Lue keskustelun säännöt.
Tarve syvempään merkitykseen elämässä
21.04.2021 |
Kökkö otsikko kun en oikein saa kiinni tästä aiheesta. Olen aina kaivannut syvää pohdiskelua ja tunnetta, että minulla on tarkoitus. Tekemisteni on pitänyt olla linjassa arvojeni kanssa. Olen tehnyt valintoja jotka ovat tuntuneet sisäisen ääneni puolesta oikeilta, vaikka se olisi sosiaalisia normeja vastaan ja vaikka niiden takia minua on syrjitty. Minulla on ollut aina tarve ajatella ja toimia itsenäisesti. Tästä saa sisäistä tarkoituksen tunnetta, mutta on myös paineita olla itseohjautuva ja olisi tietty helpompaa vain mennä virran mukana aivot narikassa. Tai jokapäiväisessä elämässä toimia automaattiohjauksella tietoisten valintojen sijaan.
Olen myös eronnut entisestä kumppanistani suureksi osaksi sen takia, että halusin itse kasvaa ja opetella kohtaamaan vaikeitakin tunteita joita ex taas pakeni siihen että meni ryhmäpaineen mukana. Olimme henkisesti eri ikäisiä.
Onko tämä liikaa vaadittu itseltäni? Ja miksi minä olen tällainen ja on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eivät koskaan kyseenalaista mitään? Joskus kyseenalaistan itseni solmuun. En siis kuvittele olevani jotenkin "valaistuneempi" tai parempi, päinvastoin tiedän liiankin hyvin omat heikkouteni ja siksi en uskalla tavoitella ulkoisia asioita, esim. vastuullista asemaa. Mutta silti "tavallinen ajelehtiminen" elämässä ei vaan riitä tai tyydytä. Ymmärtääkö joku? Onko muita kaltaisiani?
Kommentit (15)
Se on aika raskasta kyseenalaistaa kaikki kaiken aikaa ja jos joka asiasta pitää kaivella syvällisiä. Filosofiaa opiskelemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olen myös eronnut entisestä kumppanistani suureksi osaksi sen takia, että halusin itse kasvaa ja opetella kohtaamaan vaikeitakin tunteita joita ex taas pakeni siihen että meni ryhmäpaineen mukana. Olimme henkisesti eri ikäisiä." En ole eronnut (vielä..), mutta tuo kolahti minuun, painin tämän asian kanssa jatkuvasti. En vaan jaksa sitä, että asiat lakaistaan maton alle, eikä niistä voi keskustella. Mieheni ei ymmärrä sitä, että ei ole tarvis syyttää häntä (tai minua) vaan keksiä ratkaisuja. Mun mielestä ihminen vaan ei voi kasvaa, jos ei kohtaa vaikeita asioita ja parhaansa mukaan selvitä niitä. Lisäksi kaikenlainen kaavoihin kangistuminen ja rutiinit saa minut näkemään punaista!
Itselle alkaa tietynlainen henkistyminen puskea päälle (olen 50v) ja haluan esim. jouluna ja pääsiäisenä kuunnella aivan erilaista musiikkia (kirkkomusiikkia) tai olla vaan hiljaisessa huoneessa. Mies kuuntelee samaa suomipoppia koko illan ja naureskelee hassuille videoille.
Voisko enää kauempana puolisot olla toisistaan? Miten jaksan, kun olemme niin erilaisia? miten tästä voi edes puhua, kun puoliso ei halua puhua? Vai onko tämä sitä, että VAADIN häntä muuttumaan? Minäkin ajattelen itseni solmuun :)
Ei elämällä ole mitään syvempää merkitystä tai tarkoitusta.
Sori siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei elämällä ole mitään syvempää merkitystä tai tarkoitusta.
Sori siitä.
No, mitä kukin sitten elämältään haluaa. Toiset tyytyy vähempään, toiset haluaa enemmän.
Nakota sinä vaan sohvalla ja kaivele korviasi, se sulle riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jumala loi ihmisen ja puhalsi häneen elämän hengen.
