Oletteko asuneet poikaystävän kanssa n. 30 neliöisessä yksiössä?
Kommentit (26)
Olen. Ei olla koskaan riidelty niin paljon kuin silloin.
Olen. Vuosi asuttiin n.30 neliön yksiössä. Ihme, että edes niin pitkään pystyttiin. Kyllähän siinä alkoi vähä hermo kiristymään. Ei kumppaniin vaan siihen tilanteeseen. Ei kuitenkaan riidelty juurikaan vaan enemmän tsempattiin toisiamme jaksamaan se tilanne.
En, mutta 24-neliöisessä asuttiin. Minä, poikaystävä, kissa ja koira. Ei ongelmia.
Juu, noin vuoden. Ei ongelmaa kun väliaikainen ratkaisu kyseessä.
En ole asunut, mutta en ehkä haluaisikaan. Jos kämppä on vain yksi huone ja vessa, niin eihän siinä saa yhtään omaa rauhaa. Itse ainakin tykkään, ettei tarvitse koko ajan olla ihan nenäkkäin. Entä säilytystila? Mun 30-neliöisessä yksiössä ei mitenkään olisi tilaa kahden ihmisen vaatteille ja vehkeille. Toki väliaikaisesti tässä varmaan voisi asua kaksikin, jos tarve olisi.
En. Asun yksin 40-neliöisessä yksiössä ja tulisin hulluksi, jos täällä asuisi joku toinenkin.
Joo, eihän se kovin kivaa ollut. Varsinkin kun meillä oli aika eri unirytmit, niin oli kiva esim. poikaystävän mentyä nukkumaan istua hiljaa pimeässä loppuilta, ja sitten itse herätä aikaisin aamulla poikaystävän aamutoimien ääniin.
En ole, mutta asuttiin neljä vuotta 22 neliön yksiössä. Voi sitä ihanaa nuoruutta ja nuoruusrakkauden kiihkeyttä. Oli elämäni ns. paras suhde, vaikka lopulta kariutuikin siihen, että lähdimme töihin ja opiskelemaan eri paikkakunnille ja etäsuhde ei toiminut
Kuka on niin tyhmä, että elää poikaystävän kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Kuka on niin tyhmä, että elää poikaystävän kanssa?
Kuka on niin tyhmä, että arvostelee toisten asumisjärjestelyjä?
Ei tainnut olla edes 30 neliötä se kämppä. Mutta muistan ajan vain ja ainoastaan ihanana aikana. Oltiin nuoria ja rakastuneita (nykyään enää vain rakastuneita).
Yhtään riitaa en muista että olisi asumisen takia ollut.
Lähes kymmenen vuotta ja vielä senkin jälkeen, kun saatiin eka lapsi. Kaipaan edelleen tuota kämppää. Nyt kun lapset on omillaan voitaisiin miehen kanssa muuttaa sinne takaisin.
Olen, vajaa 30 neliötä. Yksi huone ja erillinen pieni keittiö, josta oli ikkuna siihen huoneeseen. Ihanaa aikaa.
Nyt on sata neliötä enemmän, ja tavarakaaos.
Puolisen vuotta 26-neliöisessä, sitten ostettiin yhteinen isompi asunto. Ei ongelmia silloin eikä nyt.
Ei poikkiksen mutta kämppiksen (kaveri) kanssa asuttiin 25 neliön yksiössä reilu vuosi. Kämppis viihtyi ja olisi halunnut jatkaa yhteisasumista, minä en. Muutin pois heti kun sain toisen asunnon. Vuoden purin hammasta koska tulottomana oli vaikea löytää vuokrakämppää yksin.
Joo, ja järkyttäväähän se oli. Onneks lähti. Nykyisessä talossa 6h.
Juu, nuorena. En suosittele missään nimessä. Lisäksi ei suostunut eroamaan vaikka oli siskoveli tyyppinen suhde, eli suhdetta ei ollut. Parempi vaikka asua omassa asunnossa kumpikin.
Puoli vuotta asuttiin 18 neliön miniyksiössä. Ei mitään ongelmaa!
Asun 32 neliön yksiössä ja tänne mahtuisi toinenkin. Toki edellyttäisi rakkautta tai hyvää ystävyyttä. Ja samanlaisia siisteyskäsitystä(siisti) yms.
En.