Olen yksinäinen :( muita paikalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te muut selviätte yksinäisyydestä? ja siitä että elämä tuntuu tyhjältä ilman vaikka kumppania. Te joilla on puoliso niin olkaa kiitollisia :) aina kuitenkin joku rinnalla.

Minulla on puoliso. Ei ole koskaan rinnalla. Ei keskustele/juttele/vietä aikaa kanssani. Katsoo jopa telkkarista aivan eri ohjelmia ja pitää erilaisesta ruoasta. En ole saanut halausta tai suudelmaa yli 20 vuoteen. Mikä tässä tekee minut onnekkaaksi?

Raha, sen takia jäit huonoon uhteeseen.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te muut selviätte yksinäisyydestä? ja siitä että elämä tuntuu tyhjältä ilman vaikka kumppania. Te joilla on puoliso niin olkaa kiitollisia :) aina kuitenkin joku rinnalla.

Minulla on puoliso. Ei ole koskaan rinnalla. Ei keskustele/juttele/vietä aikaa kanssani. Katsoo jopa telkkarista aivan eri ohjelmia ja pitää erilaisesta ruoasta. En ole saanut halausta tai suudelmaa yli 20 vuoteen. Mikä tässä tekee minut onnekkaaksi?

kai se näin sinkkuna tuntuu onnettomalta kun ei ole ketään kenen kanssa syödä aamiaista, käydä kaupassa ja suunnitella lomamatkoja jne. mitä pariskunnat nyt yleensä tekee yhdessä. saat jakaa elämää jonkun kanssa..

Ei ole noitakaan mainitsemasi juttuja. Vaikka täälläkin puoliso on. Eli en voi olla yksinäinen, kun minullakin puoliso (jonka kanssa ei mitään yhteistä)

miten siis elätte, ihan mielenkiinnosta kysyn. Jos ette vaihda ikinä aamulla sanoja, pohdi kauppalistoja, mainitse arkisia hoidettavia asioita toiselle. ette puhu mitään? en siis tarkoita vi****lla. Pakkohan sitä on puhua toiselle jotain jos asuu yhdessä. Itse kaipaan juuri esim vain jotain puhumista usein.

Vierailija kirjoitti:

Miten te muut selviätte yksinäisyydestä? ja siitä että elämä tuntuu tyhjältä ilman vaikka kumppania. Te joilla on puoliso niin olkaa kiitollisia :) aina kuitenkin joku rinnalla.

Hohhoijjaa... ennemmin oon yksin yksinäinen kuin parisuhteessa yksin(näinen)

Olen yksinäinen 40-kymppinen mies. Teen pian sellaisen muutoksen elämässäni, että vaihdan asuinpaikkakuntaa toiselle puolelle Suomea, koska nykyisellä paikkakunnalla ja nykyisessä työyhteisössä en ole löytänyt yhtään ystävää. Toivon, että uudella paikkakunnalla ja uudessa työyhteisössä onnistuisi paremmin. Nyt on jotenkin jumiutunut samoihin kaavoihin ja ei ole edes mahdollista löytää ystävää. Yritän toimia toisin uudessa ympäristössä. Toivottavasti onnistun. Uusi työpaikka on jo varmistunut ja asunto on löytynyt muutaman sadan kilometrin päästä.

Kaikille muutto ja uusi työ ei ole mahdollinen (ja en vielä edes tiedä, toimiiko tällainen tempaus), mutta muille yksinäisille vinkkaan, että kannattaa kuitenkin lähteä mahdollisimman usein liikkeelle luontoon tai kaupungille. Jo muiden ihmisten näkeminen tai kodin seinien ulkopuolelle meneminen ja luonnossa liikkuminen tuovat iloa myös yksinäisen arkeen. Ehkä välillä voi muiden ihmisten näkeminen kaupungilla ahdistaa, kun tuntuu, että kaikilla muilla on ystäviä ympärillä ja silloin alkaa tuntua entistä enemmän yksinäiseltä. Myös pienten lasten ja koululaisten näkeminen voi joskus tuoda kyyneleet silmiin, kun olisin halunnut puolison ja lapsia. Olen urheilullinen ja laiha ja en juo juurikaan alkoholia ja toisten seurassa olen puhelias, jos kerrankin on joku, jonka kanssa jutella. Käsittääkseni ihan komean näköinenkin, mutta 175cm pituisena olen naisten mielestä aivan liian lyhyt, koska kaikkien vaatimuksena ovat vähintään 180cm pitkät miehet. Ehkä joku uudella paikkakunnalla hyväksyy myös lyhyemmän miehen. 

