Ikisinkkuudessa on se ilo että koskaan ei tunne surua menettämästään puolisosta

En ole montaa eroa elämässäni kokenut mutta tuntuu että henkinen kestävyys sillä saralla alkaa olla täynnä. Elämä on yhtä kipua ja menetyksiä. Eli varmaan niin omalla kohdallani että pessimisti ei pety ja riskejä ei kannata ottaa. Mieluummin se harmaa tasapaksu elämä kuin surut katkeruudet vihat ja menetykset. Mulla on todella huono resilienssi ja elämä on täysin lannistanut mut vaikka en ole edes kamalasti yli 30. Mikä "parasta", kukaan todella läheinen ei ole edes koskaan kuollut. Eli sellaisetkin vielä edessä.

Vierailija kirjoitti:

Puolison menettämistä suurempi suru on, että on jumissa prismaperhe-elämässä puolison kanssa jota ei enää koskaan haluaisi nähdä silmissään.

Prismasta ei erota!

Vierailija kirjoitti:

"Parempi, että on rakastanut ja menettänyt kuin että ei olisi edes rakastanut."

Ei kaikkien mielestä. Joidenkin mielestä on parempi, että ei ole rakastunut, eikä menettänyt.

Mietin samaa kuin ap. Ellu on yhdessä yössä kutistunut ja tullut ihan kumaraksi. Ilo on poissa.

Minä, eronnut nainen, osaan iloita muustakin kuin miehestä. Olen nyt onnellinen keväästä, auringonpaisteesta, jälkikasvusta, uudesta työpaikasta jne. En käperry suruun yhdestä miehestä, kun niitä on maailma täynnä, enkä ole vielä sitä parasta edes kohdannut.

Ellu on ihan kuin mun isoäiti. Siltä meni elämänhalu täysin, kun isoisä kuoli. Ei osannut elää yksin, kun ei ollut ikinä tarvinnut. Kuoli nopeasti perässä. Joillakin on niin hemmetin helppo elämä. Isoisäni passasi mun isoäidin piloille.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut sinkku koko ikäni ja kärsin päivittäin tuskaa kun en ole koskaan saanut kokea rakkautt. Joten sydänsuruilta en ole säästynyt...

Ymmärräthän, että noin 0,1% parisuhteista on sellaisia, josta sinä haaveilet?

On tässä sekin ilo, että omissa hautajaisissa on pitkä jono entisiä heiloja saattammassa. Parisuhteessa on vain yksi.

Vierailija kirjoitti:

Niin ap.  Mutta ei myöskään milloinkaan koe siitä suunnatonta onnea, iloa ja yhteenkuuluvuutta kenenkään kanssa.  Sitä turvallista oloa, että on ollut ihminen joka välittää ja huolehtii ja jonka syliin voi mennä nukkumaan ja lepäämään.

Ei se elämä niin yksinkertaista ole, että voi sanoa ettei tarvitse kokea suurta surua.

Eihän sitä surua voi kokea, ennenkuin on tuntenut vastakkaisenkin tunteen, onnen ja ilon ja rakastamisen ja välittämisen.

Jossain tulee raja vastaan. Kun riittävän monta kertaa on menettänyt rajusti, ei enää halua edes kokea niitä hyviäkään tunteita. Jokaisella on omat kokemukset eikä ulkopuoliset edes tiedä kaikkea, joten turha arvostella.

Vierailija kirjoitti:

Niin ap.  Mutta ei myöskään milloinkaan koe siitä suunnatonta onnea, iloa ja yhteenkuuluvuutta kenenkään kanssa.  Sitä turvallista oloa, että on ollut ihminen joka välittää ja huolehtii ja jonka syliin voi mennä nukkumaan ja lepäämään.

Ei se elämä niin yksinkertaista ole, että voi sanoa ettei tarvitse kokea suurta surua.

Eihän sitä surua voi kokea, ennenkuin on tuntenut vastakkaisenkin tunteen, onnen ja ilon ja rakastamisen ja välittämisen.

Sitä epäturvallista oloa, kun oma kumppani on väkivaltainen ja uhkaava ja levittää sinusta valeita. Pakottaa seksiin ja kertoo kaikille että muka petät häntä. Yrittää naimisiin ja lastentekoon alle vuoden tuntemisella. Nykyisin koen paniikinomaista puistatusta jos näen vaikka kuvan raskausvatsasta, siinä on taas yksi nainen nalkissa ja mieheen sidottuna.

Kun ei deittaile niin välttää tuollaisetkin kokemukset. Ja vaikka parisuhdeväkivallan. Perhesurmat. Mustasukkaisuusrikokset.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut sinkku koko ikäni ja kärsin päivittäin tuskaa kun en ole koskaan saanut kokea rakkautt. Joten sydänsuruilta en ole säästynyt...

Vielä pahempaa on kokea se rakkaus ja sitten huomata, että se olikin yksipuolista. Joutuu eroamaan ihmisestä jota rakastaa. Se rikkoi minut lopullisesti. Vähän niin kuin siinä laulussa lauletaan, että "kaikki ne unettomat yöt vei mut mukanaan, kun en tiennyt että sulle ois kelvannut kuka vaan".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Parempi, että on rakastanut ja menettänyt kuin että ei olisi edes rakastanut."

Ei kaikkien mielestä. Joidenkin mielestä on parempi, että ei ole rakastunut, eikä menettänyt.

Kyllä. Varsinkin, jos on rakastanut, mutta ei ole saanut vastarakkautta. Tai on uskoteltu vastarakkautta, mutta tullut huijatuksia ja jätetyksi kuin nalli kalliolle.

Semmoisesta tulee vain pettymyksen, turhautumisen ja hyväksikäytön tunteita. Olen haaskannut rakkauttani tuohon p#skak#asaan.

Puhdas, kirkas sydänsuru olisi sellainen, että rakastettu esim. kuolee, kun molemmat aidosti rakastavat toisiaan.