Videotreffit, uhka vai mahdollisuus?
Nyt, kun Teams, Zoom, Google Meet ja muut ovat monilla lähes päivittäisessä käytössä töissä, ja kun ihmisten kohtaamista on suositeltu rajoittamaan, niin olisin kuvitellut, että useampikin pitäisi itsestään selvänä tavata ensimmäisen kerran videotreffeillä. Minusta se on ihan loistava mahdollisuus.
Aika moni mies on kuitenkin kieltäytynyt syystä tai toisesta. Tai on sopinut, että tavataan, mutta ei tulekaan linjoille. Miksi? Minä puolestaan en lähde tapaamaan ellei ole jo todennäköistä, että meillä voisi olla kivaa yhdessä, ja videotreffit on hyvä mahdollisuus nähdä, kuinka juttu luistaa.
Tänään on sovittu yksi tapaaminen Google Meetissa ja toivon sydämestäni, että se toteutuu, koska mies vaikuttaa viesteissään tosi mukavalta.
N32
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Ei ikinä. En tykkää muutenkaan mistään videoihin ja kameroihin liittyvästä, saati sitten jotkut ”treffit” :D
Miksi?
En lähtis. Töissäkään en koskaan pidä videota päällä, vaan pelkkää ääntä. Se nyt on kuitenkin ihan eri asia nähdä livenä, ja mielestäni se riski on otettava, jos meinaa mitään saada. Ei voi kaikin mahdollisin keinoin yrittää etukäteen löytää syitä sille, ettei joutuisi livenä taapaamaan.
Itsellä ainakin ihmisen tuoksu on niin tärkeä juttu etten varmaan etänä suostuisi tapaamaan. Jos kaikki klikkaa ja vaikka kesän loppuun asti pidettäis vaan etäyhteyttä (kunnes molemmat saaneet rokotukset) ja sitte tyyppi vaikka haisee kamalalta tai onkin vaikka superlihava vyötäröstä alaspäin niin kyllä itseä harmittaisi.

En tietenkään tarkoita, että videotreffit poistaisivat live-tapaamisen. Jos meillä on tänään onnistunut tapaaminen ja molemmat haluavat jatkaa tutustumista niin tottakai toivon, että seuraavaksi tavataan livenä. Vaikka heti huomenna.
Muija kuvaa itteensä selfietikulla yläviistosta ja äijä läppärin kameralla nenäkarvojaan alaviistosta?
Ei missään nimessä. Vihaan kameroita ja videotreffit tuntuisi muutenkin esiintymiseltä, työhaastattelulta. Lisäksi en halua että mies vaikkapa videoi treffimme tietämättäni. En myöskään näytä hyvältä kamerassa ja pakostakin vilkuilisin omaa kuvaani, vaikka haluan keskittyä siihen uuteen ihmiseen. Never ever ever.
En muuten ole vielä koskaan kokenut tuhlaavani aikaa. Olen tässä talven ja kevään aikana tavannut 5 miestä Tinderistä henkilökohtaisesti. Kenenkään kanssa ei synkannut, mutta en koe sitä mitenkään hukkaan heitettynä. Kävin mukavia keskusteluja ihan fiksujen miesten kanssa kävelyllä - miksi katuisin sellaista? Lisäksi kaikki olivat ulkonäöllisesti ok ja puhettakin riitti, eli videotreffit eivät olisi edes paljastaneet sitä mikä jutut lopetti.
Siis kyllä nyt treffeillä saa käydä korona-aikanakin, voi hyvää päivää.
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllä nyt treffeillä saa käydä korona-aikanakin, voi hyvää päivää.
Tottakai saa, mutta miksi lähteä, kun voi ensin jutella videon välityksellä. Enkä ymmärrä tuota pelkoa, että mies tallentaa tapaamisen, koska eihän siinä tapahdu muuta kuin että kaksi ihmistä rupattelee hetken aikaa. Ketä ulkopuolista kiinnostaisi katsoa se jälkikäteen?

Kai tuokin riippuu siitä, mitä hakee. Toisille video ei ole tippaakaan sama asia kuin livetapaaminen, ja joillakin se on ihan täysin sama juttu. Joillekin pornon katselu ja itsensä tyydyttäminen on täysin sama asia kuin livenä seksin harrastaminen. Toisille ne ovat ihan eri asioita. Joku vetää kalsarikännit kotona ja pitää sitä ihan vastaavana kuin nähdä kavereita jossain kuppilassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllä nyt treffeillä saa käydä korona-aikanakin, voi hyvää päivää.
Tottakai saa, mutta miksi lähteä, kun voi ensin jutella videon välityksellä. Enkä ymmärrä tuota pelkoa, että mies tallentaa tapaamisen, koska eihän siinä tapahdu muuta kuin että kaksi ihmistä rupattelee hetken aikaa. Ketä ulkopuolista kiinnostaisi katsoa se jälkikäteen?
Maailmassa on liikaa hu ll uja, jotka haluavat laittaa kuvasi nettipalstoille muiden haukuttavaksi.
Eikö puhelimessa puhuminen riitä?
En haluis, koska se ei ole sama kuin live. Siinä olisi sama että riippuen jostain valosta tai kuvakulmasta, tulisi toisesta vaikutelma, joka ei olisi sama kuin livenä.
N43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllä nyt treffeillä saa käydä korona-aikanakin, voi hyvää päivää.
Tottakai saa, mutta miksi lähteä, kun voi ensin jutella videon välityksellä. Enkä ymmärrä tuota pelkoa, että mies tallentaa tapaamisen, koska eihän siinä tapahdu muuta kuin että kaksi ihmistä rupattelee hetken aikaa. Ketä ulkopuolista kiinnostaisi katsoa se jälkikäteen?
Maailmassa on liikaa hu ll uja, jotka haluavat laittaa kuvasi nettipalstoille muiden haukuttavaksi.
Eikö puhelimessa puhuminen riitä?
En näe mitään syytä vain puhua puhelimessa, kun voi käyttää myös videota. Lisäksi en halua antaa puhelinnumeroani ihmiselle, jota en tunne.