Oma lapseni on yksinäinen. Ei ketään kaveria. Itkee usein yksinäisyyttään. Teinipoika. Luokanvalvoja vaan pesee asiasta kädet ja sanoo ettei voi puuttua mitä välitunnilla tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te muut selviätte yksinäisyydestä? ja siitä että elämä tuntuu tyhjältä ilman vaikka kumppania. Te joilla on puoliso niin olkaa kiitollisia :) aina kuitenkin joku rinnalla.

Minulla on puoliso. Ei ole koskaan rinnalla. Ei keskustele/juttele/vietä aikaa kanssani. Katsoo jopa telkkarista aivan eri ohjelmia ja pitää erilaisesta ruoasta. En ole saanut halausta tai suudelmaa yli 20 vuoteen. Mikä tässä tekee minut onnekkaaksi?

Raha, sen takia jäit huonoon uhteeseen.

-eri

Olen myös eri mutta myönnän. Kyllä. Raha. Mutta siltä kantilta, että kaikki maksetaan puoliksi. Voisihan sen vaihtaa toiseen, joka osaa keskustella eikä ole känniääliö. Voisi elämä jopa olla rikkaampaa kun rahaa ei mene niin paljon wc pöntöstä alas.

M26 kirjoitti:

*ryhmähalaus*

Kiitos tästä ryhmähalauksesta! Vaikka olenkin mies, niin tuli kyyneleet silmiin, koska olen niin yksinäinen ja ollut jo vuosia ;(

Tuli todella tarpeeseen ainakin minulle. Olet upea ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Oma lapseni on yksinäinen. Ei ketään kaveria. Itkee usein yksinäisyyttään. Teinipoika. Luokanvalvoja vaan pesee asiasta kädet ja sanoo ettei voi puuttua mitä välitunnilla tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Oma lapseni on yksinäinen. Ei ketään kaveria. Itkee usein yksinäisyyttään. Teinipoika. Luokanvalvoja vaan pesee asiasta kädet ja sanoo ettei voi puuttua mitä välitunnilla tapahtuu.

Harmittaa pojan puolesta :( Hän on yläkoulussa?

Huomioitko sinä ap yläasteella myös ne kilteimmätkin pojat? 🥺

Vierailija kirjoitti:

Täällä kanssa. Ei ketään juttukaveria.

Sama. Tänään just tajusin kauhukseni, että mä puhun yksin. Tai en varsinaisesti puhu vaan sellaisia outoja toteamuksia (nyt on syöty, nyt on lenkki tehty) näemmä tulee "ajateltua" ääneen.

Kiva.

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen 40-kymppinen mies. Teen pian sellaisen muutoksen elämässäni, että vaihdan asuinpaikkakuntaa toiselle puolelle Suomea, koska nykyisellä paikkakunnalla ja nykyisessä työyhteisössä en ole löytänyt yhtään ystävää. Toivon, että uudella paikkakunnalla ja uudessa työyhteisössä onnistuisi paremmin. Nyt on jotenkin jumiutunut samoihin kaavoihin ja ei ole edes mahdollista löytää ystävää. Yritän toimia toisin uudessa ympäristössä. Toivottavasti onnistun. Uusi työpaikka on jo varmistunut ja asunto on löytynyt muutaman sadan kilometrin päästä.

Kaikille muutto ja uusi työ ei ole mahdollinen (ja en vielä edes tiedä, toimiiko tällainen tempaus), mutta muille yksinäisille vinkkaan, että kannattaa kuitenkin lähteä mahdollisimman usein liikkeelle luontoon tai kaupungille. Jo muiden ihmisten näkeminen tai kodin seinien ulkopuolelle meneminen ja luonnossa liikkuminen tuovat iloa myös yksinäisen arkeen. Ehkä välillä voi muiden ihmisten näkeminen kaupungilla ahdistaa, kun tuntuu, että kaikilla muilla on ystäviä ympärillä ja silloin alkaa tuntua entistä enemmän yksinäiseltä. Myös pienten lasten ja koululaisten näkeminen voi joskus tuoda kyyneleet silmiin, kun olisin halunnut puolison ja lapsia. Olen urheilullinen ja laiha ja en juo juurikaan alkoholia ja toisten seurassa olen puhelias, jos kerrankin on joku, jonka kanssa jutella. Käsittääkseni ihan komean näköinenkin, mutta 175cm pituisena olen naisten mielestä aivan liian lyhyt, koska kaikkien vaatimuksena ovat vähintään 180cm pitkät miehet. Ehkä joku uudella paikkakunnalla hyväksyy myös lyhyemmän miehen. 

Olet väärässä, että 175-pituus on este kiinnostumiselle.

Mutta onnea uuteen elämään! 💕

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen 40-kymppinen mies. Teen pian sellaisen muutoksen elämässäni, että vaihdan asuinpaikkakuntaa toiselle puolelle Suomea, koska nykyisellä paikkakunnalla ja nykyisessä työyhteisössä en ole löytänyt yhtään ystävää. Toivon, että uudella paikkakunnalla ja uudessa työyhteisössä onnistuisi paremmin. Nyt on jotenkin jumiutunut samoihin kaavoihin ja ei ole edes mahdollista löytää ystävää. Yritän toimia toisin uudessa ympäristössä. Toivottavasti onnistun. Uusi työpaikka on jo varmistunut ja asunto on löytynyt muutaman sadan kilometrin päästä.

