Kärsitkö hiustenlähdöstä ja -katkeilusta? Minä sain sen kuriin näillä keinoin
En väitä, että tämä tehoaa kaikilla, mutta jos olet nainen ja hiuksesi ovat vaihdevuosissa alkaneet lähteä ja haurastua, voisit ainakin kokeilla tätä.
Minulla on hento suomalainen hiuslaatu, kihartuva tukka, jota nuorempana pesin melkein päivittäin, koska se yön jäljiltä sojottaa herkästi minne sattuu. Ja se oli pakko föönata suoraksi, mutta sateella se herkästi kihartuu ja muuttuu hamppumaiseksi.
Viisissäkymmenissä hiuksia alkoi lähteä aika lailla, tulkitsen liittyvän hormonitoiminnan muutoksiin vaihdevuosien alla. Ei mitään pälvikaljua kumminkaan, mutta hiukset siis ohenivat ja tukka näytti littanalta. Kampaaja suositteli kokeilemaan hiustenlähtöön tarkoitettuja aineita kuten Priorinia, mutta se oli yhtå rahanhukkaa.
Kunnes päätin, että minimoin kaiken hiusten käsittelyn. Kasvatin lyhyistä hiuksista lyhyen polkkamallin. Pesen tukan harvemmin ja lopetin kokonaan föönaamisen. Ostin tangleteaser-harjan, jolla harjaan tukan pesun jälkeen ja sitten otan hiuksiin jätettävää hoitoainetta, jonka puristelen tukkaan kämmenin niin, että hiukset kihartuvat. Ja annan hiusten kuivua itsekseen kiharaksi.
Niinä aamuina, jolloin en pese tukkaa, kastelen kädet ja puristelen hiukset tuolla tavalla kiharalle, yön aikana hiukset kun tuppaavat möyhentymään ja kiharat hajoavat, mutta noin ne saa taas esille.
Eli idea on, että käsittelen hiuksia mahdollisimman vähän, jolloin mekaaninen kulutus vähenee ja hiukset katkeilevat vähemmän. Nyt tukkani on paksumpi ja parempikuntoisempi kuin varmasti koskaan.
Eikä tuo maksa juuri mitään. Hiuksiin jätettäviä hoitoaineita on marketeissa joka lähtöön, kukin löytää omalle hiuslaadulleen sopivia.
Jos hiuksesi ei ole kihara, pääset vielä helpommalla. Vältät vaan föönaamista ja annat mahdollisuuksien mukaan hiusten kuivua itsekseen.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Hahaha joo. Kampaajien tuloista iso osa tulee tuotemyynnistä, joten he tietysti pyrkivät myymään kaikenlaisia tököttejä, kun oikeesti tehokkainta olisi monta kertas vain vähentää hoitotoimenpiteitä ja tukan käsittelemistä.
Näinhän se on. Totta kai jos hiuksia joutuu muotoilemaan, lämmöltä suojaavat tuotteet on hyvä idea, en sitä kiistä. Mutta kannattaa miettiä, voiko tukan mallia muuttaa sellaiseksi, että muotoilua voi vähentää.
Ap
Minä laitan vain kosteuttavaa suihketta. Kuivashampoota käytän välipäivinä.
Mä pidän hiukset pitkinä just tuon takia, ettei tarvitsisi olla koko ajan föönailemassa, mun tukkani myös sojottaisi lyhyenä yön jäljiltä kaikkiin suuntiin. Pitkä tukka on helppo kietaista letille.
Laineikas pitkä hius, hoidan näin. Pesen kun päänahka tuntuu likaiselta eli 2-3 päivän välein. Hiuksiin joka pesukerralla kosteuttava naamio pariksi minuutiksi. Ei froteepyyhettä vaan enimmät kosteudet hamam-pyyhkeeseen. Annan kuivua itsekseen. Ainoa käsittely on harvakseltaan harjaaminen tangle teezerillä. Muumiselvityssuihketta silloin ensin hiuksiin. Ei koskaan lämpökäsittelyä, ei silikonia, ei muotoilutuotteita.
