noudatetaan?
Eiköhän nykyään jo noudateta 30 vuoden jälkeen kieltämisestä ja kyllähän nykyään tulee kalliiksi kun tukistamisestakin tulee tuhansien eurojen sakko mutta kaikkia lakeja aina rikotaan siksi meillä on oikeuslaitos.
Ei voi olla totta. Sun on pakko olla jotenkin pumpulin sisällä elämäsi viettänyt. Jos yhtään lukisit uutisia niin tietäisit että vanhemmat pieksää ja mukiloi lapsiaan ihan huolella, ja kyllä, NYKYÄÄN.
Elät jossain sairaassa lahkossa, ei täällä päin lapsia mukiloida.
Mukiloidaan. Joka puolella. Et vaan tiedä siitä mitään kun se piilotellaan. Espoon Westendissäkin mukiloidaan. Sisko on poliisi ja kertoo että sieltä tätä löytyy yllättävän paljon.
Se että sinä et näe, ei tarkoita ettei sitä olisi.No siis kusipäitähän nyt on kaikissa porukoissa, mutta ei kai se nyt valtavan yleistä ole kuitenkaan? Siis tyyliin että joka toisessa kodissa piestään lapsia?
Lapsia ei ole sataan vuoteen piesty muualla kuin kodeissa joissa oli alkoholismia, rikollisuutta ym. epäsosiaalista elämää. Koulukodeissa käytettiin ruumiillista kuritusta. Vuoteen 1979 vanhemmilla oli kuritusoikeus omiin lapsiin, vuonna 1984 muutettiin rikoslakia joka teki selkäsaunoista rikollista.
Enempää et voisi väärässä olla. Mutta sun kanssa on ihan turva vängätä, olet päättänyt mitätöidä kaikkien kokemukset.
T,. Hyvän ja varakkaan perheen hakattu lapsi. Osataan sitä paremmissakin piireissä.Olen itsekin saanut koivuniemenherrasta mutta en sitä pieksämisenä pitänyt, se oli tapana siihen aikaan eikä se nyt niin kamalaa ollut. Opin aika nopeasti tavoille.
Jos vähän ripsii kintuille niin se on ihan eri asia kun aikuinen mies vetelee tyttöä nahkavyöllä
Taisin saada muutaman kerran vitsaa ehkä 3 kertaa, en edes muista mistä tuli kai jostain vastaanväkättämisestä eikä äiti jaksanut kanssani asiasta väitellä, ei katkeruutta. Lapsen kanssa ei voi keskutella kuten aikuisen, lapsi sylkee vanhemman kasvoille, käy lattialle huutamaan, kierii pöydän alle, ala sitten sellaisen kanssa neuvotella, muutama sivallus vitsalla ja yhteisymmärrys löytyy.
Kyllä nimenomaan se laki lopetti lasten kurittamisen. Lain rikkominen aiheutti oikeusjutun, jos olet lukenut niin tukistamisesta on annettu 20 tuhannen euron sakko, vankeuttakin on jaettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset pelkäävät sitä tilaa, kun ei ole mitään tehtävää. Osa ei voi hyvin siinä, kun pitää kohdata itseään ja omaa tyhjyyttään. Jotkut muut taas pitävät tekemättömyyttä paheellisena, moraalisena ongelmana.
Melkein poikkeuksetta nämä ihmiset ovat huonovointisia ja tosipaikassa (mm. eri elämänkriisit, moraalinen eheys, määrätietoisuus, syvä rakastaminen tai itsekuri) pehmeitä ja heikkoja. Syy on se, että he eivät sen enempää kohtaa itseään kuin rakasta itseään, vaan hukuttavat jatkuvaan tekemiseen omat resurssinsa ja oman minuutensa kartoittamisen.
Kun lapsuus on ollut tätä, että oma arvo rakentuu vain ja ainoastaan omasta tuottavuudesta/töiden tekemisestä, ei siihen jää tilaa itsensä rakastamiseen. En ole arvokas ihmisenä, ellen ole jatkuvasti tekemässä jotakin tuottavaa.