Jumalan henki sinussa kaipaa yhteyttä luojaasi. Raamatun mukaan Jeesus on kaiken luoja. Vain ottamalla Jeesus vastaan sydämeesi ja elämäsi herraksi voit löytää elämän tarkoituksen ja sitten, kun päiväsi loppuvat sinun henkesi menee Jeesuksen luo paratiisiin.
Tiedän, että monet pitävät jeesukseen uskovia typerinä, mutta kyllä se heillekkin selviää sitten viimeisellä tuomiolla jumalan edessä. Silloin ei voi enään valita puoltaan, vaan joutuu tuomittavaksi sinne huonoon paikkaan ellei nimi ole elämän kirjassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei elämällä ole mitään syvempää merkitystä tai tarkoitusta.
Sori siitä.
No, mitä kukin sitten elämältään haluaa. Toiset tyytyy vähempään, toiset haluaa enemmän.
Nakota sinä vaan sohvalla ja kaivele korviasi, se sulle riittää.
Et varmaan ole ap, mutta tässähän tää "valaistuneiden" oikea ajattelutapa tulikin jo julki. Parhaimmillaan kovaan ääneen muistetaan kertoa, ettei olla parempia kuin muut, mutta oikeasti sitä tietysti ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa ihmisistä saa elämälleen merkityksen/tarkoituksen toisten auttamisesta.
Joten tee jotain, joka auttaa muita ihmisiä. Siitä saa myös tyydytystä, kun omat teot auttaa jotain toista. Oli se missä muodossa tahansa. Joku auttaa muita vaikka komedian kautta, kuten se ISMO.
Ennen ajattelin itsekin samalla tavalla, mutta sitten luovutin. Nyt elän vain elämääni tietoisena sen merkityksettömyydestä ja odotellen vain, että se päättyisi. Kun itsellä ei ole rohkeutta sitä omatoimisesti päättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei elämällä ole mitään syvempää merkitystä tai tarkoitusta.
Sori siitä.
No, mitä kukin sitten elämältään haluaa. Toiset tyytyy vähempään, toiset haluaa enemmän.
Nakota sinä vaan sohvalla ja kaivele korviasi, se sulle riittää.
Voin kertoa sinulle myös totuuden lisäksi viisauden.
Onnellisuus ei synny siitä, että pyrit, haluat enemmän ja juokset kovempaa.
Joillekin elämän syvin merkitys on peittää kaunis maailmamme ja elämämme esikeskiaikaisilla tarinoilla joita pitää totena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap.
Otit esille elämän monet tasot, käytännön arjen lisäksi ihminen kaipaa myös syvempiä tasoja.
Luultavasti jokainen joutuu tämän kysymyksen tavalla tai toisella elämässään vastaanottamaan, vaikka selkeitä vastauksia ei löytyisikään heti.
On kuitenkin monissa tutkimuksissa todettu, että merkityksellisyyden kokemus liittyy usein siihen, että pystyy auttamaan jotakuta muuta tai toimimaan tavallaan 'itseään isompien' tavoitteiden eteen. Joillekin se on vapaaehtoistyötä vaikkapa tukihenkilönä, jotkut toimivat ympäristö- tai eläinsuojelujärjestöissä, jotkut vaikkapa vetävät nuorille harrastuskerhoja, mitä kukakin. Mutta näitä yhdistää se, että osallistutaan johonkin hyvään, isompaan tavoitteeseen ja koetaan osallisuuden lisäksi myös yhteyttä toisiin.
Onko sinulle tullut mieleen, että voit olla tekemässä hyvää jonkin vapaaehtoistoiminnan kautta? Löytää mielekkyys ja merkitys itsen lisäksi laajemasta yhteydestä. Vapaaehtoistyötä voi tehdä kuntien, järjestöjen, seurakuntien, yhdistysten jne toimijoiden kautta. Vaikka vapaaehtoistoiminta on antamista, se on ehdottomasti myös saamista. Löytyisikö siitä se syvempi tyytyväisyyden kokemus?
Sitä ei varmaan av:lta löydy.