Minulla auttoi myös hiusten käsittelyn vähentäminen. Ja sopivan shampoon löytyminen. 2 kertaa viikossa on sopiva. Hiuksille riittäisi vähempikin, mutta päänahka kaipaa pesua vähintään sen pari kertaa viikossa. Pesun jälkeen laitan pois huuhdeltavan hoitoaineen, ja kun hiukset ovat kuivuneet, laitan niihin hiusöljyä.
Vältän hiusten pesemistä juuri ennen nukkumaanmenoa.
Toinen, mistä minulla on ollut apua hiusongelmiin, jotka alkoivat jo vähän päälle kaksikymppisenä, on se, kun sain suolistoni hoidettua kuntoon. Parin vuoden ajan minulla oli hyvin karsittu ruokavalio. Eli en syönyt mitään, mikä vähänkin ärsyttää vatsaa. Suurin osa ruoka-aineista, joita tuolloin välttelin, on sittemmin alkanut sopimaan. Yksi isoimpia pahiksia on edelleen keinotekoiset makeutusaineet.
Minulla on samanlaiset hiukset kuin AP kuvaili. Hiuksia on ollut paljon, mutta hiuksen halkaisija on olematon. Hiuksia alkoi tippua paljon, kun täytin 40 vuotta.
Olen varmasti kokeillut kaikki markkinoilla olevat keinot hiusten pitämiseen päässä. Pillereitä ja erilaisia shampoita on tullut kokeiltua ja rahaa mennyt näihin tuotteisiin järkyttävät määrät. Mikään ei auttanut, kunnes tajusin, että päänahkani on erityisen altis kemikaaleille, joita kaikista tuotteista löytyy.
Olen pessyt nyt vuoden päivät hiukset kananmuna- / oliiviöljysekoituksella. Välillä laitan konjakia tähän sekoitukseen. Hiukset käsittelen pesun jälkeen riisivedellä. Mitään kemikaaleja en laita enää päähäni. Vaivalloistahan tämä on, mutta mitä sitä ei tekisi kutriensa eteen.
Tämä on itseäni auttanut. Hiukset vahvistuneet ja hiusten lähtö loppunut. Hiusten pesuväli on venynyt 5 päivään, kun aiemmin helposti rasvoittuva tukkani ei enää rasvoitu. Monella käsitys, että luonnonmukaisessa hiustenhoidossa tulee “hajuhaittoja”, mutta tämä ei pidä paikkansa.
Suomalaisilla on yleensä hennot hiukset ja ne eivät juurikaan kestä jatkuvaa käsittelyä ja erilaisia kemikaaleja.
Kannattaa kokeilla, jos on kaikki muut keinot jo todennut tehottomaksi.
Yön aikaiseen pörröisyysongelmaan auttaa vanhanaikaisena pidetty unimyssy. Ompelin itse vanhasta kirpputorilta hankitusta kuluneesta silkkipaidasta ja kuminauhasta itselleni suihkymyssyn mallisen päähineen. Sujautan sen yöksi päähän ja aamulla kiharat on kunnossa. Pidemmällä käytöllä lisää myös hiusten kiiltoa, koska ei ime kosteutta hiuskuidusta ja hankaa kuten puuvilla.

Myös kananmuna, oliiviöljy ja riisi sisältävät kemikaaleja. Riisivesi myös syöpävaarallista arseenia 😀 se että jokin tuote tai aine esiintyy luonnossa ei tee siitä automaattisesti turvallista ja terveellistä.
Vierailija kirjoitti:
Yön aikaiseen pörröisyysongelmaan auttaa vanhanaikaisena pidetty unimyssy. Ompelin itse vanhasta kirpputorilta hankitusta kuluneesta silkkipaidasta ja kuminauhasta itselleni suihkymyssyn mallisen päähineen. Sujautan sen yöksi päähän ja aamulla kiharat on kunnossa. Pidemmällä käytöllä lisää myös hiusten kiiltoa, koska ei ime kosteutta hiuskuidusta ja hankaa kuten puuvilla.
Tämänhän tiesivät jo "puuvillapeltojen" naiset, jotka nukkuvat juuri suihkulakit päässä ja miehilläkin on nykyään ne pään yli vedettävät ja solmittavat "tukkakondomit". Pysyy afro kuosissa.