No voi voi. Sitten sinun ei auta kuin vaatia sellainen laki Suomeen, että treffit pitää aloittaa videopuhelulla.

Hassu kommentti. Ei minun tarvitse vaatia mitään. Jos tutustun deittipalstalla kiinnostavaan ihmiseen ja hänelle sopii videotreffit, niin sitten treffataan videopuhelussa. Jos ei, niin sitten hän ei varmaan ole minulle sopiva. Ja innolla odotan tämän illan videotreffejä.
Jättäisin väliin, ei nappaa ollenkaan edes ajatuksen tasolla. Inhoan yli kaiken olla kameran edessä. Perinteinen livetapaaminen tai sitten ei mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllä nyt treffeillä saa käydä korona-aikanakin, voi hyvää päivää.
Tottakai saa, mutta miksi lähteä, kun voi ensin jutella videon välityksellä. Enkä ymmärrä tuota pelkoa, että mies tallentaa tapaamisen, koska eihän siinä tapahdu muuta kuin että kaksi ihmistä rupattelee hetken aikaa. Ketä ulkopuolista kiinnostaisi katsoa se jälkikäteen?
Maailmassa on liikaa hu ll uja, jotka haluavat laittaa kuvasi nettipalstoille muiden haukuttavaksi.
Eikö puhelimessa puhuminen riitä?
En näe mitään syytä vain puhua puhelimessa, kun voi käyttää myös videota. Lisäksi en halua antaa puhelinnumeroani ihmiselle, jota en tunne.
No voi voi. Sitten sinun ei auta kuin vaatia sellainen laki Suomeen, että treffit pitää aloittaa videopuhelulla.
Hassu kommentti. Ei minun tarvitse vaatia mitään. Jos tutustun deittipalstalla kiinnostavaan ihmiseen ja hänelle sopii videotreffit, niin sitten treffataan videopuhelussa. Jos ei, niin sitten hän ei varmaan ole minulle sopiva. Ja innolla odotan tämän illan videotreffejä.
Ei ollut yhtään hassu kommentti, ottaen huomioon, että tuossa edellä joku (sinä?) naukuu "miksette halua videopuhelua, vaikka minusta se on niin kiva juttu?" ja "miksi lähteä ulos treffeille, kun minua se ei kiinnosta?"
Ihan selkeästi siinä yritetään kääntää toisten mielipide omalla kannalle, jotta kaikki olisi vain itselleen mieluista. Jos sinun kriteereihin kuuluu videotreffit tai "muuten hän ei ole minulle sopiva", niin enpä sano mitään hyvää hyvää sinun elämänarvoistasi. Mutta eipä siinä mitään. Löydät varmaan jonkun toisen yhtä pinnallisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllä nyt treffeillä saa käydä korona-aikanakin, voi hyvää päivää.
Tottakai saa, mutta miksi lähteä, kun voi ensin jutella videon välityksellä. Enkä ymmärrä tuota pelkoa, että mies tallentaa tapaamisen, koska eihän siinä tapahdu muuta kuin että kaksi ihmistä rupattelee hetken aikaa. Ketä ulkopuolista kiinnostaisi katsoa se jälkikäteen?
Maailmassa on liikaa hu ll uja, jotka haluavat laittaa kuvasi nettipalstoille muiden haukuttavaksi.
Eikö puhelimessa puhuminen riitä?
En näe mitään syytä vain puhua puhelimessa, kun voi käyttää myös videota. Lisäksi en halua antaa puhelinnumeroani ihmiselle, jota en tunne.
Itse en näe mitään syytä puhua edes puhelimessa, kun voi kirjoittaa viestejä. Nää on näitä.
Kokemuksen kautta sanoisin että oli viimeksi eka ja vika kerta kun suostun videotreffeihin.
Yllätyin ihan että miten kiusalliselta se voi tuntua. Mulla alkoi hiki virtaamaan niin paljon että piti alkaa otsaa pyyhkimään.
Jotenkin kasvokkain esim kävely on paljon luonnollisempi keino tutustua kun tapaa ekan kerran. Videotreffeissä voi vain tuijottaa toista.
Tuntuu enemmän riskiltä että livetreffit voi jäädä toteutumatta jos jännittää videotreffeillä.
Tottakai voisin kokeilla jos olisin sinkku. Tuohan olisi hauskaa.