Kun mittaa itseään suorituksilla, mikään ei ikinä riitä. Aina voisi suorittaa paremmin. Aina on onneton ja tyytymätön olo eikä osaa rakastaa itseään ihan omana itsenään. Ei osaa olla armollinen ja hyvä itselleen (tai ehkä muillekaan), kun aina pitää rutistaa lisää ja kovemmin. Levosta tulee syyllinen olo eli ei siitäkään pysty nauttimaan. Kovaa, kylmää ja armotonta elämää.
Aika kamalaa jos opettaa lapsensa tuollaiselle tielle.
Tunnetaan myös nimellä vaativa persoonallisuushäiriö. Minulla on se. Voin kertoa, että siitä tulee ajan mittaan hulluksi. Kumpikin vanhempani on vaativa omalla tavallaan, mutta minussa tuo ikään kuin tiivistyi. Lisäksi minulla on eräs perussairaus, ollut hyvin nuoresta saakka. Se aiheuttaa uupumusta ja sen, että en koskaan pysty suoriutumaan yhtä hyvin kuin vanhempani. Minun ei ole mahdollista tehdä jotain koko valveillaoloaikaani, koska on ihan pakko levätä -laiskotella.
Ajoin sitten itseni työkyvyttömäksi, ja vuosien terapian jälkeenkin tunnen syyllisyyttä jos ostan jonkun ihanan vaatekappaleen, koska enhän minä sellaista ansaitse ja kunnon ihmiset pitävät samoja 20 vuotta vanhoja vaatteita, jos ne päällä pysyvät... (vanhemillani ei ole rahasta pulaa, ulkomaanmatkat saa maksaa mitä vaan ja remontit ja autot, mutta jostain syystä vaatteissa pihistellään).
Minulla oli siis hyvin normaali lapsuus ainakin tämän ketjun kokemuksiin verrattuna. Mutta oma hermorakenteeni, sairauden aiheuttama tosiasiallinen "huonommuus" ja vanhempien esimerkki saivat aikaan pahaa jälkeä.
Ja yksi isäni lempilausahdus on: "ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä." Saattaa todeta sen ruokapöydässä kun vastapäätä istuu työkyvytön tyttärensä. Luulen melkein, että isäni mielestä olen edelleen vaan laiska. Ja äitini haaveilee, että jos vielä kumminkin joskus pääsisin töihin, koska sehän olisi ihmisen elämän suurin täyttymys.
Onneksi minulla on hyvä ja rakastava mies, joka kannustaa minua lepäämään.
Vierailija kirjoitti:
Alistavien vanhempien lapsena olen tehnyt kaikkeni, jotta olisin hyvä äiti. Käynyt terapiat ja saanut lapset vasta vanhempana.
Silti teini-ikäinen tyttäreni on ollut vakavasti masentunut, jopa itsetuhoinen. Hän ei syytä meitä, mutta itseäni kalvaa epätietoinen syyllisyys ja muistan kaikki virheeni. Onko minulla sittenkin ollut sokea pisteeni, vai onko tämä masennusta, joka kulkee suvussa? Entä jos en vaan, sittenkään, osannut?
Kaikilla on sokea pisteeensä, siitä ei pääse mihinkään. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, se on inhimillistä. Arvostan vanhempaa, joka on hakenut apua kipukohtiinsa, jolla on kyky itsereflektointiin, joka myöntää tehneensä virheitä. Täydellisen hyväksi vanhemmaksi itsensä kuvaavat eivät vakuuta. Jostain syystä.