Kaikille muutto ja uusi työ ei ole mahdollinen (ja en vielä edes tiedä, toimiiko tällainen tempaus), mutta muille yksinäisille vinkkaan, että kannattaa kuitenkin lähteä mahdollisimman usein liikkeelle luontoon tai kaupungille. Jo muiden ihmisten näkeminen tai kodin seinien ulkopuolelle meneminen ja luonnossa liikkuminen tuovat iloa myös yksinäisen arkeen. Ehkä välillä voi muiden ihmisten näkeminen kaupungilla ahdistaa, kun tuntuu, että kaikilla muilla on ystäviä ympärillä ja silloin alkaa tuntua entistä enemmän yksinäiseltä. Myös pienten lasten ja koululaisten näkeminen voi joskus tuoda kyyneleet silmiin, kun olisin halunnut puolison ja lapsia. Olen urheilullinen ja laiha ja en juo juurikaan alkoholia ja toisten seurassa olen puhelias, jos kerrankin on joku, jonka kanssa jutella. Käsittääkseni ihan komean näköinenkin, mutta 175cm pituisena olen naisten mielestä aivan liian lyhyt, koska kaikkien vaatimuksena ovat vähintään 180cm pitkät miehet. Ehkä joku uudella paikkakunnalla hyväksyy myös lyhyemmän miehen. 

Onko sulla ollut lapsena huono ruokavalio, koska olet jäänyt liian lyhyeksi? Saat syyttää siitä itseäsi, koska pitäisi syödä monipuolisesti. Voisitko hieman liioitella pituuttasi vaikkapa tinderissä ja kirjoittaa 181cm, niin et automaattisesti karsiudu pois listoilta ja saisit treffeillä mahdollisuuden näyttää ulkonäkösi ja luonteesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen 40-kymppinen mies. Teen pian sellaisen muutoksen elämässäni, että vaihdan asuinpaikkakuntaa toiselle puolelle Suomea, koska nykyisellä paikkakunnalla ja nykyisessä työyhteisössä en ole löytänyt yhtään ystävää. Toivon, että uudella paikkakunnalla ja uudessa työyhteisössä onnistuisi paremmin. Nyt on jotenkin jumiutunut samoihin kaavoihin ja ei ole edes mahdollista löytää ystävää. Yritän toimia toisin uudessa ympäristössä. Toivottavasti onnistun. Uusi työpaikka on jo varmistunut ja asunto on löytynyt muutaman sadan kilometrin päästä.

Kaikille muutto ja uusi työ ei ole mahdollinen (ja en vielä edes tiedä, toimiiko tällainen tempaus), mutta muille yksinäisille vinkkaan, että kannattaa kuitenkin lähteä mahdollisimman usein liikkeelle luontoon tai kaupungille. Jo muiden ihmisten näkeminen tai kodin seinien ulkopuolelle meneminen ja luonnossa liikkuminen tuovat iloa myös yksinäisen arkeen. Ehkä välillä voi muiden ihmisten näkeminen kaupungilla ahdistaa, kun tuntuu, että kaikilla muilla on ystäviä ympärillä ja silloin alkaa tuntua entistä enemmän yksinäiseltä. Myös pienten lasten ja koululaisten näkeminen voi joskus tuoda kyyneleet silmiin, kun olisin halunnut puolison ja lapsia. Olen urheilullinen ja laiha ja en juo juurikaan alkoholia ja toisten seurassa olen puhelias, jos kerrankin on joku, jonka kanssa jutella. Käsittääkseni ihan komean näköinenkin, mutta 175cm pituisena olen naisten mielestä aivan liian lyhyt, koska kaikkien vaatimuksena ovat vähintään 180cm pitkät miehet. Ehkä joku uudella paikkakunnalla hyväksyy myös lyhyemmän miehen. 

Onko sulla ollut lapsena huono ruokavalio, koska olet jäänyt liian lyhyeksi? Saat syyttää siitä itseäsi, koska pitäisi syödä monipuolisesti. Voisitko hieman liioitella pituuttasi vaikkapa tinderissä ja kirjoittaa 181cm, niin et automaattisesti karsiudu pois listoilta ja saisit treffeillä mahdollisuuden näyttää ulkonäkösi ja luonteesi?

Olet säälittävä urpo. Vähä-älyinen tai toivottavasti keskenkasvuinen ja elämä vielä opettaa.

