Lue keskustelun säännöt.
Ahmiminen pilaa elämäni
25.04.2021 |
Ruokaa, ruokaa ja vielä vähän lisää ruokaa. Olen aivan loppu tähän loputtomaan kehään.
Terapiassa on käyty ja olen tajunnut että olen aikuinen ihminen joka on itse vastuussaan käytöksestään ja sen muuttamisesta. Miten ihmeessä te muut onnistutte normaalissa elämässä?!
Minä en muuta ajattelekaan kuin laihduttamista ja syömistä. Pitää laihtua ja pitää syödä kaikki mikä eteen vain sattuu. Olen nuori ja nyt pitäisi elää niitä muka parhaita vuosia. Paskat.
Miten käytännössä lopetan asian joka on ainoa syy siihen että ylipäätään jaksan olla täällä. Tiedän että pitää löytää muita syitä elää, lisää sisältöä päiviin ja opetella elämään ilman ruoasta saatua mielihyvää. Jestas että on vaikeaa toimia järjen varassa silti.
Kommentit (24)
Onneksi itselläni ongelma on se, etten jaksa syödä. Tänään olen syönyt nakkimunakkaan (kaksi munaa, muistaakseni neljä nakkia), graavilohta vähän alle 100 grammaa, vähän jäätelöä, ööö... Äsken yritin tehdä sushia, mutta meni ihan v---iksi XDDDD söin sen kuitenkin. Siinä oli vain kurkkua ja porkkanaa (koska söin sen lohen jo XD.)
En ole syönyt mitään muuta eikä ole ruokahaluakaan. Kaffia join yhteensä kolme kuppia, join yhden kauravälipalajuoman loppuun (ilmainen näyte, pari desiä eikä ollut kovin hyvää XD) ja appelsiinimehua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama ongelma. Ruoka on päässyt ihan liian isoon osaan elämässäni jo lapsesta asti. Olen 34v. ja kärsinyt siis yli 20v ahmimishäiriöstä.
Laihdutin taannoin kymmeniä kiloja. Olen pysytellyt nyt vuoden ajan normaalipainoisena. Ahmimiskohtaukset tosin ovat palanneet laihduttamisen loputtua tihenevällä syklillä. Ahmin kunnes nukahdan ja olen toimintakyvytön loppupäivän. Uutena keinona paastoan koko seuraavan päivän tasatakseni kaloreita. Ennen en tehnyt tätä ja päädyinkin vaikeasti ylipainoiseksi.
Mielestäni oireilen nyt pahemmin kuin koskaan, kun ahmiminen ja syömättömyys vuorottelevat. Välissä saattaa olla viikko korostetun terveellistä syömistä. Tällöin lasken kalorit tarkkaan. Kunnes taas koittaa ahmimiskohtaus, melkein itseltänikin salaa.
Normaalisti jaan ruoka-aineet jyrkästi sallittuihin ja kiellettyihin. Jos maistankin kiellettyä ruokaa, annan itselleni luvan ahmia koko loppupäivän. Esimerkiksi leivän syöminen laukaisee minulla ahmimisen joka ainut kerta. Näitä sairaita toimintatapoja noudatan loputtomiin, minulla ei yksinkertaisesti ole minkäänlaisia työkaluja muuttaa niitä.
Tämä huonontaa elämänlaatua tosi paljon:( töissäkin kyttään ja mittailen itseäni peileistä, onko johonkin tullut lisää. Vaa’assa olen itse asiassa uskaltanut käydä viimeksi jouluna. Arvailen ja pähkin, olenko lihonut mutta en yksinkertaisesti pysty kohtaamaan vaa’an lukemaa.
Luulen että tarvitsisimme paaaaljon terapiaa näihin ajatusvääristymiseen ja ruuan pakonomaiseen ajatteluun. Ruoka on ollut minulle aina jotain ihan muuta kuin polttoainetta. tämä häiriö on niin iso osa elämääni ja tapaani olla, että olen skeptinen sen suhteen, että pääsisin koskaan normaaliin ruokasuhteeseen. Tämä taitaa olla se minun ristini kannettavaksi ja omalla tavallani olen hyväksynyt sen. Kuitenkin pelkään kuollakseni lihomista. Pahimmilla hetkillä (ahmimisen jälkeisessä morkkiksessa) olen sanonut miehelleni, että kuolen mieluummin kuin syön tänään mitään. Olen suurperheen äiti, kyllä nämä ajatukset pelästyttävät. Paljon voimia sinulle, tämä osaa olla usein aivan helvetillinen sairaus.
Moikka ap!
Mulla on ehkä taustalla eri ongelma, mutta toivottavasti tästä kommentista olisi silti sinulle hyötyä. Kärsin siis muutamia vuosia sitten jonkin asteisesta syömishäiriöstä: söin liian vähän, tarkkailin kaloreita ja liikuin liikaa. Tämän seurauksena aloin saamaan ahmimiskohtauksia, jotka kärjistyivät myöhemmin bulimian puolelle. Aloin oksentamaan, koska siitä holtittomasta syömisestä syntyi kamala syyllisyyden tunne.
Minulle suurin apu oli asiasta puhuminen läheiselle. Tässä tapauksessa se oli kumppanini, joka keskusteli, tuki ja tsemppasi minua. Onko sinulla ap jotain sellaista turvallista läheistä, jolle voisit avautua asiasta? Toinen asia, joka auttoi minua oli se, että niinä hetkinä kun aloin miettimään ahmimista, teinkin ihan jotain muuta: lähdin ulkoilemaan ystävän kanssa, soitin vanhemmille yms. Eli tavallaan harhautin itseäni. Huomasin myös nopeasti, että muiden kanssa oleminen ja asioiden tekeminen on paljon antoisampaa, kuin ruoan ahmiminen yksin. Elämä on sitä varten, että teemme ja koemme erilaisia asioita. Ei sitä varten, että ahmitaan ruokaa yksin huonolla fiiliksellä.
Toivottavasti saat apua ahmimiseen. Paraneminen on täysin mahdollista <3
Yt. Yksi syömishäiriöistä selvinnyt
Näihän se toimii