Siitä rakkaudesta, kysy häneltä tietääkö hän. Ja anna itsellesi anteeksi. Se on asia, joka oikeasti saattaa auttaa tytärtäsi. Jos olet rakastanut niin hyvin kuin olet pystynyt, osaat rakastaa tarpeeksi. ❤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
vm88 kirjoitti:
Meillä sai onneksi viikonloppunakin nukkua pitkään ja arkenakin äiti kävi pari kertaa ovella patistelemassa ennen kuin piti nousta. Äiti oli lempeä vaikka kavereideni mielestä oli jyrkkä kun ei antanut kaivaa kuoppia nurmikolle. Konsolipelejä sai pelata ja luin paljon kirjoja ja leikin naapurin lasten kanssa. Läksyt tein ennen nukkumaan menoa ja veli aamulla ennen kouluun lähtöä kun vanhemmat eivät pahemmin valvoneet sitä. Ihan hyvin koulussa pärjättiin.
Ongelmana oli isän etäisyys. Hän oli koko ajan töissä ja kun oli kotona rakensi tai korjasi jotain. Tehtiin ulkona yhdessä asioita mutta isän kanssa ei koskaan puhuttu läheisesti. Isä ei myöskään koskaan tullut lohduttamaan vaan aina äiti. Nyt iskä on alkoholisti ja välttelee edelleen vaikeammista asioista puhumista ja kieltää ongelmansa..
Omille lapsilleni en toivoisi samanlaista isää.Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän, paitsi että olen syntynyt 1987.
Ei meilläkään ikinä läksyjen tekemisestä vanhemmat kantaneet huolta. Kerran kysyin äidiltä miksi eivät koskaan kysy läksyistä, niin äiti vastasi jotenkin, että luottavat että hyvänä oppilaana hoidan kyllä kouluni itse.Isäni on alkoholisti, mutta ei ole koskaan ollut väkivaltainen tai mitenkään ilkeä. Hän ei vain ole ikinä ollut meille lapsille läsnä. Mistään tärkeistä ja vakavista asioista ei ole koskaan puhuttu. Edes allekirjoitusta ei voinut laittaa lapsen koepaperiin, kehotti vain viemään kokeen äidin allekirjoitettavaksi.
Mieheni perheessä halaillaan perheenjäseniä tavatessa. Mies käy jopa halaamassa isäänsä, kun menee pitkästä aikaa kylään. Minä en ole koskaan halannut ketään perheenjäsentäni, paitsi äitiä lapsena. En voisi kuvitellakaan, että näin yli kolmekymppisenä menisin halaamaan vanhempiani tai sisaruksiani. Meillä ei ikinä kotona kosketettu. En ole koskaan nähnyt edes vanhempieni halaavan toisiaan tai osoittavan toisilleen mitään lämpimiä tunteita.
Minulla on nyt aikuisena isoja vaikeuksia parisuhteessa, kun en osaa antaa enkä vastaanottaa läheisyyttä tai rakkautta toiselta ihmiseltä. Kissat ja koirat ovat aina lapsuuden perheessä olleet ne, joita on paijattu ja hellitty, heille on osoitettu rakkautta, ei ihmisille.
Minä menin maistraatissa naimisiin, koska jähmetyin kauhusta kun ajattelin että joutuisin koskemaan isäni käsivarteen kirkonkäytävää kulkiessa ja tanssimaan hänen kanssaan häävalssia. Siis ajatus isäni koskemisesta oli niin kauhea. Äidin samoin; kerran kun mentiin pitkän tauon jälkeen kylään vanhemmilleni, mieheni halasi äitiäni ja melkein pyörryin järkytyksestä, koska meidän perheessä ei ole ikinä kosketeltu.
-eri-
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ei 90 luvulla enää kuritettu, sehän kiellettiin 1984
Tuo kielto innosti isääni pieksämään vaan lisää. Ei todellakaan mikään laki estänyt tuota
Mielenterveysongelma hänelle, ei kovin yleistä mutta ikävää
Miten joku on näin naiivi? Luulee että kun laki tuli niin pieksäminen loppui. Ei loppunut meilläkään, ei kellään koulukaverillakaan, vaan jatkui ihan niinkuin ennenkin.