Joo, mutta mulla on pälvikalju, joten ei tehoa mikään. Muuten ap:n neuvot hyviä.
Vihdoinkin löysin tarpeeksi hoitavan tuotteen (XZ Kauranaamio). Hiuksia en harjaa enää ollenkaan, setvin vain luonnonkiharat käsin aamulla auki. Ennen olivat kauheassa takussa.
Aika hyviä vinkkejä. Itselläni on aina ollut pitkät hiukset sen takia, että niiden kanssa pääsee helpolla. Pidän hiuksia yleensä aina kiinni nutturalla. Ohuemman hiuslaadun ilo on se, etteivät ole pitkänäkään niin kuumat kuin paksumman perimän omaavilla.
Pesen hiuksia aika usein, noin joka toinen päivä. Selvitän tukan harvapiikkisellä selvityskammalla (tangle teezer tuntui repivän hiuksiani liikaa), laitan jätettävää / suihkutettavaa hoitoainetta ja letitän tukan. Aamuisin avaan hiukset ja laitan nutturalle.
Olen miettinyt silkkistä tyynyliinaa tai sellaista hiusmyssyä, mitä monet tummat naiset pitävät hiusten suojana. Onko kellään niistä kokemusta? Silkkiliinat maksavat kyllä tosi paljon.
Olisi pitänyt lukea ensin muiden kommentit, tuollahan oli näistä myssyistä jo puhetta.
Tällä oli sama juttu,ponnari söi tukkaa,pätkäsin polkaksi ja pesen päivittäin huomaan nyt vahventunut,lopuksi pesen kylmällä vedellä liekkö auttanut,kampa kulkee paremmin,tukka tuuheampi.Ruokavalioo muutin myös.Kylmällä vedellä loppuhuuhtelu hiussuomut sulkeutuu sen ihan tuntee.
Minä en ole käsittelyjä harrastanutkaan, vaan silti hiuslaatu on mennyt haperoksi. Olen joutunut huovuttuneita takkuja leikkaamaan pois, joten ei kai tässä auta kuin vetää ihan lyhyeksi. Pestäkin pitäisi useammin hilseongelman vuoksi, olen vaan aika laiska siinä suhteessa.
Kivoja vinkkejä ketjussa, yömyssyä aion kokeilla myös! Ja tosiaan viileä vesi huuhdellessa on vanha konsti.
Monelle sulfaatit ovat ongelma, se siis on kemikaali, joka saa shampoosta puhdistavaa ja vaahtoavaa. Sulfaatittomiakin tuotteita on, esimerkiksi XZ:llä nokkosshampoo ja -hoitoaine.
Itse en ole aivan luomulle linjalle ryhtynyt, värjään vielä harmaat piiloon. Mutta sen ohella siis minimoin käsittelyt.

Itse lopetin värjäämiseen ja siihen loppui myös hiusten lähtö. Nyt paksu tukka ja ylpeästi harmaa.
Mitä shampoita ja hoitoaineita käytätte?
Mulle ei toi XZ sovi. Useasti olen kokeillut eri nimisiä mutta hiuksista tulee vain kauhea kuiva takkupää.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole käsittelyjä harrastanutkaan, vaan silti hiuslaatu on mennyt haperoksi. Olen joutunut huovuttuneita takkuja leikkaamaan pois, joten ei kai tässä auta kuin vetää ihan lyhyeksi. Pestäkin pitäisi useammin hilseongelman vuoksi, olen vaan aika laiska siinä suhteessa.
Sama juttu täällä. En ole ikinä värjännyt tai muotoillut millään kuumalla raudalla hiuksiani, enkä edes omista hiustenkuivaajaa, mutta silti hiukset ovat ohuet ja katkeilevat. Syön monipuolista ruokaa ja lisäksi vitamiineja purkista, pesen n. kolmen päivän välein, käytän hiuksiin jätettävää hoitoaineita, en revi harjalla jne., mutta mikään ei auta. Taitaa olla perinnöllistä, sillä äidillänikin oli viisikymppisenä niin ohuet hiukset että päälaki paistoi läpi.