Mulla on kumppani, lapsi ja läheiset perhesuhteet. Eli en ehkä ole yksinäinen niinkään, mutta koen loukkaavaksi ystävieni toiminnan. Mulla on muutama todella vanha ystävyyssuhde, joita pidän yllä aivan yksin. Kaksi ystävää on kadonneet täysin ns toiselle seurustelukierrokselle. Vanhoissa liitoissaan pitivät vielä yhteyttä, mutta jostain syystä uudet suhteet tuntuu vaativan kaiken ajan ja tilan. Kolmannesta tuskin kuulisin koskaan mitään, ellen itse ottaisi yhteyttä. On ns sinkku ja olemme ystäviä ekaluokalta saakka. En tiedä miksi on nykyisin niin passiivinen, kai työt ja lapset sit vie kaiken energian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen 40-kymppinen mies. Teen pian sellaisen muutoksen elämässäni, että vaihdan asuinpaikkakuntaa toiselle puolelle Suomea, koska nykyisellä paikkakunnalla ja nykyisessä työyhteisössä en ole löytänyt yhtään ystävää. Toivon, että uudella paikkakunnalla ja uudessa työyhteisössä onnistuisi paremmin. Nyt on jotenkin jumiutunut samoihin kaavoihin ja ei ole edes mahdollista löytää ystävää. Yritän toimia toisin uudessa ympäristössä. Toivottavasti onnistun. Uusi työpaikka on jo varmistunut ja asunto on löytynyt muutaman sadan kilometrin päästä.

Kaikille muutto ja uusi työ ei ole mahdollinen (ja en vielä edes tiedä, toimiiko tällainen tempaus), mutta muille yksinäisille vinkkaan, että kannattaa kuitenkin lähteä mahdollisimman usein liikkeelle luontoon tai kaupungille. Jo muiden ihmisten näkeminen tai kodin seinien ulkopuolelle meneminen ja luonnossa liikkuminen tuovat iloa myös yksinäisen arkeen. Ehkä välillä voi muiden ihmisten näkeminen kaupungilla ahdistaa, kun tuntuu, että kaikilla muilla on ystäviä ympärillä ja silloin alkaa tuntua entistä enemmän yksinäiseltä. Myös pienten lasten ja koululaisten näkeminen voi joskus tuoda kyyneleet silmiin, kun olisin halunnut puolison ja lapsia. Olen urheilullinen ja laiha ja en juo juurikaan alkoholia ja toisten seurassa olen puhelias, jos kerrankin on joku, jonka kanssa jutella. Käsittääkseni ihan komean näköinenkin, mutta 175cm pituisena olen naisten mielestä aivan liian lyhyt, koska kaikkien vaatimuksena ovat vähintään 180cm pitkät miehet. Ehkä joku uudella paikkakunnalla hyväksyy myös lyhyemmän miehen. 

Onko sulla ollut lapsena huono ruokavalio, koska olet jäänyt liian lyhyeksi? Saat syyttää siitä itseäsi, koska pitäisi syödä monipuolisesti. Voisitko hieman liioitella pituuttasi vaikkapa tinderissä ja kirjoittaa 181cm, niin et automaattisesti karsiudu pois listoilta ja saisit treffeillä mahdollisuuden näyttää ulkonäkösi ja luonteesi?

Mistä 180cm pituusraja miehille on ylipäänsä keksitty? Onko se jokin virallinen pituusraja eli tuon alle ei hyväksytä kumppania missään tapauksessa? Siinä tapauksessa jäänen itsekin sinkuksi ja yksinäiseksi, koska pituutta on ainoastaan 171cm. Kyllä masentaa ja rajusti :(

Kyllä parisuhteessa voi olla ihan samoin yksinäinen kuin sinkkunakin. Ei siihen yksinäisyyden tunteeseen uutta sanaa tarvita. Se on ihan sama asia. Tiedän kun olen ollut molempia. Sitä ei sinkkuna usko. Kuten ei sitäkään, että se teini ja nuori aikuinen lapsi jättää vanhempansa aivan yksin. Mikään vanhempien juttu ei enää kiinnosta ja mitään ei vanhemmille puhuta kuin pakotettuna murahdetaan jotain. Siihenkin sama yksinäinen sana sopii ihan hyvin kun tunne on sama. Ainut että miten kauhea se tunne on kun on yhtäkkiä aikuistuvalle lapselleen täysin tarpeeton ja pelkkä rasite. Sitä puolison ja vanhemman yksinäisyyden tunnetta ei tietenkään sinkkuna ymmärrä. Se tuli itsellekin totaalisena järkytyksenä. Eli ei kannata sinkkuna ajatella että parisuhde ja lapset yksinäisyydeltä pelastaa. Ehkä paras keino pelastua ykainäisyyden masennukselta on olla ystävällinen kaikille ympärillä oleville ihmisille. Ottaa pieniä ystävyyden hippusia mistä vain saa.