Sitä tapahtuu myös NYKYÄÄN.Miten joku on niin lapsellinen että luulee että tuota lakia noudatetaan?
Eiköhän nykyään jo noudateta 30 vuoden jälkeen kieltämisestä ja kyllähän nykyään tulee kalliiksi kun tukistamisestakin tulee tuhansien eurojen sakko mutta kaikkia lakeja aina rikotaan siksi meillä on oikeuslaitos.
Ei voi olla totta. Sun on pakko olla jotenkin pumpulin sisällä elämäsi viettänyt. Jos yhtään lukisit uutisia niin tietäisit että vanhemmat pieksää ja mukiloi lapsiaan ihan huolella, ja kyllä, NYKYÄÄN.
Elät jossain sairaassa lahkossa, ei täällä päin lapsia mukiloida.
Mukiloidaan. Joka puolella. Et vaan tiedä siitä mitään kun se piilotellaan. Espoon Westendissäkin mukiloidaan. Sisko on poliisi ja kertoo että sieltä tätä löytyy yllättävän paljon.
Se että sinä et näe, ei tarkoita ettei sitä olisi.No siis kusipäitähän nyt on kaikissa porukoissa, mutta ei kai se nyt valtavan yleistä ole kuitenkaan? Siis tyyliin että joka toisessa kodissa piestään lapsia?
Lapsia ei ole sataan vuoteen piesty muualla kuin kodeissa joissa oli alkoholismia, rikollisuutta ym. epäsosiaalista elämää. Koulukodeissa käytettiin ruumiillista kuritusta. Vuoteen 1979 vanhemmilla oli kuritusoikeus omiin lapsiin, vuonna 1984 muutettiin rikoslakia joka teki selkäsaunoista rikollista.
Enempää et voisi väärässä olla. Mutta sun kanssa on ihan turva vängätä, olet päättänyt mitätöidä kaikkien kokemukset.
T,. Hyvän ja varakkaan perheen hakattu lapsi. Osataan sitä paremmissakin piireissä.Olen itsekin saanut koivuniemenherrasta mutta en sitä pieksämisenä pitänyt, se oli tapana siihen aikaan eikä se nyt niin kamalaa ollut. Opin aika nopeasti tavoille.
Jos vähän ripsii kintuille niin se on ihan eri asia kun aikuinen mies vetelee tyttöä nahkavyöllä
Taisin saada muutaman kerran vitsaa ehkä 3 kertaa, en edes muista mistä tuli kai jostain vastaanväkättämisestä eikä äiti jaksanut kanssani asiasta väitellä, ei katkeruutta. Lapsen kanssa ei voi keskutella kuten aikuisen, lapsi sylkee vanhemman kasvoille, käy lattialle huutamaan, kierii pöydän alle, ala sitten sellaisen kanssa neuvotella, muutama sivallus vitsalla ja yhteisymmärrys löytyy.
Kyllä nimenomaan se laki lopetti lasten kurittamisen. Lain rikkominen aiheutti oikeusjutun, jos olet lukenut niin tukistamisesta on annettu 20 tuhannen euron sakko, vankeuttakin on jaettu.
Ei lopettanut. Sitä jatkettiin kuten ennen. Koska siitä ei jää kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ei 90 luvulla enää kuritettu, sehän kiellettiin 1984
Tuo kielto innosti isääni pieksämään vaan lisää. Ei todellakaan mikään laki estänyt tuota
Mielenterveysongelma hänelle, ei kovin yleistä mutta ikävää
Miten joku on näin naiivi? Luulee että kun laki tuli niin pieksäminen loppui. Ei loppunut meilläkään, ei kellään koulukaverillakaan, vaan jatkui ihan niinkuin ennenkin.
Sitä tapahtuu myös NYKYÄÄN.Miten joku on niin lapsellinen että luulee että tuota lakia noudatetaan?
