Lue keskustelun säännöt.
Olen ajelehtija. Voiko sen kanssa oppia elämään vai pitäisikö jossain vaiheessa löytää lopullinen suunta
23.04.2021 |
Ajalehdin elämässäni paljon. Opiskellut useita kertoja saamatta kuitenkaan mitään tutkintoa suoritettua loppuun, pätkätöitä ja työttömyysjaksoja siellä täällä, cv pelkkää silppua, kaikki ihmissuhteet parisuhteita myöten hiipuvat aina ajan myötä, viimeistän kun vaihdan paikkakuntaa ja sitäkin vaihdan usein.
Se vähän hävettää kun olen jo lähemmäs kolmeakymmentä. Onko ketään nyt tai aiemmin ollut samassa tilanteessa? Mitä tässä oikein pitäisi tehdä, hyväksyä oma ailahtelevuus ja lopettaa haikailemasta lopullista elämänsuuntaa, jota ei ehkä koskaan tulekaan vai voiko tälläinenkin ihminen sellaisen löytää?
Kommentit (3)
Ainahan elämän suunnan voi kääntää, jos tapahtuu jotain sellaista, mikä motivoi tarpeeksi. Useimmiten ei.
Esimerkiksi Hanoi Rocksin Nasty Suicide, eli Jan-Markus Stenfors oli niin kiinnostunut huumeista, että meni muusikonuran jälkeen iltalukioon ja opiskeli proviisoriksi ja toimii apteekkarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet kuitenkin pyrkinyt eteenpäin.
Mikä on aiheuttanut sen, että tutkintoja on jäänyt kesken?
Onko kyse ollut viitseliäisyydestä?
Onko sitoutumisessa ollut parantamisen varaa?
Tämä aika osaltaan myötävaikuttaa repaleisuutta.
Pelkään hukkaavani elämäni jonkin kutsumuksen etsimiseen jos en sitä koskaan löydä mutta pelkään myös hukkaavani elämäni ajelehtimiseen siinä tapauksessa jos minulle olisi sittenkin ollut jokin selkeä polku.
Ap