Eiköhän nykyään jo noudateta 30 vuoden jälkeen kieltämisestä ja kyllähän nykyään tulee kalliiksi kun tukistamisestakin tulee tuhansien eurojen sakko mutta kaikkia lakeja aina rikotaan siksi meillä on oikeuslaitos.
Ei voi olla totta. Sun on pakko olla jotenkin pumpulin sisällä elämäsi viettänyt. Jos yhtään lukisit uutisia niin tietäisit että vanhemmat pieksää ja mukiloi lapsiaan ihan huolella, ja kyllä, NYKYÄÄN.
Elät jossain sairaassa lahkossa, ei täällä päin lapsia mukiloida.
Mukiloidaan. Joka puolella. Et vaan tiedä siitä mitään kun se piilotellaan. Espoon Westendissäkin mukiloidaan. Sisko on poliisi ja kertoo että sieltä tätä löytyy yllättävän paljon.
Se että sinä et näe, ei tarkoita ettei sitä olisi.No siis kusipäitähän nyt on kaikissa porukoissa, mutta ei kai se nyt valtavan yleistä ole kuitenkaan? Siis tyyliin että joka toisessa kodissa piestään lapsia?
Lapsia ei ole sataan vuoteen piesty muualla kuin kodeissa joissa oli alkoholismia, rikollisuutta ym. epäsosiaalista elämää. Koulukodeissa käytettiin ruumiillista kuritusta. Vuoteen 1979 vanhemmilla oli kuritusoikeus omiin lapsiin, vuonna 1984 muutettiin rikoslakia joka teki selkäsaunoista rikollista.
Enempää et voisi väärässä olla. Mutta sun kanssa on ihan turva vängätä, olet päättänyt mitätöidä kaikkien kokemukset.
T,. Hyvän ja varakkaan perheen hakattu lapsi. Osataan sitä paremmissakin piireissä.Olen itsekin saanut koivuniemenherrasta mutta en sitä pieksämisenä pitänyt, se oli tapana siihen aikaan eikä se nyt niin kamalaa ollut. Opin aika nopeasti tavoille.
Jos vähän ripsii kintuille niin se on ihan eri asia kun aikuinen mies vetelee tyttöä nahkavyöllä
Taisin saada muutaman kerran vitsaa ehkä 3 kertaa, en edes muista mistä tuli kai jostain vastaanväkättämisestä eikä äiti jaksanut kanssani asiasta väitellä, ei katkeruutta. Lapsen kanssa ei voi keskutella kuten aikuisen, lapsi sylkee vanhemman kasvoille, käy lattialle huutamaan, kierii pöydän alle, ala sitten sellaisen kanssa neuvotella, muutama sivallus vitsalla ja yhteisymmärrys löytyy.
Kyllä nimenomaan se laki lopetti lasten kurittamisen. Lain rikkominen aiheutti oikeusjutun, jos olet lukenut niin tukistamisesta on annettu 20 tuhannen euron sakko, vankeuttakin on jaettu.
Miten se lopetti kurittamisen, kun siitä edelleen tuomitaan vanhempia sakkoihin ja vankeuteen?
Laki kielsi ruumiillisen kurittamisen, mutta se ei ole loppunut. Laki on vaikuttanut siihen, että kuritus ei ole enää yleisesti hyväksytty tapa kasvattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodan käynyt ukkini oli mitä lempein ja rakastavin ja minulle rakkain ihminen päällä maan. Ainoa joka rakasti minua ja hyväksyi ehdoitta.
Sitten omat vanhempani ovat 40-50 luvun vaihteessa syntyneitä ja molemmat aivan kösittämättömiä sadistisia julmureita.Tärä outoa dilemmaa on kuvattu monissa psykologian kirjoissakin. Että miten yhdestä ikäluokasta (suuret) tuli julma ja ahne ja itsekäs, vaikka EDELTÄVÄ polvi oli hyviä vanhempia. Vastausta on etsitty kaupungistumisesta, nopeasta talouskasvusta, hyvinvointivaltion rakentamisesta, kilpailukulttuurista.
Yhtä oikeaa vastausta ei kai oleTämä. Tämä on se Suomen erikoispiirre. Sotasukupolvet ovat olleet olosuhteisiin nähden hyviä vanhempia. Suuret ikäluokat taas niitä historian toistaiseksi julmimpia. Tätä on tutkittu monella tieteenalalla psykologiasta sosiologiaan ja kasvatustieteisiin. Arvoitus. Ja omassa lapsuudenkodissani todistin tätä samaa: sodan kokeneet isovanhemmat olivat luotettavia ja turvallisia. Vanhemmat taas pelottavia, arvaamattomia, sadistisia. Ja ei, minun vanhempani eivät ottaneet viinaa ja lääkkeitä sekaisin eikä heillä ollut skitsofreniaa tms., vaan he olivat juuri näitä suurten ikäluokkien ihmisiä.
Hyvänen aika, mistä sinä tiedät miten sotasukupolvi kohteli omia lapsiaan?? On aivan eri asia kun lapsenlapset ilmaantuu. Ei huolta, ei yöheräämisiä, ei.........
Ahkera Liisa kirjoitti:
Suurella ikäluokalla oli vanhempina sodan ja pulan kokeneet, ilman ankaraa kuria ei olisi selvitty.
Tää on ihan älytön myytti joka sietäisi jo romukoppaan. Millä ihmeen tavalla lasten rääkkääminen ja turhan työn suorittaminen muka on auttanut ketään selviämään, vaikeina tai helppoina aikoina? Jos jotain niin se juuri on tehnyt elämästä vielä rankempaa ja kovempaa kuin sen olisi tarvinnut olla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Meneekö mielestäsi Amerikassa paremmin?
Sikäli menee, että eivät ne enää siellä vaikeuksistaan toista maailman sotaa syyttele.
Joo, on ne psykologit, sosiologit ja muut yhteiskuntatieteilijät ihan outoja valopäitä! Keksivät ihan ekkuna kaikkea saakelin jorinaa vailla todellisuuspohjaa. Onneksi av-mamma ei mene vipuun!
Eivät ne psykologit, sosiologit eivät yhteiskuntatietelijätkään mitään sotaa enää Suomessa syyttele. Tämä on valitettavasti boomereittein ikioma selitys, jota kyllä markkinoivat ja mammat menevät vipuun. Lueskelepa niitä kirjoja, kyllä syytellään enemmänkin liian nopeaa yhteiskunnallista rakennemuutosta ja liian vähäisiä resursseja tukiverkoissa. Ja tällä ei tarkoiteta rahaa, se puoli on kyllä ollut lähes kunnossa, mutta henkisellä puolella on Suomessa aina ollut paitsi vaikeaa pyytää, myös saada apua.
Kuten sanottua, en ole tehnyt suurten ikäluokkien vihaamisesta elämäntehtvääni. Sen sijaan kyllä mietin, miksi on niin vaikeaa myöntää, että juuri siinä ajankohdassa, juuri sen ajankohdan yhteiskunnassa, meni jotain helkkaristi vituralleen.
Miksi juuri he, jotka ensimmäistä kertaa Suomessa alkoivat todella saavuttaa asioita, päästä pois sieltä tölleistä ja Lapin torpista, olivat niin vihaisia ja katkeria? Tuliko siinä jonkunlainen vauhtisokeus, eli kun kaikki oli saavutettavissa, omat lapsetkin nähtiin vain itsen jatkeina ja resursseina? Mitä tapahtui?
Tapahtui se, että he eivät sopeutuneet yhteiskunnalliseen rakennmuutokseen. Ennen kasvatettiin alistamalla, häpeällä, nöyryyttämällä, rankaisemisella ja halveksunnalla lapsia, aikuisia, eläimiä, romaneja, vankeja ja eri tavalla ajattelevia.
Lasten oli pakko tehdä kovaa työtä kuten aikuistenkin. Muuten he olisivat kuolleet nälkään.
He tekivät niin kuin olivat oppineet ja niin kuin homma oli toiminut. He eivät osanneet muuta, ja suurin osa kuvitteli kasvattavansa oikein. He olivat jopa lainkuuliaisia, koska mikään laki ei kieltänyt. Mielisairaalat ja vankilat toimivat samalla periaatteella, se oli hyväksyttävää ja oikein.
Psykologit etc ovat edelleen sitä mieltä, että nämä asiat ja traumaattiset kokemukset vaikuttavat sukupolvien yli. Vaikka meidän sukupolvemme halusi välttää edellisen sukupolven virheitä, teimme osan heidän virheistään ja löysimme omat tapamme tehdä kasvatusvirheitä. Meidän lapsemme sanovat niistä aikuistuttuaan meille, mutta osaammeko ottaa sitä vastaan yhtään paremmin kuin suuret ikäluokat?
Uskon kyllä, mitä sanot suhtautumisestasi suuriin ikäluokkiin. Se ei päde kaikkiin niihin, jotka ovat kirjoittaneet tässä. Osa vihaa niitäkin, jotka yrittävät löytää vastausta siihen miksi- kysymykseen. Ja he vihaavat myös niitä, jotka ovat selvinneet lapsuudestaan, mutta eivät halua kertoa omaa nyyhkytarinaansa.
Toisaalta ymmärrän, että heidän on pakko suojella psyykeään sillä tavalla, koska heidän lapsuutensa on ollut kauhea, eivätkä he ole päässeet siitä irti. Toisaalta se agressiivisuus ja katkeruus on puistattavaa, koska se on niin samanlaista kuin vanhemmillamme (jos puhutaan suurista ikäluokista massana). Tapa esittää asiat, heidän maneerinsa. Ne ovat niin tuttuja että se on pelottavaa. Tulee takaumia. Heidän vanhempansa sanoivat idiootti, he sanovat idari, mutta onko muuta eroa?
Mielestäni olet oikeassa, mutta vain osittain. Aivan kuten sekin, että eivät kaikki boomerit ole ilkiöitä, ei sekään ole totta, että kaikki lapset raatoivat pellot tuhkat suussa. Kyllä oli paljon lapsia, joita pidettiin hyvin, säästettiin kaikessa missä voitiin, hankittiin mitä saatiin. Mm. oma äitini oli tämmöinen.
Kotona ei paljon ollut, mutta kaikki mitä kiinni saatiin, annettiin äidilleni. Vaari kävi rakentamassa ja rahoittamassa talon, mummulassa hoidettiin lapset, ei tarvinnut kuin inahtaa, niin apuun tultiin. Koulua olisi saanut käydä, mutta ei kiinnostanut. Siitä huolimatta hän oli ja on aivan samankaltainen, mitä täällä on kerrottu.
Jos olet huomannut, tätä ovat kertoneet muutkin. Eli ei, asia ei ole niin yksinkertainen, että boomerit ovat eläneet rankan lapsuuden, jota ovat siirtäneet eteenpäin. Minun mielestäni kyse on jostain syvemmästä koko yhteiskuntaa koskevasta asiasta.
Tarkoitan, että suomalainen sisukulttuuri on mielestäni järkyttävän rankka ja vaativa. Vahvat naiset, karskit miehet, hyvin nuoresta itsekseen pärjäävät lapset. Olet oikeassa siinä, että siirrämme tätä eteenpäin erilaisin tavoin eri sukupolvien keinoin.
En ole sanonut, että tämän päivän vanhemmuus olisi jotenkin ehdottomasti parempaa kuin edellisen, mutta kyllä nyt jotain on mennyt eteenpäin sentään. Mun on pakko suojella psyykettäni ajattelemalla niin:-)Siinä sitten olet ehdottomasti oikeassa, että idari ei ole idioottia kummempi ja tuo oli tosi hyvä pointti, että tähän kannattaa kiinnittää huomiota, passiivisaggressiivisuuteen taipuvaa viestintää.
Tähän minulla ei ole mitään vastaan väitettävää, hyvin ja asiallisesti kirjoitettu. Ajattelin kyllä boomereita aikaisempaa todellisuutta, jolloin raadettiin niillä kaskipelloilla, mutta kaipa suurin osa boomereistakin joutui raatamaan. Tai kuormittui psyykkisesti kuka mistäkin syystä, kuten millä tahansa aikakaudella.
Eteenpäin on silti menty, ja on hyvä, että asioita tuodaan esille ja kasvatuskulttuurista keskustellaan.
Ihan samaa mieltä siinä, että silloin, kuten nykyäänkin, oli ja on erilaisia vanhempia. Pumpulissa pitäminen ei takaa tervettä elämää sen paremmin kuin tuhkan syöttäminen.
Hmh, joo. Tunnistan kyllä passiivisaggressiivisuuden sekä omassa että muiden viestinnässä. Kaipa sekin on opittu puolustautumisrefleksi? Jonka huomaa muissa ensin? Kiitos, koetan kiinnittää siihen jatkossa huomiota. Oli niin monimielisesti ilmaistu, että en voi muuta kuin nauraa ja ilmaista kunnioitukseni.
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Suurella ikäluokalla oli vanhempina sodan ja pulan kokeneet, ilman ankaraa kuria ei olisi selvitty.
Tää on ihan älytön myytti joka sietäisi jo romukoppaan. Millä ihmeen tavalla lasten rääkkääminen ja turhan työn suorittaminen muka on auttanut ketään selviämään, vaikeina tai helppoina aikoina? Jos jotain niin se juuri on tehnyt elämästä vielä rankempaa ja kovempaa kuin sen olisi tarvinnut olla!
Onhan se nykyään jo romukopassa, historialle emme mahda mitään. Lasten rääkkäämisestä en tiedä mitään kun minua ei ole rääkätty enkä ole sellaista nähnyt.
Olen syntynyt ysärin loppupuoliskolla, vanhemmat 60-luvulla ja isän vanhemmat 30-luvullä, äidin 40-luvulla.
Isän vanhemmat kasvoivat lapsesta asti äideistään orpoina ja vielä vanhoinakin he ovat sitä mieltä, että työ on ihmisen arvo. Heillä ei ollut kauheasti henkistä annettavaa lapsilleen. Isä suivaantui jatkuvaan "työhön vain työn takia" jo nuorena ja niinpä meidän ei lapsuudessa tarvinnut rehkiä mitenkään älyttömästi, tavalliset kotityöt toki tehtiin.
Sen sijaan koko ajan olisi pitänyt liikkua, koska MUUTEN MAHAT KASVAA. Tuota mahajuttua isä tuli huutamaan, jos vaikka olin lukemassa tai leikkimässä jotain, missä istuttiin paikallaan. Koko ajan olisi pitänyt liikkua vinhasti. Olin vielä teininäkin alipainoinen, mutta NYT LIIKKEELLE SIELTÄ ETTEI MAHA PAISU. Isä ja äiti kävivät jatkuvaa sotaa siitä, miten meidän perheessä syödään. Tunnen vielä näin aikuisiälläkin syyllisyyttä syömisestä ja jätän helposti aterioita väliin.
Taisin saada muutaman kerran vitsaa ehkä 3 kertaa, en edes muista mistä tuli kai jostain vastaanväkättämisestä eikä äiti jaksanut kanssani asiasta väitellä, ei katkeruutta. Lapsen kanssa ei voi keskutella kuten aikuisen, lapsi sylkee vanhemman kasvoille, käy lattialle huutamaan, kierii pöydän alle, ala sitten sellaisen kanssa neuvotella, muutama sivallus vitsalla ja yhteisymmärrys löytyy.